3-kymppiset ensimmäistä odottavat

Mulla on toi sama tukivyö, tulee kyllä käytettyä tosi harvon nykyään ku en osaa laittaa sitä oikein. Alkuraskaudessa kesällä käytin mekkojen alla tuomossa tukea, silloin pysy ihan oikein. Mahan kasvaessa se on alkanu nouseen, ei pysy napakasti mahan alla.

Emmy, mullahan on toi selkä tosi kipee (tai ei enää ku oon ollu pitkään saikulla ja osaan puuttua ilmeneviin kipuihin ja hyvissäajoin) ja seisominen on kaikista pahinta. Jopa ihan ruokakaupan jonossa joudun heilumaan ja pitään lantiossa liikettä, muuten alkaa ihan hirvee polttelu. Meillä on isänpäivänä liput Robinin keikalle, pikkasen meinaa jännittää et kuinka voin siellä olla jos hallilla ei ole istumapaikkoja.
 
OmaAurinkoinen,
kuulostaa todella tutulle tuo seistessä heiluminen, mullakin alkaa kivut hyvin nopeasti.

Tuosta vyöstä ajattelin, että se olisi hyvä vaihtoehto, koska menee myös mahan päälle tukemaan? Osa näkemistäni on vain pieni kaistale mahan alla.
 
Tämä nyt ei siis mitenkään korvaa tukivyötä selkävaivoissa enkä tarkoita mitenkään vähätellä ongelmaa, mutta näin ammatin puolesta haluan kaikille selkävaivoista kärsiville kuitenkin muistuttaa, että muistakaa käyttää vatsalihaksia aktiivisesti koko ajan! Ehkä muistattekin jo, mutta ihan vaan varmuudeksi sanon. :) Eli "korsetti kasaan" myös raskausmasun kanssa, niin selkä saa apuja vatsan puolelta ja taakka vähän kevenee. Myös lantio pysyy tällöin paremmin oikeassa asennossa ja lonkat sekä polvet pääsevät vähän helpommalla. Mitä pidemmälle raskaus menee, niin sitä hankalampaa tietysti on, eikä välttämättä tällaiset huomiot auta enää yhtään mitään. Eli siis varsinkin alkuraskaudessa menijät, huomio! (y) Raskausmasu kun on ja saa olla just niin pyöreä ja ihana kuin se on, niin sitä helposti antaa vatsalihasten löpsähtää ja vatsan pömpöttää. Mutta tosiaan keskivartalon voinnin kannalta se on huono juttu.

Itse jaksan päivän vielä pitää keskivartalon kasassa, mutta illalla sitä on jo niin väsynyt, että ei tule mitään... Sen takia koitankin kävelylenkit ym. fyysiset aktiviteetit tehdä alkupäivästä, niin kivut eivät ole pahat kun kroppa pysyy vielä jotenkin asiallisessa asennossa. Illalla se on sitten semmoista köpöttelyä. :LOL:

Pitää itsekin ruveta noita imetysvaatteita tutkailemaan. Yksi paita mulla jo on, mutta siinä on ihan omituisen lyhyet hihat. Jos ei kuivumaan laittaessa muista niitä venyttää kunnolla, niin ovat just semmoset inhat ranteen yläosaan jäävät. :cautious: Jos tulee hyviä nettialeja vastaan, niin vinkkaillaan puolin ja toisin! (y)

tamariini ja hukkis 31+0
 
Arvatkaa vain, onko selkä tohjona kun on maannut sen 1,5 kk :ninja: Nooh, eiköhän se pian lopu tämäkin huvi. Mä annan jo masun rötkötellä ominensa ettei vaan alkais supistaa vahingossakaan. Nyt kun sain vielä luvan olla kotona, niin pyhitän ajan rentoutumiselle. Aion päästä aineskin 32 viikolle ja piste (y)

Imetysliivit minäkin ostin vasta muutama päivä sitten. Lindexin tuplapaketti meni tilaukseen. Ehkä olis syytä tilata vielä imetyspaitoja jostain kun ei mulla oikein oo mitään sinne päinkään! Tää on ihan karseeta kun ei vaan tajua kuinka paljon sitä pitääkään hankkia uutta vaatetta ym rojua pikkuihmisten takia. Mä tilaan nettikaupasta ja mies juoksee Postissa, Matkahuollossa ja Pakettiautomaatilla :whistle:
 
NeitiPelargonia No sulla on hiukka kans erityinen tilanne siellä! :p Todellakin koko kroppa lepotilaan, että pienet pysyy matkassa mahdollisimman pitkään. :love:

Eikä tosiaan ollut tarkoitus kellekään "saarnata" muutenkaan, vaan ihan vain tuoda tämäkin seikka esiin. Välillä kun tulee vastaan tapauksia (myös ei-raskaana olevissa siis), että se pelkkä huomion kiinnittäminen oman kropan toimintaan saattaa merkittävästikin auttaa kipujen kanssa. (y) Toisillehan sitten tämmöinen on ihan itsestään selvyys muutenkin.

Phuuh... Alkaiskohan tää tämän päivän työrupeama taas jo riittää. Huomisen taidan touhuta kotitoimistolta, niin säästää nuo ajeluajat ja voi tehdä mukavissa pätkissä. Kyllä välillä on tässä tuolissa nököttäessä niin maan perusteellisen punkea olo kun hukkis tunkee varpaita kylkiluita vasten ja puskee samalla päätä jonnekin tuonne lantioon. :oops: Kotona voi välillä käydä makuultaan antamassa hälle jumppatilaa. :ROFLMAO:
 
Äh, mulla on nyt kunnon mielensäpahoittaja-fiilis :unsure: Tuolla fb:n ryhmässä on kovin monella ollu nyt vauvajuhlia ja oon niin kateellinen! En oo koskaan saanu osakseni mitään juhlia, olisi kiva olla joskus kerrankin huomion arvoinen ja et joku näkis vaivaa juhlien eteen. Muutenki kun ollu kaikkee hankaluutta tässä, niin oon haaveillu et joltain iloist ja mieleenpainuvaa etes tapahtuis. Ei mulla vaan oo sellasia kavereita, jotka juhlia järkkäis. Yks ehkä semmonen järkkääjä tyyppinen, mut sekin asuu 500km päässä, joten tuskin sieltä onnistuu juhlia järjestään tai hoksaa etes asiaa ajatella. Mun kaverit ei oikein tunne toisiaan, ovat niin eri piireistä tuttuja, eli siksi olen varma, ettei kukaan ala juhlien järkkääjäksi.

Tuosta harmituksesta ei mies tiedä, ei se sitä ymmärtäis tai sitten juoruais jollekki enkä halua et sitä tekee. Mut on se ihana, hömpsöttää mun kans asuntohaaveiluja. Viime viikon sunnuntaina käytiin ajeleen ihan huvin vuoksi muutamalla asuinalueella ja näky sit yks esittely-kyltti jota huviksi seurattiin. Ei oikeesti aiottu ku kattoo vaan et minkälainen kohde, mut mentiinki sisään. Ja se oli aivan ihana talo, onneksi ihan liian kallis ja huono piha. Mut oli siitä se seuraus, et huomenna käydään kattoon kolmea taloa. :eek::ROFLMAO: Nyt marraskuun puolessa välissä tulee vasta vuosi ku tässä nykysessäkään asuttu, mut kummallekki jäi vähän kaihertaan, et muutettiin paritaloyhtiöön. Jotenki se vaan tuntu turvallisemmalta ensimmäiseksi yhteiseksi kodiksi. Yhtä omakotitaloa käytiin sillonki kattoon, mut ei se ollu hyvä. Mut täähän ois maailman huonoin aika muuttaa. Plus mulla on myynnissä mun entinenkin koti vielä... :whistle: Sais nyt ensin sen kaupattua! On siis vuokralla vielä, että ei siitä silleensä ole mulle kuluja.

Huomenna mennäänki taas uudelle tasaluvulle ja maanantaina neuvola. Pitää maanantaina ottaa puheeksi neuvolassa se uus isyyslaki, että saatais heti mahollisimman alkuvuoteen aika missä laittaa vireille isyydentunnustus. Sanoinki miehelle, et ois hyvä saada hoidettua se etukäteenm etten sitten synnytyksen jälkeen huuruissani muuta mieltäni vauvan sukunimestä. Mulla kun kaihertaa se, et oon eriniminen kuin mun todennäköisesti ainoa lapseni. Miehen nuorempi poikakin kysy multa eilen (kaikkee se tuommonen 7v osaakin ajatella!), että mikä sukunimi sille vauvalle tulee. Ja kun sanoin heidän sukunimen, niin hän kysy sitten, että eikö se oo outoa jos lapsi ja äiti on erinimisiä. Niinpä, onhan se minustaki. Mutta naimisiin kun en voi pakottaa ja oikeesti tykkäänki miehen nimestä enemmän mitä omastani (vaikka se onkin yks yleisimmistä nimistä ja meidän nimee ei nyt ihan älyttömän paljoa ole).

Mutta hei positiivistakin, kädet ei oo ollu mitenkään superkipeet pitkään aikaan ja sainneulottua toukkapussinkin loppuun! :love: Ja kohta myös sukatkin tehtynä. Kädet on siis kipeet, mut ei oo estäny tekemästä, kunhan muistaa hillitä neulomisintoa.

OmaAurinkoinen ja pikkuneiti 26+6
 


Odottajat


2.11.
Tuutunen80

3.11.

MelodyPop

11.11.

Zoona

29.11.

Nerinah

1.12.
Maijaz

3.12.
Mimmi Haloo - 30v

16.12.
Hironea - 36v - tyttölupaus
mimmi123 - 33v
Maybelle - 32v - poikalupaus
Liljah

22.12.
tamariini - 33v - poikalupaus

31.12.
NeitiPelargonia
kettukissa

21.1.
pöllötär

24.1
OmaAurinkoinen - tyttölupaus

3.2.
Milli Mimosa

22.2
Emmy-77

28.2
satuh83 - 32v

29.2.
Kippu

29.2.
Turriina

Jakautuneet

13.5.2015 Viiu (rv 41+1) - 3750g ja 52cm - Tyttö
17.6.2015 Ricardina (rv 37+4) - 2460g ja 48cm - Tyttö
11.7.2015 Säihkiss (rv 38+4) - 3195g ja 46cm - Tyttö
12.7.2015 samour_ (rv 39+6) - 3880g ja 51cm - Tyttö
11.8.2015 Fidia - 3702g ja 52cm - Poika
 
Tulipahan länttästyä lista tähän väliin, niin muistetaan taas jännäillä missä vaiheessa kukakin menee. :) Ja jännättäviähän sieltä listan alusta pomppaakin silmille!

Täällä oli eka neuvola uudella paikkakunnalla tänään. Mukava terkka oli ja muutenkin positiivinen käynti. Kaikki ok, painoa tullut vähemmän kuin pelkästin, vain noin 225 g/vko. Eli aikalailla vain vauvan verran. Hukkis mellasti ja mylläsi, joten sykkeet pomppi siellä 150 hujakoilla koko ajan. Ja hikkakin kiusas samaan aikaan. Tilaa on edelleen touhuta, koska toisella tunnustelukiekalla kaveri vetäs ittensä jonnekin istukan kaveriksi selkärankaan, kun pylly ja selkä hävisivät ja puolet mahasta oli van tyhjää täynnä. :ROFLMAO: Pää oli jo alhaalla terkan mukaan. Ai jumpe kun tuntui epämiellyttävältä sen tunnustelu... Hemppakin oli nyt 128. En ole tässä nyt mitään rautakuureja syönyt kun on ollut koko ajan ihan pirteä olo. Ja kyllä se olo näköjään kertoo, koska eipä tuolla arvolla mitään kuureja tarvitakaan. Edellisessä mittauksessahan oli tosiaan sen 114. Lienee luonnollista hyppelyä tai mittavirhe.

Lekuriaika tupsahti kolmen viikon päähän, neuvola joulukuun alkuun ja kotiin viemisiksi saatiin streptonäytteenottovälineet. Synnytyssairaala pitäisi päättää seuraavaan käyntiin mennessä... Olen koko ajan ollut menossa Kättärille, mutta kun rupesin tarkemmin lukemaan Hyvinkäästä, niin sekin alkoi kiinnostamaan. Ja myös terkka suositteli sitä oman kokemuksen kautta vilpittömästi. Nyt pitää pohtia... Ajoaika on vähän pidempi Hyvinkäälle, mutta ei mitenkään ratkaisevasti. (n)

Eilen tänne rantautui myös vähän lisää turvotuksia. Sormetkin olivat vähän jäykät illalla ja yöllä. Tänään osteopaatille hoidettavaksi! En oikein tiedä miksi... Kun varasin aikaa, niin oli kovat lonkkakivut. Nyt ei mitään. Ehkä pyydän vaan "yleishuollon" ja stressiä poistavan hoidon. Meinaan näiden työkuvioiden keskellä kun yrittää hoitaa yhden yhdistyksen juttuja ja iäkkään sukulaisen käytännönhommia, niin kieltämättä stressi alkaa nostaa päätään... :oops:

tamariini ja hukkis 32+0
 
Tässähän on useammalla jännät hetket, vai liekö jo vauvojakin syntynyt? Olisi mukava kuulla :) MelodyPopin plussaamisen muistan niin hyvin, olin liittynyt vähän aiemmin tänne foorumille ja jännäsin kun tiesin että kohta päästään itse aloittamaanyritys.

Täällä on ensimmäinen koneellinen pikkuihmisen minivaatteita pesussa. :love: Kaverin pyysi mua eilen Ikeaan (ja teki miehen onnelliseksi, välttyi reissulta) ja sain vihdoinkin lipaston, josta tulee hoitopöytäkin. Ostin ihan tavallisen lipaston ja oon tilannu siihen päälle kovapohjaisen hoitoalustan. Oon niin onnellinen tuosta keksinnöstä ja mieskin, joka on ollut hoitopöytää vastaan, oli tyytyväinen. Tuossa alustassa on tapit alla, joten ainakin pitkittäin liukumisen saa sillä estettyä. Lisäksi laitan alle liukuestemattoa, niin eiköhän se auta mahdolliseen sivuttain liukumiseen. Lisäksi ostin pinniksene patjan, petarin ja reunapehmusteen, sekä alulakanoita. Ajattelin et pärjätään äitiyspakkauksen peitolla, mut mistähän siihen löytäis lisää sopivia lakanoita? Kuulemma Finnlaysonin käy, mut en todellakaan maksa yli 30e vauvan pussilakanasta. Enää siis uupuis pinnis ja sitteri ja ne on katsottuna, kunhan saan miehen raahattua kauppaan. On se tietonen asiasta ja ajattelin, et pe voitais käydä nuokin shoppaileen pois mielestä.
En ehkä malta olla alottelematta tuon lipaston kokoamista. Pakkaus on alakerrassa ja lopullinen paikka ylhäällä, joten ylhäällähän se kannattaa koota. Mut aattelin et jos kokoan alhaalla laatikot, niin oispahan edistystä. Ja jos vaan jaksan kannella muut osat yläkertaan, vaikka hiljalleenpitkin päivää, niin voisin koota ite lipastoakin... Se voi olla kyllä olla viisaampaa jättää tekemättä, eilenki oli sen verran kipeenä kädet.

Innokas järjestelijä OmaAurinkoinen ja pikkuneiti 27+4
 
Huh! Nyt huutaa kroppa hoosiannaa. Kaksi päivää tehnyt pihatöitä, haravoinu lehtiä ja siivonnut kukkapenkkejä. Vihdoin on paikat putsattu ja valmiina lumen tuloon. Olo on hyvä vaikkakin lihakset on väsyksissä ja hartioita ja käsiä puuduttaa. Yllättävän hienosti jaksoin eilenkin yli 5 tuntia puuhastella. Tänään ei sitten hommia ollutkaan kun pariksi tunniksi. Täällä on aivan loistava keli! Aurinko paistaa ja on mukavan lämmintä. Jämähdin saunan portaalle istumaan aurinkoon ja mietiskelemään kuin hyvä on just nyt olla. Pieni myllertää hyväntuulisesti mahassa ja koirat temmeltää keskenään. Nää on näitä arjen ehdottomasti suurimpia kohokohtia <3
Eilen soitteli terveydenhoitajakin ja sovittiin päivä kotikäynnille. Lisäksi mulla on enää viikko töitä ja alkaa virallisesti mammaloma. Tosin kotona etäpäivää tässä on vietetty taas jo kolmatta päivää.

Nyt ruuanlaittoon ja sit olen ansainnut pienet päikkärit :D

Hironea ja nöttönen 33+1
 
Huomenta vaan! Heräsin ennen kuutta ja nyt kello jo seiska... Huooh, tämmöstä tää on välillä.

Nyt olis 31 viikkoa täynnä ja ihan huippufiilis jälleen kerran! Aina vaan kertyy päiviä lisää, vaikka pelkään näiden syntyvän hetkenä minä hyvänsä.. Nyt ei oo kyllä ollut sen puoleen oireitakaan ihmeemmin, joten rauhallisin mielin eteenpäin :)

Mulla oli vauvakutsutkin tässä hiljattain ja tuli kyllä ihan puskista. Lapsuuden kaverit järjesti <3 Mulla ei täällä nykyisellä kotipaikkakunnalla olekaan oikein sellasia kavereita, jotka lähtis moisia järkkäämään.. Tosi harmi sinänsä, mutta onneks on nuo ihanat pitkän linjan ystävät :)

Maanantaina pääsee taas kurkkaamaan masuun. Nahka kyllä kiristää jumalattomasti ja tuntuu välillä, että ratkean tähän paikkaan! Hyvin kuitenkin pysyy paikat mukana, kun ei ole arpia tai suurempia kipuja. Jalkeilla ei kyllä kärsi olla juurikaan, kun alkaa huipata tai supistaa.. Verenpaine laskee alas helposti, mikä on aika ikävää.

Mietin jo aikaa ilman masua - se on varmaan ihanaa :) Eikä haittaa tissitakiaiset, kunhan olisin taas kunnossa! Nyt ihan mummofiilis kolotuksien kanssa..

Hyvää pyhäinpäivää kaikille! Minä sytytän kynttilöitä poisnukkuneiden muistolle. En niin ole halloween-tyyppiä.

NeitiPelargonia ja pirpanat 31+1
 
Voi mitä mylläystä oli taas massussa :love: Ollukki taas muutaman päivän paljon hiljasempaa.
Käytiin eilen ostaan pinnasänky ja sitteri, tänään koottiin pinnis ja nyt ne hoitopöydän kanssa nököttää valmiina odottamassa käyttäjää. Voihan rakkaus! Huomenna alkaa marraskuu ja joulukuu menee varmasti aika nopsaan, niin sittenpä ollaan jo tammikuussa! Hurjaa. Mun oma korva ei oo tottunu yhtään äiti-sanaan. Pinnistä kokoessaki mies siinä tuumaili, että täällä isä ja äiti kokoaa vauvalle sänkyä. Tai sitten se on useemman kerran kattonu mua hassusti (lempeesti on ainoa sana jonka keksin kuvaileen) ja huokassu, että "äiti siinä". Minusta tuo kuulostaa niin oudolta ja vieraalta! Sen varmaan oikeesti alkaa tajuaan vasta kun vauva on sylissä.

OmaAurinkoinenja pikkuneiti 27+6
 
Viimeksi muokattu:
Pakko huikata tänne välikuulumiset! Me ollaan tipahdettu toiselle sivulle... Jaiks!

Täällä on ollut hektiset pari viikkoa. On puuhattu yhtä jos toista, vietetty Halloweenia, minä oon painanu 11-tuntisia päiviä töissä, on käyty laivalla ja ties mitä. Huomenna on vika työpäivä ja sitten mä vaan nukun pari päivää. ;)

Hukkis temmeltää vanhaan tuttuun tyyliin ja viikonloppuna kaikkien herkkujen keskellä iski kauhea maha-ahdistus. Ei siis henkinen, vaan fyysinen. Tuntui, kun tuo maha olisi kasvanut ainakin 5 kiloa. Oli vaikea olla ja nukkuminen teki tiukkaa. Mutta nyt kun arki alkoi ja normi ruokarytmi palautui, niin olokin vähän helpottui. Tosin vannomatta paras... Illalla sen sitten näkee kun kotiin pääsee. Täällä painetaan viimeistä pitkää päivää. Huomenna aion vaan tarjoilla kakkua ja heilutella käsiä. :D

tamariini ja hukkis 33+6
 
Mulla olis virallisesti huomenna myös viimeinen työpäivä, mutta lupauduin ensi tiistaille siirtämään kun tiedossa vähän hhektisempi päivä. Nyt mä taas vaan huilailen loppuviikon. Huomenna on aika lääkärille sekä illalla tutustuminen synnärille. Olo on ollut tosi hyvä ja oikeastaan kaikki vähäisetkin kivut on hävinneet.

Hironea ja nöttönen 34+6
 
Täällä sitä nyt vietetään mammalomaa. En malta odottaa, että huomenna saa nukkua pitkään ja on arkivapaa. Ihanaa! Tosin vika päivä meni ihan oikeaksi työn tekemiseksi ja pääsin vasta reilusti kuuden jälkeen lähtemään. Mutta seuraavaksi sitten pikkujouluihin jos vielä olo kuun lopulla sallii. :)

Ja sehän pyörähti taas uusi viikko!

tamariini ja (naksuva) hukkis 34 + 0
 
Moikka moi ;)
Vieläkö täällä on vanhoja tuttuja listoilla? Tai mahtaako mua kukaan vielä muistaa :D
Sain siis kesällä keskenmenon, tai siis oli tuulimuna.
Melkein heti tärppäsi uudestaan ja nyt jo turvallisilla viikoilla, 13+4 ja kahdesti ultrassakin käyty katsomassa että vahva sydän siellä sykkii <3
Mitäpä teille kuuluu? Monet taitaa olla jo loppusuoralla? ;) <3
 
  • Tykkää
Reactions: Hironea
Hironealle ja tamariinille ihanaa mammiksen alkua! Teillä onki enää muutama hassu viikko odotella huipennusta :love:

Rockwell, muistetaan, muistetaan ja onnea odotukseen! Tervetuloa joukkoon mukaan(y) Minkälainen vointi on ollu?

Täällä perusmeiningit. Neiti jytää menee, kyljissä paukkuu potkut ja päätä pusketaan kohti alakertaa. Turvotus on ihan jäätävää ja jalat mahottomat pökkelöt. Perjantaina on aika raskaushierontaan, toivottavasti se laittaa nesteet liikkeelle. Lymfahoitoakin oon tutkaillu. Housut puristaa pohkeista jo niin etten kohta voi pitää muita ku lökäpökiä.
Kaikki alkaa olla valmiina vauvaa varten. Pinnis on koottu, mut ei paikallaan ja hoitopöytä ja kaikki muutki isommat hommattavat löytyy. Vauvan apteekkia ja semmosta pitää vielä hommailla. Mut jotenki niitten ostaminen tuntuu hassulta. Mut ostin kyllä tänään kaks pinkkiä kynttilää nimijuhliin kun käytiin äitin kans kynttiläpajassa mökkimatkalla. Se ei ollu hassua :whistle:

OmaAurinkoinen ja pikkuneiti 29+3
 
Ihanaa kun muistit OmaAurinkoinen <3 ja säkin oot jo noin pitkällä ;) ja ilmeisesti tyttö tulossa? <3
Onko teilläkin siis ajatuksissa nimijuhla ristiäisten sijaan, vai käsitinkö väärin? :)

Tää raskaus on kyllä ollut aikamoista vuoristorataa.
Mulla oli siis se km/tm 15.6. Ja siitä aika tasan kk päästä tuli ekat menkat, eli tosi nopeasti palautui kroppa. Seuraavassa kierrossa kemiallinen, eli sain plussan kp 28 ja kahden päivän päästä alkoi menkat. Sit seuraava ovulaatio onkin ollut jo viikon päästä menkkojen alusta! (koska maanantaisessa ultrassa la aikaistui viikolla ja plussan sain testiin kp23)... Noh, ekat pari viikkoa meni suht varovaisesti ajatellen, koko ajan pelkäsin että vuoto alkaa. Eikä oireita, niinkuin ei ekassakaan. Ainoo ero oli, että nyt plussa vahvistui ihan muutamassa päivässä tummemmaksi kuin kontrolliviiva (tm:ssa viiva ei meinannu tummentua).. Niin ja melkein heti plussan jälkeen tiputteli pari päivää seksin jälkeen ja ehdin jo ajatella, että taas kemiallinen....
Ja käytiin varhaisultrassa 5+5 ja silloin jo näkyi syke, mutta pieni pessimisti minussa jatkoi ajattelua, että se ei vielä merkitse paljoakaan...
Sit rv7 alkoi jäätävä pahoinvointi ja väsymys, oksentanut en kuin kerran, onneksi. Rv 9 alkoi pahoinvointi helpottaa, ja rintojen aristuskin väheni huomattavasti ja tottakai aloin taas pelätä keskenmenoa. Nt-ultra oli sovittu 12+ viikolle joten odottavan aika tuli pitkäksi...
Viime maanantaina oli sitten tuo ultra ja itkuhan siellä pääsi, kun näin heti että tyyppi on oikean kokoinen ja sydämen syke kuului ja heiluttelikin siellä. Uusi laskettu aika selvisi, on 14.5.
Ja sitten illalla tuli muutama tippa verta (ultraaja oli tosi kovakourainen yrittäessään kääntä sikiötä nt:ta varten), ja kävin tiistaina paniikissa neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet ja hyvin kuuluivat. <3
Nyt päätin että enää en stressaa, hyvin siellä kaikki on <3

Tänään jo uskalsin hieman katsella vaunuja ja turvakaukaloita jne.. :D ootteko hankkineet uusina vai käytettynä?

Rockwell ja Taisto 13+5
 
Joo, meille tulee vauvalle nimijuhlat koska ei kumpikaan kuuluta kirkkoon. Saa hän itse sitten päättää aikanaan kirkkoon liittymisestä. :) Ja tyttöä on povattu kahdessa ultrassa, ensimmäisessä (käytiin yksityisellä kun ei maltettu odottaa kunnan rakenneultraa) vauva istahti kuvaruutuun ja levitti jalat, kätilö sanoi, ettei tässä pahemmin mitään jää arvailujen varaan...

Me ostettiin yhdistelmärattaat kaverilta käytettynä (hekin ostaneen käytettynä). Pinnasänky ja hoitopöytä ostettiin uutena, koitin ettiä käytettynäkin mut kun mieluisia ei tullu vastaan. Pinniksessä vaatimus oli et on valkonen ja yhden raunan saa liikuteltua ylös-alas, koska tulee ainakin ensin sivuvaunuksi meidän sänkyyn kiinni. 130e makso, joten ei minusta kalliskaan. Hoitopöydäksi ostettiin ihan Ikean Malm-lipasto neljällä laatikolla ja siihen päälle kovapohjainen hoitoalusta. Matkarattaat saatiin mun äidiltä lahjana, niihin on aluksi olemassa myös kova koppa. Turvakaukalo ainoa, joka mulla oli ehoton et vain uutena ostan. Vaatteet onkin sitten melkeinpä kaikki kirpparilta tai kavereilta saatuja, ihan muutamat olen ostanu.

Varmasti keskenmenon jälkeen uusi raskaus pelottaa. Pelotti mullaki alussa kovasti vaikken itse keskenmenoa ole kokenut, mutta samalla viikolla kun plussasin niin hyvä ystävä koki keskenmenon viikolla 21. Olen koittanu kuitenki ottaa asenteen, että jos jotain sattuu, niin sille en voi mitään. En kuitenkaan halua havahtua vauvan synnyttyä, että pelkäsin koko raskauden että jotain menee pieleen, enkä ole osannut nauttia raskaudesta ollenkaan. Tuolloin viikolla 21 kyllä havahduin ja tirautin ystävän puolesta taas muutaman kyyneleen, mutta muuten olen osannu olla ihmeen positiivinen, varsinkin kun olen aika pessimisti muuten! :D

OmaAurinkoinen ja pikkuneiti 29+4 :love:
 
Pikapäivitys ennen illan kinkereitä! Onnea Rockwell!!!!!! Ihanaa että vihdoin onnisti!! Kyllähän vanha palstan päivittäjä muistaa sun matkan enemmän kuin hyvin! Piti ihan innosta hihkaista, kun luin mahtavat uutiset! <3
 
Rockwell, ihana kuulla, että tärppäsi niin nopeasti uudelleen, ja että olet jo noin hyvillä viikoilla!

NeitiPelargonia, miten siellä menee? Toivottavasti on pikkuiset vielä mahassa.

Ja kaikille mammalomalaisille tsemppiä viimeisiin viikkoihin!

Mä jäin virallisesti äitiyslomalle 11.11., mutta ehdin olla ennen sitä puolitoista viikkoa saikulla lonkkakipujen takia.

Eilen oli sairaalalääkäri ja ultra äitiyspolilla. Vauva oli rt, laskeutunut ja kiinnittynyt, eli jo ihan lähtökuopissa! Kohdunsuu oli pehmeä, mutta kiinni. En tiedä paljonko oli kaulaa jäljellä. Vauva oli kasvanut hyvin vähän keskikäyrän alapuolella, painoarvio oli nyt 2385 g. Muutenkin hän oli oikein hyvävointisen oloinen. Paljon sain kehuja lääkäriltä siitä, miten oma paino on pysynyt kurissa ja oon hoitanut radin tunnollisesti. Mun sokerit on pysyneet hyvässä tasapainossa, eikä oo mitään viitteitä siihen, että radi olisi vaikuttanut vauvan kasvuun.

Saatiin vielä uusi aika seurantaultraan 10.12. eli rv39+1 ja synnytys käynnistetään viimeistään laskettuna päivänä eli 16.12., ellei vauva ole syntynyt ennen sitä. Kaiken kaikkiaan jäi tosi hyvä fiilis tuosta käynnistä!

Torstaina oli myös ensimmäinen kerta synnytyslaulukurssia. Tykkäsin kovasti, ja uskon kyllä, että siitä tulee olemaan apua rentoutumisessa. Muuten en ole oikeastaan valmistautunut synnytykseen vielä mitenkään. Pitää varmaan käydä katsomassa HUS:n sivuilta niitä videoita, kun ei synnärillekään enää pääse tutustumaan. Mitään tarkkaa suunnitelmaa tai toivelistaa en aio tehdä. Kivunlievitystä aion pyytää tarpeen mukaan.

Maybelle ja Eikka rv35+3
 
Onnea Rockwell uudesta tärpistä ja ihanaa kun nyt olette jo hyville viikoille päässeet. Minulla oli aika ennen nt-ultraa pelkojen värittämää keskenmenon takia, mutta sen jälkeen pelot ovat kadonneet ja olen kyllä ihan täysillä nauttinut raskaudesta. Eli kyllä ne vanhat peikot onneksi voi haudatakin. :)

Minuakin kiinnostaa mikä on meidän tuplien tilanne! Vieläkö ovat malttaneet pysyä masussa?

Me ostettiin uutena vain kaukalo ja telakka. Nekin siksi, että täti halusi ne maksaa. Muuten ollaan oikeastaan saatu kaikki tutuilta. Jotain vaatteita olen uutena ostanut, että on jotain ihan omaakin ja itd valkattua. :) Kestovaippoja ja harsoja pitäisi vielä ostaa, sekä käyttötavaraa jotakin. Laitan kyllä miehen kaupoille sitten kun näkee mitä todella tarttee. Turhia ei haluta ostella.

Täällä on nyt vapailtu vajaa viikko ja mä kyllä tykkään. Tuntuu ihanalta vaan laiskotella ja nukkua nyt kun vielä ehtii ja voi. Ja on myös kiva tehdä asioita päivänvalossa kun ei tartte olla pimeään asti toimistossa. :D

tamariini ja hukkis 34+5
 
Toivottavasti NeitiPelargonia ei pahoita mieltään ja suutu mulle, jos vinkkaan, että tuplat taitavat syntyä lähitunteina, tai ainakin muutaman päivän sisään?

Täälläkin siirrytty nyt viimeiselle kympille! :) Tirppana möyryää kovasti, jos istun liian suorassa niintykkää hinkata jalkaansa kylkiluita vasten. Mikä en tykkää siitä kyllä yhtään. Muuten on vointi hyvä. Perjantaina kävin raskaushieronnassa ja teki kyllä taas niiiiin hyvää! Viikon päästä perjantaina on toinen käynti. Enempää en varmaan raski, vaikka se hurjan hyvää tekeekin. :(

Nimi-pohdinta on mulla taas heränny. Meillä on ollu kaks nimirimpsua ehdolla ja nyt ollaan tietenki käännytty miehen kans kumpikin eri suunnille. Murh.

OmaAurinkoinen ja pikkuneiti 30+1
 
Eli nyt on varmaan jo tuplat maailmassa. Toivottavasti meni hyvin. <3

Voisin päivitellä vähän viime viikon kuulumisia. Täällä rupesivat verenpaineet hilaamaan itseään ylöspäin ja tiistain neuvolasta sainkin lähetteen äpolille tsekkaukseen. Torstaina käytiin käyrillä makaamassa ja ultrattavana. Vauvelilla kaikki hyvin ja siellä hän sätki malttamattomana sotmia suuhun tunkien. Kasvaa nätisti keskikäyrällä ultran kokoarvion mukaan ja pipo oli tällä hetkellä noin 31cm. Olen nyt kotona paineita seurannut pari kertaa päivässä eikä toistaiseksi ole enempää nousseet. Viikottain pitää nyt kipittää neuvolaan pissan tsekkaukseen, mutta muuten jatkuu ainakin toistaiseksi normaalisti. Uusi tsekkaus tarvittaessa polilla.

Neuvolalääkäri myös tsekkasi kohdunsuun tilanteen, ja vaikka näistä ei ymmärtääkseni liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä pitäisikään tehdä, niin lääkäri kehotti pistämään vauvalle kaiken valmiiksi. Epäili, että ennen laskettua aikaa ollaan jo kypsää tavaraa. Paineiden takia suosittelikin jatkamaan pitkiä kävelylenkkejä, josko se vähän myös nopeuttaisi kypsymistä. :)

Hyvää alkanutta viikkoa mammat!

tamariini ja hukkis 35+6 (Iik, viikon päästä jo täysiaikaisia!)
 
Ei sullakaan tamariini enää montaa viikkoo, voi jännitys! (y)

Mitenhän meidän listan alkupää, marraskuun alkupään odottajat on varmaan kaikki jo oman käärönsä syliin saaneet. Pitäiskö sitä siivota vähän? Harmi että MelodyPop unohti tän sivun, aktiivisempien kuulumisia olis niin kiva kuulla loppuun asti! Jää sitten mietityttään, että kuinka odotus meni.

Huomasin eilen facebookin yhdellä palstalla ilmoituksen, jossa valokuvaajaopiskelija haki erilaisia kuvattavia treenattavaksi pientä korvausta vastaan. Laadukkailta näytti kuvat joita oli ottanut ja otin häneen sitten huviksi yhteyttä. 40e maksaa ja saa n 30-40 käsiteltyä kuvaa vapaaseen käyttöön. Toivoin siluettityyppistä kuvaa ja hän aikoi sitä treenailla ensin poikaystävällä (koska menisin varmaan heille kotiin, ulkona kun aurinko vähän haasteellinen tähän vuodenaikaan saada kuvaan), mutta oli hyvin innostunut kun aihe kuulemma kiehtoo ja vain yksi vauvamahakuvia oli kysellyt mun lisäkseni.

OmaAurinkoinen ja pikkuneiti 31+1
 

Yhteistyössä