2008 marraskuisten murut *2010*

Terve, ilmottaudun pitkästä aikaa!

Ekana piti sanomani Luminkalle aksuja tilanteen kanssa. Täällä kaikkien vauvojen lonkat kuvataan tokan neuvolakäynnin yhteydessä juurikin noiden juttujen välttämiseksi. Silloin tuntui turhalta, mutta nyt ei enää kun kuuli teidän jutusta. Toivottavasti kaikki menee hyvin teillä!

Sanselle viellä tätäkin kautta onnea Pyryn syntymästä! Ihania kuvia!

Meillä asuu myös pieni maailmanomistaja! Kaikki on "mein, mein" ja "tämä" ja "sinä". Enemmän tulee saksaa, mutta nyt myös ekat kakssanaset "lauseet" on kuultu myös suomeksi: "Tyyne, Elmo, syömään!" kutsuu kissoja, kun antaa niille ruokaa... Saksaksi sanoo "Tür zu/auf" (ovi kiinni, auki) ja Hallo + ihmisen nimi. Mein ja nein-sanoja osaa myös yhdistää muihin sanoihin, jotta tulee paremmin ymmärretyksi. Yksittäisiä sanoja on aika liuta mutta myös siansaksaa söpöttää paljon.

Kovasti on tytöllä tempperamenttia ja ovat tarhassa välillä helisemässä, kun uhmaikä alkaa jo puskea päälle ja heittäytyy koko 15-kilon painollaan maahan, EIKÄ MUUTEN LIIKU. Joten kurinpidon kertausharjoituksia on koitettu viettää täällä...

Meillä on kesälomasuunnitelmissa lähteä johonkin järven rannalle joko pohjois-Italiaan tai etelä-Saksaan. Katsellaan, mistä löytyis viellä vapaita maksettavissa olevia matkoja... eipä oo taas jäänyt tämäkään viimetinkaan... ;) Toisaalta ois kiva lähteä Suomeenkiin käymään, mutta taitaa taas aika loppua kesken.

 
Puhumisessa on Leevi mennyt kovasti eteenpäin nyt kun on ollut isin kanssa kesälomalla. Uusia sanoja on muutamia tullut lisää, mutta puhua pälpättää jatkuvasti ymmärrettäviä sanoja ja ei ymmärrettäviä.
Ävä= älä
ikkä=iskä
poppa=potta
poi=pois
peppa=heppa
jne..,
mies sanoi että koko ajan se on äänessä ja kova on kuulemma komentamaan. Juusolle huutaa aina että ävä ävä, poi poi. Jos ei leikit mene yksiin, harvemmin menee :D
 
Heippa!!
Ulkona täälläkin asutaan, olen nyt 2vkoa enemmän ja vähemmän lomalla. Noh, siis hoitotyttö lomailee, mutta onhan tässä toki omat. :D vaikka tuntuu tää ihan erilaiselle vaikka yksikin on vähemmän. Ja on silleen vapaampaa liikkuminen. Ollaan nyt kyläilty ja pyöräilty. Huomenna hkiin billy idolin keikalle miehen ja ystävien kanssa. Ja torstaina puuhamaahan. =)
Muuten kesä menee kotimaisemissa. Grillaillaan, veneillään, rantsuillaan, mummuloidaan ja mökkeillään. Sellaista normaalia.

MItäs muuta. Pojat on villejä, vallattomia. Työllistää äidin kokopäiväisesti. Isinkin.

Puhe kehittyy kokoajan. Matkii sanoja ja uusia tulee liukuhihnalla. Syöminen alkanut sujuun kun saa syödä itse ja mielellään haarukalla. :D
Kesän yksi kohokohta on ollut ulkoruokailussa kun saivat alasti mussuttaa pihassa vesimeloonia, ei tarvinnut sotkuista välittää!! :LOL:

Nyt saunoon ja rauhottuu iltaa kohden.

Ihanaa kesää kaikille!!!
 
Me käytiin eilen muumimaailmassa ex tempore ja voi että Lumi tykkäs muumeista :) Oli ihan innoissaan silittelemässä muumeja ja hyppi ja heilu siellä teatterissa. Ja oli kivaa, kun siellä oli tosi vähän ihmisiä, vaikka avajaispäivä olikin.
 
vihdoinkin Vilhon 1v6kk neuvola ja lääkäri takana. Vilho ei kovasti neuvolatädistä ja lääkäristä tykännyt, itku tuli useempaan otteeseen,mutta leppyikin aika nopsasti.lääkärin luona oli pahimmat huudot kun osasi odottaa rokotetta. korvien tutkiminen ja keuhkojenkin kuuntelu oli mukamas niiiiiin epämiellyttävää että sen jälkeen ei enää suostunut mihinkään yhteistyöhön eli pallon heittämiseen tai kirjan katselemiseen :/ mutta kuulemma ikäisekseen ihan normaalisti kehittynyt poika ja kaikki kunnossa.
strategiset mitat:
painoa oli 11,9kg ja pituutta 86cm, päänympärys 50,8cm.

kovin väsynyt jätkä,jouduttiin herättelemään neuvolaan ja nyt sit on ollut silmät ristissä koko aamun, tuolla nyt makailee lattialla lelujensa vieressä että taidanpa viedä päikkäreille reppanan :heart:

toivottavasti tosta MPR-rokotteesta ei tulis sit kuumetta.sanoi neuvolatäti että voi jopa viikonkin jälkeen nousta pari päivää kestävä kova kuume ja jotain ihottumaa :|

huomenna ois tarkoitus lähtee junailemaan mummolaan viikonlopuksi. toivottavasti tulis aurinkoista ja lämmintä kun siellä on kuulemma ihan törkeesti hyttysiä...
 
Voi, olipas Vilholla raju neuvolakäynti. Eipä meidän kaksikkokaan oikein neuvolassa viihdy... Muistaakseni jommalle kummalle nousi viikon perästä kuume, tosin pieni sellainen joka parasetamolilla meni ohi. Ei siis ihan mahdotonta.

Me harrastettiin eilen vallan extremeurheilua, lähettiin Ikeaan bussilla. Mukana siis Wilma ja Oskari sekä Kasperi. Yllättävän hyvin matka meni, ipanat söivät Ikean lihapullia ja pastaa posket pullollaan ja kaksikko otti jopa tunnin päikkärit rattaissa. Kasperi viihtyi leikkipaikassa. Mukaan ei mitään isoa tarttunut kun ei ois bussissa saanut tuotua, mutta pari lamppua ja keittiöjuttuja. Ja löysin meille seuraavan sohvan!!! Kyllä vaan, sisustusinto on tarttunut tännekin... Bussimatkan Wilma huuteli isoon ääneen jotta "äkkiä" (= akkiaaa) ja mua nauratti aivan hulluna.

Meidän takapihan on vallanut hyttyset!!!

|O Eilen yritettiin siinä istuskella ja leikkiä niin tuloksena on kaksi paukamaista lasta ja sitä myöten erittäin huonot yöunet. Ei tykkää.

Mutta nyt yllättäen tuli epämiellyttävä tuoksu nokkaan, pitää mennä siis pesupuuhiin. Ai niin, piti kysymäni että aiotteko viedä pikkuisia järveen uimaan? Jos aiotte niin meinaatteko käyttää uimavaippaa vai saako mennä ilman? Viime kerroista on niin kauan aikaa että ei muista miten kandee tehdä, ajattelin että jos vaikka Viikinsaareen tekis retken niin siellä vois uiskennella. Mutta nyt sinne pesulle!
 
Täällä ollaan :wave:

Kiirettä on pitänyt, ylppärijuhlaa ja tohtorikaronkkaa ympäri Suomea, mutta nyt taas kotosalla =)

Meillä ei mitään kummoisempia, paitsi kovasti tulee uusia sanoja joka päivä. Nyt tulee jo pieniä "lauseita", selitetään miten iskä ja Otso menivät junalla ("isi otto nuna" ) tai lippis pitää laittaa päähän ("pippis päähä" ).

Yöllä Otso heräsi itkemään oikein kovaan ääneen ja nyyhkytti vielä pitkään, kun menin silittelemään ja rauhoittelemaan. Kysyin, näkikö hän pahaa unta ja poika vastasi totisena: "joo". En oo varma tietääkö hän mitä sana uni edes tarkoittaa, mutta kovin varmasti vastasi nähneensä pahaa unta.

Päiväkotihommien kanssa on kesällä aikamoista järjestelyä, kun mulla on sellainen työprojekti ettei aina voi olla varma, voiko pitää loman silloin kun on suunnitellut (ja nyt näyttää, ettei suunniteltu loma-aika toteudukaan :headwall: ). Meidän päiväkoti on kiinni juhannuksen alusviikosta alkaen, varahoito on eri päiväkodissa, eikä sinne kuulemma mene juuri ketään Otson ryhmästä (vain lähinnä eskarilaisia). Tässä on värväilty mummoja lapsenhoitajaksi, ettei tarttis laittaa sinne varahoitoon.

Mutta joo, nyt taas töiden kimppuun!
 
Taitaa olla kesälomat hyvillä malleilla kun on kovin hiljaista täällä :D Toivotaan että säät suosii. Meillä ei tapahdu mitään ihmeellistä lomarintamilla...

Eilen Wilma ja Oskari siirtyivät isompaan huoneeseen! Illansuussa vaihdettiin kaksikon ja meidän makkarit päikseen, ja oli kyllä kaveruksilla ihmettelemistä kun pääsivät katsomaan. Etsivät sänkyjään vanhasta huoneesta. Mutta hienosti nukkuivat uudessa huoneessa, pari kertaa jotain ynähtelivät. Nyt pitäs vaan sitten keksiä jotain muutakin sinne huoneeseen kun pelkät sängyt ja lipasto, on aikas karun näköinen. Taitaa Ikea kutsua tässä joku päivä! Meidän makkari taas tuli ihan tupaten täyteen vaikka ei olekaan kun sänky, yöpöytä, telkka ja jalkalamppu. Mutta telkka on vanha putkitelkka ja tv-tasoineen vie hirvän tilan. Eli ostolista pitenee yhden taulutelevision verran :/ Mies tykkää kun koko ajan keksin jotain uutta hankittavaa :LOL: .

Oskari on hienosti tässä parina päivänä saanut pottaan pissat aikaiseksi, mutta Wilma vaan panttaa. aamullakin istui hyvän puoli tuntia potalla ja söi maissinaksuja, mutta ei tulosta. Mitenköhän tuon saisi oppimaan...?

Nyt alkaa takapihalta kuulua sen verran itkua ja tappelua että pitää mennä katsomaan. Pian kutsuu hammaslääkärireissu, Kasperilla on oikomishoito. Mutta ihania lomia ja kesäsäitä mammoille ja taaperoille!!!

HM ja villi nelikko
 
Maotao: saisi kyllä Suomeenkin tulla käytännöksi vauvojen lonkkien kuvaus. Varsinkin kun täällä ollaan noiden neuvolan"lääkäreiden" varassa... No, opimme tästä ettei kannata sinisilmäisesti luottaa!

Me päästiin kotiin torstaina, tosi hyvin on lähtenyt. Viime yönä veteli vaatimattomat 12h yhteen putkeen =)
 
Ihana, että ootte päässeet kotiin Luminka, toivottavasti jatkokin sujuu!

Meillä on kans Lumi alkanu nukkuu öitään! Nyt nukkuu aina välillä koko yön omassa sängyssään heräämättä :) Koko yö tarkoittaa n. 20.00 - 06.00. Tossa kuuden pintaan poikkeuksetta herää aina. Välillä sit taas nukutaan huonommin ja heräillään pitkin yötä huutamaan. Mut hyvältä nyt näyttää!
 
Hyvä Oskari ja Wilma! :flower:

Mites muiden pissa-kakkajutut menee tällä hetkellä? Meillä tulee aamuisin pissa pottaan, muuten sitten ihan satunnaisesti. Toki suurimman osan päivästä on päiväkodissa, pitäiskin kysyä miten siellä menee. Yksi kestovaippa sieltä tulee takaisin, joskus pissa- joskus kakkatäytteellä, mutta lisäksi siellä käytetään kertakäyttövaippaa ulkoilussa, eli en tiedä tarkalleen montako vaippaa kokonaisuudessaan menee (kolme?). Viikonloppuisin kotona tulee yleensä n. kahdet pissat pottaan, loput vaippaan. Eilen oli vissiin ensimmäistä kertaa (ainakin pitkään aikaan) tehnyt kakat pottaan päiväkodissa, kun siitä ihan erikseen mainittiin.

Siinäpä ne tämänkertaiset aiheet olikin :D
 
pottailu meillä ei vieläkään suju.nyt ollaankin pidetty taukoa siitä. eilen tutustutettiin poika vessanpöntölle supistajan kanssa, tykkäs kyllä olla siinä mutta ei vielä tulosta. tänään aattelin jatkaa harjoituksia sit siinä. eli vaipoilla mennään.

eilen oli ihan omituinen päivä, vilho nukkui 3h40min päikkärit! siinä ajassa ehdin jopa käydä netissä, lukea hetken kirjaa ja lehteä ja sit vielä nukkua puoltoista tuntia :D

vähän nuhaa nyt ollut, vilholla viime viikolla ja minä flunssassa viikonlopun. kauheesti ollaan ulkoiltu ja muutenkin oltu poissa kotoa sukuloimassa ja hillumassa ihan muuten vaan kaupungilla.
 
Meidän pottailut on ottanu vähän takapakkia. Tai lähes aina tulee kyllä pissa pottaan kun siihen mennään, mut kakka ei tuu enää ollenkaan pottaan. Toki lisäksi pissaa vaippaansakin ihan jatkuvasti. Pitäis tosiaan useammin käyttää potalla mut en oo jaksanu muutaku ku ruokien jälkeen vaipanvaihdon yhteydessä käyttää.

Mulle tuli tänään kirje, et pääsin opiskelee! Meen siis syksyllä nyt sit kauppaopistoon :D Pakko se on jotain tehdä ku en edelleenkään tiedä mikä musta tulee isona kun ei mikään tunnu omalta jutulta. Ja ens vuonna tulee jo 30v täyteen.

Lumi aloittaa syksyllä tossa viereisessä päiväkodissa, jossa jo käytiin piipahtamassa mut lähempänä sitten tutustutaan paremmin. Tosi kivalta vaikutti kyllä ja kaverin lapsi on siinä päiväkodissa ollut jo neljä vuotta ni tietää sitäkin kautta, et se on hyvä paikka.
 
heippa, pikaseen...

mm-jalis-huumaa täällä, oon itekin "opetellut" katseleen joitain pelejä, lähinnä viimisen iltapelin kattelen ukon kanssa. Ihanhan vois tuosta lajista jopa alkaan tykkäänkin :D

Muuteen oon jotenkin kesäväsy..ei oikeen nappaa just nyt mikään. Vaiko se että loma lähenee loppuaan? tylsää,...vaikka taitaa heinäkuu olla mulle se oikeampi lomakuu kun isi kotona ja pojat sen kimpussa.

Meillä pottailut vähän huonolla mallilla, istuu satunnaisesti, pissa tullut vasta pari kertaa, kakka kerran. Mutta empä jaksa huolehtia, esikoisella potta tuli kuvioihin jäädäkseen vähän alle 2veenä, ja oppi tosi nopeeta kuivaksi myös yöllä. 2,5VEENÄ oli jo yövaipaton.

Eipä tänne muuta.

Onnea daralle koulupaikasta!! :flower:
 
Mukavaa Luminka, että olette päässeet kotiin :heart: Aurinkoista mieltä ja tsemppiä jatkossakin!

Daralle onnea opiskelupaikan johdosta! :flower:

Meillä kävi tänään eskoinen ottamassa lukiopaikan vastaan... :whistle:

Pottailussa on täälläkin tapahtunut "muutoksia". Ennen teki kakan pottaan lähes poikkeuksetta, kun laittoi oikeaan aikaan potalle. Sitten ikään kuin alkoi pantaamaan sitä, halusi mieluummin kakata vaippaan... Taas ihan viime päivinä on menty eteenpäin, kun on tullut ilmoittamaan kakkahädästä ja tänään jopa kakkasi pottaan, sitten juoksi hirmu kiireellä ilmoittamaan keittiöön "kakka, kakka" :D Mut aina ei halua mennä potalle, emme silloin pakota. Aamulla on usein kuiva ja sitten tuleekin isot pissat pottaan, muuten pissailee vaippaan jos ja kun emme jaksa ahkerasti käyttää potalla... enimmäkseen käytämme ruoan jälkeen.

Eipä muuta tällä erää, helteitä taas odotellaan kovasti ja nautitaan kesästä sen mitä voidaan. Ensi viikolla alkaa loma ja suunnataan koko poppoo mökille viikoksi... Sitten vuorossa reissu pohjoiseen ja kesähäät B) Touhua riittää, on keskimmäisen rippijuhlatkin loppukesästä. Risteilyllekin haluttais jos vain ehtis! Mitäs kesä/lomasuunntelmia muilla on?
 
Dara, onnea opiskelupaikasta! Täällä toinen kolmekymppinen (ja ylikin) miettii, mitä musta tulis isona, kun jatko-opiskeluprojekti alkaa lähestyä loppua ja sitten pitäis hakeutua joihinkin "oikeisiin töihin". Tai opiskella vähän lisää :whistle:

Helmi, mä aina jaksan ihmetellä, miten ihanan luottavaisen rauhallisesti suhtaudut kaikkiin lapsen kehitysaskeliin :heart: Meikä täällä stressaa, kun lapsi ei kakkaa pottaan, mutta sä vaan toteat, että sitten se oppii kun aika on kypsä. Yritän ottaa susta oppia :flower:

Mies on pari päivää poissa työpaikkansa strategiapäivillä ja vietän pojan kanssa laatuaikaa. Oikeasti meillä mies meinaa omia kaiken lapsenhoitoajan, tuntuu välillä etten edes tiedä, mitä kaikkea lapsi jo osaa. On siis mukava olla ihan kaksin pojan kanssa.

Tänään tosin suurin osa illasta meni siihen, kun poika kiukutteli ja paiskoi Brion lelujunanvaunuja ympäriinsä, hermostui kun vaunut ei pysy kiinni toisissaan. Ja sitten läträttiin maitoa pitkin ruokapöytää, revittiin peiliä irti seinästä, riehuttiin sängyllä niin että tiputtiin pää edellä sieltä alas... Lopulta ajattelin rauhoittaa tilanteen ja lähdettiin kantoliinailemaan 45 min kaupunkireissu sillä seurauksella, että kertakäyttövaippa falskas pissat mun selkään. Ja sit kotona iltapalan ajaksi vetäisin pojalle päälle harson ja housuvaippakuoren, ja poika töräytti siihen hirveät löysät kakat (juu, nyt taas ymmärrän miksi kestovaipoissa housuvaippa-malli ei ole kovin suosittu..). Huh, sitten piti mennä suihkuun (sekä lapsi että äiti) ja myös kylppäriä piti puunata monesta nurkasta. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, lapsi kuunteli Vauvan vaaka -runoja sivutolkulla ("lisää!" ) ja nukahti tyytyväisenä.

Kesäsuunnitelmia on käydä vähän veljen perheen kanssa vuokramökillä, mummolassa, ehkä Muumimaailmassa ja sitten vaan olla kotona. Lomailen heinäkuun ajan, mutta mahdollisesti pitää käydä jotain työhommia hoitamassa päivänä-parina.
 
ihan varmasti joku menee pieleen tässä kun tänne kerron mut silti pakko! otettiin laita pois Vilhon pinnasängystä ja viime yönä poika nukkui KOKO yön siinä, kerran joskus 4-5 aikaan pyys maitoo mutta nukahti sit takas omaan sänkyynsä!! siis meni nukkumaan meidän sänkyyn illalla josta sit siirrettiin laidattomaan sänkyynsä. ei tippunut eikä mitään! aamulla kaheksan aikaan tuli vielä vajaaks puoleks tunniks loikoilemaan meidän viereen. :heart:

eilen leikkipuistossa poika kompuroi naama edellä jotkut pikkurappuset alas soralle ja nyt on toinen poski ruvella, ei onneks ilmeisesti paljoa sattunut kun pikku itkun jälkeen kiipes takasin ja jatkoi leikkimistä.

meillä kans Vilhoo hermostuttaa kun ne brion junakärryt ei pysy kiinni toisissaan ja radalla. eilen tosin P.O.P.issa leikki samanlaisilla jonkun 10minuuttia ilman raivokohtausta..oliko sit niin paljon hienommat junat siellä tai jotain...
oon yrittänyt metsästää yksväristä huppari ja/tai napillista neuletakkia (jotain tosi kevyttä) pojalle kaupoista mutta en löydä!! oon käynyt läpi popin,name itin henkkamaukat, lindexit, sokokset yms mut ei...ihan kummaa

nyt sit ulos ja kaupoille ja sit seuraan prinsessan häitä B)
 
Nopea kommentti prinsessahäiden tiimoilta. Katsellaan sitä juuri telkkarista hevoskulkuetta ja Otsosta kehkeytyi oikea eläinaktivisti: Alkoi huutaa kauhuissaan heti hevoskulkueen nähdessään: "Pois pois pois!! Pois selästä!" :LOL: :LOL:
 
nyt on teet ja leivokset syöty ja ihailtu prinsessahäitä :)
maikki: :LOL: :LOL: vilho vaa heilutteli sitä ruotsinlippuu ja huus koko ajan ihhahhaaaa ihhahhaaa :LOL:

ja höh, Vilholla kuumetta 38,5.. oisko sit sen neuvolas saadun rokotteen jälkimaininkeja kun sanoivat että n.viikon päästä voi nousta kova kuume pariks päivää, ei ainakaan muita oireita nyt oo. :|
 
Huomenta!

Täällä kanssa rinsessahäät tsiigattu, oli morsian kyllä kaunis. Wilma ja Oskari eivät juurikaan kommentoineet tapahtumaa, hieman hihkuntaa kuului kun hevosia näkyi. Että tää oli tällänen äidin oma juttu meillä.

Täällä on pottailut sujuneet ihan kivasti, ainakin pari-kolme kertaa päivässä tulee tulosta, tosin sitä isompaa tulosta vielä odotellaan. Mutta tyytyväinen näin. Ehkäpä sitten se seuraava projekti olis vaihtoehtoisesti joko tutti pois tai sitten isojen sänkyyn. Vai molemmat samaan rytinään???

Eilen tuli oltua tuossa takapihalla aika ahkerasti sillä tuloksella että Wilmaraukkaa on joku itikka purrut alaluomeen ja nyt koko silmä on lähes kiinni muurautunut. Raukkaparka. Onneksi ei tunnu paljon haittaavan menoa.

Mä olen suunnittelemassa pientä kesäreissua isompien poikien kanssa, ideat lentelee Tukholmasta Irlantiin asti... Mutta johonkin olen pojat luvannut viedä. Eilen piruuttaan miehen kanssa katsottiin mitä maksaisi reissu johonkin koko porukalle ja se oli sellanen kole-neljä tonnia. Ihan heti ei sellaista rahaa löydy. Halvin mikä löytyi oli lähtö tälle päivälle Turkkiin Alanyaan 1600 euroa. Ei kiitos, siellä olen käynyt enkä toiste halua. Mutta katsotaan nyt mitä keksitään.

Nyt toiselle kahvikupposelle.

HM
 

Yhteistyössä