++++++++

Status
Viestiketju on suljettu.
heh
Alkuperäinen kirjoittaja Malla:
Taas Emilyn vauhdissa. Eipä tarvitse mennä töihin kun tekee muksuja koko ajan. Ei taitaisi pää kestää töissäoloa.
Sulla ei taitais kestää yksinhuoltajana. miten selviät jos oma miehesi lähtee toisen naisen matkaan tai kuolee?
 
vieras
mistä sitä tietää miten emilyn oikeasti pärjää yksinhuoltajana? ja hänellähän on reilu puolet kuukaudesta aina vapaata kun lapset ovat isillään? eipä siinä tosin paljon yksinhuoltajana pärjäämistä ole.
 
Tuo on kyllä aika viisaasti sanottu. Eipähän inaka
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Onnea Emilyn :heart:

Kritisoijille: Ottamatta kantaa lainkaan ap:n tapaukseen (eli haluan nyt keskustella yleisellä tasolla) niin yksinhuoltajuus ts sinkkuvanhemmuus ei monelle enää ole se tabu mikä se on ennen ollut. Valintojen lisääntyessä on yhä vaikeampaa löytää puoliso jonka elämän voisi jakaa viisikymmentä vuotta. Se ei ole realistista. Vanhemmuus ei aina vaadi parisuhdetta ja yhä useampi tulee tämän huomaamaan. Lapset voivat ihan hyvin kunhan ympärillä on välittäviä aikuisia ja kasvuympäristö on muuten hyvä. Riitaisat erot ovat lapsille erittäin, erittäin huono asia, mutta se, että sisarusparvella on useampi isä ei ole automaattisesti haitaksi.

Ihminen on myös muuta kuin yksinhuoltaja ollessaan sinkku ja vanhempi. Yksinhuoltajuuden kautta on turha yrittää määritellä ihmistä. Yksinhuoltajia löytyy jokaisesta sosioekonomisesta luokasta ja tilanteita on yhtä monta ku ihmisiäkin. Lapsille tilanteet eivät ole erityisen hämmentäviä, sillä he ovat kasvaneet maailmansa kanssa syntymästä asti. Aikuisille erilaiset tilanteet voivat olla hämmentäviä jos ne ovat vieraita.
 
no voi
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mistä sitä tietää miten emilyn oikeasti pärjää yksinhuoltajana? ja hänellähän on reilu puolet kuukaudesta aina vapaata kun lapset ovat isillään? eipä siinä tosin paljon yksinhuoltajana pärjäämistä ole.
Sulla raukallako ei isä tapaa lapsiaan ollenkaan
 
vieras
Mulla on yhdellä tutulla 3 lasta, 3 eri miehen kanssa. Ja ensimmäinen isä on rikas, mutta ei niin välitä lapsestaan, toinen ei välitä ollenkaan ja kolmas taas tosi hyvä isä. Inhottavaa sisaruksille kun ovat isien suhteen niin eri viivalla. Ja tuon rikkaan mainitsen sen vuoksi, koska ostaa aina parasta, kalleinta lapselleen ja lomat ulkomailla isovanhempien luona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mistä sitä tietää miten emilyn oikeasti pärjää yksinhuoltajana? ja hänellähän on reilu puolet kuukaudesta aina vapaata kun lapset ovat isillään? eipä siinä tosin paljon yksinhuoltajana pärjäämistä ole.
:eek: :LOL:
Tuo oli kyllä hyvä. Mistähän tuo vieras tuon keksi. :D
 
Rukoilijasirkka
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Miksei tätä poisteta tai lukita... Mä valitin tästä jo. Kauheeta haukkumista.
Nostit kuitenkin
Tyhmä ku olin. Katoin jonkun palstalaisen profiilin kautta ja jouduin tänne. En tajunnut, et tää oli jo unohdettu. :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Mä mietin miten toi käytännössä onnistuu. Keskimmäisellä on synttärit. Kenet sä kutsut? Vaan sen lapsen isän puolelta sukua ja omat tietty? Sitten tulee seuraavan lapsen synttärit ja taas kutsut vaan sen lapsen isän puolelta ja omat taas. Siis miten lapsi voi enää käsittää et kuinka mones mummi tämä on ja kenen ja kuinka se on mulle sukua? Puhumattakaan kun omat vanhemmat pitää esitellä taas sen kolmannen miehen isovanhemmille ja tädeille ja serkuilla ja... huh huh... ei tuossa kukaan pysy enää perillä kuka on kukin. Entäs joulu? Miten se vietetään? Sehän on PERHEjuhla.
:LOL:
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä