Puoli vuotta sitten suru muutti muotoaan
Kuka olet? Miltä näytät? Rakastanko?
Synnyit. Tulit kiireellä. Sain sinut syliini. Sinäkö se olet? Tietysti olet, juuri sinä. Kukas muu? Sinua mä olen jo jonkin aikaa rakastanut, sinua tietysti. Juuri sinua. Ja rakastuin uudelleen.
Puoleen vuoteen mahtuu paljon. Paljon itkua, monta hymyä ja naurua, paljon jokellusta, muutamia naarmuja, useita kuhmuja, monta tuntia univelkaa, monta tuntia imetystä, litroittain kuolaa, kaksi hammasta, monta rakastavaa syliä.
Olisin toivonut monta asiaa toisin. Olisin voinut itse tehdä monta asiaa toisin. Puoli vuotta ja me ollaan nyt tässä. Melkein kaikki pelkoni kävi toteen. Silti, en vieläkään sano, että valitsin väärin. Valitsin sinut ja sinä minut.
Tulit rikkinäiseen perheeseen pitämään sen jäljelle jääneen kasassa. Tulit hurmaamaan hymylläsi. Sait tartutettua sen hymyn meidän kaikkien kasvoille. Jäät mulle hymyilemään, kun muuten jäisin yksin. Kunpa saisit jäädä aina. Kunpa et joutuisi jäämään.
Vaadit multa paljon. Kaiken vapaa-ajan, huomion, sylin, unet, kaiken. Annoit enemmän.
Toit sen, mitä toivoinkin. Toit onnen, onnellisuuden, ilon, aidon hymyn ja jonkinnäköisen tulevaisuuden.
Näytit mitä on rakastaa.
Jaa oma kokemuksesi