Tubettaja Roni Bäck sai lapsen – uusi perheenjäsen pidetään julkisuudelta piilossa
Tuore isä kertoi sosiaalisessa mediassa kuulumisiaan vauva-arjen keskeltä.
YouTube-tähti Roni Bäck, 29, ja hänen puolisonsa, entinen sulkapalloilija Airi Mikkelä, 29, ovat saaneet vauvan.
Bäck ilmoitti esikoisensa syntymästä Instagram-julkaisussa, jossa hän kertoi perheen kuulumisia viime viikkojen ajalta.
Hän paljastaa, että kuluneet pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen ovat olleet hurjia.
– Väsymys on ollu läsnä minimaalisten yöunien takia, Bäck kirjoittaa Instagram-päivityksessään.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Kuvakoosteen ensimmäisessä kuvassa Bäck kertoo päässeensä ensimmäistä kertaa ulkoilemaan kahdestaan puolisonsa kanssa, toisessa kuvassa poseeraa pariskunnan huomionkipeä koira ja kolmannessa on kuva tuoreesta isästä sairaalassa vauva sylissään.
– Elämäni onnellisin hetki, Roni kirjoittaa viimeisestä kuvasta.
Ei somejulkisuutta vauvalle
Pienokaisen kasvot on Ronin tuoreessa somejulkaisussa peitetty. Pariskunta onkin jo etukäteen ilmoittanut, että perheen uusi tulokas aiotaan pitää julkisuudesta poissa.
– Toivomme, että saamme olla asian kanssa itseksemme. Tästä meidän kolmannesta jäsenestä ei tule mitään somejulkkista, Roni kiteytti YouTube-videolla raskausuutiset julkaistessaan.
Tähän Airi puoliso lisäsi, että ehkä lapsesta tulee sitten aikuisena somejulkkis, jos tämä näin itse haluaa.
Jaa oma kokemuksesi