Imetys ja vauvan ruoka 23.11.2018 Päivitetty 13.08.2019

Käyttäisitkö designpenkkiä imetyshetkeen vai onko se turha?

Jos imettäminen julkisilla paikoilla tuntuu kiusalliselta tai muuten hankalalta, käy äidin tie vielä aivan liian usein yleisiin vessoihin tai muuhun epämiellyttävään tilaan. Uusi imetyspenkki tarjoaa tähän ratkaisun: hieman suojaa sitä kaipaaville sekä taatusti mukavan imetysasennon.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
iStock

Miltä kuulostaisi äideille ja ruokaileville vauvoille suunniteltu design-imetyspenkki? Niitä on jo tarjolla, jos esimerkiksi kaupunki haluaisi sijoittaa niitä katukuvaansa.

Raha toki määrittelee julkisia hankintoja – mutta myös se, koetaanko penkeille olevan ylipäätään tarvetta.

Kolmasosa kokee julki-imetyksen hankalana

Valtaosa suomalaisista äideistä imettää lastaan julkisesti tarpeen niin vaatiessa. Äidit imettävät useimmin ulkona puistossa, uimarannalla, kauppakeskuksissa ja ravintoloissa, sekä julkisissa liikennevälineissä.

Kaksplussan tekemän imetyskyselyn mukaan noin 30 prosenttia äideistä on kuitenkin kokenut julkisen imetyksen hankalana.

Kyselyyn vastanneet äidit kertovat:

Rauhallisen tilan löytäminen ruokarauhan turvaamiseksi vauvalle oli joskus vaikeaa.

En tykännyt imettää julkisesti, mutta eipä vauvan kanssa paljon vaihtoehtoja ollut.

En halua paljastaa rintoja julkisesti, edes ruokkimistarkoituksessa, joten suojaaminen oli työlästä.

Yritin etsiä mahdollisimman suojaisan paikan. Välillä olen joutunut lopettamaan ihmisten tuijottaessa, ja usein olen suosiolla mennyt vessaan imettämään.

Mietin tarkasti, mihin olen menossa ja mihin pääsen hyvin ruokkimaan, mm. hyvin istumaan.

Ongelmaan on jo mietitty ratkaisua maailmalla. Muun muassa New Yorkista löytyy imetyskoppeja, ja eräs suomalainen yritys on alkanut valmistaa niistä myös omia versioitaan.

Uusin idea, imetyspenkki olisi astetta kevyempi vaihtoehto julki-imettämiselle.

Vaaleanpunainen hetki hengähtää

Tšekkiläinen 52Hours-designtoimisto on lanseerannut tänä syksynä erityisesti vilkkaisiin, julkisiin tiloihin suunnitellun imetyspenkin.

Heer-nimisen penkin tarkoitus on taata äideille ja lapsille rauhallinen, miellyttävä ruokailuhetki ergonomisessa asennossa – muotoilusta tinkimättä.

Imetyspenkissä on kaksi osaa: Vauvan ruokkimiseen tarkoitettu nojatuolimainen, suojaisa istuin sekä tavallinen penkki, jossa äidin mukana olevat henkilöt voivat hengähtää ja odottaa ruokailuhetken päättymistä. Tämä on erityisen hyvä uutinen usean lapsen kanssa liikkuville!

Positiivista on myös se, että istuin on pyörivä. Sillä voi siis kääntyillä sen mukaan, missä isosisko tai -veli kipittää. Istuin myös keinuu, ja sen tulisi helpottaa sopivan asennon löytämistä.

Vaaleanpunainen, minimalistinen imetyspenkki on myös kaunis. Penkin ajatus on, ettei äitejä haluta eristää ympäristöstään – penkin myötä äideillä on mahdollisuus pysytellä tilassa, jossa he jo ovat.

Tarvittaisiinko myös Suomeen?

Imetyspenkit saattavat herättää kysymyksen siitä, yritetäänkö julki-imetys edelleen piilottaa suojaavien seinämien taakse ja rohkaistaanko äitejä hakeutumaan sivuun imettäessään.

Imetyspenkin suunnitellut yritys kertoo kuitenkin pyrkivänsä ratkaisemaan äitien kokeman käytännöllisen ongelman: Jos imetyspenkki tuo osalle äideistä turvaa ja antaa julki-imetykseen miellyttävän vaihtoehdon, penkki on onnistunut tavoitteessaan.

Heer-penkkiin voi törmätä jo useissa maissa ympäri maailmaa, mutta Suomeen ne eivät vielä ole rantautuneet – lähin penkki löytyy tällä hetkellä Norjasta.

Kuka tahansa voi kuitenkin ehdottaa kaupunkia, jossa penkille voisi olla tarvetta. Sopivaa paikkaa voi ehdottaa nettisivuilla www.inviteheer.com

Ehkä pian tällainen nähdään jo Suomessakin. Vai mitä olet mieltä?

Lähde: Kaksplus-kysely, Heer

 

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X