Lapsettomuus 13.05.2020 Päivitetty 28.08.2023

Hyviä uutisia lapsettomuushoidoista: HUS jatkaa myös koeputkihedelmöityshoitoja

HUS jatkaa jälleen lapsettomuushoitoja, jotka keskeytettiin väliaikaisesti koronavirusepidemian vuoksi.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock

Monen suomalaisen vauvahaaveet saivat maaliskuussa kovan kolauksen, kun lapsettomuushoidot keskeytettiin julkisella puolella koronavirusepidemian takia kokonaan.

Nyt hoitoja on käynnistetty uudestaan Euroopan fertiliteettiyhdistys ESHRE:n suositusten mukaisesti.

Jo huhti-toukokuun taitteessa sekä julkisella että yksityisellä puolella alettiin tehdä ovulaatioinduktio- ja inseminaatiohoitoja sekä pakastettujen alkioiden siirtoja.

HUS ilmoitti tiedotteessaan, että se jatkaa myös koeputkihedelmöityshoitoja (IVF/ICSI) 14. toukokuuta alkaen. HUSin lisääntymislääketieteen yksikkö on arvioinut epidemiatilanteen sellaiseksi, että koeputkihedelmöityshoidot voidaan aloittaa.

Myös KYSissa IVF-stimulaatiohoidot aloitetaan uudelleen toukokuun 2020 aikana. TAYS, OYS ja TYKS eivät ole vielä kertoneet koeputkihedelmöityshoitojen jatkumisesta.

Tämänhetkisen tiedon mukaan raskaus ei lisää riskiä koronavirustartuntaan. Tartunta ei myöskään näytä lisäävän keskenmenoriskiä tai aiheuttavan haittaa sikiölle.

Lapsettomuushoidot jatkuvat, mutta kaikki eivät vielä pääse niihin

Vaikka lapsettomuushoitoja jatketaan, aivan kaikki eivät vielä pääse hoitoihin. Hoitoon voidaan ottaa vain potilaita, jotka eivät kuulu vakavan Covid 19 -taudin riskiryhmään. Riskiryhmään kuuluvat esimerkiksi diabeetikot, verenpainetautia sairastavat tai immunosuppressiivista lääkitystä käyttävät potilaat.

– Koronavirusepidemia ei ole vielä ohi. Voimme aluksi tehdä hoitoja selvästi normaalia vähemmän, emmekä voi heti hoitaa kaikkia halukkaita, apulaisylilääkäri Varpu Ranta kertoo HUSin tiedotteessa.

Silloin, jos potilaalla ilmene koronavirustartuntaan viittaavia oireita kesken hoitojen, hoidot joudutaan keskeyttämään. Hoito voidaan joutua keskeyttämään myös epidemiatilanteen muuttuessa.

HUSin potilaat voivat ilmoittautua koeputkihedelmöityshoitoihin kuukautisten alkaessa 14. toukokuuta alkaen. Muihin lapsettomuushoitoihin eli ovulaatioinduktio- ja inseminaatiohoitoihin sekä pakastettujen alkioiden siirtoihin on voinut ilmoittautua jo 4.5 alkaen.

Ennen hoitojen aloittamista niiden turvallisuus arvioidaan yksilöllisesti jokaisen potilaan kohdalla.

Tiedotteessa muistutetaan, että poliklinikkakäynneille on tultava ilman tukihenkilöä.

Lue myös: Korona-ajan huoli: Moni äiti jää nyt todella yksin vastasyntyneen vauvan kanssa – ”Saamme päivittäin epätoivoisia yhteydenottoja”

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X