Teille jotka haudotte itsemurhaa

Oletteko miettineet kuinka julma teko sellainen oikeasti on? Tietysti eihän sellaisia toki ehdi miettimään jos ensimmäinen ajatus on "mutta kun minulla menee niin huonosti" tai " mutta kun olen pilannut jo kaiken". Mitäpä jos ajattelisitte asiaa vähän laajemmin, on monia muitakin jotka sinnittelee ja varmasti menee vähintään yhtä huonosti kuin sinulla. Mikä niitä toisia pitää elossa ja saa yrittämään päivästä toiseen? Luulen, että se on rakkaus lähimmäisiä kohtaan ja rakkautta sitä lahjaa(elämää) kohtaan, mikä kuuluu meille kaikille. Te hyvät ihmiset jotka mietitte sitä pahinta , ette tuskin ole pidelleet sylissä pieniä ihmisen lapsosia jotka kirkuvat ja itkevät sydäntä raastaen kuullessaan etteivät ikinä pääse enää rakkaan vanhemman syliin. Se tuska on todellista ja seuraa näitä pieniä kulkijoita koko elämän. Kaikki muut vanhemmat surijat siihen vielä päälle, jotka syyttävät jokainen itseään enemmän tai vähemmän koko loppuelämän. Se ei ole millään tavalla oikein, että joku ottaa helpotus tiketin ja vapautuksen kaikesta ja jättää rakkaat ihmiset oikeasti todella mustiin ja syviin vesiin. Tämä on teille itsekkäille, muttei toivottomille tapauksille, ota elämä haltuun ja muutos on mahdollista, sun pitää YRITTÄÄ! Terv sisko puolikkaalla sydämellä

Ei itsarin tehnyt jää asiaa miettimään. Kyse on lähinnä siitä mistä syystä tekee itsarin. Mikäli kuolet sodassa, olet sankari. Mikäli olet terroristi ja kuolet, olet sankari. Mikäli kuolet urheillessa, olet sankari. Mikäli kuolet töissä, olet sankari. Mikäli kuolet oman käden kautta, olet luuseri.

Vaikea masennus on monissa maissa hyväksytty syy eutanasiaan. Suomessa ei ole eutanasiaa. Ehkä asia pitää nähdä siten, että ne jotka tappaa itsensä, ovat olleet vaikeasti masentuneita. Ei heitä saa valinnastaan syyttää. Tietysti läheiset kärsivät, mutta heidän olisi pitänyt tehdä enemmän ENNEN kuin ihminen tappoi itsensä. Tavallaan jokainen itsari on kanssaihmisten syy.

Sikäli samaa mieltä että vakavasti masentunut on vaan niin sairas ettei välttämättä sen sairauden takia näe mitään syytä jatkaa elämäänsä

Oletko sinä miettinyt, kuinka julmaa on elää vain toisia varten?
Oma sisin on tyhjä, siellä on korkeintaan tuskaa. Ja silti pitää jaksaa "elää" jotta ei satuttaisi muita. Sekin on julmaa.

Itsemurha ei ole kenenkään syy. Se on tekijän oma valinta, siinä tilanteessa ainoa keino jolla tuskan saa loppumaan.
Se on vapautus. Sillä hetkellä kun päätös itsemurhasta on tehty, mieli helpottuu. Tietää, että kohta kaikki on ohi.

Itsemurha ei ole kenenkään syy, eikä läheisten syy ole todellakaan se etteivät tehneet mitään enemmän auttaakseen masentunutta!
Jokaisen oma valinta mitä itselleen tekee.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että lapset kuulusi olla tärkeintä ja sinun vanhempana saatavilla, niin kauan kuin se on luonnollisesti mahdollista. Jos se on julmaa, niin voin myöntää olevani julma. Vastuu on kannettava ja menolipun Mombasaan voitat kun sinun tehtävä on täytetty. Olette selvästi ihmisiä, jotka ette ole kokeneet vierestä tuollaista tuskaa? Elämä opettaa, meitä kaikkia.

[QUOTE="Minä vain";30224458]Edelleenkin olen sitä mieltä, että lapset kuulusi olla tärkeintä ja sinun vanhempana saatavilla, niin kauan kuin se on luonnollisesti mahdollista. Jos se on julmaa, niin voin myöntää olevani julma. Vastuu on kannettava ja menolipun Mombasaan voitat kun sinun tehtävä on täytetty. Olette selvästi ihmisiä, jotka ette ole kokeneet vierestä tuollaista tuskaa? Elämä opettaa, meitä kaikkia.[/QUOTE]

Ja sinä olet selvästi sellainen ihminen, joka ei ymmärrä miltä tuntuu se, ettei halua elää. Hyvä niin, olet terve ja se tarkoittaa sitä, ettet koskaan pysty sitä ymmärtämäänkään. Mutta kyllä se pitäisi pystyä hyväksymään, että tällaisia ihmisiä on.

[QUOTE="Minä vain";30224458]Edelleenkin olen sitä mieltä, että lapset kuulusi olla tärkeintä ja sinun vanhempana saatavilla, niin kauan kuin se on luonnollisesti mahdollista. Jos se on julmaa, niin voin myöntää olevani julma. Vastuu on kannettava ja menolipun Mombasaan voitat kun sinun tehtävä on täytetty. Olette selvästi ihmisiä, jotka ette ole kokeneet vierestä tuollaista tuskaa? Elämä opettaa, meitä kaikkia.[/QUOTE]

Voin tunnustaa olevani tässä enää vain lasteni takia.
Minusta ei ole jäljellä mitään, sisus on tyhjä, musta.

Syyllisyys pysyy sydämessä, eikä se häviä mihinkään. Hirveintä kaikessa on kun pienet lapset syyttävät itseään, miksi en vastannut viestiin, miks en tehny sitä ja tätä. Se saa meidän aikuisten murheet tuntumaan hyvin pieniltä. Lapsen tuska saa elämän kylmettäneenkin ihmisen vapisemaan.

Vasta parannuttuani masennuksesta olen tajunnut että se olisi läheisilleni ollut paha paikka. Mutta kun olin sairas, ajattelin että se olis olluti kaikille helpotus.

Minulla ei ollut silloin lapsia. Lapsen sain vasta parannuttuani.

Olen esim. äitini kanssa jutellut sairausajoistani ja hän sanoi että joutui tekemään ns. surutyön sen suhteen että jos teen itsemurhan. Hän oppi silloin ajattelemaan järkevästi sen, että olisin kuollut sairauteeni ja se ei olisi ollut kenenkään syy.

Sinusta Lll on jäljellä paljonkin rakkautta ja sisua, muuten et olisi siinä..Aivan loistojuttu että olet ja vielä kirjoitat! Toivon että teet pientä itsetutkiskelua ja löydät sitä muutakin hyvää itsestäsi minkä olet unohtanut/hukannut Kaikki ollaan väärässä, ehkä sinäkin se sun synkkyyden suhteen. Niin kauan kuin on eämää, on toivoa!

Kaikilla meillä, tai ainakin hyvin monilla on omat "tyhjyydet"..Niistä ei vain haluta niin paljoa puhua. Odota sen verran, että avaat sen sulle oikean oven mikä saa sinut elämään monin kerroin.

[QUOTE="Minä vain";30224521]Sinusta Lll on jäljellä paljonkin rakkautta ja sisua, muuten et olisi siinä..Aivan loistojuttu että olet ja vielä kirjoitat! Toivon että teet pientä itsetutkiskelua ja löydät sitä muutakin hyvää itsestäsi minkä olet unohtanut/hukannut Kaikki ollaan väärässä, ehkä sinäkin se sun synkkyyden suhteen. Niin kauan kuin on eämää, on toivoa![/QUOTE]

Voi kuule.
Kyllä tässä on vuosien aikana koitettu kaikki keinot. Terapiaa vuosia, lääkettä jos jonkinlaista, osastohoitoa jne.

Jos välittäisin, voisin ehkä jopa loukkaantua tuosta viestistäsi.

No juu itsekästä kyllä... mutta ootko ottanut yhtään huomioon mitä vaikeasti masentunut voi tehdä lähimmilleen?
Yhden sijasta voi kuolla monta tai monen mielenterveys voi olla mennyt.
mä ymmärrän itsarin tehneitä. Mä menin melkein itse en mukana hautaan... se masennus vaan tarttui. Puhumattakaan laajennetuista itsareista (perhesurmat).

Olen tähän asti ollut sitä mieltä että itsemurha on valinta siinä missä muutkin. No, ei nyt ihan noin kylmästi, mutta että jos ihminen voi TODELLA pahoin on ymmärrettävää että lähtee oman käden kautta.

Tavallaan vieläkin sen ymmärrän, mutta isäni hiljattaisen poismenon jälkeen silmät avautuikin ajattelemaan ja ymmärtämään vähän laajemmin sitä missä mittakaavassa läheisen kuolema koskettaa ja vaikuttaa. On se vaan niin tuskallista niille jotka välittää, että toivoisi että itsemurhaa yrittäviä tuettaisi paljon nykyistä enemmän, ja laajemmin. Ettei kenenkään sitä tarvitsisi tehdä.

Todella kivuliaan parantumattoman sairauden kanssa se on jo ymmärrettävämpää ja hyväksyttävämpää.

Alkuperäinen kirjoittaja Ken guru: Näytä alkuperäinen viesti

...toivoisi että itsemurhaa yrittäviä tuettaisi paljon nykyistä enemmän, ja laajemmin. Ettei kenenkään sitä tarvitsisi tehdä.

Click to expand...

Tästä asiassa on pohjimmiltaan kyse, mutta kun ihmiset ovat pilleristejä, eivät he enää osaa pitää huolta toisistaan! Mikäli osaisivat, ei tarvitsisi edes pillereitä. Masennus on pitkälti yhteiskunnan luoman stressin tuotosta, eli siinä mielessä yhteiskunta on syyllinen itsareihin.

Ei en ole itse sairas, mutta olen taistellut monista hyvin pahoista paikoista. Katselen lähes päivittäin vaikeasti sairaita ihmisiä, mm syöpä ja nivelreuma ym. Jotka tekevät kaikkensa, siis oikesti vielä kaikkensa muiden läheisten eteen..Olen tullut siihen tulokseen ,että auttamalla muita, unohdat omat kivut ja kuoleman läsnäolon. Nämä ihmiset ovat tehneet kaikkensa lapsiensa eteen ja haluavat jatkaa niin kauan kuin mahdollista! Ei mitenkään väheksyen masennusta, mutta olen todella sitä mieltä että lääkkeitä jaetaan kuin karkkia ja hyvin monissakin tapauksissa aivan turhaan. Masennuskaavakkeen kun täyttää(rehellisesti), niin hyvin moni terveellä tavallakin masentunut lähtee respa kourassa. Kuka niiden todellisesta tehosta menee takuuseen, miten se vaikuttaa psyykkeeseen, vuosikausien päästä? Se on Miljardien bisnes...

Jaa. Kaksi läheistä on tappanut itsensä ja minä kunnioitan heidän päätöstään tehdä niin, vaikka sattuukin ja on ikävä. Se on yhdenlainen ratkaisu ja rohkea ratkaisu onkin, ei minulla olisi kanttia vaikka miten kävisi. Läheisten tuskan perään kuuluttaminen on itsekästä, ei kenenkään tulisi kärsiä muiden takia omassa helvetissään, olisivat sitten tehneet enemmän tai sitten saavat tyytyä itsemurhaajan päätökseen. Varmasti se tuska on ollut järjettömästi suurempaa kuin surevilla läheisillä.

Lll hyvä jos loukkaannut,sehän se on tarkotuskin, että sais sinutkin heräämään! Kuka meistä on 100% hyvä, no ei kukaan. Silti sullakin on joku/joitakin jotka varmasti rakastaa juuri sinua enemmän kuin ymmärrät! Itsekeskeiset ei näe läheisten rakkautta:/ Ennenkuin avaavat simmunsa..Pidä lapsistasi huoli leijonaemon tavoin. Jos tää vieti ketuttaa, niin pysy vaikka piruvie sen kanssa pinnalla. Elämä koettelee ja ravistelee mehut meistä kaikista,mutta edessä on aina jotain mikä sun on vain nähtävä

Lässynlää. Sairasta ensin suurin osa elämästäsi kroonista masennusta, persoonallisuushäiriötä johon ei ole lääkettä ja kanna mukanasi traumoja ensimmäisiltä ikävuosilta niin, ettei sinulla ole perusturvallisuutta tai luottavaisuutta edes perusasioihin, niin katsotaan sitten mitä suustasi pääsee. Tämmöinen helvetti on minulle arkipäivää, sosiaaliset suhteet olemattomia tai helkkarin vaikeita, parisuhde pahimmillaan henkisesti raastava koska vaikka minulla on loistomies, mielessäni pyörii aina "mitä jos"-kauhuskenaariot, näen painajaisia joissa hän hylkää minut, en pysty kymmenenkään vuoden jälkeen luottamaan että hän hoitaa jonkun asian kunnolla (koska minulla ei ole sitä luottamusta, vaikka mies ei ole mitään tehnyt väärin). Mieleni ei usko, kun mies kehuu kauniiksi, aivot eivät rekisteröi muitakaan kehuja keneltäkään. Voin saavuttaa vaikka mitä ja käydä läpi helvetin, mutta en tule ikinä hyväksymään sitä, että selvisin voittajana- en näe osallisuuttani missään positiivisessa asiassa. Yhtään.

Sitten/jos/kun en jaksa enää, aivan varmasti lähden täältä oman käden kautta. Siinä ei kamalasti paina toisten ihmisten ajatukset tai sydänsurut, koska ne muut eivät ole minä. Ne eivät elä elämääni, eivät kärsi päivittäin, eivät vihaa itseään ja pelkää jatkuvasti jotain. Ne eivät ymmärrä, miltä minusta tuntuu, vaikka kertoisin. Ja juuri siksi ne eivät päätä asiaa puolestani.

Pikkasen on toista tarina tuolla tosipilleristien puolella ...

--- lainaus alkaa ---

Totuus on se, että kun lääkkeet joskus loppuvat, niin ajan kahdeksannen kerrokseni parvekkeelta pikahissillä tai käytän vanhaa, tuttua ja turvallista eli silmukkaa. Köyttä käyttäneet eivät myöskään ole raportoineet univaikeuksista tai muista vastaavista ongelmistaan, kai? Sitä ennen tietysti viilataan kaikki kortit miinukselle mahdollisimman paljon ja kryptaan työkoneeni kovalevyn aivan helvetin lukkoon, että kukaan ei pysty ainakaan helpolla jatkamaan hommia! Toinen vaihtoehto on se, että alan ryssien huumemuuliksi ja syön henkeni uhalla kuormasta, koska lekurini ei pystynyt mukamas kirjoittamaan troppia super high anxietyyni. Ei ole kuulemma hänen alaansa, joten kotikokki oli tänään lauantain kunniaksi vauhdissa ja helpotti elämää parhaaksi katsomallaan tavalla. Sitä paitsi nämä kemiallisesti valmistetut paskat ovat niitä annosmääriä, joita Pharmaca Fenniacan mukaan ei suositella ylitettäväksi, muistaakseni.

Täytynee varmaan lähteä sienestämään syksyllä, mikäli en ole Tuonelassa vetämässä absinttia pohjattomasta pullosta ja polttamassa jopoa ketjussa...

Kaveri ehdotti, että sitten kun olen fyysisesti kunnossa ja hoidot hoidettu, koska kunnostamiseni on tullut maksamaan tälle yhteiskunalle, jota johtaa marxilainen noita, niin aivan helvetisti, eli vedän itseni kiikkuun. Sitten tuli pian tekstari, että älä sä nyt ainakaan vielä heitä lusikkaa nurkkaan, koska kenelle hän sitten tilittää itsarijuttujaan, joita ainoastaan 1%, jos edes sitäkään väestöstä tuntuu ymmärtävän. "Itsariajatus päivässä pitää lääkärin loitolla." Varmaan vaikeaa olla lähihoitajan tai ostoskeskuksen vartijan ymmärtää, mutta niin se vaan on.

Tämä siitä seuraa, kun "young Man Nihilist" jätetään henkiin, mutta ihmisen henki kun pitää pelastaa, niin ei siinä sitten muukaan auta. Hauskaa leikkiä ja byrokratiaa tämä on ollut ja tulee olemaankin. Olen päättänyt olla elossa ainoastaan siksi, että kaikkien elämä olisi mahdollisimman vittumaista. Toki toiminnallani on myös hyviä vaikutuksia: lääketehtaat rikastuvat, lääkäreillä ja hoitohenkilökunnalla riittää paljon töitä jne. Koen olevani edelleen liikkuva tilataideteos, jolla on kansantaloudellisia vaikutuksia. Taitaa valtion budjetistakin varmaan leikattu siivu mun henkilökohtaisen helvetin muuttamiseen paratiisiksi. Ei vaan tule onnistumaan, heh heh... (kukaan ei pysty enää auttamaan ts. historian kulkua kun ei voi muuttaa, ennen kuin aikakone on keksitty, jos edes silloinkaan).

"Elämä" on hei oikeesti ihan siisti juttu...

[QUOTE="Minä vain";30224654]Lll hyvä jos loukkaannut,sehän se on tarkotuskin, että sais sinutkin heräämään! Kuka meistä on 100% hyvä, no ei kukaan. Silti sullakin on joku/joitakin jotka varmasti rakastaa juuri sinua enemmän kuin ymmärrät! Itsekeskeiset ei näe läheisten rakkautta:/ Ennenkuin avaavat simmunsa..Pidä lapsistasi huoli leijonaemon tavoin. Jos tää vieti ketuttaa, niin pysy vaikka piruvie sen kanssa pinnalla. Elämä koettelee ja ravistelee mehut meistä kaikista,mutta edessä on aina jotain mikä sun on vain nähtävä[/QUOTE]

Hmm, sanoin JOS välittäisin, saattaisin loukkaantua.
Eikä sun viestit ketuta. Ei ne herätä mitään fiilistä.

Oliskin hassua jos joku tyyppi palstalta "taikoisi minut ehyeksi", kun siihen ei ole pystyneet psykiatrit, psykologit, mielenterveysohjaajat, läheiset ym.

[QUOTE="Lll";30224488]Voin tunnustaa olevani tässä enää vain lasteni takia.
Minusta ei ole jäljellä mitään, sisus on tyhjä, musta.[/QUOTE]

Jos näin olisi, et sä koneella jaksais roikkua tämmösiä jorisemassa

Alkuperäinen kirjoittaja tota: Näytä alkuperäinen viesti

Jos näin olisi, et sä koneella jaksais roikkua tämmösiä jorisemassa

Click to expand...

No mitä mä tekisin?
Makaisin peiton alla sängyssä vai? Johonkin mun täytyy aikaani kuluttaa.