Time flies by

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammin aika kuluu. Elämäni on nykään yhtä maanantaita ja perjantaita. Välissä on useita sunnuntai-iltoja. Viikot vain lehahtavat ohitse kuin lintuparvi.

Sitä alkaa muistella jotain tapahtumaa ja ajattelee, ettei siitä nyt niin kauan ole. Ehkä pari vuotta? Kun asiaa alkaa tarkastella sen kautta, minkä ikäisiä lapseni olivat silloin, kun tämä asia tapahtui, alkaa järkyttyä. Se mistä piti olla ”pari vuotta”, tapahtuikin noin yhdeksän ja puoli vuotta sitten.

”Ihan kohta” on yksi lempifraasejani, koska se tarkoittaa milloin mitäkin. Perheemme perusvitsi on, että ”iskän ihan kohta on viistoista minuuttia”. Pitää muuten paikkansa. 

Lasten ”ihan kohta” riippuu tasan siitä, mitä on tiedossa. Jos on tarkoitus siivota tai lähteä kouluun, ”ihan kohta” venyy ja venyy. Jos taas ollaan menossa huvipuistoon tai mässyostoksille, minun ”ihan kohta” on heidän mielestään vartin myöhässä. Muksut istuvat jo autossa takki päällä odottamassa ja minä vasta etsin sopivia housuja jalkaan. 

Pikkupojilleni toistan usein ”kun mä kerkiän”. Se tarkoittaa samaa kuin ”odota” tai ”ihan kohta”. ”Kun mä kerkiän” sopii tilanteisiin, joissa pikkupoika nro 1 haluaa mehua lasiin ja pikkupoika nro 2 huutaa vessassa pyyhkimään. Samaan aikaan koira tahtoo ulos ja kissa naukuu ruokaa eikä isompia lapsia näy missään.

Jos isämies on töissä ja minä yksin vastuunkantajana kaikista muksuista, toistan illan aikana noin sata kertaa ”kun mä kerkiän”. Silti en kerkiä mihinkään. 

Omista kerkiämisistä mainittakoon vaikka hammaslääkäri. Ei siitä pitkä ole, kun kävin. Kun alan laskea asiaa omien lasteni iän kautta, niin onhan edellisestä hammastarkastuksestani ainakin yli kolme vuotta. Ehkä neljä? Mainittakoon, että esikoiseni kävi juurikin tänä aamuna hammastarkastuksessa. Varaan ajan omille puruleluilleni ihan kohta. Heti, kun mä kerkiän.

Time flies by. Yritän napata muistoja talteen.