3-kymppiset ensikertalaiset vol.11 <3

Hyvää synttäriä Lallastiinalle!
Kysymys, kuinka te muut selviätte läheisten ihmisten raskausuutisista?
Ristiriitaisin tuntein... toisaalta olen sydämeni pohjasta onnellinen rakkaiden ihmisten vauvauutisista ja erityisesti ystävien puolesta, joiden tiedän toivoneen lasta pidemmän aikaa, mutta samalla uutiset riipaisee kyllä omasta sydämestä, kun se tosiasia, että oma syli on edelleen tyhjä, iskee voimalla vasten kasvoja. Omalla kohdalla ystävien vauvauutiset olivat erityisen raskaita siinä tilanteessa, kun elin parisuhteessa, jossa toinen osapuoli, jonka kanssa olin vakaasti päättänyt viettää lopun elämääni, ei lasta halunnut ja tein omaa surutyötä ajatellen, että minusta ei nyt sitten koskaan tule äitiä...
 
Mulla ollut nyt vaikeuksia kun miehen veljen perheeseen syntyi vauva. Alunperin saimme kuulla raskausuutisesta miehen äidiltä, sitten faceen alkoi tulla raskausmahakuvia ja piilotin nämä ihmiset omalta aikajanalta, jotta kuvat ei pomppaa silmille huonoon aikaan. Käymme yleensä miehen veljen luona kylässä kun olemme siellä päin Suomea liikkeellä (he eivät ole käyneet meillä kertaakaan), mutta raskausuutisten jälkeen en vain kyennyt heille kyläilemään. Mies oli veljelleen jotain asiasta sanonut, että miksi ei nyt kylään tulla ja tämän jälkeen molemmat pariskunnasta blokkasivat minut facesta. Nyt vauva syntyi noin viikko sitten ja minulla meni vuorokausi itkiessä omaa oloa ja sitä ahdistusta mikä minulle asiasta tuli. Meillä on häät tulossa nyt loppusyksystä ja olen nyt stressannut sitä, että kuinka reagoin siihen kun tämä perhe tulee häihin, tuntuu etten hääpäivänä haluaisi muistutuksia siitä kuinka minun ja mieheni vauvahaaveet eivät ole täyttyneet Tää nyt oli vaan tällainen ahdistuksen purkaus, en odota tähän mitään ratkaisuja
 
Siis eikä Sinikukkanen, ihan siis estivät sinut facebookissakö? Vai poistivat kavereista? :( Oon tosi pahoillani sun puolesta, että reagoivat noin. :cry: Se on niin ikävää, kun kaikki ihmiset ei vaan ymmärrä miltä lapsettomuus tuntuu. Näitä on monia, jotka ajattelevat vaan, että "pitäisi silti osata olla ilonen toisen puolesta, kun heillä on onnistunut" ja "ei toisen onni ole sinulta pois". Valitettavasti näille ihmisille on todella vaikeaa selittää omaa tilannetta ja odottaa mitään ymmärrystä. Huomasin sen meidän yritysaikana.
Mutta hyvä, kun huomasit sun omat jaksamisen rajat etkä nyt mene heille kylään. Turha aiheuttaa itselle enempää pahaa mieltä, kun on jo tämän asian takia muutenkin. Mäkin jätin hyvän ystävän vauvakutsut väliin meidän hoitojen aikana, koska tiesin etten olisi pystynyt olemaan oma itseni siellä ja olisi ollut vaikeaa. Mun ystävä onneksi ymmärsi sen ja on muutenkin ollut mulle iso tuki hoitojen aikana.
Onnea teille hoitoihin :) ja paljon jaksamista!

MamaBluelle myös onnea yritykseen! :)

Keinuilijan ja Blackcatin kuulumisia oon kaipaillut. :) Mitä teille kuuluu?
 
  • Tykkää
Reactions: MamaBlue
Hei taustalta...mut voi laittaa listalle takaisin kicumisu 32 v kp 26/ 22 -26 ya 9/16 yk kertoja en muista...noin on parempi laittaa.kierto heittelee nykyään. Kevään pitkän ulkomaan matkan jälkeen kävi heittelee...saattaa olla 22 ja sit seuraavat jotain 26 väliltä. Rasittavaa.nyt kiertopäivä 26 ja mitään näy testi eilen nega....
Tervetuloa uusille!!(y)
Olen lueskellut mutta kirjoittaminen jäänyt...
Hoitoihin olemme päättänyt kuitenkin hakeutua vuoden vaihteessa,tai siis silloin mennä omalle gynelle käymään...
Tällä hetkellä on vähän toivoton fiilis kyllä...mutta kai se tästä...edelliset tekstini löytyy jostain kaukaa...uusille tiedoksi että olen ollut mieheni kanssa jo yli 13 v. Pitkään olin sitä mieltä etten halua lapsia..olemme menneet naimisiin miehen tietäessä etten ehkä halua lapsia...kai se jokin kellon tikitys oli pari vuotta sitten kun aloin toisin ajatella...minulla on myös korkea veritulppa riski, eli fosfolipidi arvoni ovat huomattavasti koholla,tässä yksi syy aikaisempiin ajatuksiini...mutta hoidot ovat vähän kehittyneet..

Tohon läheisten vauvauutisiin...ihan lähipiirissäni ei aivan pieniä ole juuri nyt...mut miehen kaveri juuri tuli isäksi,en ole halunnut käydä kylässä,onneksi meillä on eri kaveripiirit ei herätä kysymyksiä...pahalta tuntuu uutiset..eniten satuttaa joidenkin utelut tyyliin.noh millon teille tulee perhettä eikö jo olisi aika..et enää ole kovin nuori...joskus vastaaminen on vaikeaa..toisinaan saatan sanoa vähän pahasti takasin..esim. eilen täräytin uteliaalle sukulaiselle et kuule yritetty on ja kovasti mut ei kuulu...olisiko vinkkejä? Ja asiahan ei sulle kuulu...o_Oo_O
 
Sinikukkanen, toi kyllä kuulostaa kamalalta! :(
Itsellä ei lähipiirissä tiedossakaan vauvauutisia. Päinvastoin, monet vaan puhuu miten eivät mitenkään voisi kuvitella itseään vanhemmaksi. Ja miten kamalaa ja tylsää se vauva-arki olisi, ei pystyisi etenemään uralla jne. Noh, mitäpä siihen sanomaan. Ei hirveästi tuu kenenkään kanssa keskusteltua tulevaisuudensuunnitelmista.
 
Heippa. Minä voisin myös parkkeerata tänne. Meillä on ollut enemmän tai vähemmän yritystä tämän vuoden alusta, mutta vasta nyt viimeisillä kierroilla enemmän "tosissaan". Olemme olleet yhdessä jo kohta yhdeksän vuotta eikä olla tosiaan kauhean nuoria enää (paitsi henkisesti) mutta aiemmin ei ollut aika kypsä erinäisten syiden vuoksi. Söin e-pillereitä tosi pitkään, mutta ilokseni niiden loputtua lähti kroppa heti käyntiin 26-29 päivän kierroilla ja oviksen olen bongannut niissä parissa kierrossa kun olen testannut, myös tässä nyt meneillään olevassa. Mitään varsinaista vauvakuumetta minulla ei ole koskaan ollut, joten toistaiseksi muiden vauvauutiset eivät ole hetkauttaneet; jotenkin ajattelen vain että kyllä meidän vuoro vielä tulee, eikä toisaalta olla pitkään vielä yritettykään niin vielä on rauhallinen olo. En ole yritystä kauheasti mihinkään mainostanut joten sikäli on kiva, jos voi tänne vähän jakaa tuntemuksia :)

Eli hill4 36v, kp 23/29, yk (en osaa laittaa, kun ei joka kierrossa ole päästy "otollisena aikana" yrittämäänkään, ehkä aloitus 4/16?)
 
  • Tykkää
Reactions: Reirei85
Tervehdys kaikille ja tervetuloa uudet :)
Kiva kun tulee lisää porukkaa ettei keskustelu ihan tyrehdy (y)

Mustikk4 kyseli kuulumisia... No eipä tänne vieläkään mitään. Miehen simpat odottaa pakkasessa ja itse vielä odotan hoitoaikaa :sleep:
Ensi kuussahan se jo on, mutta tuntuu kuin aika matelisi nyt kun on enää n. kuukausi jäljellä.. Kesä on mennyt hyvin, muutamia vauvauutisiakin kuulunut, mutta enää eivät ole satuttaneet.
Olen tätäkin miettinyt, että miksi aiemmin tuli itku, katkeruus ja paha mieli jne. Ja nyt ei mitään, mutta johtuu varmaan siitä että nyt tiedän että meilläkin on mahdollisuus :love: Vaikkei luomuna, niin me odotamme kuitenkin aikaa ja mahdollisuudet pitäisi olla oikein hyvät, joten on kuitenkin positiivisemmat fiilikset kuin esim. keväällä biopsiaa odotellessa...

Mekään emme ole juuri kenellekään kertoneet yrityksestä emmekä hoitoihin menosta, joten nykyään pahemmalta tuntuvat juuri nuo Kicumisun mainitsemat utelut ja möläytykset :( Ihmiset ovat niin ajattelemattomia ja osaavat loukata aika paljon "viisailla" neuvoillaan....

Daniella ja Keinuilija mitä kuuluu?

Millä viikolla Mustikk4 olet jo?

Käyn edelleen päivittäin katsomassa täällä tekstit, mutta kun itsellä ei ole mitään kerrottavaa ollut niin ei oo tullut kirjoiteltuakaan...
 
Sinikukkanen, tosi ikävästi tehty heiltä. :(:unsure: Hääpäivä on toisaalta niin ihana ja onnellinen päivä, että uskoisin, ettet silloin kiinnitä heihin niin suuresti ajatuksia. Yritä vaan nauttia teidän päivästä. :love::love: Vaikka ymmärrän sun stressaamisen ja varmaan sinuna miettisin ihan samalla tavalla.

Kiva kuulla, että teidän kesä on mennyt hyvin BlackCat. :) Muistan tuon saman helpotuksen tunteen silloin, kun me odotettiin hoitojen alkamista. Silloin kun oltiin ensimmäisellä käynnillä käyty, muistan sen olon niin elävästi, että ihan kuin olis taakka aivan vierähtäny harteilta. Tuntu siltä, et nyt meilläkin on mahdollisuuksia. :) Ensi kuu tulee tosiaan onneksi jo pian, nyt kun elokuukin on jo puolessa. :) Toivon teille paljon onnea alkaviin hoitoihin BlackCat!

Meillä on viikkoja tänään 12+1. :) Nt-ultra on tänään iltapäivällä ja jännittää kyllä aivan tosi paljon, että onkohan siellä kaikki hyvin. Dopplerilla ollaan kuultu sydänääniä, niin se on pikkuisen tuonut mielenrauhaa, että pieni ainakin on siellä elossa. Yllättävän rauhallisin mielin oon kaikenkaikkiaan kuitenkin ollut, mikä on kummallista, koska yritysaikana stressasin aivan kaikkea. Jos tämän päivän ultrassa on kaikki hyvin, voi sitten varmaan vähän huokaista.
 
16.8.


Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus......yk.......luomu/lääk.kierto

kicumisu..........32v.......kp 28/22-2................... ya 9/16..............luomu
hill4.................36v.........kp 24/29.....................ya 4/16...............luomu
Reirei85..........30v........kp 23/28-30.......................yk 2....................luomu
Lallastiina..........35v......kp 16/30............................yk 11..................luget
MamaBlue........38v.......kp 11/27......................... yk 3.....................luomu
Sinikukkanen.....34v......kp 5/27..........................yk 13..................luomu
Keinuilija............32v......kp ??/??..........................yk 19..................luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget/lutinus, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran

Taustalla:
Daniella, Blackcat, Sekopuolinen, Kicumisu, Iitukka81, Evangelina, Millimolli85, Miu84, Pikkumyy0285, janna83, Sonara

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v...........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2...............21.2.
Lennis.................29v.......yk3...............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4................3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010..........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2................11.4.
Metsäläinen.........................................16.4.
Tamariini..............32v.......yk4...............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1................23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1...............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2...............14.5.
Pöllötär...............28v.......yk2.................14.5.
Norna.............................yk 4/5.............5/15
Rockwell...............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7................18.6.
Lili85...................30v......yk2................13.7.
Fiidu...................34v.......yk3................23.7.
Lillans.................37v.......yk2................23.7.
Vilijonkka_ ..........32 v....ya 2012 ..........20.8 1. IVF/2.PAS...km
MamaBoo.............31v.......yk9...............22.8 km
Hupikonna............32v.......yk 3..............17.10.
Pioni84................31v.......ya 6/2014.......20.10.
Pumpulipallero......29v........yk 4…...........29.10.
Emilno..................32v........yk 1..............7.11.
Tiikeriankka.........30v.........yk 2.............15.11.
Infinity..................36v........yk 3...............3.12.
Tilulilu...................34v........yk 21............17.12. 3. inseminaatio
Lennis...................30v........yk 11.............23.12.

Plussanneet 2016:

PikkuPöllö..........32v...........yk 7.................23.1
Sekopuolinen.............................................22.3
Lillans.................37v.........yk2(13).............3.
Särki...................31v.........yk 1...................29.4
Sonara................37v.........yk11.................31.5 (biokemiallinen)
Piinamiina...........34v.........yk3...................28.5
Mustikk4.............28v.........yk19.................21.6 1.IVF/tuoresiirto
Sonara................37v.........yk12.................29.6 (tuulimuna)

***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Hei, jee, keskustelua :D! Listaankin saatu uusia.
Tuosta raskaus- ja vauvauutisiin suhtautumisesta, mulla on vähän sama kuin hill4lla, että ei oo varsinaista kuumetta eikä muiden vauvauutiset siten hirveästi hetkauta. Lapsenlapsikuumeiselta äidiltäni kyllä tulee pientä piikittelyä, hän kun ei edes aavista että mulla olis mieli muuttunut saati että jo yritetään. (Emme ole kertoneet asiasta yhtään kenellekään.) Tänäkin keväänä kolme nuorempaa serkkuani synnytti parin kuukauden sisään, mistä äiti sai vähän sanomisen aihetta :rolleyes:. Joskus tekis mieli vastata, mutta toistaiseksi olen pitänyt suun supussa.

Toivottavasti Mustik4n ultrassa kaikki niin kuin pitääkin (y)!
 
Moikka! Mä voisin viimein hypätä tänne mukaan. Oon kevään mittaan käynyt lueskelemassa ja kirjoittanutkin jokusen viestin, kun olen tuskaillut vauvakuumeen kourissa ja odottanut sitä että voidaan alkaa yrittämään. No nyt on se aika, tai itseasiassa ensimmäiset varovaiset yritykset on jo tehty vaikka virallisesti pitikin vasta syyskuussa aloittaa yritys. Eli Maya, 31 v, yk 1, kp 20/29
 
  • Tykkää
Reactions: Reirei85
Tervehdys pitkästä aikaa! Kesä meni nopeasti ja pidin tarkoituksella taukoa palstailusta. Koitin unohtaa nämä vauvatouhut ja lapsettomuushoidot. Mielestäni onnistuinkin aika kivasti! Nyt uudella energialla eteenpäin :D
Sunnuntaina alkoi taas menkat ja alkuviikolla soittelin TYKSiin. Syön taas tuttuun tapaan letroja ja ensi viikolla menen ultraan. Tässä kierrossa pyritään jollain piikillä varmistamaan ettei ovulaatio osu taas viikonlopulle, jotta inseminaatio voidaan tehdä. Voi että kun nyt tärppäisi!

Kivaa, että on tullut uusia kirjoittajia!Tervetuloa!

Mulle voi siis päivittää kp 4/32 yk21

Olipa kiva kuulla susta Mustikk4!
 
Lallastiina, se on kyl sinäänsä kiva ettei sulla ole aivan kamalaa vauvakuumetta, kun silloin muiden vauvauutiset voi tuntua tosi raskailta. ;) Ainakin musta tuntuu, että omalla kohdalla kova vauvakuume yhdistettynä pitkään yritykseen oli aika ikävä yhdistelmä.

Keinuilija, tosi hyvä, että pystyit jättämään nää asiat vähän taka-alalle kesän ajaksi! Ja hyvä, että saat sen piikin, että sitten pääsette inssiin varmasti. (y) Nyt vain onnea matkaan tähän yritykseen! :)

Nt-ultra meni ja vauvalla oli kaikki hyvin! :love: Kyllä se niin jännittävä ja ihana hetki oli nähdä pieni siellä polskimassa ja liikkumassa ja samalla ajatella, että se tapahtuu ihan oikeasti mun mahassa. :love: Ultraava lääkäri oli vielä jotenkin tosi ihana, kun jutteli aina välillä vauvalle. :)

Toivon kaikille tänne isosti onnea yritykseen ja pikaista plussaa kaikille! :) Hoidoissa käyville ja lapsettomuutta kokeville suosittelen lämpimästi Simpukan vertaistukiryhmässä käymistä. Siitä oli mulle tosi iso apu.
 
Uni ei tullut, kun ahdistaa ja itkettää taas hukkaan mennyt kuukausi niin tulin tänne päivittelemään..

Sinikukkanen
, onpa ikävästi tehty jos sut blokattu. Tai ehkä he jopa jotenkin ajattelivat että ei sitten sun tarvitse kiusata itseäsi heidän vauvajutuilla..?

En todellakaan pysty kovin kevyesti ottamaan vauvauutisia. Yhden kaverin raskausuutisen fb:ssä nähtyäni tuli lähes itku (oli pakko mennä vessaan kesken työpäivän nieleskelemään kyyneleitä). Se oli ennen kuin mies myöntyi alkamaan yrittämään. Nyt kesälomien jälkeen työkaveri ilmoitti odottavansa, ja itku ei taas ollut kaukana. Iloinen toki heidän puolestaan, mutta oma kärsivällisyys ei millään riittäisi..

Meillä siis alkoi nyt eilen yk 3, nyt kiertopäiviä olikin vain yllättäen 27 (norm 28-29). 1. yk:lla olin jo varma heti tärpänneen, mutta vuoto alkoi 32 pv:n jälkeen. Keholla on omituinen huumorintaju, heti yrittämisen aloitettua kierto on alkanut heitellä kun ennen oli niin tarkka :(
 
20.8.


Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus......yk.......luomu/lääk.kierto


hill4.................36v.........kp 28/29.....................ya 4/16.................luomu
Reirei85..........30v........kp 27/28-30......................yk 2..................luomu
Maya...............31v........kp 23/29...................... yk 1.....................luomu
Lallastiina..........35v......kp 20/30..........................yk 11.................luget
MamaBlue........38v.......kp 15/27........................ yk 3....................luomu
kicumisu..........32v.......kp 6/22-26................... ya 9/16................luomu
Sinikukkanen.....34v......kp 5/27..........................yk 13..................luomu
Keinuilija............32v......kp 4/32..........................yk 21..................luomu
Liinu_................3xv.......kp 2/27-29....................yk 3.....................luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget/lutinus, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran

Taustalla:
Daniella, Blackcat, Sekopuolinen, Kicumisu, Iitukka81, Evangelina, Millimolli85, Miu84, Pikkumyy0285, janna83, Sonara

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v...........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2...............21.2.
Lennis.................29v.......yk3...............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4................3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010..........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2................11.4.
Metsäläinen.........................................16.4.
Tamariini..............32v.......yk4...............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1................23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1...............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2...............14.5.
Pöllötär...............28v.......yk2.................14.5.
Norna.............................yk 4/5.............5/15
Rockwell...............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7................18.6.
Lili85...................30v......yk2................13.7.
Fiidu...................34v.......yk3................23.7.
Lillans.................37v.......yk2................23.7.
Vilijonkka_ ..........32 v....ya 2012 ..........20.8 1. IVF/2.PAS...km
MamaBoo.............31v.......yk9...............22.8 km
Hupikonna............32v.......yk 3..............17.10.
Pioni84................31v.......ya 6/2014.......20.10.
Pumpulipallero......29v........yk 4…...........29.10.
Emilno..................32v........yk 1..............7.11.
Tiikeriankka.........30v.........yk 2.............15.11.
Infinity..................36v........yk 3...............3.12.
Tilulilu...................34v........yk 21............17.12. 3. inseminaatio
Lennis...................30v........yk 11.............23.12.

Plussanneet 2016:

PikkuPöllö..........32v...........yk 7.................23.1
Sekopuolinen.............................................22.3
Lillans.................37v.........yk2(13).............3.
Särki...................31v.........yk 1...................29.4
Sonara................37v.........yk11.................31.5 (biokemiallinen)
Piinamiina...........34v.........yk3...................28.5
Mustikk4.............28v.........yk19.................21.6 1.IVF/tuoresiirto
Sonara................37v.........yk12.................29.6 (tuulimuna)

***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Listaa taas päivitetty! Tervetuloa Maya123! Liinu_lta puuttuu ikä, ilmoitatko niin lisätään?

Keinuilija, kiva kuulla sustakin taas! Tsemppiä inssin kanssa (y)! Ja Mustikk4, onnitelut vielä hyvistä ultrauksista!

Täällä dpo 7 ilman kummempia oireita. Vielä pitäis jokunen päivä kärvistellä ennen testailua...
 
Liinu, mulle kävi ihan samoin, kierto ollut melkein kellontarkka. Pari kertaa vuodessa siirtyi ehkä päivällä-kahdella. Nyt sitten yhtäkkiä lyheni!

Onkohan noilla miehillä helpompaa tää plussan odottelu, kun ei tarvitse kuunnella omaa oloaan jatkuvasti.. tai jokainen mahan möyryäminen ja nipistys ei tarkoita, että nyt tapahtui jotain! :ROFLMAO:

Mulle voi päivittää kp1, yk 3.
 
Tää on ollu kyllä ihan omituinen kierto... :cautious: Odottelin ovista tälle päivälle (kp16) enkä oikein edes tiedä miksi... ehkä siksi, kun sovellus sitä tähän ennusti ja viime kierrossa ovis oli tikuilla todistetusti ja oireiden perusteella kp15. Tikuttelin sitä nytkin, mutta omituisiin aikoihin ja aika laiskasti, enkä kunnon plussaa saanut laisinkaan. Vahvimmat viivat kuitenkin tuli kp12 ja nyt jälkeenpäin ajateltuna oireetkin siihen kyllä mätsäsi ja oletettujen menkkojen alakamisen suhteen ajankohta ihan nappi... että kai se ovis sitten oli torstaina kp13 (jos oli lainkaan). Eilen ja tänään tikut oli blankkoja.

Oviksen ajankohta, ennen ja jälkeen tuli hyödynnettyä paremmin hyvin, siis ihan nappiin... mutta mikä ihme siinä on, että nyt olo on kuitenkin ihan masentunut ja kuvittelen, että kierto meni ihan hukkaan??? :confused::oops: Vaan koska se ovis ei ollu siinä, mihin kalenteri oli sen ennustanut...? Kyllä ihmismieli on ihan kumma... o_OMitenköhän sais käännettyä ajatukset pääkopassa jotenkin positiiviseen suuntaan...
 
Tänään kp 29/29 eikä kuulu menkkoja, eikä edes tunnu siltä että ne olisi alkamassa. Kierto ei ole tainnut kertaakaan pillerien lopetuksen jälkeen olla yli 30 päivää joten jos ei huomennakaan mitään kuulu, niin käyn ostamassa testin. Hyvinkin rauhallisin mielin olen, kun pessimisti ei pety... mutta oon mä silti jo katsonut että mikä ois laskettu aika, jos nyt olis tärpännyt ;) Mitään kummempia oireita ei ole paitsi että kaikki ottaa päähän ja väsyttää, mutta se on lähes normaali tilanne.
 
No ei kuulunut menkkoja ei, niin tein tänään aamulla testin Clearbluella. Raskaana 2-3 viikkoa (täsmää). Mä jo arvasinkin sen ja tein jo yöllä unessakin plussatestin :) Sitten jännätään pysyykö tämä kyydissä.
Kannatti tulla tähän ketjuun, heti kun uskalsin liittyä niin tärppäsi :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Lallastiina
No ei kuulunut menkkoja ei, niin tein tänään aamulla testin Clearbluella. Raskaana 2-3 viikkoa (täsmää). Mä jo arvasinkin sen ja tein jo yöllä unessakin plussatestin :) Sitten jännätään pysyykö tämä kyydissä.
Kannatti tulla tähän ketjuun, heti kun uskalsin liittyä niin tärppäsi :LOL:
Oooh!! Onnea plussasta! :love::love: Toivotaan, että kyytiläinen pysyy matkassa loppuun saakka!
 
  • Tykkää
Reactions: hill4
Onnea hill4 :)!

Täällä dpo 11 ja testit näyttää tietysti tyhjää. Ei niin mitään oireitakaan, ei tissikipua eikä mitään.

Iltamuokkaus: päänsärkyä koko päivän, ja väsymystä eilisen asunnonetsimismaratonin vuoksi (onneksi löytyi). Nyt kauppareissun jälkeen paperiin tuli vaaleanpunaista tuhrua :mad:.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä