Suvi Teräsniska sai kolmannen lapsensa – paljasti vauvan sukupuolen koskettavalla tavalla
Suvi Teräsniskan perhe täydentyi kolmannella tulokkaalla varhain torstaiaamuna.
Laulaja Suvi Teräsniska on nyt kolmen lapsen onnellinen äiti. Perhe täydentyi uudella tulokkaalla varhain torstaiaamuna. Teräsniska ilmoitti asiasta Instagram-tilillään julkaisemalla hellyttävällä kuvalla.
Kuvan kommenttikenttään Teräsniska on liittänyt koskettavasti Yö-yhtyeen esittämän ja Juice Leskisen sanoittaman Ihmisen poika -kappaleen sanat:
”Niin poika kiskoo pojan unta sikeää
kehtolaulu kesken taas kerran jää,
liukenee yöhön murheet aikuisen
Ihmisen poikaa kun katselen…”
Suvi Teräsniskan hyvä ystävä, Yö-yhtyeen keulakuva Olli Lindholm menehtyi yllättäen sairauskohtaukseen helmikuussa. Instagram-päivityksessään Teräsniska kertookin surustaan, joka nyt sai myös ilon sävyjä pienokaisen syntymän myötä.
Suvi Teräsniska on eräs Suomen suosituimpia artisteja. Hänellä on Simo-miehensä kanssa ennestään kaksi lasta. Teräsniska on kertonut aiemmin Anna-lehdessä rakastavansa vauva-aikaa perheensä kanssa. Kolmas lapsi olikin hänen suuri haaveensa, joka nyt on toteutunut.
Jaa oma kokemuksesi