Onko kukaan päässyt pakko-oireista eroon? Miten? Lääkkeet, terapia, itsehoito?

Voiko pakko-oireista päästä eroon, vai olenko tuomittu tähän helvettiin loppuiäkseni? Pesen käsiäni niin paljon, että ne ovat kohta ruvella, pelkään pöpöjä. En ollut aiemmin tällainen!! Miksi minusta tuli näin hullu, mitä mulle on tapahtunut? Pelottaa ja ahdistaa! Mitä jos minusta tulee niin sekopää, että en pysty poistumaan kotoani ja istun vain sohvannurkassa itkemässä pelkojani?!

Pelkään sairauksia ja niitä olen jonkin verran pelännyt koko ikäni, mutta nyt on tosiaan kuvioihin tullut tää joku pöpökammo, kun tuntuu että ihan päivittäiset normaalit askareet ei onnistu kun pelkään että jotenkin levittelen pöpöjä paikasta toiseen esim. siivotessa. Tai että kosken mukalikaisilla käsillä johonkin ja siirrän siihen likaa. Niin ja mun päässä tää "lika" on tietysti jotain tosi vaarallista, tappavaa, tai ainakin vakavasti sairastuttavaa... tai vaikka matoja, joiden pelkään sitten asustavan kropassa ja tekevän tuhojaan... etc.

Tosi sekavaa varmaan ja käsitän kyllä ihan täysin, että pelkoni ja luuloni ovat tyhmiä. Ei elämää voi elää näin, tää on järjetöntä! Ennen en pelännyt tai miettinyt tällaisia, miksi siis nyt...

Onko kukaan päässyt eroon pakko-oireista ja -ajatuksista? MITEN? Lääkkeillä/terapialla? Itsehoidolla?

 

Jeesus paransi minut Siis esirukouksella pääsin eroon. Lääkkeet ja (vuosien) terapiat ei mua auttaneet.

 

vakavuudesta riippuu, lääkkeet ja terapia ovat ne toimivimmat. jotkut voivat päästä eroon itsesuggestion avulla, vaikka sitten sen minkä tahansa uskonnon tai ihan itsensä kanssa, mutta asiantuntevaa, pakko-oireisiin erikoistunutta terapiaa kannattaisin.

 

Älä ainakaan mene psykoanalyyttiseen terapiaan, se ei nimittäin oo auttanut yhtään neljässä vuodessa, pikemminkin vain pahentanut oireita. Ja terapiasta ei pääse eroon sitten millään Kognitiivinen terapia vois olla parempi.

 

Älä ainakaan mene psykoanalyyttiseen terapiaan, se ei nimittäin oo auttanut yhtään neljässä vuodessa, pikemminkin vain pahentanut oireita. Ja terapiasta ei pääse eroon sitten millään Kognitiivinen terapia vois olla parempi.

Mistäs mä sitten tiedän mihin terapiaan oon menossa, jos ja kun ajattelin hakea apua kunnallisesta terapiakeskuksesta... Mikä suuntaus niillä siellä on? Kognitiivinen vai psykoanalyyttinen...? :O

Niin ja olen tosi pahoillani puolestasi! Oletko yrittänyt päästä siihen kognitiiviseen, onko sulla lääkitystä? Minkälaisia oireita sulla on?

 

Mistäs mä sitten tiedän mihin terapiaan oon menossa, jos ja kun ajattelin hakea apua kunnallisesta terapiakeskuksesta... Mikä suuntaus niillä siellä on? Kognitiivinen vai psykoanalyyttinen...? :O

Niin ja olen tosi pahoillani puolestasi! Oletko yrittänyt päästä siihen kognitiiviseen, onko sulla lääkitystä? Minkälaisia oireita sulla on?

Terapeutit yleensä ilmoittaa suuntauksensa erilaisissa terapeuttilistoissa. Tai voithan sä sanoa että haluat kognitiivisen terapeutin. Mä en oo yrittänyt kognitiiviseen kun ei oo rahaa. Tuo psykoanalyyttinen terapeutti kun ei anna lopettaa eikä psykiatri, ja menee ihan sairaasti rahaa tuohon terapiaan. En edes tiennyt sille hakeutuessa että on olemassa jotain kognitiivisia terapeutteja, kun psykiatri suositteli sellaista säätiötä jossa oli vain psykoanalyyttisia terapeutteja. Oireet on aika samanlaisia kuin sulla, mutta en oo pelännyt matoja. Mulla ei oo lääkitystä, en oo uskaltanut ottaa kun pelkään sivuvaikutuksia

 

Terapeutit yleensä ilmoittaa suuntauksensa erilaisissa terapeuttilistoissa. Tai voithan sä sanoa että haluat kognitiivisen terapeutin. Mä en oo yrittänyt kognitiiviseen kun ei oo rahaa. Tuo psykoanalyyttinen terapeutti kun ei anna lopettaa eikä psykiatri, ja menee ihan sairaasti rahaa tuohon terapiaan. En edes tiennyt sille hakeutuessa että on olemassa jotain kognitiivisia terapeutteja, kun psykiatri suositteli sellaista säätiötä jossa oli vain psykoanalyyttisia terapeutteja. Oireet on aika samanlaisia kuin sulla, mutta en oo pelännyt matoja. Mulla ei oo lääkitystä, en oo uskaltanut ottaa kun pelkään sivuvaikutuksia

Siis what? Kai ihminen itse saa päättää, lopettaako terapian?

 

Voi kun muistaisi yhden kirjan nimen, tästä aiheesta on nimittäin kirjoitettu kirja, joku suom. mies se oli... Itse luin sen ja jonkin verran oli apua ainakin yhteen peloistani... Paras konsti kuitenkin jos et välttele sitä pelon kohdetta vaan kohtaat sen.

 

Minulla lääkkeet on vähentänyt oireita reippaasti. Pystyn (pakko-oireiden suhteen) elämään suht. normaalia elämää.

 

Siis what? Kai ihminen itse saa päättää, lopettaako terapian?

olen itsekkin kokenut järjetöntä painostusta terapeutilta siitä etten olisi saanut lopettaa terapiaa vaikka en kokenut hyötyväni siitä niin mitenkään. ja potilas on helposti vähän "alentuneessa" asemassa siinä ongelmiensa kanssa, hankala sanoa tiukasti terapeutille vastaan.

 

Minkä nimisiä lääkkeitä teillä on? Jostain luin että saattaa joutua käyttämään useampaakin lääkettä, että saa avun. Minä kans pelkään lääkkeiden sivuvaikutuksia ja en niitä haluais, mutta välillä tuntuu tää homma menevän niin yli hilseen, että harkitsen lääkitystä. Tosin eka pitäis varmaan päästä jollekin mielenterveyspuolen ihmiselle juttelemaan, et tää homma lähtis jonnekin päin etenemään.

Mistä nää pakko-oireet johtuu? Missä mulla klikkaa, että esim. käsiä pitää pestä hulluna, eikä siltikään tunnu puhtaalta? Enhän mä ennen tällainen ollut, pesin kädet kun tarvetta oli, enkä ajatellut sitä sen kummemmin...

 

En ole saanut apua mistään. Kerrasta poikki oli muuten se yksi kirja.

 

Kuinka pahoja teillä on noi oireet? Voitteko kertoa tarkemmin niistä?

 

mulla oli muutamia vuosia sitten juuri tuollaista kamalaa pöpökammoa ja sairauden pelkoa. Pelkäsin nimenomaan kaikkia tarttuvia vaarallisia tauteja, en niinkään esim. syöpää. minä myös pesin käsiäni aivan jatkuvasti ja pakkomielteisesti. muistan kuinka itkin ja pesin käsiäni. minä myös pelkäsin koskea kotonani tiettyihin paikkoihin ja pelkäsin, että levitän pöpöjä joka paikkaan. elämä oli tuolloin todella todella raskasta, ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin!
itse kävin terapiassa, en muista minkä suuntauksen terapiaa se oli. terapiassa yritin terapeuttini avulla päästä irti peloistani ja saamaan käyttäytymiseni katkeamaan. aluksi esim. tavoitteena oli, että uskaltaisin edes yhden kerran päivässä jättää käteni pesemättä. sain myös seronil-lääkityksen.

 

Ei oo kyllä mun vastaus nyt kohtalotoverilta, eikä mitenkään asiantuntevakaan, eikä tästä taida olla apua kenellekään, mutta aihepiiriin liittyy... mulle pöpöt ovat nimittäin ystäviä, koska ne kasvattavat vastustuskykyä. Ei toki kaikki, eli onhan siihen syynsä, miksi vessareissun jälkeen pestään kädet ym. ja töissä on toki käytettävä käsidesiä, ettei niitä ystävällisiäkään pöpöjä levittele, mutta noin yksityiselämässä en paljoa varo. Olen siis lähihoitaja ammatiltani ja töissä pitää noudattaa hoitotyössä vaadittavaa aseptiikkaa. Hygieniapassin opit ovat käytössä kotonakin, koska en mä tahallani halua ruoan mukana tarttuvien mikrobien leviävän, mutta ei niin tarkasti, en esim. jäähdytä ruokaa heti, mutta siirrän kyllä kylmään, kun on sopivasti hellan päällä jäähtynyt.

Mutta siis pöpöt ovat ystäviäni.

 

[QUOTE="Anne";29613478]Jeesus paransi minut Siis esirukouksella pääsin eroon. Lääkkeet ja (vuosien) terapiat ei mua auttaneet.[/QUOTE]

Mä en ole päässyt rukouksella eroon, mua Jeesus ei ole parantanut tästä sairaudesta. Monista muista kylläkin.

 

Lisään että mulla lääkkeet on auttaneet suuresti.

 

Minulla lääkkeenä on Optipar. Oireet olivat samantyyppisiä kuin ap:lla eli tuota käsienpesua yms. Oli yhdellä aikaa kädet ihan kamalalla ihottumalla jatkuvasta pesemisestä ja kumihanskojen käytöstä. Nykyään pesen käsiä aika sopivasti (kädet hyvässä kunnossa) eikä bakteerikammo ole enää elämää rajoittava.

 

Jos sun asunnossa olisi jotain vaarallisia pöpöjä, niin olisit kuollut jo ajat sitten. Ja, ajattele niin että tautiin kuin tautiin on olemassa nykyään hoito. Mikä on kodin likaisin paikka mielestäsi? Käy ensitöiksesi vaikka nuolasemassa sitä, ja huomaat että olet hengissä.

 

Wieras, jos ei tiedä mistä puhuu niin voi olla ihan hiljaa

 

Kiitos paljon vastauksista! Osa lohduttaa, osa ei... mistä sekin johtuu että toiset pääsee eroon tästä piinasta, mutta toisilla ei auta mikään.

Voivoi kun se olisikin noin helppoa kuin Wieras sanoo! Tuotahan mä olen yrittänytkin sanoa itselleni, että täällä ei ole mitään niin vaarallista, että käsiä pitäisi hinkata joka välissä, tai tehdä muita erinäisiä tyhmyyksiä. Sehän tässä jutussa niin pirullista onkin, että itse kyllä tasan tarkkaan tajuaa, että ajatukset pöpöistä on tyhmiä ja että näin ei tarvitse toimia. Tuo kuulostaa niin tutulta tuo käsien peseminen ja itkeminen... tänään päivä on alkanut paremmin, mutta eilenkin jankutin käsiä pestessä itselleni että "riittää kun peset yhdesti, sun ei tarvi tehdä tätä", kuitenkin piti tehdä ja itkuhan siinä tuli. Enkä voinut koskea erääseen esineeseen, vaan seisoin sen vieressä kuin idiootti ja pillahdin itkuun. Tein kyllä niin, että PAKOTIN itseni sen itkun keskellä koskemaan siihen esineeseen ja myös pitämään sitä kädessä.

Lisää keskustelua ja kommentteja kiitos.

 

Täällä yksi joka kärsii kamamista pakkoajatuksista. Olen ollut osastolla näiden takia, lääkitys on tosin en ole huomannut siitä olevan suurta apua. Terapian olen aloittanut odotukset korkealla sen suhteen. Olen aivan uupunut näihin kumpa ne vain häviäisivät pois :/ kotihoitona olen harjoitellut mindfulnesia, siitä olen saanut jonkinlaista apua. You tubesta löytyy harjoituksia.

 

Voi että tämä on surullinen vaiva!! Kunpa vain voisi käsittää mistä tämä johtuu, vaikka en minä tiedä auttaisiko se parantumaan tästä. Mä niin toivoisin että olis joku vertaistukiryhmä, johon vois hakeutua, mutta en saanut kyllä tänäänkään soitettua tuonne mielenterveystoimistoon, et olisko niillä tarjota sellaista. Tai no, sitä keskusteluapua ja mahdollista lääkitystä kai tässä on pakko sieltä pyytää, en vain tiedä miten saisin otettua yhteyden sinne! Varmaan pohjalla joku "häpeä" ja pelko...

Onko muuta kirjallisuutta kuin tuo Kerrasta poikki -kirja? Olen yrittänyt googlettaa, mutta ei oikein löydy.

 

Tuo lääkitys pelottaa senkin takia, että se on varmaan sitten popsittava sitä koko loppuikä, jos siihen hommaan ryhtyy. Niin ja se, että jos yksi lääke ei autakaan, pitää ottaa toinen, kolmas... miten sitä pillereiden voimalla voi elää... Enkä todellakaan tarkoita mollata tai syyttää, enkä mitään pahaa näillä ajatuksillani tarkoita heitä kohtaan, jotka käyttävät lääkettä. Kaikkea tällaista kuitenkin tulee mieleen kun pelkää.

 

Mä nyt nostelen tätä ketjua yhtenään, mutta en halua että tää painuu unholaan!

Jos löytyy jotain linkkejä itsehoito-oppaisiin, videoihin, teksteihin, niin sais laittaa tähän, olisin tosi kiitollinen!! Sitäkin mietin, et jos joku samasta vaivasta kärsivä olis kiinnostunut, niin voitais aluksi "tutustua" tässä ketjussa ja sitten vaihtaa sähköpostiosoitteita....?