Minä kärsin 15 vuotta sitten erittäin pahoista pakkoajatuksista, joiden kanssa painiessa meni 3-4 vuotta. Pystyin normaaliin opiskeluun ja työssäkäyntiin, varmaan siksi että pystyn sekä kuuntelemaan tunnilla opetettavaa ainetta, että miettimään pakkoajatuksia ikäänkuin "toisella puoliskolla". Vapaa-ajat menivät oireillessa... helvettiä oli, mutta paranin.
Minä lähdin opiskelemaan mm. sosiaalialan ja psykologian opintoja, ja samalla sain nimen pakkoajatuksilleni. Tajusin olevani sairas, ja että se johtuu jostain pääni sisällä. Aloin hoitaa itseäni itse kehittelemälläni menetelmällä, johon kuului vastustaa pakkoajatuksia niin pitkään, että alkoi holtiton itku, ja sen jälkeen kirjoitin kaiken päästä virtaavan ylös paperille. Rukoilin myös, ja koin sen auttavan (olen uskossa, tosin ajatusmaailmaltani kaikkea muuta kuin konservatiivinen). Paranemisessa meni muutama vuosi, mutta lopulta pakkoajatukset loppuivat.
Raskausajat tekevät ilmeisesti jotain hormonimuutoksia, koska olen molemmissa raskauksissa ollut paljon alttiimpi pakkoajatuksille. Olen nytkin raskaana, ja pakkoajatukset yrittävät tehdä tuloaan. Se on raskasta, vaikka tämä on toooooooodella paljon lievempää kuin silloin kauan sitten. Nyt kun tilanne on paljon lievempi, pyrin vain vastustamaan tiukasti pakkoajatuksia ja jonkun ajan päästä ne väistyvätkin. Kunnes tulee taas seuraava... Rukoilen myös paljon, ja yritän aina pohtia mikä minua oikeasti pelottaa, kun pakkoajatuksia syntyy. Uskon kuitenkin, että raskausajan hormonit tekevät tämän minulla.
