Sauli Niinistön & Jenni Haukion poika sai nimen – Onnea, Aaro!
Presidenttiparin helmikuussa syntynyt poika on kastettu. Hän sai nimekseen Aaro Veli Väinämö.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön, 69 ja puolisonsa Jenni Haukion, 40, lapsi on saanut nimen. Presidenttiparin poikaa kutsutaan tästä lähtien nimellä Aaro. Helmikuun alussa syntyneen poikavauvan koko nimi on Aaro Veli Väinämö.
– Piispa Eero Huovinen antoi tänään kasteen pojallemme Aaro Veli Väinämölle, Niinistö kirjoittaa Facebookissa.
Niinistö ja Haukio avioituivat vuoden 2009 alussa Porissa. Presidenttipari on aina pysynyt tarkkana yksityisyydestään, ja Haukion raskaudestakin annettiin tietoja julkisuuteen vain vähän.
”Kerromme ilouutisen: jos kaikki sujuu odotetusti, perheemme kasvaa helmikuussa 2018”, luki presidentin kanslian 9.10.2017 julkaistussa tiedotteessa.
Selvää on, että Saulin ja Jennin perheenlisäykseen liittyvät uutiset kiinnostavat suomalaisia — ja paljon. Suosiosta kertonee jotain se, että kanslian verkkosivut kaatuivat hetkellisesti sekä raskaus- ja synnytysuutisten myötä.
Odotettu vauva
Niinistön ja Haukion poika syntyi 2. helmikuuta Helsingin Naistenklinikalla. Rouva Haukiolle lapsi on ensimmäinen, presidentti Niinistölle kolmas. Presidenttiparin mukaan vauvaa on toivottu ja odotettu vuosia. Presidenttipari on kuitenkin painottanut, että heidän lapsensa on aivan samanlainen lapsi siinä missä muutkin.
– Suomeen syntyy noin 50 000 lasta vuodessa. Olemme tasavalta ja se tarkoittaa sitä, että kaikki lapset ovat samalla tavalla tärkeitä, Niinistö totesi tiedotusvälineille heti vauvan syntymän jälkeen.
Yksityiselämästään vaitonainen Niinistö on todennut, ettei myöskään hänen nuorin poikansa luultavasti esiinny julkisuudessa. Sen verran hän on kuitenkin paljastanut, että aikoo olla aivan tavallinen, läsnä oleva isä lapselleen, ja vaippoja on vaihdettu.
Jaa oma kokemuksesi