Vuodenaikojen vaihtelut voivat vaikuttaa rajusti eri ikäisten lasten uneen – tämän ikäisiä muutokset häiritsevät eniten
Valon määrän tiedetään vaikuttavan ihmisen uneen. Uusi tutkimus tarkastelee asiaa lasten kannalta.
Vuodenaikojen vaikutusta aikuisten uneen on tutkittu aikaisemmin, mutta nyt on viimein valmistunut tutkimus myös siitä, miten valon määrä vaikuttaa eri ikäisten lasten uneen Suomessa.
Tutkimuksessaan kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri Anja Kärki seurasi lasten unta kuukauden, kahdeksan kuukauden sekä kahden vuoden iässä. Nuorimmissa kahdessa ikäryhmässä Suomen vuodenaikojen vaikutus uneen tuli selvästi esiin, mutta kahden vuoden ikäisillä lapsilla vaikutus oli vähäisempää.
– Näyttää siltä, että vauvat saattavat olla taaperoita herkempiä vuodenaikojen vaihtelulle. Samoin kuin aikuisilla, valoisa vuodenaika saattaa lyhentää myös pikkuvauvojen unen kestoa, mutta pikkuvauvojen unen rakenne ei näytä kärsivän valoisista kesäkuukausista. Kahdeksan kuukauden ikäisillä vauvoilla sen sijaan kevät, jolloin etenkin illan valon määrä lisääntyy nopeasti, heikensi unen laatua, Kärki sanoo tiedotteessa.
Harva unitutkija kannattaa kellojen siirtelyä
Kellojen siirtäminen kesä- ja talviaikaan aiheuttaa monissa lapsiperheissä harmia, sillä ne usein sotkevat myös lasten sisäistä kelloa ja totutut rutiinit vaikeutuvat.
Tutkimuksessa selvisi, että äkillinen muutos kellonajassa näyttää heikentävän 8-kuukautisten vauvojen unen laatua tässä ikäryhmässä.
– Kellojen siirtelyhän ei perustu mihinkään järkisyyhyn, enkä ole koskaan tavannut unitutkijaa, joka kannattaisi kellojen siirtelyä, Kärki sanoo.
Tutkimustulosten perusteella jo vauvavuoden aikana on suositeltavaa noudattaa säännöllistä valo-pimeysrytmiä muun säännöllisen elämänrytmin ohella.
Aamuun ja päivään on hyvä keskittää valoaltistus ja aktiivinen tekeminen, kun taas iltaisin ja öisin on syytä rauhoittua ja vähentää valoaltistuksen määrää.
Makuuhuoneen tulisi olla iltaisin ja öisin niin hyvin pimennetty kuin mahdollista, eli kunnon pimennysverhot ovat tarpeellinen hankinta jokaiseen kotiin.
Anja Kärjen neurofysiologian alaan kuuluva väitöskirja Associations between Finnish Seasons and Sleep in Early Childhood tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopistossa 15.12.2023.
Jaa oma kokemuksesi