Mitä teet salaa lapsilta?

"unikeko"
Katsotaan rauhassa televisiosta ohjelmia joita lasten aikana ei voi katsoa, syödään herkkuja,joskus juodaan lasit viiniä/olutta, jutellaan ja nyhjätään toistemme kainalossa miehen kanssa :)
 
dfbd
Käydään todella usein miehen kanssa kebabilla, lapsille sanomme menevämme kauppaan :D

En halua että lapset oppivat samalle huonolle tavalle (11v ja 13v)

Kumma että eivät ihmettele, että miksi me emme syö näinä päivinä. Usein nämä on sellaisia päiviä, ettei jaksa laittaa ruokaa. Ostan sitten paluumatkalla kaupasta lapsille valmisateriat, siis jotain lihamakaronilaatikkoa tai niitä "muussi ja lihapullat" annoksia tai sitten he syövät edellispäivän ruokaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Mandi-Mae
Minä syön myös monien muiden lisäksi salaa karkkia ja kaikkia muitakin herkkuja. Mikä sen ihanampaa kuin mussuttaa sohvan nurkassa omassa rauhassa. Ah! Kelpais nytkin.

Silloin jos erehdyn meikkaamaan sekin pitää tehdä salassa. Muuten meikkini kokevat karmean kohtalon. Esimerkiksi huulipunat kulutetaan loppuun, ripsivärit löytyvät sohvasta ja vaatteista. Tiedättehän te kun kaksivuotias innostuu meikkaamaan. Lisäksi koko meikkipussia ei löydy jos en meikkaa salassa. Sekin minulta muuten viedään piiloon omiin leikkeihin.
 
"Kettu"
Käyn lauantai-iltaisin "tupakalla", eli pössytän yhden kannabissavukkeen. Lapset pelkää alkoholia juoppoisänsä takia, joten on helpompi hoitaa lauantai-illan fiilikset näin. Lapset on 6v ja 9v.
 
6
[QUOTE="Kettu";30392579]Käyn lauantai-iltaisin "tupakalla", eli pössytän yhden kannabissavukkeen. Lapset pelkää alkoholia juoppoisänsä takia, joten on helpompi hoitaa lauantai-illan fiilikset näin. Lapset on 6v ja 9v.[/QUOTE]

Toivottavasti sosiaalihuolto saa tietää että lasten äiti on narkomaani, ja isä alkoholisti.
On lapsilla hieno tulevaisuus edessä - Ovatko FAS-lapsia muutes?
 
"Jaahas"
Toivottavasti sosiaalihuolto saa tietää että lasten äiti on narkomaani, ja isä alkoholisti.
On lapsilla hieno tulevaisuus edessä - Ovatko FAS-lapsia muutes?
Aika vahva ennakkoasenne sulla. Jos lauantaisin joku polttaa sätkän kannabista, niin se vertauksena siihen että toinen juo pullon punkkua... kyllä se narkki on se alkoholin käyttäjä. Kannabis on huomattavasti alkoholia miedompaa. Koitahan tulla jo sieltä 70-luvun "valistuksesta" tähän päivään ja sivistä itseäsi.
 
rio34e
[QUOTE="Jaahas";30393856]Aika vahva ennakkoasenne sulla. Jos lauantaisin joku polttaa sätkän kannabista, niin se vertauksena siihen että toinen juo pullon punkkua... kyllä se narkki on se alkoholin käyttäjä. Kannabis on huomattavasti alkoholia miedompaa. Koitahan tulla jo sieltä 70-luvun "valistuksesta" tähän päivään ja sivistä itseäsi.[/QUOTE]

On se kiva huomata miten moraali rapistuu.
Seuraavaksi pedofilia varmaan säädetään laissa lailliseksi, koska mamuja täytyy miellyttää.
 
"pii"
herkuttelen joskus illalla. käyn myös lapsilta salaa joskus ulkona syömässä. pelaan tv peliä joskus kun lapset ovat koulussa, harjoittelen jotta pärjäisin heille esim. Wii fittiä. :D
 
"Meiksu"
Pidän pari kertaa kuussa etäpäivän vaikka sanon meneväni töihin. Lapset on 1,8v ja 5v, eihän ne ymmärrä (varsinkaan pienempi) että miksi menee tarhaan jos äiti menee takaisin kotiin. Kävelen kohti bussipysäkkiä tarhan pihalta, vilkutan ja nousen bussiin. Ja jään kahden pysäkin päästä kotitalon edessä pois. Haen lapset samalla kaavalla bussilla "töistä".
 
Vähän väsynyt
Joskus pidän samoja alusvaatteita ja sukkia useamman päivän. Ei jaksa vaihtaa kun on oikein väsynyt. Lapsille en ikinä sallisi moista. En jaksa käydä suihkussakaan aina joka päivä vaikka lapset kyllä pesen päivittäin.
 
äiti, 25v.
Herkuttelen! Olen oikea karkkiaddikti. Lasten läsnäollessa ei onnistu ilman, että hekin saavat osansa. :D katselen myös elokuvia ja sarjoja, jotka eivät sovellu lapsille.
Silloin tällöin saatan juoda yhden tai kaksi lonkeroa/siideriä. Lasten aikana en juo koskaan alkoholia oman lapsuuteni takia.
 
Muutamasti käynyt niin että jos tupa on ollut ihan täynnä, ja alkanut haluttamaan, me saatetaan miehen kanssa käydä vähän järjestelemässä varastoa.=)

(tietty muutkin k-18 jutut tehdään salassa)
 
Wienernougatit ovat salainen paheeni. Tuhoan niitä muutaman paketillisen jouluaikaan. -Ja todella, salaa lapsilta, koska eivät ne ymmärrä moisen herkun päälle vaan pistelevät yhtäläisella antaumuksella tavallista suklaata poskeensa.
 
"Ronja"
Meillä on tapana käydä koko perhe kerran viikossa lauantaisin saunassa.

Lasten mentyä nukkumaan meillä on miehen kanssa tapana tehdä "iltapalaa" yhdessä,katsotaan tv ohjelmia myöhään yöhön, saunotaan hyvin usein, ja kietoudutaan toistemme syliin :)

Yritämme myös säännöllisesti tehdä jotakin parempaa ruokaa,jota sitte nautimme yhdessä ilman keskeytyksiä,kiirettä ja mikä parasta LÄMPÖISENÄ! :)

Nautimme toisistamme <3
 
Täydellinen
Syön, juon, nain. Puristelen omia läskejä ja valitan omaa ulkonäköäni. En halua opettaa lapselleni että täytyisi olla tietyn näköinen. Kaikki ovat kauniita tavallaan :)
 

Yhteistyössä