Sain Jonnalta tämän haasteen ja tunnustuksen . Tarkoituksena on kirjoittaa hieman omasta alkutaipaleesta blogin kanssa, antaa 10 vinkkiä aloitteleville bloggaajille, haastaa ja antaa tunnustuksen muille ihanille blogien kirjoittajille.

Aloitin blogin kirjoittamisen tosissani syksyllä 2011, kun olin ensimmäistä kertaa raskaana ja odotin meidän Limppua. Silloin blogeja oli hyvin vähän, ja varsinkin mamma/raskausblogeja oli ihan vaan kourallinen. Samaan aikaan aloin myös seuraamaan muita kanssaodottajien ja pienten lasten äitien blogeja, ja useimpien heidän kanssa ollaan edelleen facebook-kavereita ja seurataan toistemme elämää muita some-kanavia pitkin, vaikka osa ei enää blogia kirjoitakaan.

 Silloin mulla ei ollut yhtäkään äitikaveria, joten blogeista sai hyvin vertaistukea. En tiedä seuraako mun blogia enään kukaan niiltä ajoilta, mutta tämä harrastus on omalla tavallaan kasvattanut mua myös äitinä, kaikki vinkit ja tuki on olleet korvaamattomia, puhumattaan niistä ystävistä joita oon blogin ansiosta saanut. Mun blogi on kulkenut mun elämän mukana jo yli viisi vuotta ja se on hurjan pitkä aika. Vaikka blogi on muuttanut nimeä moneen otteeseen ja osoitekin on muuttunut, niin sisältö on pysynyt hyvin samana aina. Kiitos teille kaikille lukijoille kun jaksatte seurata meidän juttuja vuodesta toiseen, kommentoida ja myötäelää.

Ja tässä mun vinkit aloittelevalle bloggaajalle.

1. Selkeä ulkoasu ja isot, hyvälaatuiset, mielenkiintoiset kuvat. Esteettisyys, kauneus on sellaisia asioita missä mulla ainakin silmä lepää. Valkoinen tausta ja tumma teksti, mieluiten tummanharmaa tai musta. Ennen mulla itselläni oli kuvien leveys ja tekstikentän leveys 640px, mutta halusin mun blogin leveydeltään vähän isommaksi, niin muutin sen 700px. Mikään muu ei anteeksi nyt vain ole kamalempaa kuin pienet kuvat, joita klikkaamalla saa ne suuremmaksi, koska valitettava totuus on se, ettei kukaan jaksa nähdä vaivaa klikatakseen niitä kuvia. Kannattaa miettiä minkälaisen vaikutelman ja fiiliksen ihmisille haluaa antaa. Toinen ehdoton nounou juttu on tumma pohja, siitä tulee klaustrofobinen olo, eikä ihmisen mielelle jää mielikuvitukselle tilaa.


2. Mielenkiintoinen kirjoittaja. Blogeja on niin paljon nykyaikana, joten massasta täytyy ehdottomasti erottua jos haluaa edetä bloggajana. Kaikilla on se ”oma juttu” ja kehoittaisin kaikkia tuomaan sitä omaa juttuaan ja itseään rohkeasti esille. 
-Be the best version of yourself-

3. Postaa usein. Jos postauksia tulee kerran viikossa, blogisi jää muiden jalkoihin, eikä monikaan ehkä huomaa postauksiasi.
4. Postaa monipuolisia juttuja. Vaikka nykyään on paljon suositumpaa keskittyä yhteen aiheeseen esim. kynsiblogit, hiusblogit, treeniblogit, niin mä tykkään ainakin tutustua blogin kautta kirjottajaan monipuolisesti, eikä kaikesta tarvitse edes kirjottaa kovinkaan henkilökohtaisesti, vaan pintaraapasu elämästään ja omista kiinnostuksen kohteistaankin riittää
5. Bloggaajana ole aito. Älä esitän blogissasi mitään mitä et oikeassa elämässä ole. Jos pääset tapaamaan muita bloggajia tai lukijoitasi, ole ystävällinen. Vaikkei kaikista ihmisistä tarvitse eikä voikaan pitää, mutta tietty asiallisuus on muistettava. Jos menee tiettyihin tapahtumiin, mun mielestä on hyvä yrittää tutustua uusiin ihmisiin, eikä vaan pysytellä siinä omassa kaveriporukassa. Mun mielestä ainakin on aivan ihanaa tavata uusia ihmisiä, vaikka olenkin aluksi hieman ujo, ja mun jutut saattaakin olla tosi awkward, mutta haluan silti tutustua uusiin ihmisiin, sitä ei ikinä tiedä vaikka joku blogisi lukija olisi sinun ”sielunsisko” 🙂

6. Oikeinkirjoitus. Tiedän, että mulla itsellänikin on parannettavaa tässä kirjoittamisessa ja yhdyssanavirheitä tulee jatkuvasti, mutta kyllä sitä harjoituksella oppii. Mun mielestä ehkä tärkeämpää on kuitenkin lauseen jäsentelyt, ja että sitä kirjoitustaan on miettiny edes hetken, että lauseessa ja jutussa säilyy se punainen lanka eikä vaan ”lörpötellä” mitä sattuu. Mun mielenkiintoa syö myös liian sivistynyt kirjoitusasu, koska en pystyisi tai haluaisi puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka käyttää jatkuvasti sivistyssanoja. Tässä asiassa täytyy löytää se kultainen keskitie, koska slangisanat ja liika puhekieli on myös ärsyttävää.

7. Verkostoidu. Kommentoi muiden blogeihin, tutustu ihmisiin, hyvällä tuurilla voit saada monta hyvää ystävää blogin kautta. Mä yritän aina pitää sellaisia päiviä kun kirjoitan jokaiselle kommentin, jonka blogissa käyn vierailemassa, koska itse tykkään älyttömän paljon saada kommentteja, niin miksen piristäisi muidenkin päivää?

8. Blogin nimi. Mä olen elävä esimerkki siitä, kuinka kannattaa miettiä blogin nimi tarkkaan. Nykyään moni laittaa bloginsa nimeksi pelkän oman nimen, koska blogin nimen päättäminen voi olla hankalaa, ilman että kategorioi blogiaan tiettyyn genreen, ja kun elämä muuttuukin, niin blogin nimi ei ehkä tunnukkaan omalta. Kannattaa myös googlaa nimi ensin, ettei jollain toisella ole samaa.
9. Blogin osoite. Tässä pätee sama juttu. Nyt olen itse ”jumissa” blogin osoitteen kanssa, enkä pysty muuttamaan sitä ilman, että ostan oman domainin, ja ohjaan vanhasta osoitteesta uuteen osoitteeseen.
10. Hyödynnä muita some-kanavia. Blogin lisäksi kannattaa olla blogille facebook sivut, instagram, ehkä snapchat myös, sekä twitter. Itselläni ei ole twitteriä, mutta facesta, instasta ja snäpistä meidät löytää nimimerkillä laurajohannau. Muiden some-kanavien kautta pääsee blogin kirjoittajaa vielä lähemmäs, ehkä vähän rennommalla tavalla, itse ainakin seuraan useiden bloggaajien muitakin someja.
Haastan; Julia, Klara, Veeran, Sofian, Demin, Jeninan, Sallan ja Janinan.

Säännöt: Kirjoita postaus tunnustuksesta, kerro kuinka aloitit bloggaamisen, anna ohjeita aloitteleville bloggaajille, mainitse ja linkitä blogi, joka nimesi sinut ja nimeä 10 bloggaajaa tunnustuksen saajiksi.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X