Tissit 1v!

Vuosi sitten makoilin sairaalasängyllä odotellen, että äitini hakisi minut sairaalasta kotiin. Leikkaus oli ollut edellisenä päivänä ja kaikki oli sujunut niin kuin pitikin. Olin iloinen, mutta kipeä. Mietin, kauanko paranemisprosessi kestäisi ja milloin uudet rintani tuntuisivat normaaleilta, tai ainakin niin normaaleilta kuin mahdollista. En katunut hetkeäkään, vaikka koinkin jossain vaiheessa leikkauksenjälkeistä morkkista. Vaikka ennen leikkausta pelkäsin kovasti, miten tottuisin ajatukseen siitä, että kehossani on jotain sinne kuulumatonta, se ei ole enää ongelma. Tietenkin välillä tuntuu hassulta, kun huomaan implanttien ryppyyntyvän tietyissä asennoissa. Mutta ajatukseen on tottunut eikä juurikaan tule ajateltua rintoja siltä kantilta, että ne ovat feikit ja että kehossa on jotain sinne kuulumatonta. 

Tällä hetkellä luulen, että aletaan olla jo siinä pisteessä, että rinnat ovat melkoisen normaalit. Vuosi leikkauksen jälkeen kaikki tekeminen sujuu täysin normaalisti, niin juokseminen, hyppiminen kuin painavien asioiden nostelukin. Voin punnertaa, joskin se tuntuu välillä epämukavalta sillä lihasliike painaa implantteja jotka sijaitsevat lihasten alla. Pystyn roikkumaan, joskin leuanvedot eivät onnistu. Toisaalta, tuskin onnistuisivat ilman implanttejakaan, koska mun ylävartalon lihasvoima on aika mitätön. Voin makoilla vatsallai ja kyljelläni ihan normaalisti, mutta liian pitkään samassa asennossa saattaa aiheuttaa painetta ja kiristävää tunnetta. Rinnoissa on tunto lähes kokonaan palautunut, mutta arvet ja rintojen alaosat kutittavat melko usein.

Olen tottunut kulkemaan ilman liivejä, jota en ikinä voinut tehdä ennen leikkausta. Ne nahkalörpöt tuntuivat inhottavilta ilman liivejä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Oli parempi paketoida ne pois silmistä, pois mielestä. Oikeastaan olen aika usein ilman liivejä nykyään, ihan vaan koska voin. Ja koska se tuntuu nykyään myös mukavalta. Vielä viime syksynä pohdin, uskallanko esitellä rintojani hieman paljastavemmissa vaatteissa, koska pelkäsin että se leimaisi minut juurikin sellaiseksi tyrkkytissiksi, jota halusin välttää. Tässä vuoden aikana olen oppinut nauttimaan rinnoistani ja todennut, että on ihan ok esitellä niitä silloin tällöin. Ei minua haittaa, mitä muut minusta ajattelee ja jos pitävät tyrkkynä niin pitäkööt. Haluan pukeutua kauniisti ja naisellisesti, kun nyt kerrankin on siihen mahdollisuus. Mitä järkeä olisi maksaa tuhansia euroja rinnoista, joita piilottelisi häpeillen samalla tavalla kuin niitä surkastuneita nahkaläppiä jotka omistin ennen leikkausta? 

Kävin itseni kanssa kovasti ajatustyötä läpi harkitessani leikkausta ja mietin, onko toimenpide sen kaiken rahan ja kivun arvoista? Eikö todellakaan olisi helpompi vain väkisin opetella tyytymään siihen, mitä on? Ei ne rinnat ihmistä määrittele millään tavalla, ihan sama minkä kokoiset ne ovat. Itsensä hyväksyminen ei kuitenkaan ole niin helppoa mitä voisi ajatella, siksi onkin hienoa että on mahdollisuuksia korjata niitä asioita. Itsevarmuuteni ja itsetuntoni on parantunut aivan huimasti tämän vuoden aikana! Enää en häpeile rintojani uimahallissa, peilin edessä tai puolisoni silmien alla. Eihän kukaan siellä uimahallissa varmaan rintojani katsele, mutta silti. Miehenikin piti vanhoista rinnoistani sellaisina kuin olivat, mutta enpä ole kuullut valitusta nytkään. Peilikuvalle on helpompi hymyillä ja se tekee henkiselle hyvinvoinnille todella paljon! Toki varmasti aina tulee olemaan jotain, johon en ole itsessäni tyytyväinen, mutta ne ovat pieniä ohimeneviä asioita eikä sellaisia, jotka tuntuvat rajoittavan minua jatkuvasti. Niistä pääsee eroon sillä henkisellä treenillä, joka ei riittänyt rintojen hyväksymisen oppimiseen.

Pakko siis sanoa, että elämäni paras päätös oli riskeistä huolimatta uskaltaa läpikäydä leikkaus ja sen jälkeiset kivut. Muutenkin olin odottanut paljon suurempia kipuja, pidempää parantumisaikaa ja vaikeuksia hyväksymään vierasesineet kehossa, joten tuntuu, että pääsin helpolla. Vielähän sitä ei osaa tulevaisuudesta sanoa mitään, mutta hyvältä näyttää tällä hetkellä. Täytyy vain toivoa, ettei jatkossakaan tule ongelmia, kuten kapseloitumista tai kipuja. Voi olla, että implantit täytyy vaihtaa joskus, voi olla että ei. Siihen ei voi vaikuttaa, joten sen näkee sitten aikanaan.