"Onneksi mulla on kiva isoveli!"
Tänään meillä oli ruuaksi kaikki viikolta jääneet jämäsafkat. Epämääräisellä aterialla tyttäreni pohti ääneen päivän tulevia puuhiaan. Ehkä hän kävisi kioskilla kaverinsa kanssa. Siitä luontevasti tytär loikkasi seuraavaan ajatukseen: ”Onneksi mulla on kiva isoveli!”
Lusikkani pysähtyi suun ja lautasen puoliväliin. Sydämeni jätti lyönnin väliin. Kerroin, miten kauniisti tuo oli sanottu. Tytär kertoi huomanneensa, miten joidenkin kaverien sisarussuhteet ovat sotaisemmat kuin heillä. ”Onneksi sä et niin huuda mulle”, tytär tokaisi veljelleen. Siitä alkoi välitön sanaharkka.
– Mä huudan, jos sä huudat mulle!
– Jos sä oot idiootti, niin sulle pitää huutaa!
– Miks sä tuut aina ja joka kerta kyylää selän taa, kun mä pelaan?!!
– Noku sä teet sitä samaa! Aina, jos mä pelaan Simsiä, sä tuut siihe viisastelemaan sillee ”Nönnönnööö… Miks oot laittanut ton kipon just tohon”!
– Itte teet just samaa!
Vihelsin pelin poikki.
Toistin uudelleen, miten kauniisti tyttö äsken sanoi veljestään. Minunkin mielestäni hänellä on kiva isoveli ja isoveljellä kiva pikkusisko. ”Voisitte useimminkin sanoa tuollaista toisillenne”, komensin ja sain kaksi mulkaisua.
Jälkkäriksi söimme tytön aamulla leipomaa kuivakakkua. Se on eräänlainen tiikerikakku, luulisin. Yläosassa suklaakakkua ja alaosassa perustaikina kardemummalla maustettuna. Isovelikin söi monta palaa ja kehui maistuvaa kakkua.
Jaa oma kokemuksesi