”Ei muuta kuin uutta putkeen” – Miksi kohtukuolemia vähätellään?
Sikiön kuoleman jälkeen vanhempia ei osata lohduttaa kriisissä oikein. Niin sairaanhoidon ammattilaiset kuin lähipiiri suhtautuvat menetykseen usein vähätellen.
Sikiön kuoleman jälkeen iloinen vauvanodotus on hetkessä muuttunut raastavaksi suruksi, jolloin sanat ovat vähissä.
Monet vanhemmat kokevatkin, että kohtukuolemia vähätellään, Helsingin yliopiston väitöstutkimus osoittaa.
Surututkija, pastori Juha Itkosen väitöksen mukaan kohtuun kuollutta lasta pidetään usein vähäarvoisempana menetyksenä kuin elävänä syntynyttä. Myös synnytyksessä tai pian sen jälkeen kuollutta lasta voidaan pitää suurempana menetyksenä.
Ikäeroa näiden ja kohtuun menehtyneen lapsen välillä voi kuitenkin olla vain muutama minuutti.
Vähättely on yleinen reaktio
Vauvan odotus on yksi elämän mullistavimpia asioita, joita ihminen voi kohdata. Kun odotus päättyy kuolemaan kohdussa tai synnytyksessä, järkyttää se ihmistä perustavanlaatuisella tavalla. Kohtukuoleman jälkeisen surun tiedetäänkin olevan pääsääntöisesti samanlaista kuin silloin, jos oma lapsi menehtyy myöhemmin elämänsä varhaisessa vaiheessa.
Jostakin syystä kohtukuoleman kohdanneiden läheiset eivät kuitenkaan osaa käsitellä menetyksestä aiheutuvaa surua – ja vanhemmille jää tunne vähättelystä.
Surututkija Itkonen selittää asiaa niin, että lapsen kuolema on monelle meistä liian traumaattinen asia kohdattavaksi.
– Ympärillä olevat ihmiset usein vähättelevät kohtukuoleman aiheuttamaa menetystä ja kehottavat vain menemään eteenpäin.
Kuoleman jälkeen vaietaan, vaikka siitä tiedetään
Kun vauvaa odottaneet vanhemmat palaavat sairaalasta kotiin, he saavat usein vain kukkia sekä jonkin surua välttelevän toivotuksen, jolla tarkoitetaan hyvää.
”Ei muuta kuin uutta putkeen”, ”onneksi se ei ehtinyt syntyä ja kuolla sitten” tai ”te olette vielä nuoria” tyyliset lausahdukset satuttavat kuitenkin syvästi, ja voivat herättää suurta vihaa.
Toinen yleinen reaktio on, ettei asiasta puhuta yhtään mitään, vaikka se lähipiirissä tiedettäisiin.
Lue myös: Kohtukuolema jätti tyhjän sylin: ”Meille ei tule jouluksi vauvaa, vauva on kuollut”
Itkosen mukaan ystävien ja sukulaisten reaktiot voivat olla osittain seurausta siitä, miten kuolleena syntyneisiin on suhtauduttu menneinä vuosisatoina ja -tuhansina.
− Eri kulttuureissa ympäri maailmaa kuolleena syntynyt on nähty ”kummajaisena”. Kuolleena syntynyttä lasta ei ole voitu liittää elävien joukkoon syntymään kuuluvan siirtymäriitin, kuten esimerkiksi kasteen kautta, Itkonen kertoo.
Miten surusta selviää?
Lähipiirin suhtautumisella suureen suruun on kuitenkin paljon merkitystä. Vähättelemällä ympäristö ei anna sureville vanhemmille tilaa surun käsittelyyn kuoleman jälkeen: Pitkään prosessiin kuuluu niin menetyksen käsittely ja itse sureminen, kuin myös siitä toipuminen ja selviytyminen eteenpäin.
Surussa selvitytymiseen vaikuttaa häiritsevästi myös se, että aina edes sairaanhoidon ammattilaiset eivät pidä kohtuun kuollutta samalla tavalla lapsena kuin elävänä syntynyttä.
Surevaa vanhempaa auttavat Itkosen mukaan erityisesti ne läheiset, jotka tunnustavat kuolleena syntyneen lapsen todelliseksi ihmiseksi.
Lapsen vanhemmille – erityisesti äidille, joka lasta kantoi – lapsi on ollut tuttu ja hyvin väkevästi elossa, vaikkei hän olisikaan hengittänyt yhtäkään henkäystä kohdun ulkopuolisessa maailmassa.
Usein surun kohdanneet vanhemmat pitävät kiinni siitä toivosta, että heidän lapsensa elää kuoleman jälkeen yhä jossain – ehkäpä taivaassa, enkelinä, tähtenä tai jollain muulla tavoin sanoitettuna. Lapselle nimen antaminen on myös useimmille tärkeää.
Myös se, että kuoleman jälkeen lapset kirjattaisiin vanhempien tietoihin olisi monen vanhemman mielestä lohdullista. Nyt lapsesta ei jää virallista merkintää mihinkään: Suomalainen lainsäädäntö ei tunne kuolleena syntyneitä lapsia, eikä heitä kirjata väestörekisteriin edes äidin tietoihin.
Lähde: Juha Itkosen väitöstutkimus Kun vauvaonni vaihtuu kuoleman suruun
Kommentit (1)
Tuore bloggaus aiheesta: http://annajavoi.blogspot.com/2018/11/inez-ja-muut-enkelit.html