Pienten lasten tarve korostaa materiaa ja omistamista

Mulle osui aamulla silmään joku ketju, jossa pohdiskeltiin sitä, vaikuttaako elintaso lapsen onnellisuuteen. En muista ko. ketjun nimeä enkä enää löydä sitä, mutta yksi viesti ketjusta pomppasi mun silmilleni.

Siinä viestissä siis ruodittiin lähinnä sitä, mistä johtuu joidenkin perheiden lasten - jo pientenkin - tarve korostaa materiaa ja sen omistamista. Tarkalleen en tuon viestin sisältöä muista, mutta mulla tuli siitä niin elävästi mieleen yksi meidän tuttavaperhe.

Mitenköhän heitä kuvailisin? He ovat ihan tavallinen, suomalainen perhe. Vanhemmat ovat mukavia, ja varsinkin perheen äidin kanssa minä tulen hyvin juttuun ja meistä on tullut ystäviä. Meillä on samanikäisiä lapsia, jotka ovat keskenään ystävystyneet, etenkin 3-vuotiaamme viihtyvät aivan mahtavasti toistensa seurassa.

Se, mikä minua silloin tällöin hieman häiritsee, on ko. perheen lasten tapa korostaa kaikkea sitä, mitä heillä on ja samalla aina mainita, jos jollain muulla (esim. meidän lapsilla) ei kyseistä asiaa ole.

En nyt tarkoita mitään uusien hankintojen esittelyä, eihän siinä mitään väärää ole. Kyllä minäkin kerron uusista hankinnoista tuon perheen äidille ja hän puolestaan minulle, samoin kuin meidän kolmivuotias esimerkiksi saattaa joskus näyttää päällään olevaa mekkoa ja sanoa, että katso, olen saanut tällaisen uuden mekon tms. jota sitten yhdessä ihastellaan.

Käytännössä kaava menee siten, että tuon toisen perheen tyttö saattaa yhtäkkiä alkaa morkata meidän tyttöä siitä, ettei tällä ole tietynlaista vaatekappaletta joko sillä hetkellä päällä tai olemassa ylipäätänsäkään, mutta hänelläpä on. Tai että meidän tytöllä ei ole tietynlaista lelua, mutta hänelläpä on. Käytännössä tämä tyttö siis saattaa sanoa meidän tytölle, että "Nelli sä oot vähän tyhmä kun sulla ei ole tällaista paitaa" tms. nerokasta. Joskus kyse on ollut ihan vaatemerkeistäkin, mitä ihmettelen - ei meidän kolmivuotias minkään vaatemerkkien päälle ymmärrä, joskaan tuskin ne vaatemerkit tämän toisenkaan lapsen tietoon ihan itsestään on menneet. Tällöin kommentit on tyyliin lällättelyä siitä, että "Nellilläpä ei ole Småfolkin mekkoa, minullapa on".

Tyhmittelystä meidän tyttö luonnollisesti pahoittaa mielensä, mutta ei tunnu välittävän siitä, jos toisella on jotain merkkiä tms. tavaraa ylipäätään mitä hänellä ei ole.

Se, mikä myös on suhteellisen mielenkiintoista, on se, miksei tuo äiti puutu lapsensa puheisiin millään tavalla. Myhäilee vain vieressä.

En tietenkään tiedä, mitä perheessä puhutaan silloin, kun me emme ole paikalla, mutta meillä ei keskutella juurikaan siitä, että kun meillä nyt on tätä ja tätä, ja sun mekkosikin on nyt merkkiä X.

Mulle on tullut tästä mieleen jonkinlainen näyttämisenhalu. Siis ei nyt niin että meille tarvitsisi mitään näyttää, mutta ihan ylipäätään. On tuon perheen äiti joskus minulle maininnutkin, että kun ovat suhteellisen pienituloisia (en tiedä heidän tulotasoaan tarkalleen, eikä se toki minulle kuulukaan) niin tuntuu että kaikki kyttää sitä mitä heillä on ja mitä ei ole, joten ehkä tuo asioiden korostaminen sanallisesti liittyy sitten siihen.

Kuulostaa kyllä kummalliselta. Jos ei oma äiti viitsi tuommoseen typerään käytökseen puuttua, niin kyllä minä sanoisin vaikka että "Ompa kiva kun sulla on tuommonen nätti mekko, mutta ikävää käytöstä tuottaa toiselle tahallaan pahaa mieltä puhumalla rumasti". Tollo äiti jos ei puutu lapsensa käytökseen. Mä en ymmärrä miten jotku vanhemmat ei itse näe sitä, että jos he antaa lastensa käyttäytyä miten tahansa, se on karhunpalvelus omalle lapselle koska ei lapsella kohta välttämättä ole enää kavereita. Ei kukaan viihdy semmosen seurassa, joka kiusaa.

No kai puolustat omaa lastasi jos toinen äiti ei lerta puutu tilanteisiin?

Alkuperäinen kirjoittaja Puuhippa: Näytä alkuperäinen viesti

Meillä käy välillä tyttö joka selittää mitä kaikkea niillä on. Jos sen äiti on vaikka ostanu uuden laukun niin siitäkin pitää mainita.
Pakkohan niiden vanhempien on jotenkin tartuttaa lapselle kehuskelu, ei kai se muuten tota tekis.

Click to expand...

Mä en kyllä usko että kaikki on aina mallioppimista. Mun tyttöni on sellainen että selittää Kaikki asiat kaikille jos pystyy. En mä ainakaan esittele vaatteitani kellekään mutta tyttö aina hoidossa muistaa sanoa jos joku paita on hänellä uusi.

Mutta jos olisin tuo äiti puuttuisin asiaan ja estäisin kiusaamisen. Minusta ketään ei pidä arvioida vaatemerkkien perusteella.

Olen kyllä huomannut että monelle pienituloiselle on tärkeää näyttää että on varaa kaikkeen mihin muillakin. Hyvätuloisista ystävistä sitten taas osa ei yhtään välitä merkeistä ja ostaa vaatteet pääosin kirpparilta sekä itselle että lapsille. Ei tartte yrittää olla varakkaampi kuin on tai näyttää siltä.

Voiko vain olla että tuolla äidillä on huono itsetunto?

Alkuperäinen kirjoittaja Vierees: Näytä alkuperäinen viesti

No kai puolustat omaa lastasi jos toinen äiti ei lerta puutu tilanteisiin?

Click to expand...

Tietysti. Esimerkiksi noihin tyhmittelykommentteihin olen sanonut, ettei ketään saa haukkua, sillä se tuntuu toisesta pahalta - miltä sinusta tuntuisi, jos "Nelli" sanoisi sinulle noin?

Olen koettanut myös ohjeistaa ns. positiivisisessa hengessä, esim. sanomalla, että onpa tosiaan kauniit vaatteet, noin kauniit vaatteet päällä pitää kyllä käyttäytyäkin kauniisti.

Äiti ei tosiaan tähän puutu, hymistelee ja myhäilee vain vieressä.

Meidän tyttö ei toki sanattomaksi jää hänkään. Joskus tiuskaisee tyhmittelyihin, että "Itse olet" (johon tietysti puutun, enhän moista salli hänellekään) tai sitten sanoo vain niin kuin ollaan häntä mieheni kanssa ohjeistettu, että "Ei tunnu kivalta, kun sanot noin - ei ketään saa sanoa tyhmäksi", johon toinen tyttö yleensä reagoi vain inttämällä vastaan, että "Saapas".

Sitä on liikkeellä varmaan paljonkin. Meillä Saa vähän väliä selittää lapsille, että se ei tee ihmisestä yhtään parempaa vaikka omistais mitä ja miten hienoja juttuja. Tuntuu, että jokku vanhemmat ostaa lapsilleen KAIKEN mitä lapsi pyytää! Uskomatonta! Jatkuvasti meilläkin lapset vertailee ja kertoo miten kaikilla muilla on sitä tätä ja tuota. Uuvuttavaa välillä selitellä itse kaikkeen MIKSI en osta.

[QUOTE="Vieraana";30126620]Mä en kyllä usko että kaikki on aina mallioppimista. Mun tyttöni on sellainen että selittää Kaikki asiat kaikille jos pystyy. En mä ainakaan esittele vaatteitani kellekään mutta tyttö aina hoidossa muistaa sanoa jos joku paita on hänellä uusi.

Mutta jos olisin tuo äiti puuttuisin asiaan ja estäisin kiusaamisen. Minusta ketään ei pidä arvioida vaatemerkkien perusteella.

Olen kyllä huomannut että monelle pienituloiselle on tärkeää näyttää että on varaa kaikkeen mihin muillakin. Hyvätuloisista ystävistä sitten taas osa ei yhtään välitä merkeistä ja ostaa vaatteet pääosin kirpparilta sekä itselle että lapsille. Ei tartte yrittää olla varakkaampi kuin on tai näyttää siltä.

Voiko vain olla että tuolla äidillä on huono itsetunto?[/QUOTE]


Tässä meidän tapauksessa voi kyllä olla kysymys tuosta huonosta itsetunnostakin, eipä muuten tullut mieleeni tuollainen vaihtoehto lainkaan. Tosin parasta olisi osata olla onnellinen siitä, mitä on eikä keskittyä koko ajan uuden materian hankkimiseen... En minä ainakaan siitä perusta, mitä heidän kotoaan löytyy tai mitä merkkiä heidän lapset pukee päälleen - pääasia, että perusasiat ovat kunnossa!

Meidänkään lapsilla ei montaakaan merkkivaatetta tai kalliimpaa vaatetta ole arkikäytössä. Uutena on tälle 3-vuotiaalle kyllä vaatteet ostettu, osa niistä sitten menee vuotta nuoremmalle pikkusisarelle tai ne, joita ei voi enää käyttää, laitetaan pois. Tarpeen mukaan hänellekin ostellaan uusia vaatteita. Itse pidän tärkeimpänä sitä, että lapsi on puettu ehjiin ja siisteihin vaatteisiin, totta kai ihan olosuhteet ja tilanne huomioonottaen Metsäretkelle ei tarvi pukeutua villakangastakkiin ja kauluspaitoihin tai hörhelöisiin leninkeihin, eikä vastaavasti juhliin mennä verkkaripuku päällä.

En osaa sanoa, vaikuttaako meidän perheen tulotaso tähän mitenkään, mutta meilläkään ei ole tarvetta ns. näyttää, mihin meillä on varaa tai elää "Meillähän on millä mällätä"- meiningillä, jolla tämä toinen perhe tuntuu ajoittain elävän. Meillä ostetaan asioita siksi, että niitä tarvitaan - ei siksi, että niiden määrällä tai hinnalla pitäisi saada näyttää jollekin jotain. Osa hankinnoistamme valikoituu pitkäikäisyyden ja laadun perusteella, mikä tietysti näkyy hankinnan loppusummassa (esim. huonekalut) mutta ei me niistä kellekään huudella eikä niistä kyllä juuri kukaan kyselekään, ehkä meidän omat vanhempamme saattavat kysäistä, että paljonko tuli hintaa, mutta siihen se sitten jääkin...

Tämän toisen perheen vanhin lapsi, 6-vuotias, on kylläkin aika uteliasta sorttia. Kysymykset ovat sitä luokkaa, että paljonko meidän kodissa on neliöitä tai paljonko "Ossi" (mieheni) saa palkkaa. En tietenkään halua ketään sormellani osoittaa, mutta kyllä on mielessä käynyt, osaako 6-vuotias oikeasti miettiä tuollaisia asioita ihan oma-aloitteisesti vai onko perheessä ehkä ollut keskustelua ko. asioista tai onko jopa käsketty kysymään tällaisia asioita. Meidän tulotason ei oman näkemykseni mukaan pitäisi näkyä ulospäin juuri mitenkään, mutta ehkäpä tämä on niitä pienen paikkakunnan kiroja... Asumme kyllä tilavammin kuin mainittu perhe, mutta siihen ne ulkoiset erot oikeastaan jääkin. Joka tapauksessa olen noiden mainittujen kysymysten äärellä ollut hieman hämmentynyt ja jälkikäteen miettinyt, että jos esim. perheen vanhempia nuo asiat kiinnostavat, niin voisivat sitten varmaankin kysyä meiltä niistä ihan suoraan. Pojalle en ole ajatuksiani sanonut ääneen, neliömäärän kysyntään vastasin, että niitä on riittävästi ja miehen palkkaa (on yrittäjä) kysymykseen vastasin, että se kuuluu niiden asioiden piiriin, joista ei ole tapana jutella.

Alkuperäinen kirjoittaja äitikans;30126686:

Sitä on liikkeellä varmaan paljonkin. Meillä Saa vähän väliä selittää lapsille, että se ei tee ihmisestä yhtään parempaa vaikka omistais mitä ja miten hienoja juttuja. Tuntuu, että jokku vanhemmat ostaa lapsilleen KAIKEN mitä lapsi pyytää! Uskomatonta! Jatkuvasti meilläkin lapset vertailee ja kertoo miten kaikilla muilla on sitä tätä ja tuota. Uuvuttavaa välillä selitellä itse kaikkeen MIKSI en osta.

Click to expand...

Meilläkin 3-vuotias kinuaa yhtä sun toista vedoten siihen, että kun "Kaisalla" on tuota ja ihmettelee sitten, miksen osta. Eipä se lapsi tietenkään sitä ymmärrä kun sanon, että siksi, koska me ei oikeasti nyt tarvita sellaista - sitten, kun on tarvetta, voidaan ajatella asiaa uudestaan. Vielä ei olla onneksi tuossa "Kaikkien muiden äiti"- asetelmassa, mutta eiköhän sinnekin vielä joskus päästä...

Miksi te ootte niiden kanssa? Ja miten niin tulet mukavasti juttuun, jos et voi tällaista kissaa nostaa pöydälle? Siis sanoa, että sinusta tuntuu nyt vähän kurjalta tää materaiaan ja palkkoihin liittyvä keskustelu, etkä halua omille lapsillesi välttämättä tämänkaltaisia ystäviä.

Alkuperäinen kirjoittaja no jaa: Näytä alkuperäinen viesti

Miksi te ootte niiden kanssa? Ja miten niin tulet mukavasti juttuun, jos et voi tällaista kissaa nostaa pöydälle? Siis sanoa, että sinusta tuntuu nyt vähän kurjalta tää materaiaan ja palkkoihin liittyvä keskustelu, etkä halua omille lapsillesi välttämättä tämänkaltaisia ystäviä.

Click to expand...

Juttuun tulemisella tarkoitin ehkä enemmänkin sitä, että viihdyn noin muutoin kyseisen henkilön seurassa. Meillä on useista asioista samanlaisia näkemyksiä, pidämme samoista asioista, meillä on monia yhteisiä kiinnostuksenkohteita... Puhumme myös ajoittain henkilökohtaisempia asioita toisillemme.

Tietysti osut naulan kantaan siinä, että ehkä minunkin olisi hyvä avata suuni tämän asian suhteen. En vain oikein ole tiennyt, kuinka sanoa ilman, että toinen ymmärtää puheeni väärin.

Eihän se touhu tietenkään koko ajan ole materialla ratsastamista, mutta sanotaanko nyt kuitenkin, että joka kerta, kun nähdään. Mutta totta kai tapaamiseen siis mahtuu paljon muutakin.

Luultavasti tuo tulee kotoa. Onhan niitä lastenvaatefriikkejä äitejä jotka oikein ylpeilevät sillä kuinka jotain miikkaria on miljoona mekkoa ja kaikki ulkopuvut ovat tikettiä tai moloa tai mikä merkki nyt milloinkin sattuu olemaan in. Kai siinä on joku tarve korostaa itseään, hakea jollain tapaa arvostusta ja hyväksyntää. Vähän sama kun toiset ovat kovin tittelinkipeitä. Jos ihminen hyväsyy itsensä ja on tyytyväinen sellaisena kuin on ulkoisilla arvomerkeillä jne ei ole niin väliä.

Olimme sitten varmaan yhtä outoja minä ja kaverit lapsuudessa kuin samanlaista lällätystä jossakin muodossa oli vielä vanhempanakin ja piti saada samoja tavaroita kuin kavereillakin. Kummassakaan perheessä ei oltu materian perään vaan toisin päin eikä kenestäkään tullut aikuisena tavaran perässä juoksijoita. Ihan normaalilta lapsellisuudelta kuulostaa ja kuuluu kehitykseen, kun aletaan oppimaan olemaan sosiaalisia eläimiä ja miten tavarat siihen liittyvät. Toki kuuluu lapselle sanoa, ettei moinen ole sopivaa käytöstä ja kaikilla ei voi olla kaikkea ym., muttei siitä kannata aikuisena hernettä nokkaan vetää. Siinä tulee taas joku oma alemmuus esiin, jos lasten jutuista pahastuu.

Meillä poika on ollut aina kiinnostunut minkä niminen jokin merkki on. Oppi nuorena jo tunnistamaan automerkit, eri kaupat ja myöskin vaatemerkit. Hänelle ei kylläkään ikinä mikään ollut parempi kuin toinen, se oli vain kiinnostusta. Nyt 5-vuotiaana kun esim. synttäreillä tuli sekä tavaroita että vaatteita lahjaksi. Niin kyllä hän kertoili niistä juuri se Lego-auto, H&M uimahousut yms. Joten toisille lapsille se merkkien kertominen on enemmän omaa kiinnostusta kuin vanhemmilta tulevaa.

Myöskin se tyhmäksi haukkuminen osalle tulee ilman opettamista. Meillä poika kotona saattaa sanoa "Oletpa tyhmä kun otit maitoa etkä vettä." Me kyllä aina sanomme, ettei noin saa sanoa, ja miltä itsestä tuntuisi.

Joten sinänsä ap:n kuvailema tytön käytös ei ole epänormaalia tai välttämättä kotona opittua. Mutta se mikä on " väärin", ettei lapsen äiti puutu siihen.