2,5v ja uloslähdön vaikeus

Nyt on hermo mennyt kun joka päivä vietän niiin paljon aikaa saadakseni talvivaatteet päälle pojalle. Tiedän, että jämäkkä pitää olla ja että minä määrään, yritän myös leikin varjolla innostaa, mutta kun mikään ei auta! Ei meillä auta räyhääminen eikä tappelu, siitä saa vaan kaikki pahan mielen. 2,5v poika on niin vahva että väkisin vaatetta saa päälle kuin tosissaan voimakeinooilla, ja sen teen vain ääritapauksessa. Ei auta se että aloitan puolituntia etukäteen kertomaan mitä tapahtuu.

Ainainen tappelu ja rimpuilu siihen asti kun itse ilmoitan että nyt äiti lähtee, sinä jäät yksin kotiin. Silloin pojalle tulee usein kiire kun näkee että äiti kävelee ulos. Pitääkö aina mennä uhkailuun ja melkein toteutukseen asti ennen kuin saan mitään aikaan?

Onko teillä jotain todella ovelia konsteja jääräpään lapsen pukemiseen. Ainut kerta kun ei pitänyt tapella, oli kun ensilumituli ja kun poika oli päässyt kokeilemaan kaverin trampoliinia ja sanoin että pääset sinne taas. Nuo kaksi kertaa muistuu mieleen....

 

Meillä poika 1v 9kk ja joka hemmetin kerta meilläkin aivan samanlaista tappelua ulkovaatteiden pukemisen kanssa. Välillä auttaa jos höpötän samalla ummet ja lammet satuja sille ja puen hemmetinmoisella vauhdilla, karkillakin oon sortunut lahjomaan liian monesti kun en vaan yksinkertasesti oo jaksanut sitä hemmetin vääntöä yksien vaatteiden laittojen kanssa! Mut välillä on taas päiviä millon joudun väkipakolla kiskomaan pojalle vaatteet päälle ja itkun ja huudon kanssa saadaan sit molemmat mennä ulos.. Vinkkejä voisin miekin ottaa vastaan jos joku tietää miten tuon sais sujumaan helpommin..

 

Meidän neiti 2v3kk ja ulos lähteminen on yhtä helvettiä useimmiten!! Meilläkin on jouduttu turvautumaan siihen keinoon, että uhkaillaan neidin jäävän sitten yksin kotiin ja tuossa vaiheessa käyn itseäni pukemaan ja tekemään lähtöä. Silloin se hätä tulee ja taas tahdotaankin pukea, mutta silti se on tehtävä venkuillen ja mahdollisimman vaikeasti :headwall:
Mutta kun ulkovaatteet vihdoin on saatu päälle, muuttuu ääni kellossa toisenlaiseksi ja ulos juostaan niin innoissaan..
Joten ei minullakaan kyllä nyt ollut neuvoja antaa, myötätuntoa tosin jaan kaikille samaa kokeville :hug:

 

Oletko kokeillut josko poika olisi kiinnostunut laittamaan itse vaatteet päälleen? Meillä oli samanlaista tappelua ja sitten kun kun aloimme kannustamaan itse päälle pukemisessa se helpottui. Myös se auttoi, että meillä poika sai valita itse esim. laitetaanko mustat vaiko siniset kintaat päälle.

 

mä varmaan vetäisin saappaat jalkaan ja nostaisin pihalle sellaisenaan, kyllä ne äkkiä huomaa että kylmähän se tulee jos ei paa vaatteita päälle...

Toisaalta, täällä meillä en sitä tekisi kun on kovin kovat pakkaset mutta lauhemmalla säällä saattaisin tehdä jos ei tyttö suostuisi pukemaan. Jonkin aikaa kestäisin temppuilua ja sitte kovemmat keinot käyttöön jos ei muuten onnistu. Tuota lähtemisellä uhkailua olen pyrkinyt välttämään (tai tänään juuri itseasiassa sanoin että menen nyt ja jää sinä sinne jos et saa itseäsi ylös sieltä kaupan lattialta). Ei tarvinnu ko ovi työntää auki ni oli jo tyttö jaloillaan ja tulossa.)

Meillä tyttö on juuri täyttänyt kaksi ja koskaan ei ole pukemisen kanssa ollut vaikeuksia. Tai no tänään heittäyty aina välillä veteläksi mutta se nyt ei ole mitään. Hän myöskin pukee pääosin itse. Joten varsinaista kokemusta ei asiasta ole.

 

Meillä ei muuten tuo uhkaus et äiti lähtee ja sinä jäät kotia uhkaus toimi. Poika jää vaan sitten niin tyytyväisen näkösenä lattialle tai jatkaa vaan huutamista Elettäkään ei tee et tulis jälestä saatikka et se ois sen helpompaa kun sen saa kantaa pellolle...

 

Minusta yksin jäämisellä uhkailu, ja varsinkin se, että äiti jo lähtee ja jättää lapsen eteiseen yksin, on paljon pahempaa kuin vaatteiden laittaminen päälle väkisin!
Lapselle varmaan pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että rakkaat ihmiset uhkaavat lähteä, koska lapsi kiukuttelee - ei se, että äiti pitää tiukasti kiinni ja pukee haalarit jalkaan.
Väkivaltaa ja alistamista se on henkinenkin väkivalta...

 

Minusta yksin jäämisellä uhkailu, ja varsinkin se, että äiti jo lähtee ja jättää lapsen eteiseen yksin, on paljon pahempaa kuin vaatteiden laittaminen päälle väkisin!
Lapselle varmaan pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että rakkaat ihmiset uhkaavat lähteä, koska lapsi kiukuttelee - ei se, että äiti pitää tiukasti kiinni ja pukee haalarit jalkaan.
Väkivaltaa ja alistamista se on henkinenkin väkivalta...

Meillä ei ainakaan väkisin pukeminen onnistu :/ tai sitten tosiaan sais todella väkivaltanen olla! tyttö kun rimpuilee,heittäytyy veteläksi ja mitä millonkin niin tosissaan saa pelätä,että pää kopsahtaa johki tms. Ja jos sattumalta saat jonkin vaatekappaleen päälle on se yhdessä sekunnissa jo taas pois :/
Eli valitettavasti täällä ainakin joudutaan turvautumaan uhkailuun :ashamed: eli joko sanon, että sitten ei lähdetä tai että äiti lähtee yksin...sitten neiti saattaa itse ruveta pukemaan,mutta aina ei.
Olen vain ajatellut,että ehkä tämä tästä joskus helpottaa ja neidillä siis ikää 2v 2kk.

 

No sen sijaan että uhkailette turhaan, antakaa kaksi vaihtoehtoa:

1. Nyt puet, lähdemme ja sinulla on lämmin.

tai

2. Lähdet noissa vaatteissa ja sinulla on kylmä.

Annatte tovin aikaa ja jos mitään ei tapahdu ja kaikki muut ovat jo lähtövalmiina, ei muuta kuin lapsi kainaloon ja ovesta ulos. Tietenkin järkeä pitää käyttää sääolosuhteet huomioonottaen mutta kuitenkin tiukasti pidätte kiinni siitä mitä on sitten sanottu.

 

niin, meillä ei (myöskään) väkisin pukeminen onnistu, niin koviin otteisiin en lapseni kanssa ryhdy. 2,5v on aika voimakas. Toisaaltaan en voisi ottaa lasta -20asteen pakkaseen ilman vaatetta. Meillä ollaan lähes aina kenkkuiltu vaatteiden kanssa, helposta jaksosta vaikeaan ja toisinpäin... vaihdellen!
Yhteen aikaan kun oli vaan yksi lapsi niin käveelin ulos, katsoin oven ikkunasta ''itkevää'' lasta ja tulin sitten sisälle ja sanoin että no nyt vaatteet päälle, niin poika juoksi nauraen pois... eli itkut muuttui heti tempuiksi. Tämä on onneksi historiaa, eikä enää tee niin, uskoo kun meinaan kävellä ulos.

 

no ei se tee mitään jos toinen on muutaman minuutin pakkasessa vähän vähemmissä vaatteissa... saappaat jalkaan ja pipo päähän ja pihalle. Kyllä ne äkkiä oppii että kannattaa sitä vaatetta pukea jos aikoo ulos lähteä..

Kuulostaa ehkä tylyltä mutta jos ei enää muut keinot tepsi... tai sitten niin että järjestätte niin vähäksi aikaa että muut menevät ulos touhuamaan kivoja juttuja ja lapsi joutuu aina jäämään sisälle katsomaan muiden menoa kun ei itse suostu pukemaan. Tietty jonkun pitää sitten jäädä hänen kanssaan sisälle...

 

Voi kun kuulostaa tutulle!Meillä tyttö 2v3kk ja pukeminen on aina ollut vaikeaa.Kotona hän on mieluiten alasti,ei tykkää yhtään housuista oli kylmä taikka lämmin.

Ulos lähtiessä laitan talvivaatteet valmiiksi ja kysyn pukeeko itse vai pukeeko äiti.(osaa itse pukea) välillä alkaa pukemaan itse mutta sitten menee leikiksi koko touhu ja heittelee vain vaatteitaan.Itse kun puen hänet niin vaatteet menee väkipakolla päälle lähes joka kerta.N.kerran viikossa rauhallisesti ja silloin toimii satujen/juttujen höpöttäminen,lahjonta (saa purkan kun vaatteet päällä) tai tv:n edessä pukeutuminen välillä myös auttaa kun neiti saa itse valita minkä hatun laittaa päähänsä.

Mutta kyllä risoo mieltä ja hermoja ainainen taisteleminen |O

 

Jos ei lapsi (2v2kk) sovinnolla pue itse sitä minkä jo osaa pukea ja anna aikuisen hoitaa loppua, niin sitten puen rimpuilevan, huutavan ja kiukuttelevan lapsen väkisin. Tähän "väkisin pukemiseen" ei liity mitään uhkailua, kiristämistä, huutamista tms. Ilmoitan rauhallisesti, että nyt laitetaan pipo/hanskat/haalari/kengät. Kehun iloisesti (vaikka kuinka ärsyttäisi toisen kiukuttelu) jos tekee yhteistyötä. Muuten en puhu mitään pukemisen aikana (siis jos on kiukku päällä, eri asia jos sovinnolla puetaan). Ulos lähdetään kun aikuinen niin päättää ja niin se vaan on.

Tässä taloudessa tilanne helpottui kun minä yksinkertaisesti päätin pelleilyn loppuvan. Loruttelua jne on harrastettu kyllä ja tuloksetta, koska kyse on rajojen kokeilemisesta (näin siis meillä ). Alkuun tilanne paheni oikein huolella, mutta nyt lapsi on oppinut, että pukemista ei saa vetkutettua vaikka mitä tekisi. Se on osa ulos lähtemistä ja tapahtuu olisipa lapsi siitä mitä mieltä tahansa. Jos on nätisti, pukeminen on hauskaa, silloin mm. lauletaan pipolaulua. Kiukkuaminen on vähentynyt huomattavasti kun sillä ei enää "saavuta mitään".

En väitä että tämä toimisi kaikilla, mutta meillä näillä eväillä jokapäiväinen tuskanhetki on muuttunut keskimäärin mukavaksi yhteiseksi hetkeksi. Vieläkin kokeilee välillä onko ne rajat ihan varmasti olemassa, mutta pahin vaihe on takana.

Tsemppiä kaikille asian kanssa painiville!!!

 

Helpottavaa että muillakin tökkii tuo pukeminen. Ikää 2v ja 2kk ja pojalla vaihtelevasti joko löysät jalat, erittäin nopeat pinkaisemaan pois paikalta kunhan silmä välttää tai käsi irtoaa.. puen-en-itse-äiti... Huh huh.
Otan vaatteet valmiiksi ja kerron ulos lähdöstä ajoissa. Kun hetki koittaa annan vaatteen kerrallaan, on helpompi tarttua toimeen kun koko pino ei ole edessä. Neuvon/kannustan positiivisessa hengessä, mutta silti lähes 9/10 homma päättyy siihen, että laitan väkisin vaatteet tuolle nassikalle. Ei kyllä hakkaa ja potki, mutta huutaa ja tönköttää koipiaan senkin edestä. Homma toimii jos on pihalla joku "porkkana" odottamassa, esim. kaveri tai sitten lupaan että saa reippaana poikana mennä ulos ihan itse. Reppana ei ole tajunnut että sen jälkeen puen itseni tuulikaapissa ja kyttään kun hän kipittää hiekkikselle itsekseen :kieh: Samoin ajoittain toimii se että sanon pukevani hänet IHAN ITSE, jos hän ei tee sitä. Ihan itse on niin kova juttu tällä hetkellä.. =) Ja kun homma on edennyt siihen pisteeseen että pukijana olen minä, on turha enää itkeä että haluaa pukea itse. Silloin se ei ole enää mahdollista. Tod. näköisesti piirileikki alkaisi alusta..

Huojentavaa on tietää että pukemistaidot löytyvät, kenkkuilu kuuluu ikään ja rajojen hakemiseen. Sama meininki oli puolisen vuotta sitten nukkumaan mentäessä. Kovasti olisi ollut tekemässä kaikenlaisia valintoja, mutta kun vaan sitkeästi asetti rajat ja antoi omaa tilaa asioissa joissa se oli järkevää, niin homma lopulta alkoi toimia. Nyt heittelee lentopusuja kun poistun huoneesta ja nukahtaa hetkessä. Lapsen persoonakin vaikuttaa kamalasti siihen miten tilanteet hänen kanssaan saa hoidettua sujuvimmin. Jos isolle siskolle on toiminut joku kikka, voi pikkuveli mennä aivan lukkoon samalla keinolla ja homma ei etene mihinkään. Esim. meillä vähissä pukeissa pihalle pistäminen aiheutti onnellisen hymyn ja sai aikaan selvästikin tyytyväisyyttä, kun pihan muut penskat huomioivat sukkasillaan hiippailijan. Jos jää yksin sisälle alkaa kehittelemään kivaa leikkiä.. Pakko siis vaan pukea aikuisen toimesta..

Kun saan lapset illalla nukkumaan ja on omaa aikaa niin välillä iskee aivan kamala paska-äiti fiilis. Miksi ne hermot meni niin monesti ja miksi ei vaan taas jaksanut tahkota pidempään.. Toisaalta rakastava vanhempi on myös johdonmukainen ja jämäkkä ja saa lapselle omilla toimillaan aikaiseksi turvallisuuden tunteen.. Turvalliselle ja rakkaalle aikuiselle uskaltaa kiukutella...

 

Noh,kokeillaan ens kerralla. ja käytän voimaa sitten kunnolla. Nää väkisin pukemiset minua ihmetyttää, sillä jos aion niin kovasti pitää pojasta kiinni että vaattet menee päälle, niin poikahan on mustelmilla. Meillä ei menet jalat tönköksi eikä veteläksi van poika fyysisesti kamppailee vastaan.

 

Joo, mustelmat ei ole hyvä juttu! Onneks vielä on riittänyt "napakat" otteet, jos joutuisi runnomaan voimalla jalkoja lahkeisiin tai vastaavaa ei kyllä olis mitään järkeä. Välillä tuntuu että vastaanpaneminen on vaan sitä, että saa minut sanomaan että näin tehdään ja NYT. Jos vertaisi meidän "väkisin" pukemista johonkin raivarin saaneen lapsen kiinnipitotilanteesen niin ovat aivan kuin yö ja päivä. Ja kiinni pidettäessäkin vaan pidetään kiinni eikä "puristella ja satuteta".

Toivottavasti teillä menee tämä vaihe nopeasti ohitse ja pääsette sujuvasti pihalle mukavien leikkien pariin.

Tuosta tilanteesta pois lähtemisestä.. Käytän sitä myös, koska olen varma että poika tietää mikä syy-seuraus kyseisissä tilanteissa on. Jos päättää makoilla pitkin kävelyteitä ja vinkua syliin tai nostamaan ylös kun ei itse muka pääse lopulta vaan julmasti ilmoitan että nyt minä lähden eteenpäin tuli hän tai ei. Kovasti yritän syrjäsilmällä vilkuilla onko vaikutusta vai uskaltaako todellakin jäädä jälkeen. Ainahan näin ei voi toimia, mutta onneksi täällä meillä päin on aika turvalliset ulkoilumaastot eivätkä autot hurista ihan vieressä. Tähän asti on toiminut ja yritänkin aina sanoa jotain positiivista kun tulee lopulta meidän kanssamme kulkemaan.

Uskon että lasten kasvatus on vähän niinkuin koiran Sopivasti kiitosta ja herkkua ja opit menevät kivuttomammin perille. Ei karkuteillä ollut koirakaan anna itseään kiinni, jos tietää että selkäänsä saa kun vaan käden ulottuville sattuu :/

Pystyiskö pientä pukijaa motivoimaan jollain.. Osalle on ollut arjen tilanteissa apua tarrakalentereista tai vastaavista. Ei sen palkinnon tarvitse olla aina materiaa vaan esim. joku kiva tekeminen yhdessä äidin kanssa tai vastaavaa. Itse käytän paljon sitä, että kunhan tämä homma on yhdessä tehty, saat imuroida tai tiskata Toimii vielä, mutta toimispa vielä murkkuiässäkin..

 

Lohdullista kuulla, et muuallakin samaa vikaa kuin meillä. Poika nyt 2v 4kk ja kaikenlainen lähteminen mennyt vaikeaksi. Ite oon tehny sitä, et lähetään sit ku herra on valmis, meni siihen sitte vartti tai kolme tuntia (kyllä, meillä lähteminen kestää!) ja silloin homma hoituu tappeluitta. Joskus on tietysti tilanteita, että on pakko ehtiä ja silloin vain puetaan väkisin. Mua auttaa se, etten puhu mitään, puran kiukkua sisäisesti koska tavallaanhan tuo hanttiin laittaminen on vain osa itsenäistymisprosessia ja siten normaalia.
Nii, ja meillä tuo "hiljaa hyvä tulee" johtuu myös siitä, että odotan toista lastamme enkä todellakaan halua vaarantaa vauvaa mahassa raivopäisen 2-vuotiaan takia..

Kovasti jaksamisia teille kaikille ja muille saman ongelman kanssa painiville, kyllä se joskus helpottaa :hug: (vielä siis tulee se ikä, et lapsi ei päästä lähelleensäkään vanhempaa pukemaan häntä )

 

Jos ei lapsi (2v2kk) sovinnolla pue itse sitä minkä jo osaa pukea ja anna aikuisen hoitaa loppua, niin sitten puen rimpuilevan, huutavan ja kiukuttelevan lapsen väkisin. Tähän "väkisin pukemiseen" ei liity mitään uhkailua, kiristämistä, huutamista tms. Ilmoitan rauhallisesti, että nyt laitetaan pipo/hanskat/haalari/kengät. Kehun iloisesti (vaikka kuinka ärsyttäisi toisen kiukuttelu) jos tekee yhteistyötä. Muuten en puhu mitään pukemisen aikana (siis jos on kiukku päällä, eri asia jos sovinnolla puetaan). Ulos lähdetään kun aikuinen niin päättää ja niin se vaan on.

Tässä taloudessa tilanne helpottui kun minä yksinkertaisesti päätin pelleilyn loppuvan. Loruttelua jne on harrastettu kyllä ja tuloksetta, koska kyse on rajojen kokeilemisesta (näin siis meillä ). Alkuun tilanne paheni oikein huolella, mutta nyt lapsi on oppinut, että pukemista ei saa vetkutettua vaikka mitä tekisi. Se on osa ulos lähtemistä ja tapahtuu olisipa lapsi siitä mitä mieltä tahansa. Jos on nätisti, pukeminen on hauskaa, silloin mm. lauletaan pipolaulua. Kiukkuaminen on vähentynyt huomattavasti kun sillä ei enää "saavuta mitään".

Meillä vois toimia tämä. Toiminut muissakin asioissa. Kiitos hyvästä kirjoituksesta.