Vajaan 4v:n päiväunet päiväkodissa.

  • Viestiketjun aloittaja ongelma a a
  • Ensimmäinen viesti
ongelma a a
Lapsi ei ole nukkunut päiväunia 2,5vuotiaasta alkaen ja nyt päiväkodin alettua siellä nukutaan. Ongelmaksi onkin tullut että tota ei saa illalla enää millään nukkumaan, aamuisin herätään kuudelta. Käy hyperaktiivisena koko loppuillan kotona, eikä mee millään maate. Lisänä vielä että meillä aikuisilla ei siis jää päiville yhtään hengähdys taukoa saatikka kahdenkeskistä aikaa sekuntiakaan. Mitään leffoja/aikuisten ohjelmia on turha kuvitellakaan kattovansa kun toi yks tapittaa vieressä. En tiedä kauan jaksan tämmöstä, päiväkodissa eivät kuitekaan lopeta maate laittamista. :X Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia ja miten on asiat ratkaistu?
 
juuu
Tuota se oli hoidon aluksi. Nykyisin ilta uimassa, jalkapallossa, yleisurheilukerhossa ym. Eli liikkuu ittensä väsyksiin. Nukahtaa klo 21 kuin saunalyhty. Jos ollaan ilta kotona, niin mennään kymppiin.
 
"..."
Meillä ei tarvitse nukkua, mutta puoli tuntia (sadun ajan) on levättävä, sen jälkeen saa nousta leikkimään. Mä oon sitä mieltä, että jos levon aikana nukahtaa, tarvitsee sen levon. Voithan selittää tilanteen ja kysyä, jos voisivat herättää esim. puolen tunnin päästä.

Meidän tyttö nukkuu päiväunet ehkä kerran kuussa tai kahdessa ja toki niinä päivinä on virkeämpi illasta, mutta tutun rutiinin mukaan mennään silti. Nukahtamiseen menee ehkä puoli tuntia kauammin eli nukahtaa "vasta" puoli yhdeksän.
 
Vie ras
En ole koskaan tajunnut tuota "pakko" nukuttamista. Ja mielestäni erittäin huono perustelu, että jos nukahtaa niin on sen tarpeessa. Itsekkin nukahdan jos joudun pimeässä huoneessa paikallaan makaamaan, ei se tarkoita että tarvitsen enää päiväunia. Sanot vaan sinne päiväkotiin, ettei käy päinsä.
 
alkuperainen
ovat herättäneet puolen tunnin päästä mut ei auta, tuolle kun riittää se 10min niin koko ilta ollaan pystyssä. olis ihan ok jos toi vois rauhallisesti pötkötellä meidän kanssa siinä sohvalla mutkun suu ja jalat käy taukoomatta niin kyl se raskaan päivän jälkeen alkaa pikkuhiljaa väsyttää. omaan sänkyyn kun koittaa jossain vaiheessa viedä niin alkaa jumalaton huuto johon pienempisisarus sit herää itkemään.
 
sama ongelma
Viisivuotiaalla.. Pk:saa pitää olla puolen tunnin satu ja vielä toinen puol tuntia hiljaisuudessa... Jos nukahtaa niin herättävät puolen tunnin päästä. Musta toi on hirveen pitkä aika maata, välillä lapsi pysyy hereillä, välillä nukahtaa. Sitten valvoo illasta kymppiin, puol yhteentoista. Se ei niinkään haittaa mutta se huuto seuraavana aamuna kun yrittää saada hereille lasta :( Kierre on valmis... Lapsen vartin - puolen tunnin unet vähentää vuorokauden unia 2-3 h.. Tuloksena kiukkuinen lapsi... Blääh.
 
lto
Mulla on ollu sama iltarumba kahden lapsen kanssa, mutta silti päiväkodin lepohetki ja mahdollisuus nukkumiseen on tärkeä asia lapsen päiväkotipäivässä.

Illalla kannattaa alkaa rauhoittumaan ajoissa ja tehdä selvät iltarutiinit. Meillä ei olla katsottu telkkaria klo 18 jälkeen ja lapselle ollaan luettu, leikitty jne... Iltapalan jälkeen iltapesu ja iltasatu ja jos lapsi ei sen jälkeen rauhoitu omaan sänkyyn, niin sitten vaikka vanhemman kainaloon sohvalle. Itse en enää stressannu illoista, kun otin lapsen olkkarin sohvalle viereeni, luin omaa kirjaa, join iltateetä ja silittelin samalla lapsen uneen. Lapsella oli ja on vieläkin tasan 2 vaihtoehtoa, joko oma sänky tai sohva. Leikit on leikitty ja on nukkumaa meno aika ja sen ajan päättää aikuinen ei lapsi. Lapsi siis laitetaan nukkumaan, turha valittaa ettei lapsi mene nukkumaan, ei lapsi _laitetaan nukkumaan! Kun lapselle on iltarutiinit selvät, hän tottuu siihen että jos ei nukuta, ollaan kuitenkin rauhassa eikä touhuta enää, jolloin uni ei ainakaan tule. Myös tietsikka yms. pelit kannattaa jättää arki-iltojen ohjelmasta pois, koska ne vain aktivoivat lasta.

Lapsi jättää kyllä itse päiväunet pois myös päiväkodissa, kun lapsen aivot ovat tarpeeksi kehittyneet, mutta siihen asti päiväuni on tarpeen ja edistää lapsen oppimista ja muistia.
 
Vierras
En ole koskaan tajunnut tuota "pakko" nukuttamista. Ja mielestäni erittäin huono perustelu, että jos nukahtaa niin on sen tarpeessa. Itsekkin nukahdan jos joudun pimeässä huoneessa paikallaan makaamaan, ei se tarkoita että tarvitsen enää päiväunia. Sanot vaan sinne päiväkotiin, ettei käy päinsä.
Meillä levätään kotonakin joka päivä se 30-45min eikä 4-5 vuotias vaan sen aikana nukahtanut. Se lepohetki tekee jokatapauksessa hyvää kehitykselle ja rauhoittaa päivää.

Ap:n tilanteessa tosiaan ehkä joku tunnin pyörälenkki illalla, sen jälkeen iltapalalle ja pesujen jälkeen puol tuntia satuja tms. Sitten teet lapselle selväksi että klo 21 alkaa vanhempien oma aika, ei tarvi nukkua mutta äitiä ja iskää ei häiritä jossei oo hätätilanne. Voi kuitenkin olla esim olkkarissa, lukea vaikka kirjaa tai sitten voitte ehkä laittaaa hälle rauhallista hiljaista musiikkia tai satucd:n. Kuhan antaa teille hengähdystauon ja kun lapsi on paikallaan niin saattaa vaikka joskus nukahtaakin.

Tällä hetkellä jos nukkuu tyyliin vaan 8 tuntia yössä
Niin ihan oikeasti varmaan tarvii ne päikkärit. Kuhan sais univelkoja nukuttua poid vaikka viikonloppuidin niin saattas jaksaa valvoa siellä päikyssä?
 
lto
Kannattaa Vie ras muistaa että päiväkotihoito on ryhmähoitoa ja kaikkia vanhempien toivomuksia ei voida toteuttaa. Yksityinen hoitaja kotiin, jos ei kelpaa!

Meillä ketään ei pakkonukuteta, mutta hiljaa pitää olla ja antaa muille nukkumarauha.
 
alkuperainen
Mulla on ollu sama iltarumba kahden lapsen kanssa, mutta silti päiväkodin lepohetki ja mahdollisuus nukkumiseen on tärkeä asia lapsen päiväkotipäivässä.

Illalla kannattaa alkaa rauhoittumaan ajoissa ja tehdä selvät iltarutiinit. Meillä ei olla katsottu telkkaria klo 18 jälkeen ja lapselle ollaan luettu, leikitty jne... Iltapalan jälkeen iltapesu ja iltasatu ja jos lapsi ei sen jälkeen rauhoitu omaan sänkyyn, niin sitten vaikka vanhemman kainaloon sohvalle. Itse en enää stressannu illoista, kun otin lapsen olkkarin sohvalle viereeni, luin omaa kirjaa, join iltateetä ja silittelin samalla lapsen uneen. Lapsella oli ja on vieläkin tasan 2 vaihtoehtoa, joko oma sänky tai sohva. Leikit on leikitty ja on nukkumaa meno aika ja sen ajan päättää aikuinen ei lapsi. Lapsi siis laitetaan nukkumaan, turha valittaa ettei lapsi mene nukkumaan, ei lapsi _laitetaan nukkumaan! Kun lapselle on iltarutiinit selvät, hän tottuu siihen että jos ei nukuta, ollaan kuitenkin rauhassa eikä touhuta enää, jolloin uni ei ainakaan tule. Myös tietsikka yms. pelit kannattaa jättää arki-iltojen ohjelmasta pois, koska ne vain aktivoivat lasta.

Lapsi jättää kyllä itse päiväunet pois myös päiväkodissa, kun lapsen aivot ovat tarpeeksi kehittyneet, mutta siihen asti päiväuni on tarpeen ja edistää lapsen oppimista ja muistia.
joo, sopis mullekin tuo silittely, jos se onnistuis, mut ei onnistu kun tää käy ku duracelpupu. iltarutiinit on joka ilta samat ja alkavat hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. pelejä meillä ei edes pelailla. na se lapsi on _laitettu_ nukkumaan, mut kun se ei mene! ja mä en jaksa alkaa huudattamaan sitä kun sisar herää ja sit huutaa molemmat, siitä ei taas tuu yhtään mitään.
 
vierass
Meillä oli aikanaan sama ongelma. Päiväkodissa nukutut puolen tunnin päikkärit lykkäsivät illalla nukahtamista yli tunnilla ja aamulla herättiin tuntia aiemmin. Vuorokautinen unimäärä jäi pienemmäksi ja lapsi oli selvästi väsyneempi kuin jos ei nukkunut päikkäreitä ja nukkui pidemmät yöunet. Kaikilla lapsilla päikkärit eivät niin paljon vaikuta, sama aikuisilla. Meillä on niin, että minä voin hyvin nukkua päikkäreitä eikä se vaikuta yöuniin. Mies taas jos nukahtaa viideksikin minuutiksi päiväksi, venyttää se heti nukahtamista illalla.
 
vieras..
Täytyy vaan touhuta enempi kotona illasta ja aloittaa aikaisemmin rauhoittuminen iltaan. Päiväkodissa lapsilla on kuiten oltavat yhtenevät säännöt, meillä 3,5 vuotias nukkuu yleesä hoidossa päikkärit, myös kotipäivinä (onneksi), mutta ei ole pakko nukkua, rauhoituttava hetkeksi.
 
Niin ymmärrän tuon, että sitten illasta on hankala saada nukahtamaan. MUTTA, en silti kutsuisi lasta vajaaksi ;) Jotenkin häiritsevästi sanottu "vajaa 4-vuotias"
 
  • Tykkää
Reactions: rockyroad
"tööt"
Joo meillä sama juttu. Tottakai se nukahtaa päiväkodissa päiväunille, kun on edellisiltana valvonut sängyssä puoli 11 asti. Ja meillä kanssa herätys klo 6-7. Ei auta mikään, kun on illasta tosi virkeä. Ehkä joku koko iltapäivän ja alkuillan kestävä väsytysuuvutusrumba ulkona vois ehkä auttaa, mutta kenellä vanhemmalla on edes aikaa sellaiseen joka ikinen päivä töiden jälkeen, kun pitäis tehdä ruoatkin ja ehkä hoitaa pienemmätkin lapset ja kotihommia. Kyllä me ulkoillaan, mutta sillain ihan normaalisti päivällisen jälkeen ja tullaan ennen iltapalaa sisälle.

Oon kyllä sitä mieltä että 4-5 vuotiailla vois olla vaan joku lyhyt lukuhetki, ei välttämättä edes sängyissä.
 
.....
Kannattaa Vie ras muistaa että päiväkotihoito on ryhmähoitoa ja kaikkia vanhempien toivomuksia ei voida toteuttaa. Yksityinen hoitaja kotiin, jos ei kelpaa!

Meillä ketään ei pakkonukuteta, mutta hiljaa pitää olla ja antaa muille nukkumarauha.
Mutta miksei ne isommat lapset, jotka ei nuku kotonakaan päikkäreitä, vois olla vaikka eri huoneessa rauhottumassa. Pitäkää joku rentoutus/lukuhetki niille siellä. Eivät sitten häiritse niitä jotka oikeasti nukkuvat päikkäreitä.
 
vierass
Meillä oli joskus samaa. Päiväkodissa, kun nukkui niin nukahti monena yönä vasta 12 aikoihin. Ja omassa sängyssä oli, mutta ei silti nukahtanut aiemmin. Päiväkodissa sitten nukahti muutaman kerran aamupalalla ja vessassa. Nyt nukahtaa illalla 22-23 aikoihin ja edelleen on vaikeuksia herätä aamuisin.
 
vierass
Mutta miksei ne isommat lapset, jotka ei nuku kotonakaan päikkäreitä, vois olla vaikka eri huoneessa rauhottumassa. Pitäkää joku rentoutus/lukuhetki niille siellä. Eivät sitten häiritse niitä jotka oikeasti nukkuvat päikkäreitä.
Nukkuvaa lasta ei häiritse pätkääkään vaikka osa porukasta menee pois huoneesta. Kukaan ei ole ikinä siihen herännyt. Olen eskari-ikäisten päikkäreitä valvomassa eskarin jälkeen ja heistä noin 10% nukahtaa, useimmat ovat niitä lapsia jotka tulevat jo aamuhoitoon eli herätys on varhainen ja kyllä he unensa tarvitsevat.
 
"xxx"
Mielummin päiväunet ja virkeämpi lapsi illalla. Ehtii touhutakin lapsen kanssa jotain. Riittää, että on pitkän päivän erossa. Hujauksessa ne on isoja ja sitä omaa aikaa on taas riittämään.
 
....
[QUOTE="xxx";30281038]Mielummin päiväunet ja virkeämpi lapsi illalla. Ehtii touhutakin lapsen kanssa jotain. Riittää, että on pitkän päivän erossa. Hujauksessa ne on isoja ja sitä omaa aikaa on taas riittämään.[/QUOTE]

No kyllä mun mielestä 4-5 vuotiaalle klo 9 illalla on hyvä nukkumaanmenoaika. Sitten saa tarpeeksi pitkän yhtenäisen yöunen. Ajattelisin, että lapselle on parempi nukkua yössä 9 tuntia, kuin että nukkuisi yöllä 7 tuntia ja sitten päivällä 2 tuntia.

Sitten olis helpompi pitää samaa rytmiä viikonloppuisinkin. Nyt viikolla lapsella on ihan erilainen nukkumisrytmi kuin viikonloppuna. Kuulemma ne jatkuvat rytminvaihdoksetkaan ei ole mitenkään terveellisiä.

Kyllä siinä ehtii lapsen kanssa touhuta, vaikka menisi jo klo 21 nukkumaan. Ei meillä ainakaan mitään kauheasti enää touhuta tai leikitä, jos lapsi kukkuu vielä klo 22.30. Enempi se ilmapiiri on silloin aika väsynyt. Molemmat vanhemmat on väsyneitä ja haluais jo itsekin nukkumaan.
 
miettikää
En ole koskaan tajunnut tuota "pakko" nukuttamista. Ja mielestäni erittäin huono perustelu, että jos nukahtaa niin on sen tarpeessa. Itsekkin nukahdan jos joudun pimeässä huoneessa paikallaan makaamaan, ei se tarkoita että tarvitsen enää päiväunia. Sanot vaan sinne päiväkotiin, ettei käy päinsä.
Miks vertaat itseäs lapseen :DDDDDD

Ja kenenkään ei pidä unohtaa, että päiväkotipäivä on täysin erilainen kuin kotipäivät ja uni ei tee pahaa lapsille.

Oikeastaan halveksin niitä vanhempia, jotka eivät kestä lastaan iltaisin, vaan toivovat, että lasten olisi mentävä nukkumaan melkein heti päiväkodista kotiuduttaan.
 
miettikää
ovat herättäneet puolen tunnin päästä mut ei auta, tuolle kun riittää se 10min niin koko ilta ollaan pystyssä. olis ihan ok jos toi vois rauhallisesti pötkötellä meidän kanssa siinä sohvalla mutkun suu ja jalat käy taukoomatta niin kyl se raskaan päivän jälkeen alkaa pikkuhiljaa väsyttää. omaan sänkyyn kun koittaa jossain vaiheessa viedä niin alkaa jumalaton huuto johon pienempisisarus sit herää itkemään.
Usko pois, niin ongelmat ovat muualla kuin siinä, että lapsesi on uinahtanut noin puoli tuntia päiväkodissa.
 
"xxx"
Ei päiväkoti-ikäiselle riitä yhdeksän tunnin unet, kun se ei ole koululaisellekkaan tarpeeksi! Jos lapsi ei nuku päiväunia, niin se on kyllä syytä laittaa paljon ennen yhdeksää nukkumaan, jos herätys on kuudenaikaan aamulla.
 
woppaa
Jos tuon ikäinen nukkuu vain 9h vuorokaudessa, niin tosiaan tarttee unensa. Antaisin nukkua niin pitkään, kun nukkuu. Kuuden aamuista on pitkä aika päiväuniin. Ongelma on muualla kuin päiväunissa. Liikutteko minkä verran illalla? Tuleeko ruutuaikaa? Pitkä iltasatu rauhoittaa iltaa.
 
ai jjumaaa
Aina näit. Touhutkaa sen lapsen kanssa iltaisin hoidon jälkeen! Menkää uimaan tai ulkoilemaan niin, että oikeasti voi sitä vauhtia purkaa. Sellaista se aika on pienen lapsen kanssa. Teidän leffaillat voitte siirtää viikonloppuun, kun jaksatte valvoa pidempään.
 

Yhteistyössä