Kiinnostava tutkimustulos: sukupuolensa naiseksi korjannut on imettänyt ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa
Nainen imetti lasta kuuden viikon ajan, jonka jälkeen rintaruokintaa täydennettiin äidinmaitoseoksella. Imetys saatiin onnistumaan hormonihoidoilla, rintojen stimuloinnilla sekä domperidoni-nimisellä lääkkeellä.
Transsukupuolinen nainen on todistettavasti imettänyt ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa. Lääkärien mukaan tapaus osoittaa toimivasti, joskin vielä vaatimattomasti, että transsukupuolisten naisten on mahdollista imettää. Tutkimus julkaistiin ensimmäisen kerran Transgender Health -lehdessä.
– Transsukupuolisten naispotilaiden joukossa on ollut tapauksia, joissa imetystä on yritetty omatoimisesti, mutta tämä on ensimmäinen kerta akateemisessa kirjallisuudessa, kun transsukupuolinen on oikeasti onnistunut imettämään, kertoo lääkäri Tamar Reisman Mount Sinain lääkärikeskukselta New Yorkista. Keskus on erikoistunut transukupuoliseen lääketieteeseen ja kirurgiaan.
227 grammaa maitoa päivässä
Tapauksessa transsukupuolinen nainen oli mennyt lääkäriin kun hänen kumppaninsa oli viidennellä kuulla raskaana. Hän oli kertonut Mount Sinain lääkärikeskuksen vastaanotolla, ettei hänen kumppaninsa haluaisi imettää tulevaa vauvaa, ja toivoi nyt saavansa ottaa vastuun imetyksestä.
Potilaalle oli aiemmin annettu hormonihoitoja kuuden vuoden ajan, mikä oli auttanut rintoja kehittymään normaaleiksi naisen rinnoiksi. Implantteja potilaalla ei ollut. Itse imetyksen käynnistämisen taustalla Reisman ja hänen kollegansa Zil Goldstein käyttivät hoitomenetelmää, josta on ollut aiemmin apua niiden naisten kohdalla, jotka ovat toivoneet voivansa imettää, mutta eivät ole olleet raskaana.
Potilas sai hoitoa, joka lisäsi progesteroni- ja estradioli-naishormonien tuotantoa asteittain. Lisäksi potilasta stimuloitiin rintapumpulla. Hänelle annettiin myös domperidonia, jonka tiedetään edistävän maidontuotantoa. Kolmen kuukauden hoitojakson jälkeen potilas onnistui tuottamaan maitoa 227 grammaa päivässä. Kun parin vauva syntyi, nainen imetti lasta kuuden viikon ajan. Tämän jälkeen hän täydensi rintaruokintaa äidinmaidonkorvikkeella.
Vaikka domperidoni voi lisätä maidontuotantoa, Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto on aiemmin varoitanut, ettei sitä pitäisi käyttää maidontuotannon lisäämisen tarkoitukseen. Esimerkiksi Iso-Britanniassa Domperidoni on lisensoitu pahoinvoinnin hoitamiseen. Transsukupuolinen nainen sai lääkkeen Kanadasta.
Synnyttäneillä naisilla maidontuotannon käynnistää prolaktiini-niminen hormoni, mutta sitä ei ole saatavilla synteettisenä valmisteena.
Lisätutkimusta tarvitaan vielä
Reismanin mukaan optimaalisella hormonikuurilla voi olla mahdollista saada maidoneritys aikaan myös ilman Domperidonea.
— Transsukupuolinen lääketiede on tulossa osaksi valtavirran lääketiedettä. Saamme jatkuvasti lisää näyttöön perustuvaa tietoa.
Koska sukupuolensa korjanneen naisen rintamaitoa ei ole vielä tutkittu, vielä ei ole tietoa siitä, vastaako maito synnyttäneiden naisten tuottamaa rintamaitoa. Myöskään sitä, miten maito vaikuttaa vauvaan pitkällä aikavälillä, ei vielä tiedetä.
Bostonin lääkäriseman endokrinologi (erikoislääkäri, joka tutkii ja hoitaa hormoneja tuottavien elinten sairauksia) Joshua Safer toteaa, että kyseessä on suuri mullistus.
— Uskon, että tällaiselle hoidolle voi olla kysyntää tulevaisuudessa. Jos hoito osoittautuu turvalliseksi ja tehokkaaksi, se voi hyödyttää niin transsukupuolisia naisia, naisia, joilla on ollut imetysvaikeuksia, kuin niitäkin, jotka ovat adoptoineet lapsensa, sanoo Safer.
Lähteet: New Scientist, The Guardian
Jaa oma kokemuksesi