Vauva 17.01.2020 Päivitetty 05.09.2024

Lapselle vakuutus? Lukijat kertovat: ”Vikaa ei ole vakuutuksessa vaan hinnassa”

Kannattaako Suomessa ottaa kallis vakuutus lapselle? Lukijat kertovat kokemuksiaan lasten terveysvakuutuksista.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Raskaustesti näyttää plussaa, ja niin alkaakin loputon huoli. Pitäisikö ottaa vauvalle vakuutus siltä varalta, että hän sairastuu tai loukkaantuu?

Moni pohtii, kannattaako hoito- ja lääkekuluja korvaava vakuutus maassa, jossa on totuttu luottamaan julkiseen terveydenhuoltoon.

Kysyimme Kaksplussan lukijoilta, maksavatko he vakuutuksista ja onko niistä ollut heille hyötyä. Saimme runsaat 200 vastausta.

Nettikyselyyn vastanneista noin 80 prosenttia on ottanut terveysvakuutuksen lapselleen tai lapsilleen. Kuitenkin sekä vakuutuksen ottaneet että ottamatta jättäneet olivat enimmäkseen tyytyväisiä juuri omaan päätökseensä.

Noin kolmasosa vakuutuksen ottaneista ajatteli, että vakuutuksella jälkikasvu pääsee helposti ja nopeasti lääkäriin, päivystyksissä jonottelematta. Toinen merkittävä syy oli, että vakuutus lieventää huolta tulevasta.

Vanhemmat kertoivat myös muita syitä vakuutuksen ottamiselle:

Lapsilla on tapaturmavakuutus harrastusten vuoksi.

Voi valita, milloin menee lääkärille.

Nykyistä terveydenhuoltojärjestelmää ei ole 20 vuoden päästä.

Haluan, että hoitava lääkäri pysyy samana – ettei  tarvitse joka kerta aloittaa alusta. Julkisella puolella hyvää on hyvää hoitoa, mutta siellä ei pystytä samalla tavalla takaamaan tutulle lääkärille pääsyä.

Yksityislääkärille saa ajan yleensä samalle päivälle, mutta kaikilla paikkakunnilla ei ole yksityisiä lääkäriasemia. Ennen vakuutuksen ottamista on siis syytä tarkistaa, onko omalla paikkakunnalla yksityistä lääkäriasemaa ja jos on, onko se myös iltaisin ja viikonloppuisin auki.

Vain viidesosa oli jättänyt ottamatta vakuutuksen lapselleen tai lapsilleen. 46 prosenttia heistä perusteli päätöstä sillä, että luottaa julkisen terveydenhuollon kattavan kaiken tarpeellisen.

Vakuuttamattoman lapsen vanhemmista joka viides kertoi kyselyssä, että sopimukset ovat liian kalliita. Tavallisesti hinta on korkeimmillaan vauvoille ja pikkulapsille, ja sitä kertyy monta sataa euroa vuodessa.

Lukijoilla oli myös muita perusteluita:

Vakavat sairaudet hoidetaan kuitenkin julkisella. 

Voin viedä yksityiselle omalla rahalla pari kertaa vuodessa.

Luottotiedottomille ei myönnetä vakuutusta.

Leikkaukseen, kun itselle sopii – hinta ei ilahduta

Lähes kaikki vakuutuksen ottaneista olivat tyytyväisiä vakuutukseen.

Leikkaukseen julkisella oli 6–9 kuukauden jono. Yksityisellä pääsimme valitsemaan: ajankohdaksi valikoitui hiihtoloma, niin ei tullut poissaoloja.

Olemme päässeet nopeasti erikoislääkärille ja korvauksen haku on ollut vaivatonta.

Puhelimeen ladattavan sovelluksen kautta pystyy asioimaan paljolti etänä.

vauvalle vakuutus
”Sama lääkäri oli vastassa terveyskeskuksessa, ja palvelu oli ilmaista”, sanoo yksi muutamista vakuutukseen pettyneistä.

Vain 6 prosenttia vakuutuksen ottaneista vastaajista ei ollut tyytyväisiä.

Ne harvat kerrat, kun on käyty yksityisellä lääkärillä, en ole saanut vakuutuksesta mitään.

Vakuutus ei korvaakaan meille tärkeitä labroja, kuten ferritiinikokeita.

Ei niinkään vakuutuksessa ole ollut vikaa vaan sen hinnassa. Sama lääkäri oli vastassa terveyskeskuksessa, ja palvelu ilmaista.

Vauvalle vakuutus – milloin pitäisi hakea?

Jos vakuutuksen päätyy hankkimaan, milloin se kannattaa ottaa? Lapsille on tarjolla erilaisia vakuutuksia.

Mikäli haluaa mahdollisimman kattavan vakuutuksen, se tulee yleensä ottaa raskausaikana ja mielellään jo ensimmäisen ultraäänitutkimuksen jälkeen.

Muuten vakuutus ei välttämättä korvaa sellaisten vaivojen sairaanhoitoa, jotka ilmenevät raskauden edetessä tai vauvan synnyttyä.

Kaduttaako, että vakuutus jäi ottamatta?

Vakuuttamattoman lapsen vanhemmista joka kymmenes oli tullut katumapäälle.

Vietimme lastensairaalassa useita päiviä lapsen oireiden vuoksi. 8-viikkoisen lapsen oireita ei otettu tosissaan ja niitä vähäteltiin. Uskon, että yksityisellä olisimme saaneet parempaa hoitoa.

Kipeä lapsi pitää viedä jonottamaan päivystykseen jopa useiksi tunneiksi.

Kuitenkin selvästi suurin osa eli 90 prosenttia oli tyytyväinen siihen, että jätti vakuutuksen hankkimatta.

Lapseni on saanut julkisella puolella allergiatutkimukset, laajat neurologiset tutkimukset ja seurannan, fysioterapiaa, tukipohjalliset sekä tietenkin neuvolan seurannan. Toisaalta hän ei ole sairastanut infektiosairauksia, joten akuuttikäynneille ei ole ollut tarvetta.

Millainen on yksityislääkärikäyntien tulevaisuus?

Kysyimme Kelan tutkimusprofessori Hennamari Mikkolalta, miten hän näkee tulevaisuuden. Kummasta tulee houkuttelevampi lapsiperheelle – vakuutushoidoista vai julkisista terveyskeskuksista?

– Viime vuosien trendi on ollut, että yksityislääkärikäynnit ovat vähenemään päin kaikissa ikäryhmissä, Mikkola sanoo.

– Luulen, että julkisella puolella on panostettu enemmän siihen, että lääkäriin pääsy helpottuu. Eikä yritysten ole kovin helppo tulla lasten sairaanhoidon markkinoille, sillä lastentauteihin erikoistuneista lääkäreistä on pulaa.

Lue myös: Jee, hiihtolomamatka – ja kuume! Mitä vakuutus korvaa, ja milloin lääkäriin?

Kotiliesi.fi: Milloin viimeksi tarkistit vakuutuksesi?

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X