Imetys ja vauvan ruoka 13.09.2018 Päivitetty 13.08.2019

Raastavat imetysongelmat: ”Tuntuu hirveältä olla kyvytön ruokkimaan lastaan” – 7 neuvoa syyllisyyden karkottamiseen

Liian ja Lennin äiti Helena, 30, halusi imettää lapsiaan, kuten ystävänsäkin Kun imetys ei sujunutkaan, sen hyväksyminen vaati pitkälliset pohdinnat. – Tuntui hirveältä olla kyvytön ruokkimaan omaa lastaan.

Teksti
Liisa Järvinen
Kuvat
Paula Kukkonen / Otavamedia

”Oma tapani olla äiti kehittyy luonnostaan ajan kanssa. Näin uskoin, kun tulin raskaaksi 22-vuotiaana. Moni ystäväni oli tuolloin jo äiti.

Kun Lenni syntyi, hän alkoi huutaa toisena yönä, eikä huuto lakannut kolmeen kuukauteen. Kuolemanväsyneenä päivät olivat pelkkää selviytymistä. En pystynyt nauttimaan äitiydestä enkä muodostamaan vahvaa sidettä vauvaan. Siksi koin, että äiti-identiteettini ei lähtenyt kunnolla rakentumaan.

Kaikki ystäväni olivat imettäneet, joten olin varma, että se onnistuisi myös minulta. Imetys lähtikin käyntiin, mutta ensimmäisen viikon jälkeen kaikki muuttui.

Vauva irrotti otteen jatkuvasti huudon kera. Vaikutti siltä, että maitoa ei tullut, vaikka imetin tuntikausia ja pumppasin aina välissä. Neuvolassakin kannustettiin jatkamaan imettämistä. Tuntui hirveältä olla kyvytön ruokkimaan omaa lastaan.

Parin viikon jälkeen sain rintatulehduksen. Itkin suihkussa ja ymmärsin, etten voisi tehdä enempää. Aloin syöttää vauvaa pullosta ja jatkoin osittaisimetystä vielä pari kuukautta. Syyllisyys imetyksen epäonnistumisesta jäyti takaraivossani, vaikka sisimmissäni tiesin, että olin tehnyt kaikkeni.”

imetysongelmat

Liian ja Lennin äiti Helena huomasi, että syyllisyys kumpusi epävarmuudesta.

Tunsin syyllisyyttä tuttipullosta

“Kotona ajattelin, että pulloruokinnan aloittaminen oli ollut oikea ratkaisu perheemme hyvinvoinnin kannalta. Kuitenkin kun menin vauvan kanssa jumppaan tai muskariin, tuntui, että muut äidit katsoivat tuomitsevasti, kun kaivoin pullon esiin.

Eräs äiti kertoi ryhtyneensä imetysdieetille ja noudattavansa tarkkaa ruokavaliota vauvan vatsaoireiden takia. Muistan ajatelleeni, että en ymmärrä, miksi hänellä on tarve nostaa itseään jalustalle. Oli kurjaa huomata itsessä tuomitsevia piirteitä. Aiemmin minulla ei ollut ollut tapana kritisoida muiden tekemisiä.

Tunsin entistä enemmän syyllisyyttä oman imetykseni epäonnistumisesta. Olinko sittenkään yrittänyt tarpeeksi vai luovutinko liian helpolla? Oliko imetysdieetille ryhtynyt äiti uhrautunut enemmän kuin minä? Ihan kuin äitien kesken olisi vallinnut kilpailu siitä, kuka on valmis uhraamaan eniten lapsensa puolensa.”

Varo tulkitsemasta muita

“Puhuin ajatuksistani paljon mieheni Juhan ja ystävieni kanssa. He haastoivat minut pohtimaan, mitä syyllisyyteni taustalla oli. Miksi en luottanut siihen, että olen riittävän hyvä äiti?

Tein paljon ajatustyötä pääni sisällä. Oivalsin, että olin äitinä tavattoman epävarma. En ollut osannut varautua siihen, että varmuus omasta äitiydestä ei lähtisikään kehittymään heti. Imetyksen epäonnistuminen heikensi itsevarmuuttani äitinä.

Ymmärsin, että muiden äitien tuomitsevat katseet olivat vain omaa tulkintaani. Oli mahdollista, että muut äidit olivat yhtä epävarmoja kuin minäkin. Tajusin, että toisten arvostelu voi olla vain keino yrittää kohottaa omaa itsetuntoa.”

imetysongelmat

Helena peilasi ajatuksiaan miehensä ja ystäviensä kanssa.

Äitiys rakentui uudelle pohjalle

“Liia syntyi, kun Lenni oli 3,5-vuotias. Vaikka kipuilin vielä imetyksen epäonnistumisen kanssa, uskalsin jo luottaa siihen, että osaan olla riittävän hyvä äiti. Tuntui, että koko äitiyteni lähti rakentumaan paljon vankemmalta pohjalta.

Tällä kertaa en olettanut, että imetys sujuisi ongelmitta. Olin joka tapauksessa valmis tekemään sen onnistumiseksi kaikkeni. Kun imetyksessä tuli samoja ongelmia kuin aiemmin, pystyin hyväksymään sen ja päätin jatkaa korvikkeella. Olin ylpeä, että pystyin jatkamaan osittaisimetystä puolen vuoden ikään saakka.

Äidiksi tulon myötä kohtasin oman vajavaisuuteni. Opin hyväksymään, että en voi ennustaa asioiden sujumista, enkä voi onnistua kaikessa. Ymmärsin, että jokainen perhe tekee omat parhaaksi näkemänsä valinnat, eivätkä samat ratkaisut toimi kaikille perheille.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X