epätoivoinen...
Minulla on hieman yli 1-vuotias lapsi, joka on syntymästään asti vaatinut paljon huomiota. Hänellä oli viiden kuukauden ajan koliikki ja itkua päivittäin useita tunteja. Sen jälkeen tilanne rauhoittui mutta päälle jäi kirkuminen. Tiedän että jossain kohti lapset harjoittelevat äänen käyttöä ja kirkuvat ja ääntelevät ja huutavat, mutta tämä on sellaista puolesta tunnista tuntiin jatkuvaa täyttä kurkkua kirkumista joka herättää naapurit, häiritsee toisia kaupungilla ja kaupassa (saatu PALJON katseita, kommentteja ja korvien sulkemista käsillä) ja ystävien saman ikäiset ja nuoremmat lapset alkavat itkeä kun oma lapseni kirkuu niin paljon. Se on itselleni valtavan ahdistavaa ja jotenkin häpeän tilanteita, vaikka en ole keksinyt mitään keinoa saada sitä loppumaan tai sille ei tunnu olevan mitään syytä. Ruokaa saa tarpeeksi, vaippa on vaihdettu, huomiota ja läheisyyttä saa paljon ja kaiken pitäisi olla ihan hyvin.
Olen puhunut asiasta neuvolassa, mutta eivät osanneet sanoa muuta kuin että turhautumistilanteissa antaa tekemistä / leipäpala käteen tms. ja myös näyttää itse että korviin sattuu. Tämä ei kuitenkaan läheskään aina auta, lapsi saattaa leikkiä kaupassa käteen annetulla lelulla / juoda smoothien / nakertaa leipää mutta kirkuminen jatkuu heti kun ruoka loppuu tai kiinnostus lopahtaa. Eilen kävelin kaupasta kotiin noin kilometrin matkan ja lapsi kirkui koko tämän matkan. Omaa päätäni särkee, korviin sattuu aivan tajuttomasi ja pelkään lapsen ja oman kuuloni huononevan. Lapsi saattaa kirkua ilman syytä puoli tuntia ja lopulta itkeä sitä, että omaan kurkkuun tietysti sattuu kamalasti.
Myös suhde lapseen on vaurioitunut mielestäni, vaikka olen koliikkiajan ja oman uupumuksen takia saanut lähetteen terapiaan, ja se alkaa pian. Ennen jaksoin koittaa vaikka mitä tapoja saada lapsen huomio muualle, ja lapsi oli tosi paljon (ehkä liikaa) sylissä kun oli ainut paikka johon rauhoittui ja jossa ei kirkunut. Joskus en nykyään vaan jaksaisi tehdä kirkumiselle mitään, annan vaan olla, mutta sitä ei vaan jaksa ja stressi vie terveyden. Kaupassa ja ystävien luona lasta on välillä pakko pitää koko ajan sylissä tai keksiä tekemistä tai korvia särkevä kirkuminen alkaa heti. Tätä on vaikea selittää jos ei ole sitä kokenut.
Lapsi on ollut hoidossa tutussa perheessä joskus. Hekin sanoivat että lapsi on selkeästi huomiota enemmän vaativa kuin heidän omat kolme lastansa ja olivat huolissaan jaksamisestani.
En kaipaa sellaisia päivittelyjä, että keksin kaiken ja että lapsi kirkuu normaalisti. Tietysti lapsi on pääosin täysin normaali ja voi olla että ajan myötä kirkuminen laantuu kun puhe kehittyy ja kyky ilmaista itseään lisääntyy. Rakastan lasta valtavasti, mutta omat voimat on vähissä nyt kun heräilee myös taas öisin. Olen lapsen kanssa yksin, vaikka isä on myös apuna, meillä on yhteishuoltajuus. Myös vanhempani auttavat, mutta ovat sellaista kovan koulun "jätä yksin huutamaan" -ideologiaa kannattavia,enkä tahtoisi jättää lasta yksin kirkumaan. Olen koittanut, mutta se ei ole auttanut, vaan pahentanut asiaa ja lapsi alkaa aina lopulta itkeä lohduttomasti kun pelkää että jätetään yksin.
Olen nyt vain niin tuhottoman väsynyt henkisesti tähän kirkumiseen, että kysyn täältäkin. Toivon vain asiallisia vastauksia ja omia kokemuksia / neuvoja / keinoja / vertaistukea.
Olen puhunut asiasta neuvolassa, mutta eivät osanneet sanoa muuta kuin että turhautumistilanteissa antaa tekemistä / leipäpala käteen tms. ja myös näyttää itse että korviin sattuu. Tämä ei kuitenkaan läheskään aina auta, lapsi saattaa leikkiä kaupassa käteen annetulla lelulla / juoda smoothien / nakertaa leipää mutta kirkuminen jatkuu heti kun ruoka loppuu tai kiinnostus lopahtaa. Eilen kävelin kaupasta kotiin noin kilometrin matkan ja lapsi kirkui koko tämän matkan. Omaa päätäni särkee, korviin sattuu aivan tajuttomasi ja pelkään lapsen ja oman kuuloni huononevan. Lapsi saattaa kirkua ilman syytä puoli tuntia ja lopulta itkeä sitä, että omaan kurkkuun tietysti sattuu kamalasti.
Myös suhde lapseen on vaurioitunut mielestäni, vaikka olen koliikkiajan ja oman uupumuksen takia saanut lähetteen terapiaan, ja se alkaa pian. Ennen jaksoin koittaa vaikka mitä tapoja saada lapsen huomio muualle, ja lapsi oli tosi paljon (ehkä liikaa) sylissä kun oli ainut paikka johon rauhoittui ja jossa ei kirkunut. Joskus en nykyään vaan jaksaisi tehdä kirkumiselle mitään, annan vaan olla, mutta sitä ei vaan jaksa ja stressi vie terveyden. Kaupassa ja ystävien luona lasta on välillä pakko pitää koko ajan sylissä tai keksiä tekemistä tai korvia särkevä kirkuminen alkaa heti. Tätä on vaikea selittää jos ei ole sitä kokenut.
Lapsi on ollut hoidossa tutussa perheessä joskus. Hekin sanoivat että lapsi on selkeästi huomiota enemmän vaativa kuin heidän omat kolme lastansa ja olivat huolissaan jaksamisestani.
En kaipaa sellaisia päivittelyjä, että keksin kaiken ja että lapsi kirkuu normaalisti. Tietysti lapsi on pääosin täysin normaali ja voi olla että ajan myötä kirkuminen laantuu kun puhe kehittyy ja kyky ilmaista itseään lisääntyy. Rakastan lasta valtavasti, mutta omat voimat on vähissä nyt kun heräilee myös taas öisin. Olen lapsen kanssa yksin, vaikka isä on myös apuna, meillä on yhteishuoltajuus. Myös vanhempani auttavat, mutta ovat sellaista kovan koulun "jätä yksin huutamaan" -ideologiaa kannattavia,enkä tahtoisi jättää lasta yksin kirkumaan. Olen koittanut, mutta se ei ole auttanut, vaan pahentanut asiaa ja lapsi alkaa aina lopulta itkeä lohduttomasti kun pelkää että jätetään yksin.
Olen nyt vain niin tuhottoman väsynyt henkisesti tähän kirkumiseen, että kysyn täältäkin. Toivon vain asiallisia vastauksia ja omia kokemuksia / neuvoja / keinoja / vertaistukea.
