Imetys ja vauvan ruoka 02.02.2016 Päivitetty 10.06.2024

Uusi ruokasuositus: Kiinteitä voi alkaa maistattaa jo 4–6 kk iässä

Imetyksen ohessa lasta kannattaa totuttaa kiinteisiin ruokiin jo 4–6 kuukauden ikäisestä lähtien, suosittelee THL. Kiinteiden varhainen aloittaminen voi vähentää allergioita.

Teksti
Toimitus
Kuvat
123RF

Kiinteiden aloittamista suositeltiin aiemmin aloitettavaksi vasta puolivuotiaana. Nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uusi ruokasuositus lapsiperheille kehottaa aloittamaan kiinteät jo 46 kuukauden iässä.

Syyt suosituksen muuttumiseen löytyvät uusista tutkimuksista, joiden mukaan kiinteiden ruokien antaminen 4–6 kuukauden iässä yhdessä rintamaidon kanssa tukee suoliston kypsymistä ja sietokyvyn kehittymistä uusille ruoka-aineille.

Kiinteiden aloittamisen viivästyttäminen yli 6 kuukauden ikään saattaa lisätä allergia-alttiutta, ruokasuosituksessa sanotaan.

Täysimetyksen merkitystä korostetaan kuitenkin edelleen. Kiinteiden aloitus tulisi tehdä niin, että maisteluannoksia annetaan imetyksen jälkeen, ja imetystä jatketaan kiinteiden ohella vuoden ikään asti.

Uudet suositukset korostavat myös perheiden säännöllisten, yhteisten ruokahetkien merkitystä lapselle.

Lue myös: Tunnista vauvan allergia Näin helpotat oireita

Kiinteiden aloitus: perunaa tai bataattia

Nelikuisen vauvan ensimmäisen kiinteän ruoan on hyvä olla maultaan neutraali ja helposti soseutuva. Bataatti, peruna, porkkana, kesäkurpitsa, maissi tai veteen keitetyt puurot ovat hyviä aloitusruokia.

Jos aloittaa hedelmäsoseella, makeasta tulee ensimmäinen tuttu maku, jolloin peruna tai porkkana ei ehkä heti maistukaan.

Lue lisää:

Vauvan ruokavalio: Älä anna näitä ruokia alle 1-vuotiaalle

Syyllistytkö purkkiruoan syöttämisestä vauvalle? Tämän takia se on turhaa

Kiinteitä monipuolisesti: kokeile kalaa ja viljaakin

Uutena asiana suosituksissa korostetaan jo alusta lähtien maistelun monipuolisuutta. Kalaa, kananmunaa ja viljaakin voi siis kokeilla lapselle. Jos oireita tulee, sen huomaa parissa päivässä.

Maisteluannoksia voi ottaa helposti erilleen perheen arkiruoasta ennen sen suolaamista ja maustamista. Tutustumisruoilla ei ole vielä ravitsemuksellista merkitystä, pikemmin vauvaa vain altistetaan erilaisille ruoka-aineille.

Lue lisää: Kalaa ja viljaa jo viisikuiselle

Puolivuotiaalle soseiden lisäksi sormiruokaa

Kaikki lapset tarvitsevat kiinteää ruokaa kuuden kuukauden iästä lähtien. Soseaterioiden lisäksi omatoimista syömistä voi harjoitella sormiruokailulla. Sormiruoaksi voi antaa esimerkiksi ruisleivän kannikan tai juuresten paloja, joilla lapsi voi harjoitella ruoan suuhun viemistä.

Sormiruokien pitää tukehtumisvaaran välttämiseksi olla sellaisia, joista ei irtoa pieniä palasia. Pinsettiotteen harjoitteluun sopivat pienet suupalat, esimerkiksi pienet marjat, maissi ja riisi.

Lue lisää: Näin aloitat vauvan sormiruokailun

Kiinteisiin totutteluun menee aikaa

Lapset vierastavat luontaisesti karvaita ja happamia makuja, joita on esimerkiksi kasviksissa. Samoja makuja kannattaa tarjota lapselle toistuvasti, jotta makumaailma kehittyy vähitellen laajaksi.

Alle vuoden iässä tulisi välttää sokeroitujen ja suolaa sisältävien elintarvikkeiden ja juomien tarjoamista lapselle. Tavanomainen rasvaton maito sopii juomaksi vuoden, hapanmaitovalmisteet 10 kuukauden iästä alkaen.

Lapsi tarvitsee kahden viikon ikäisestä lähtien ympäri vuoden 10 mikrogrammaa D-vitamiinia.

Ravitsemussuosituksista löytyy tietoa myös vegaaniperheille ja monikulttuurisille perheille.

Lähde: Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille. THL 2016.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X