Ystävyyssuhde... Tulehan vastaamaan mulle.

Mulla on jokunen tosiystävä. En tekisi mitään sellaista mikä riskeeraisi meidän perheemme onnen tai vahingoittaisi jotain hyvää asiaa/ihmistä.
Olen ystävien tukena, koetan neuvoa ja auttaa sekä välitän ja rakastan heitä mutta aina menen perhe edellä. He ovat ykkösiä elämässäni.
Ääritilanteessa voisin valehdella vaikka oikeudessa tms jos tilanne niin vaatisi.

En kuolisi ystävieni puolesta kuten kuolisin perheeni puolesta.

En luottaisi vääriin ihmisiin enkä käyttäisi omaa aikaani ja jaksamistani sellaisten ihmisten puolesta jotka ovat valmiita tilaisuuden tullen puukottamaan selkään. Pari kertaa elämässäni olen joutunut toteamaan etten ole ollut minkään arvoinen rakkaalle ystävälle vaikka olen luullut olevani arvokas ja tärkeä.

Voin sanoa että minulla on ollut sielujen sympatiaa lyhyissäkin ystävyyssuhteissa, joidenkin kanssa enemmän kuin pitkien ja läheisten kaverisuhteiden kanssa. Voisin sanoa useita ihmisiä jotka ovat piipahtaneet elämässäni enemmän ystäviksi kuin monia pitkäaikaisia ihmissuhteita joissa pahimmillaan joutuu kusetetuksi aivan tyystin. Silloin kun se puukko tulee selkään, huomaa usein että ne luotetuimmat ovat niitä aidoimpia ja vanhimpia ystäviä kuitenkin. Heille voi soittaa ja kertoa surunsa pahimmallakin kriisin hetkellä ja se apu tulee sieltä luonnostaan. Samalla tavalla kuin minäkin tuen ja autan.

Vielä tuosta toisin tekemisestä niin ystävyyssuhteissa olisin viimeisen 5 vuoden aikana jakanut liikenevän ajan aivan eri tavalla ystävieni kesken jos olisin omistanut kristallipallon.

Ystäviä nähdessä tulee aina hyvä mieli.
Riittää, kun on pari hyvää ystävää, joihin voi luottaa.

Alkuperäinen kirjoittaja Owl: Näytä alkuperäinen viesti

Ystäviä nähdessä tulee aina hyvä mieli.
Riittää, kun on pari hyvää ystävää, joihin voi luottaa.

Click to expand...

Isolla luudalla minä olen viime vuosina karsinut elämästäni ihmisiä jotka aiheuttavat enemmän huolta ja murhetta tai pahaa mieltä kuin iloa. Ne jäljelle jääneet ovatkin tehty lämpimästä kalliosta. Onneksi. Joskus sitä ihminen ei näe metsää puilta.

Mulla on ystäväporukka, joiden kanssa ollaan tunnettu 40 vuotta. Aikoinaan tavattiin yhteisen pihan hiekkalaatikolla kurahousuissa ja räkä nokasta roikkuen. Ollaan pysytty toistemme rinnalla oikeastaan joka tilanteessa, vaikka elämä on heitellyt kenet mihinkin suuntaan. Pyritään ainakin muutaman kerran vuodessa kokoontumaan syömään ja juoruilemaan, mielellään aina vuorollaan jonkun luokse. Nää ihmiset on mulle erittäin tärkeitä ja rakkaita, he tietää minusta asioita joita ei edes puolisoni tiedä. Olen aina valmis tukemaan, olemaan olkapäänä, seisomaan rinnalla, nostamaan pystyyn.. mutta he eivät silti mene perheen edelle. Tiedän että tämä porukka on valmis samaan mun puolestani jos tarvis tulee.

Sitten on lyhyempiaikaisia ystäviä, jotka ovat kyllä rakkaita mutta eivät tämän lapsuusporukan veroisia