MITEN MUSTA TULI TÄLLAINEN?

Oon jo tässä pidempään pohtinut paljon syvällisiä, mun elämää tällä hetkellä, millaista se on ollut tähän asti. Miettinyt millainen mä olen ollut ja miten musta on tullut tällainen. Tein jonkin aikaa sit Facebookissa persoonallisuustestin ihan vaan itsetutkiskelun merkeissä. Olin melko varma vastauksesta millainen mä olen ja tulos saikin mut ihan hämmentyneeksi. Oonkin ihan täysin sen vastakohta mitä oon kuvitellut olevani.

Pienenä olin kovin puhelias. Äiti on kirjoittanut vauvakirjaan, että puolitoistavuotiaana ”puhuu paljon”. Koko peruskoulun olin lähinnä luokan pelle, rämäpää Laura. Vaikka tiesin jo silloin, että kaikenlaiset esiintymiset luokan edessä saa mut lähinnä paniikkiin, niin silti olin se porukan naurattaja.

Nyt kuitenkin testin tehtyäni tuloksena oli 100% introvertti… Siis minä? Mitä ihmettä..

Luulin, että ihminen syntyy jonkin luonteiseksi ja pysyy pohjimmiltaan aina sellaisena, mutta se taitaakin olla niin, että elämän kokemukset muokkaa meitä kokoajan, heitellen rajusti pitkin seiniä ja siinä koittaa vaan pysyä mukana. Miten paljon asiaan pystyy itse vaikuttamaan?

Kun tapaan uusia ihmisiä olen todella varautunut. En osaa small talkia ja puhun vaan jos multa kysytään jotain. Oon täysin jäässä enkä osaa muodostaa lauseita, tai osaan päässäni mutta ne ei tuu suusta ulos. Mietin pitkään ennen kuin sanon mitään, että mitähän toi musta ajattelee jos sanon näin. En uskalla tuoda mielipiteitä julki ennekuin tunnen sen toisen melko hyvin. Toisinaan puhun liikaakin ja päästän suustani niin paljon sammakoita, tai ainakin musta tuntuu siltä ja kelailen puolen vuoden päästäkin käydystä keskustelusta, että miksi menin sanomaan noin ja luen ihmisten eleitä ja energioita ja aika usein päädyn samaan lopputulokseen; mussa on jotain vikaa ja mua ei ehkä haluta mukaan porukkaan…

Tällä hetkellä mun kaveripiiri koostuu ihan vaan muutamasta tyypistä, ja nimenomaan kaverista. Mulla ei oo sellasta ystävää jota näkisin usein, tai kelle kertoisin murheeni, ystävää jonka kanssa hengailla ja jutella maailmasta parempi paikka. Ei ketään kukaa lähtis viettämään tyttöjen iltaa, tai jonka kanssa käydä puistossa lasten kanssa. Ja mietin usein että mistä tää johtuu? Onko mun ystävänä vaikea olla?