Diagnosoimaton päänsärky

Olen puolet elämästäni kärsinyt erityyppisistä päänsäryistä, voimakkuudeltaan ja kestoltaan vaihtelevasti. Ensimäistä kertaa minulta tutkittiin migreeniä muistaakseni 14-vuotiaana, kun päänsärkyä oli pitkän aikaa lähes päivittäisellä tasolla ja särkylääkettä kului hirveät määrät. Alkuun kävin pääosin kouluterveydenhoitajalla lääkitsemässä itseäni. Myöhemmin popsin lääkkeitä ihan itsenäisesti tarpeen mukaan tai pyysin vanhemmiltani, sillä oli kouluakin käytävä eikä särky onneksi ollut niin sietämätöntä. Diagnoosia en migreeniin saanut ja jossain vaiheessa nuoruusvuosia lääkkeiden syöminenkin alkoi mietityttämään vanhempiani sekä itseäni niin toleranssin, maksan kunnon kuin mahdollisen särkylääkepäänsärynkin puolesta.

Perhekodissa sijoitettuna ollessani lääkkeiden jakelu oli hyvin valvottua ja siellä hiljalleen aloin pitämään lääkkeiden ”anelua” ja tarpeen selittämistä jo hieman nöyryyttävänä, joten jätin yhä useammin päänsärystä kertomatta ja sinnittelin läpi kohtausten ilman lääkkeitä.

Toista kertaa migreenin mahdollisuutta kartoitettiin minun ollessa 18-vuotias, jolloin minua huimasi lähes jatkuvasti ja pyörtyilin usein. Päänsärky oireili ajoittain tämän kaiken muun keskellä ja minulle tehtiin jos jonkinlaista testiä. Lopulta sain diagnoosin posturaalinen hypotonia eli jonkunlainen yhdistelmä verenkiertohäiriötä, matalaa verenpainetta ja asentohuimausta. Diagnoosi oli omalla tavallaan helpotus, mutta ei kuitenkaan tuonut lohtua eikä selitystä päänsärkyihin.

Toistaiseksi viimeisin kerta kun migreeniä on minulta tutkittu, on olikohan se kesällä 2016 vai 2017, mutta silloinkin diagnoosi jäi saamatta. Ensimmäistä kertaa tämän vuosia kestäneen migreeniepäilyn aikana lääkäri määräsi minulle migreeniin tarkoitettua lääkettä testiin, mutta se ei auttanut.

Särkytaipaleeni aikana syitä on etsitty vähän kaikkialta. On mietitty jännityspäänsärkyä, niska-hartiajäykkyyttä, stressiä, huonoa nestetasapainoa, liian vähäistä unensaantia, ravintoainepuutteita, huonoa näköä, ties mitä. Samoin on yritetty korjata ja parantaa tilannetta nukkumalla enemmän, juomalla enemmän vettä, syömällä eri lailla, hankkimalla silmälasit, venyttelemällä ja joogaamalla lihasrentoutusmielessä ja olemaan stressaamatta. Ja on kokeiltu särkylääkkeitäkin tuloksetta.

Päänsäryssäni on monia erilaisia oireita. Pahin niistä on sykkivä, tykyttävä kipu ohimoissa ja otsassa. Tuntuu, että pää puristuu kasaan ja kuin joku poraisi kallooni. Pahimmillaan kipu on pienenkin liikkeen jälkeen, sietämättömästi jos nousee/istahtaa tai kumartaa. Kipu säteilee myös niskaan ja kivun takia jännittäessäni niskakin jännittyy. Hetkellistä helpotusta kipuun saa painamalla niskan ja takaraivon aluetta voimakkaasti, mutta kipu hellittää vain painamisen ajan. Särkykohtauksen ajan olen erittäin ärsykeherkkä, varsinkin kirkkaille valoille ja koville äänille. Eilen tunsin ikään kuin suonenvedon tyyppistä kipua oikeassa ohimossa, pään sisällä kramppasi oudosti ja silmä nyki niin ettei se pysynyt auki. Tämä oli ihan uudenlainen tuntemus, mutta meni ohi muutamassa minuutissa.

Kestoltaan päänsärkykohtaukseni ovat muutamasta tunnista muutamaan päivään ja kohtauksia ilmenee hyvin vaihtelevalla aikavälillä. Perus lääkeannos minkä kipuun otan, jos otan, on 1g panadolia ja 800g buranaa 2-3 kertaa päivässä. Harvoin tuokaan määrä vie kipua pois, jonka takia en yleensä ota lääkettä. On turhaa kuormittaa kehoa lääkkeillä, jos ne eivät vaikuta. 

Viime aikoina minua on etenkin vanhempieni suunnasta painostettu ja suositeltu jälleen kerran lääkärille hakeutumista. Täytyisi käydä varmaan ihan asiantuntevalla neurologilla mieluummin kuin yleislääkäreillä kuten aiemmin. Onhan se tyhmää vain kärsiä kivuista vuodesta toiseen selvittämättä, mikä ihan oikeasti mättää tuolla pään sisällä. Olen kuitenkin jo valmiiksi niin turhautunut aiempien kokemusteni perusteella siihen, ettei tutkimuksissa tälläkään kertaa löytyisi mitään. Ei oikein huvita laittaa rahaa tutkimuksiin ja tuhlata aikaa vastaanottokäynneillä, jos taas olisi tarjolla vaan ehkää, entiedää ja eioota.

Kipukohtaukset turhauttavat. Tekisi mieli hakata päätä seinään, huutaa MÄ EN JAKSA ja kuolla pois. Välillä on niin toivoton olo, etten tiedä miten päin olisi. Varsinkin jos olen ottanut lääkkeitä eikä ne ole helpottaneet. Sitten jossain vaiheessa kun päänsärky loppuu, loppuu myös huoli, murheet ja toivottomuus. Mitäpä mä nyt enää menisin lääkäriin, kun särky meni ohi? Kunnes menee viikko, kuukausi tai kaksi kuukautta ja seuraava kohtaus iskee.