
Kauneimmat vanhat nimet 100 vuoden takaa, joita annetaan nyt syntyville vauvoille
Vanhat nimet Tähti, Apollo ja Zofia esiintyivät Suomessa jo noin sata vuotta sitten. Ne on myös annettu nimeksi 2020-luvulla.
Vanhat nimet ovat tuoneet sävähdyttävää nostalgiaa nimitrendiin. Suosikkinimet Eeli, Aino, Leo, Aada ja Väinö olivat tuttuja nimiä Suomessa jo 1900-luvun alussa.
Moni harvinaisempaa nimeä lapselleen tahtova voi leikitellä täysin uuden nimen lapselleen ja suomalaiseen nimistöön – esimerkiksi Siana ja Myytti ovat 2000-luvulla keksittyjä, harvinaisia etunimiä.
Mutta löytyy kauniita harvinaisia nimiä myös sadan vuoden takaa! Näitä on annettu vuonna 2020 alle viidelle, todennäköisesti yhdelle tyttövauvalle tai poikavauvalle Suomessa. Nimet esiintyvät nimirekisterissä jo vuosina 1920–39 tai sitäkin aiemmin.
Vanhat nimet tytöille
Molly
Alkujaan englantilainen naisen nimi on ollut Marian lempinimi. Vaikka Molly löytyy ruotsinkielisestä nimipäiväkalenterista ja sillä on Suomessakin pitkät juuret, se on pysynyt harvinaisena suomalaisnimistössä.
Adela
Nimen merkitys on saksalaisessa alkuperässä ”ylhäinen”. Tutumpi muoto Adele lisättiin suomalaiseen nimipäiväkalenteriin vuonna 2020.
Alvina
Nimitieteilijöiden mukaan Alviinat, Alfiinat ja Alvinat olisivat tyttöversioita Alf– tai Adolf-nimistä. Alvinan väitetään tarkoittavan myös ”haltiaystävää” muinaisenglanniksi.
Eliise
Yksi harvinaisemmista Elisabetin muunnelmista. Kantanimi on hepreaksi ”Jumala on valani” tai ”Jumala antaa avun”.
Tähti
Supisuomalaisen kaunis luontonimi, jota on annettu harvoin tytöille ja vielä harvemmin pojille. On Suomessa käytössä myös sukunimenä.
Alba
Latinaksi merkitys on valkoinen, mutta espanjaksi ja italiaksi sana tarkoittaa auringonnousua.
Madeline
Merkitys on ”kotoisin Magdalasta” ja viittaa kristinuskon hahmoon, Magdalan Mariaan. Ruotsin rakastetun prinsessan nimessä kirjoitusasu on Madeleine.
Valo
Upea sukupuolineutraali nimi, joka on ollut yli vuosisadan ajan hieman käytetympi pojilla kuin tytöillä.
Elenor
Harvinaisempi muunnos kansainvälisestä ikivanhasta nimestä Eleanor, joka merkitsee hepreaksi ”Jumala on valoni”.
Kaiho
Kansallisromantiikkaa kauneimmillaan ja kuuluu samaan kaanoniin kuin muut Suomessa tunnetut tunne-etunimet Riemu, Ilo, Onni, Auvo, Rauha ja Tyyni.
Avilla
Kaunissointuisen nimen merkitys ei ole tiedossa. Portugalilaisena sukunimimuunnoksena sen sanotaan merkitsevän ”kotoisin kylältä”.
Zofia
S-alkuisena suosikkinimi on viime vuosina ollut kaikkein yleisimpiä tyttövauvan nimiä, mutta erottuvampi Zofia on esiintynyt harvinaisuutena Suomessa jo 1920-39.
Viivia
Tämäkin on muunnos Suomessa supersuositusta tytönnimestä. Viivia löytyy nimirekisteristä jo 1800-luvulta.
Amilda
Upeasointuisen nimen alkuperää ei tunneta. Myös Amilda löytyy nimirekisteristä jo 1800-luvulta.
Hilta
Sympaattinen muunnelma Hildasta, jonka juuret ovat muinaisnorjan sanassa ”taistelu”.
Adalina
Harvinaisempi asu tutumpien Adeliinan tai Adelinan vaihtoehdoksi. Alkuperä on Espanjassa tai Italiassa, missä merkitys on ollut ”ylhäinen”.
Leana
Muunnelma Helenasta, joka merkitsee gaelin kielessä ”kaunista naista”.
Sea
Sanatarkasti meri englanniksi, mutta voidaan lausua myös suomalaisittain ”Seea”. Kansainvälisyyttä luontonimeen perisuomalaisella otteella.
Vanhat nimet pojille
Jone
Nimellä oli suosiopiikki 2000-luvun alussa, mutta se esiintyy rekisterissä jo 1900-19. Nimeä teki realitysarja Idolsin alussa tutuksi Jone Nikula, jonka syntymänimet ovat tosin Antti Joonas.
Vikke
Ehkä tunnetuin Vikke on Kalle Päätalon kirjasarjan hahmo pula-ajan Suomessa.
Nuuti
Kahden teen Nuutti on noussut suosikkinimeksi, mutta Nuuti sopii harvinaisempaa nimeä hakeville. Pohjoismainen alkumuoto Knut merkitsee ”reipasta”.
Eli, Eeliel
Jos Eeli, Eliel, Eelis ja Elias menivät jo kaveripiirin vauvoille.
Apollo
Ennustamisen ja sivistyksen jumala, jota palvoivat antiikin roomalaiset.
Arni
Luontonimi Aarni on kasvattunut räjähdysmäisesti suosiotaan 2000-luvulla mutta toimii myös lyhyempänä muunnelmana.
Pärttyli
Alkuperä Bartolomeus-nimessä. Pyhä Bartolomeus oli yksi kristinuskon Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta.
Seelim
Todellinen vanhan koulukunnan nimivalinta. Alkuperä saattaa olla arabian kielessä, jossa sanan merkitys olisi ”terve”.
Aaret
Nimen alkuperästä ei ole tietoa, mutta se esiintyy harvakseltaan Suomessa ja Virossa, ensimmäisen kerran jo 1800-luvulla.
Jackson
Varsin kansainvälinen nimi on tunnettu Suomessa jo 1920-39. Yrittää sopii, jos Jaakonpoika-tyyppinen nimi kiehtoo, mutta kaipaa mukaan maailman makua.
Jymy
Sana viittaa suomen kielessä suureen yllätykseen. Tunnetuin kantaja on merkkihenkilön sijaan Sotkamon menestyksekäs pesäpallojoukkue.
Aurelius
Marcus Aurelius oli Rooman keisari ja antiikin filosofi. Historiantutkimuksessa hänet lasketaan Rooman niin sanottuihin hyviin keisareihin.
Napoleon
Jälleen yksi mahtipontinen nimi historian suurista hallitsijoista. Napoléon Bonaparte oli Ranskan vallanhimoinen keisari 1800-luvulla ja sittemmin antanut inspiraation noin 140 suomalaispojan etunimeksi läpi koko 1900-luvun – ja jollekin myös tänä vuonna.
Hilmer
Nimi on anglosaksista alkuperää ja tarkoittaa ”kuuluisaa taistelua”.
Kelpo
Reipas supisuomalainen nimi! Kuuluisin kantaja Kelpo Gröndahl voitti painin olympiakultaa Helsingin olympialaisissa 1952.
Rex
Latinan kielen ”kuningas”.
Paju
Sukupuolineutraali luontonimi, joka sopii esimerkiksi pajunkissojen puhkeamisen aikaan syntyvälle kevätvauvalle.
Kommentit (8)
Ailakki ja tervakukka ovat eri kasveja, tosin samanvärisiä.
Ailakki ja tervakukka ovat eri lajikkeita,mutta kukat ovat saman väriset
Eli, Eeliel viitannevat Raamatun Jumalaan. (Eli, Eli, lama sabaktani).
Olen aina ollut tyytyväinen nimeeni, joka on todennäköisesti tunturin sekä kukan.nimi. ailakki . Sitä kutsuttiin lapsuudessani myös tervakukaksi. Haluaisin tästä myös enemmän tietoa.
no huh huh mikä lista. Vanha kunnon Matti on esiintynyt jo 1800-luvulla. Ihan utooppinen lista.
Lenni,tullut pojille isäni syntyi 1917 ja sai Lenni nimen
Varma, Kosto, Kosti ovatkin jo pois muodista? tulivat -20-luvulla.
ok