Yskässä kolme viikkoa - Motivaatio murenee

Nyt on aamu, tiistai. Juon tässä glögiä ihanan isosta mukista ja kirjoittelen blogia sellaisen ikkunan edessä, mistä näkee tielle. Näen kun ihmiset lähtevät harmaassa säässä töihin tai kouluun. Muutama kotiäiti on kulkenut lastenvaunujen kanssa ohi. Postin auto kiertelee vastapäätä olevalla kadulla, pysähtyen jokaisen talon kohdalla erikseen. Sää on masentava, mutta aamu on onneksi helppo. Nukuin sohvalla yön, sillä Robin päätti pissata meidän sängyn lakanan toiseen päähän, joten annoin miehen nukkua puhtaalla puolella ja menin itse sohvalle. Niinhän siinä sitten kävi, että katselin televisiota yömyöhään (Gilmore girls) ja nukahdin kaikki valot päällä joskus kolmen aikaan yöllä. Mies heräsi kuudelta – samoin lapset. Siinä sitten pikaiset pukemiset ja lähdettiin päiväkodille päin. Lapset ovat terveinä, miehellä on nenä tukossa ja mä olen vieläkin tässä hemmetin yskässä. Ei naurata enää. Nyt laitoin kaikkien petivaatteet tuulettumaan, lakanat pyykkiin ja illalla mennään saunaan. Puhtaisiin lakanoihinhan EI voi mennä ilman, että on käynyt iltasaunassa.

Siinä yleisimmän vinkit mitä sain tämän pitkän ja sitkeän yskän kesyttämiseen. Meiltä kaksi on käynyt koronatesteissä ja se kuulemma riittää (jos kaikilla on perheessä sama taudinkuva). Negatiiviset tulokset sieltä pärähti, mutta se ei tällä hetkellä lohtua anna. Jotkut sanoo että ”mene bussiin ja kouluun vaan, sulla ei ole koronaa”. Juu, mutta mun mielestä on todella epämukava ajatus mennä tällaisen vaikeasti pidäteltävän limaröhimisyskän kanssa puolen tunnin bussimatkalle. Oli maski tai ei. Koulussa olin torstaina ja perjantaina, mutta häpesin yskimistäni aika paljon – katseitahan siellä sai. Ruuduissa luki ympäri koulua lause ”tulethan vain terveenä”. No terve en ollut, enkä ole. Koronaa ei ole, mutta yskä on kova. Väkisinkin mieli alkaa pelotella ”olet niin paljon koulusta poissa, nyt jäät kaikesta jälkeen ja kaveriporukoista ulkopuolelle”. Tiedän ettei asia ole noin, mutta yksinäisyys alkaa painaa täällä neljän seinän sisällä. Olisipa edes Teams-mahdollisuus osallistua tunneille!! Mutta ei. No, tänään saunaan hengittelemään eukalyptus-tuoksua ja ennen nukkumaanmenoa yksi hunajalusikka suuhun.

Isoin pelko tässä on nyt se, että kestääkö kantti. Motivaationi opiskelujen suhteen on todella korkea ollut koko syksyn ja on edelleen, mutta kun en saa nyt sairastellessa kunnon opetusta, niin pelkään että motivaatio hiipuu. Motivaatio on vähän kuin rakkaus. Sitä pystyy ylläpitää, mutta sen eteen täytyy tehdä töitä. Se ei ole itsestäänselvää, eikä sitä voi pakottaa. Voi vain toivoa, että se pysyy yllä. Yrittää uskoa siihen. Etenkin marraskuun harmaus ja pimeys, sekä aamulla herääminen tuottaa aina mulle vaikeuksia. Psykologi totesi mulle kerran kaamosmasennuksen. Se tulee jokaisena synkkänä vuodenaikana (lokakuu, marraskuu), mutta sitä pystyy hallita unen ja ruokavalion kautta. Niin ja motivaation. Ja psykolgista puheen ollen:

Ja jätä säkin, jos kohtaat jonkun ihmisen henkilökohtaisia tietoja. 

Nyt jatkan siivoamista ja katson ehkä muutaman jakson Netflixiä karkkipussi kourassa. Ihanaa tiistaita ja pysykää terveinä!!

– Emilia