Olen saanut hirveän määrän kyselyitä siitä, miksi Noan sydän pysähtyi ja mikä oli kuolinsyy? Aiemmin olen joutunut aina vastaamaan etten tiedä itsekään – nyt Noan ruumiinavaus asiakirjat ovat saapuneet ja meillä on syy, jota syyttää


Noan sydän pysähtyi aivotulehduksen takia. 

Ruumiinavauksessa ainoa käteen jäänyt kuolinsyy on infektiosta johtuva aivotulehdus. Avannut lääkäri uskoo, että Noa on voinut saada massiivisen kouristuksen, joka on aiheuttanut elottomuuden. Taustalla voi silti olla myös aivoperäinen uniapnea, ne ei ruumiinavauksesta selviä mitenkään. Ainoa avauksessa löytynyt syy on virusinfektioperäinen aivotulehdus. 

”Aivojen neuropatologisessa tutkimuksessa todettiin huomattavaa turvotusta. Isoaivokuorella ja valkeassa aineessa todettiin runsastakin imusolujen kertymistä, joka sopii aivotulehdukseen. Viruksen aiheuttama aivotulehdus voi tulla kyseeseen, mutta näytteistä ei pystytty päättelemään taudin aiheuttajaa.”

”Merkittävin löydös ruumiinavauksessa oli aivojen tulehdus. Se on aiheuttanut Noalle alkuvaiheen tajuttomuuden ja elottomuuden. Sydän saatiin sykkimään 25 minuutin viiveellä. Viive on kuitenkin ollut sen verran pitkä, että siitä on aiheutunut keskushermostoon laajat hapenpuutteesta johtuneet muutokset ja kuolema. Lapsi oli ollut sairaalahoidossa infektioiden vuoksi ja kuoli infektioon alle kolmen vuoden iässä. Noan kuolemansyyksi kirjataan aivotulehdus ja välittömäksi kuolinsyyksi hapenpuutteesta johtunut laaja aivovaurio.” 

Ruumiinavauksessa selvisi että Noalla on mahdollisesti ollut Aminohappojen kiertohäiriö, kaksi eri keuhkotulehdus virusta sekä kroonista keuhkoputkentulehdusta. Terve lapsi, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan terve. 

Aivotulehdus voi tulla mistä vaan viruksesta, joka pääsee tunkeutumaan aivoihin. Noalla oli muita lapsia suurempi alttius saada infektioita, ja nyt uusin infektio meni aivoihin ja tappoi Noan. 

Olo on helpottunut, koko prosessi on viimein saatu päätökseen. Noa on haudattu ja kuolinsyy on saatu selville, onneksi. Nyt meillä on aivotulehdus, jota syyttää kaikesta. 

♡ Cecilia

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X