
Voiko vastasyntynyttä vahingoittaa pään pehmeää osaa painamalla? Tämä aukileista olisi hyvä tietää
Vauvan pään aukileet saattavat jännittää etenkin ensikertalaista. Voiko vauvaa oikeasti vahingoittaa tarkoittamatta?
Aukile on vauvan pään alue, jossa luut eivät vielä ole yhdistyneet. Toisin kuin aikuisilla, vauvan pään kallo muodostuu erillisistä luista, jotka yhdistyvät ja sulautuvat toisiinsa lapsen kasvaessa.
Usein vauvan pään aukileet voivat tuntua etenkin ensikertaa vanhemmiksi tulleista hurjalta. Osaa saattaa huolettaa niiden pehmeys ja se, kuinka kauan ne pysyvät auki.
Aukileilla on tärkeä tarkoitus. Lapsen syntyessä hänen kallonsa luut eivät ole täysin kiinni toisissaan. Tämä mahdollistaa vauvan mahtumisen ulos synnytyskanavasta, kun kallon läpimitta pienenee puristuksessa.
Joustavat kallon luut myös mahdollistavat lapsen aivojen ja pään nopean kasvun hänen ensimmäisen elinvuotensa aikana.
Aukileiden sulkeutuminen
Aukileet ovat luutumattomia alueita vauvan päässä, kallon luiden saumakohdissa. On hyvä muistaa, että ne ovat täysin normaaleja ja ne sulkeutuvat lapsen kehittyessä.
Vauvan päässä on kaksi aukiletta, yksi päälaen korkeimman kohdan edessä ja toinen takaraivolla.
Näitä pehmeitä kohtia eli aukileita on lapsen päässä noin kolmeen ikävuoteen asti.
Pään takalaen aukile sulkeutuu yleensä noin kahden kuukauden ikään mennessä.
Päälaen aukileen sulkeutuminen on hitaampi prosessi. Se sulkeutuu yleensä noin 1,5–2 vuoden ikään mennessä. Viimeistään sen tulisi sulkeutua neljänteen ikävuoteen mennessä.
Aukileiden ennenaikainen sulkeutuminen on harvinaista. Aukileiden kokoa ja kallon normaalia kasvua seurataan neuvolassa, joten mahdolliset ongelmat eivät jää huomaamatta.
Mitä tapahtuu, jos vauvan aukiletta vahingossa painaa?
Vauvan aukiletta on hyvä suojella kovalta paineelta. Sen vahingossa painamista ei silti kannata murehtia: aukileen alla on vielä kova aivokalvo suojaamassa aivoja, eikä vauvan aivoja siis voi erehdyksessä vahingoittaa sormin painamalla.
Vauvan päätä voi koskettaa aukileen kohdalta varoen. Päätä voi siis hyvin esimerkiksi silittää ja hiuksia harjata huoletta.
Teräviä pistoja ja kolautuksia on kuitenkin syytä välttää. Käsittelethän vauvaa aina varoen.
Jos aukile on painunut kuopalle, vauvalla voi olla jano
Jos vauvan päälaella oleva aukile näyttää painuneen kuopalle normaalista poikkeavalla tavalla, voi se viestiä siitä, että lapsi tarvitsee enemmän nestettä.
Huomaatha kuitenkin, että monilla lapsilla aukile on tyypillisesti hieman painuksissa normaalistikin.
Aukileen normaali pullotus on vain hetkellistä
Esimerkiksi raju itkeminen tai oksentaminen voi nostaa kallonsisäistä painetta hetkellisesti. Tämä saattaa näkyä lievänä pinkeytenä aukileessa.
Jos aukile ei itkun tai oksentamisen lakattua palaa normaaliksi tai näyttää turvonneelta silloinkin, kun vauva on rentona, taustalla saattaa olla jokin ongelma.
Aukileen sykkiminen on normaalia
Normaali aukile on pehmeä ja tasainen. Joskus vauvan aukile saattaa kuitenkin näyttää sykkivältä. Tämä on täysin tavallista, eikä siitä tarvitse huolestua.
Milloin on syytä huoleen?
Jos vauvan aukile selvästi tuntuu tai näyttää hyvin erilaiselta kuin tavallisesti, on hyvä kääntyä neuvolan tai lääkärin puoleen. Näin kannattaa toimia esimerkiksi siinä tilanteessa, jos aukile on selvästi turvonnut ilman syytä.
Lue myös: Vastasyntyneen venekallo toi surun vauva-arkeen: ”Itkin, kun jätimme vauvan leikkaussaliin”
Lähteet: Suomen lääkärilehti
Jaa oma kokemuksesi