Mitä tehdä, kun ei tärppää? Näin oloa voi helpottaa, kun negatiivinen raskaustesti aiheuttaa pettymyksen
Kunnon itku ja hikijumppaan meneminen auttoivat kokemusasiantuntijaa. Myös vertaistuki on arvokasta varsinkin jos pettymykset toistuvat aina uudestaan.
Kun raskaustestiin ilmaantuu vain yksi viiva kerta toisensa jälkeen, voi pettymys olla vaikea niellä.
Jokaisella lapsesta haaveilevalla eri asiat tuovat lohtua ja auttavat ohjaamaan ajatuksia muualle. Osa keskittyy tilastollisiin faktoihin, joiden mukaan raskaaksi tuleminen vaatii usein useamman yrityskierroksen. Toisia numerot taas eivät lohduta yhtään.
Aura Kostiaista auttoivat eniten oman puolison kanssa jutteleminen, yhdessä sureminen sekä toivon herättäminen. Hän toimii nykyään Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n hallituksessa.
Kostiainen kannustaa myös keskittymään tekemään itselle mielekkäitä asioita ja pysymään sopivasti kiireisenä.
– Minä ostin usein sushia ja katsoin jotain lempisarjaani. Välillä myös kunnon itku ja hikijumppaan meneminen auttoivat.
Samalla hän alleviivaa sitä, että on täysin hyväksyttävää surra, olla pettynyt ja vihainen. Erityisesti jatkuvat pettymykset voivat olla hyvin musertavia.
– Tauon pitäminen yrittämisestä ja siihen liittyvistä ajatuksista voi auttaa, jos tuntuu, että vauvan yrittämisestä on tullut pakkopullaa, Kostiainen sanoo.
Hän antaa myös neuvon makuuhuoneeseen: seksiä ei kannata harrastaa vain raskaaksi tulemisen kannalta otolliseen aikaan, vaan läheisyyttä on hyvä vaalia myös muulloin.
Vauvanvaatteiden hankintaa ja terveyskuuri ennen raskautta?
Kannattaisiko vauvahaaveilijan lähteä optimistisesti suunnittelemaan elämää vanhempana ja valmistautumaan perheenlisäykseen, vaikka varmuutta lapsen saamisesta ei ole? Kaksplussan keskustelupalstalta ainakin löytyy niin toimineita:
”Olen kuluttanut odotteluaikaa hankkimalla kirppiksiltä joitakin mieluisia, hyväkuntoisia ja edullisia vaatteita vauvavuodelle. Osa varmaan pitänee tätä ennen raskautta suorana hulluutena, mutta itse pidän suunnitelmallisuudesta.”
”Itse olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että syön terveellisesti. Paljon folaattia sisältäviä kasviksia ja hyviä rasvoja. Lisäksi koitan liikkua nyt monipuolisesti, koska raskausaika menee paremmin, kun on hyvässä kunnossa.”
– Jokainen toimii niin kuin itsestä tuntuu hyvältä, Aura Kostiainen korostaa.
– Minullekin pienten vauvanvaatteiden hankinta loi toivoa ja jännitystä tulevaan, mutta raskauden yrittämisen pitkittyessä ne alkoivat ahdistaa.
Lähipiirin vauvauutiset herättävät ristiriitaisia tunteita – ole armollinen itsellesi
”Lähipiiristä on tullut parit vauvauutiset, mikä on tuntunut vähän vaikealta. En siis koe katkeruutta, mutta jotenkin ajatukset ovat vähän hukassa ja on tavallaan hankalaa, kun emme halua omasta yrityksen aloituksesta julkisesti kertoa”, eräs kävijä kirjoittaa keskustelupalstalla.
Kostiainenkin tietää, että vauvauutiset ja lapsipuheet voivat tuntua ahdistavilta.
– Ne voivat herättää hyvin vaikeita ja ristiriitaisia tunteita. Onnellisuutta toisen puolesta, mutta samalla surua, kateutta, katkeruutta ja jopa vihaa omasta tilanteesta johtuen. Tärkeää on tunteista riippumatta olla armollinen itselleen ja sallia kaikki tunteet. Tunteista puhuminen voi myös auttaa.
Tärkeä ohjenuora on, ettei kenenkään lapsitilanteesta saisi udella eikä olettaa mitään: ne ovat henkilökohtaisia asioita.
– Koskaan ei voi tietää, mitä toinen käy läpi. On myös hyvä huomioida, että on olemassa kaikenlaisia perheitä ja perhemuotoja, lapsiperhe on vain yksi muoto.
Samaa ajatusta korostaa eräs Kaksplussan keskustelija kirjoituksessaan:
”Lähestymme asiaa sellaisella asenteella, että katsotaan, saadaanko lapsi ja elämä on hyvää ilmankin. Mitään hoitoja ei lähdetä hakemaan.”
Tukijoukkoja tarvitaan
Jotkut haluavat kertoa lähipiirilleen lapsihaaveistaan ja niitä koskevista haasteistaan, toisille kertominen taas luo paineita. Keskustelupalstalla yksi äiti toteaa:
”Olen parille kaverille kyllä kertonut, koska on pakko jonnekin purkaa ja ennakoiden puhua. Jos vaikka tulisi keskenmeno, niin ei tarvitsisi koko stooria sitten avata ja olisi jotain tukijoukkoja.”
– Jokaisella on oikeus päättää, kuinka paljon haluaa kertoa omista asioistaan, Kostiainen painottaa.
– Itse kerroin läheisilleni lapsettomuushoidoista, mutta en tarkemmin hoitojen aikatauluista tai esimerkiksi sitä, milloin raskaustesti oli tarkoitus tehdä.
Raskauden yrittämisen pitkittyessä hän suosittelee erityisesti vertaistuen hakemista.
– Vain ihminen, joka kokee samaa kuin sinä, voi ymmärtää, miltä sinusta tuntuu ja mitä käyt läpi. Vertaistuesta voi saada ymmärrystä, lohtua ja toivoa.
Jaa oma kokemuksesi