Elämäni roolit - Äitiys on luontevin
Pääsin tänään pitkästä aikaa syysloman ja sairastelun jälkeen kouluun. Meillä oli luokan edustajien kokous ja mut valittiin oppilaskunnan varapuheenjohtajaksi. Empä olisi kymmenen vuotta sitten ajatellut, että voisin joskus olla se tyyppi, joka pyrkii vaikuttamaan asioihin tällä tavalla.
Löydän heti paikkani.
Ihminenhän käy erilaisissa ryhmissä elämänsä aikana monesti. Ryhmillä tarkoitan esimerkiksi perhettä, ystäväpiiriä, koulussa luokkalaisia, harrastusryhmiä, työporukoita ym. Itselläni on perhe lapsuudesta, perhe parisuhteen ja lasten kautta ja perhe kumppanin perheen kautta. Ystäväryhmiä on ollut useita, esimerkiksi musiikkiluokilla ja baletissa. Kauppiksessa oli oma ryhmä ja nyt nykyisessä koulussa on taas oma ryhmä. Jotkut ryhmät on ikuisia, jotkut ryhmät loppuu aikanaan. Tämä sai mut miettimään, että olen sellainen ihminen, että mun on todella helppoa löytää ryhmissä oma rooli. En tarkoita, että esittäisin jotain roolia tai olisin jotain mitä en ole, mutta varmasti jokainen tietää, että omien vanhempien kanssa ollaan erilaisia kuin kaveriporukassa. Ja toki samassa ryhmässäkin voi olla useita rooleja. Esimerkiksi perheessä voin olla välillä se hassuttelija, välillä se tiukkapipoinen, välillä rento ja mitä kaikkea. Perheen ulkopuolisissa ryhmissä olen nyt aikuisillä usein se vastuullinen, mutta hauska. Monet tietää, että teen sen pitä pyydetään – ja teen sen hyvin. Mutta elämä ei ole liian vakavaa ja osaan myös irrotella. Huumori (omanlainen ainakin) on yksi mun parhaista puolista ja se tulee kaikista parhaiten esille porukassa, missä mun on helppo olla mä.
Elämäni roolit
Emilia perheen juniorina: Vanhempien iltatähtenä, mulla on omat etuni. Olen aina se, jolla on lupa välillä heittäytyä perheen tapaamisissa vähän junnuksi. Olen varmasti ollut sellaisessa roolissa, että mun on eniten täytynyt näyttää olevani nyt aikuinen. Äidiksi tuleminen näytti sen tosin aika hyvin. Olen se, joka saa ehkä mokailla eniten. Onhan mulla kuitenkin vähiten vuosia ja kokemuksia takana vielä. Kun itse on äiti ja vastuussa koko ajan arjen pyörimisestä, on kivaa nauttia joskus oman perheen luona tietynlaisesta vapaudesta ja huolettomuudesta. Tosin liikaa en pysty vanhempieni luona olemaan – jos yli viikonlopun olen, niin iskän kanssa meillä menee sukset ristiin. Yleensä se olen mä itse, joka ottaa juniorin roolin kun nähdään perheen kanssa, vanhempani ja sisarukseni onneksi kuitenkin ottaa mut jo tosissaan ja aikuisena ihmisenä. Etenkin siskon ja äidin kanssa juttelen paljon, ihan kaikesta.
Emilia äitinä: Äitinä olen lempeä, rakastava, murehtiva, huolehtiva, hassutteleva – mutta pidän myös melko tiukkaa kuria, opetan päivittäin hyviä käytöstapoja ja toisinaan olen melko mukavuudenhaluinen. Koska kukaan äiti ei ole täydellinen, niin haluan mainita tässä muutamia heikkouksiani. Olen usein laiska lähtemään ulos. Kerrostalossa asuessa on oma hommansa lähteä etsimään ulkoa puisto, ja varsinkin sadesäällä Netflix tai Disney+ kuulostaa helpommalta. Ärsyynnyn usein liian helposti, mutta osaan rauhoittua fiksusti ja muistutan aina itseäni taaperon raivokohtauksen aikana siitä, että ”olen niin onnekas, kun mulla on terveet ja elossa olevat kauniit lapset”. Kaikista tärkein on äidinrakkaus. Äidin rooli tuli mulle kuin itsestään, se on kuitenkin ehkä eniten mä. Äitiydessä kaikki tunteet tulee esille.
Emilia opiskelijana: Opiskelijana olen tunnollinen ja ahkera. Ainakin nyt. Toivon, että otteeni ei lipsu ja jaksan tsempata itseni aamuisin ylös kouluun. Tämä pimeä vuodenaika on pahin, eli testaan ehdottomasti nyt jaksamistani. Otan koulussa kaikki huomioon, myös ne luokan hiljaisimmat tyypit ja varmistelen usein, että kaikilla on seurassani hyvä olla. Olen tyyppi, joka pystyy tehdä ryhmätöitä ihan kenen kanssa vaan. Olen sellainen, että tulen opettajien kanssa toimeen ja huumoriakin löytyy. Kuitenkin, jossain menee raja ja jos koen epäreiluutta jossain asiassa, tartun ”härkää sarvista” ja selvitän asian juurta jaksaen, kunnes olen tyytyväinen.
Emilia ystävänä: Ystävänä olen empaattinen ja hyvää tahtova. Harva varmaan on pahaa tahtova, mutta tarkoitan, että teen usein ystävilleni pieniä suuria eleitä. Esimerkiksi nyt lähetin ihan muuten vain piristykseksi viidelle tyypille postikortit. Tykkään pohtia kavereiden kanssa asioita ja mennä syvällisiin keskusteluihin. Löydän helposti ympärilleni ihmisiä, jotka saattaa olla täysin erilaisia, mutta joiden kanssa jaan paljon yhteisiä arvoja tai muita samaistuttavia juttuja. Heikko puoleni on, että joskus saatan ylitulkita kavereitani. Esimerkiksi mietin usein, että ”olinko liian takertuva” tai ”puhuinko ryhmächatissa ärsyttävän liikaa”, mutta yleensä nuo ovat vain omia epävarmoja hetkiäni. Yleisesti tykkään siitä, että on pari sydänystävää (joista yksi on ehdottomasti mieheni) ja sitten paljon kavereita, joiden kanssa voin olla rennosti.
Emilia pikkusiskona: Siskona olen suorasanainen, mutta rakastava. Ajattelen sen niin, että sisaruus on hienoa ja ikuista, mutta ystävyys luodaan erikseen. Mä olen sellainen sisko, joka ei koskaan hylkäisi sisaruksiaan – tapahtui mitä vain. Jos jokin asia mietityttää tai koen jotain vääryyttä – sanon sen suoraan. En mielistele enkä kumarra. Koen (vaikka olenkin nuorin), että meillä on omat vahvuutemme ja heikkoutemme, emmekä ”paini” samassa sarjassa. Me ollaan kaikki kolme tosi erilaisia ja halutaan elämältä ihan eri asioita. Siksi sana ”sisaruskateus” ei kuulu mun sanavarastoon. Olen hyvää tahtova, huolia kuunteleva, (välillä murhetta kantava) ja tarpeen tullen suorasanainen pikkusisko.
Emilia lapsenlapsena: Lapsenlapsena olen se mummon tyttö. Mummolla on neljä poikaa ja seitsemän lastenlasta. Niistäkin on vain kaksi tyttöä. Me ollaan ”mummon tytöt” ja ihan sama kuinka aikuiseksi kasvan, koen olevani mummon seurassa aina nuori. Toki siis hyvällä tavalla. Mummon kanssa puhutaan ihan mistä vain ja mummo oli ensimmäisiä ihmisiä, kenelle kerroin ensimmäisestä ylläri-raskaudestakin. Mummo on ollut aina todella kannustava ja uskoo mun kykyihin ja sanoo, että olen varmasti hyvä siinä mitä teen. Mummoa näen nyt harvemmin, mutta kun soitellaan niin puhelut kestää sen kolmisen tuntia. Mummo on nähnyt elämää ja on erittäin mielenkiintoista kuunnella tarinoita – niin hyviä ja niitä huonojakin. Mummo on mun ainut isovanhempi (isän äiti). Mumma ja paappa menehtyi tässä lähivuosina. Paapan kanssa puhuttiin paljon musiikista ja oli niin ihanaa, kun jo pienenä lapsena sain soittaa kaikkia hänen kymmeniä soittimiaan, mitä yläkerrassa oli (basso, viulut, trumpetti, saksofoni jne).
Emilia kumppanina: Kysyin mieheltäni, sillä en osaa vastata tähän kunnolla itsenäisesti. Ensimmäisenä tuli huumorintaju. Kuin apteekin hyllyltä. Se meitä kyllä ehdottomasti myös miehen kanssa yhdistää, nauretaan usein tyhmille jutuille ihan kippurassa. Sitten hän sanoi että olen mukava, avoin aina keskustelemaan kaikesta ja olen ymmärtäväinen. Huonona puolena kuulemma laiskuus silloin tällöin. Allekirjoitan kaiken tämän. Lisään tähän itse sen, että kun olen mukavan ihmisen kanssa, haluan viettää paljon aikaa yhdessä. Mulle riittää kukkakimppu silloin tällöin, tai koti-ilta saunoen. En vaadi kalliita lahjoja tai ihmeellisiä elämyksiä. Läsnäolo, huumori ja pieni romanttisuus riittää.
Millaisia ryhmiä sun elämässä on vuosien varrella ollut? Entä millaisia rooleja sulla ryhmissä yleensä on?
– Emilia
Jaa oma kokemuksesi