Jumalien nimiä on annettu myös 2020-luvun vauvoille – katso 21 x harvinaisen jumalaiset nimet tytöille ja pojille!
Jumalaiset nimet voivat liittyä kotoperäiseen muinaisuskoomme tai hakea vaikutteita maailman uskonnoista. Mikä on suosikkisi?
Jumalaiset nimet, tai ainakin puolijumalaiset sellaiset, ovat Kalevalan kertomusten myötä vakiinnuttaneet suosionsa etenkin suomalaispoikien toisina niminä. Kalevalaista poljentoa on yliluonnollisten kykyjen Väinämöistä ja Ilmarista muotoilevissa Väinämössä ja Ilmarissa sekä ikuista vaurautta lupaavassa Sampossa.
Mitä suomalaisittain harvinaisempia vaihtoehtoja olisi? Näissä nimissä on ripaus mystiikkaa, ja merkitystä tietämättäkin ne ovat suomalaiseen suuhun kauniita.
Jumalaiset nimet pojille
Puhuri
Puhuri sopii loistavasti talvikuukausina syntyneen pojan nimeksi. Puhuri on suomalaisessa mytologiassa talven henki, voimakas pohjoistuuli. Nimeä kantaa vain muutama henkilö.
Hermes
Hermes oli viisas ja älykäs matkustavaisten ja hyvän onnen jumala, jota rukoiltiin antiikin Kreikassa. Esiintyy alle sadalla suomalaisella.
Balder
Balder oli muinaisessa Skandinaviassa valon, kauneuden ja onnellisuuden jumala. Esiintyy alle sadalla suomalaisella.
Loki
Loki on skandinaavisen mytologian jumalien nimiä. Loki on jumalhahmo, jonka vahvuuksia ovat nokkeluuus ja komeus. Esiintyy alle 45 suomalaisella.
Kami
Intialaista alkuperää oleva nimi Kami tarkoittaa ”hän jonka unelmat käyvät toteen”. Šintolaisuudessa Kami tarkoittaa pyhää tai kunnioitettua ilmiötä. Esiintyy alle 70 suomalaisella.
Apollo
Voisiko olla myös Helsingin ydinkeskustan yökerhossa alkunsa saaneen rakkauden hedelmän nimenä? Antiikin roomalaisten Apollo oli valon ja auringon jumala. Kreikkalaisessa mytologiassa kirjoitusasu on Apollon. Esiintyy alle 120 suomalaisella.
Tuuri
Mukaelma skandinaavien ukkosenjumalan nimestä Thor. Esiintyy alle 88 suomalaisella. Toinen tuurin merkitys on hyvä onni.
Hari
Mahdollisesti sanskriitin kielen alkuperää ja tarkoittaa eri tulkintojen mukaan joko leijonaa tai ”hän, joka karkottaa pahan”. Hari on myös yksi hindulaisuuden suuren jumalan Višnun monista nimistä. Esiintyy alle 110 suomalaisella.
Merkurius
Antiikin Rooman jumalien nimiä. Merkurius oli kauppiaiden, matkamiesten, rahtaajien, varkaiden ja huijareiden jumala. Sen mukaan on tunnetusti myös nimetty ensimmäinen planeetta Auringosta. Esiintyy alle 50 suomalaisella..
Atlas
Kreikkalaisten juurten nimi tarkoittaa kantamista. Mytologian Atlas oli jättiläinen, joka kantoi maailman painoa harteillaan, joten nimeen liitetään suuri vahvuus. Esiintyy alle 300 suomalaisella. Nouseva etenkin nyt: tähän mennessä vuosina 2020–2024 nimi on annettu 144 lapselle.
Jumalaiset nimet tytöille
Selene
Selene kreikkalaisten jumalien nimiä, ja tarkoittaa kuun jumalatarta. Nimen muunnoksia ovat muun muassa Seline ja Selina. Selene esiintyy noin 200 suomalaisella.
Gaia
Kreikkalaista alkuperää oleva Gaia tarkoittaa maaemoa, äiti maata. Esiintyy alle 130 suomalaisella.
Hera
Hera on niin ikään kreikkalaisten jumalien nimiä. Hera oli muun muassa hedelmällisyyden ja synnytyksen jumalatar. Esiintyy muutamilla suomalaisilla.
Louhi
Louhi on Kalevalassa Pohjolan emäntä, jolla on yliluonnollinen kyky taikoihin. Salaperäinen Louhi ei ole tarinan hyvis, mutta herättää pelon ohella myös suurta arvostusta ollessaan rohkea vastus Väinämöiselle. Nimi on aina ollut harvinainen.
Brigit
Brigit-nimen alkuperä on Irlannissa. Brigit on kelttien mytologiassa runouden ja viisauden jumala. Nimi tarkoittaa voimaa. Esiintyy alle 50 suomalaisella.
Soma
Soma tarkoittaa suomeksi tietysti suloista, mutta hindulaisuudessa sanalla on jumalainen yhteys. Se tarkoittaa kuun mettä, ja liitetään kuujumala Chandraan. Viime vuosina nimi on yleistynyt, mutta on edelleen harvinainen muutamalla kymmenellä kantajallaan.
Keiju
Keijujen sanotaan olevan luonnon omia suojelusenkeleitä. Voisiko tyttäresi olla luonnosta ja sen eläimistä huolehtiva Keiju? Nimi esiintyy alle 200 suomalaisella.
Pandora
Pandora oli kreikkalaisessa mytologiassa maailman ensimmäinen nainen. Nimi on jäänyt harvinaiseksi.
Kassandra
Kreikkalaisessa mytologiassa Kassandra oli Troijan prinsessa, joka osasi ennustaa. Esiintyy noin 60 suomalaisella.
Lorelei
Lorelei kuuluu saksalaiseen kansantarustoon, jossa kaunotar Lorelei oli tahtomattaan viettelevä vedenneito. Olennon mukaan on nimetty tunnettu rantakallio Rein-joen varrella. Nimi on hyvin harvinainen Suomessa.
Peikko
Muinaisnorjalaisen uskomuksen mukaan monet vuoret ovat syntyneet, kun jättiläismäinen peikko on muuttunut kiveksi. Nimi on pojilla hieman suositumpi kuin tytöillä, mutta ymmärrettävästi se on harvinainen.
Artikkelia on päivitetty 22.7.2024 ajantasaisilla tiedoilla.
Jaa oma kokemuksesi