<3 TOUKOKUUN TOIVOTUT 5/10 <3 Meidän Kuu / 60 Vauvaa <3

Ihan ensimmäisenä ONNITTELUT kaikille vauvatuneille!!! teitä on niin paljon, ettei enää pysy perässä, joten en ala jokaista onnittelemaan erikseen. :flower: voi kun saisikin jo oman pienen syliinsä.

Kiitoksia myös kovasti synnytyskertomuksista! :) niitä on aina ihana lukea ja sitten pohtia, että harmi, ettei se itsellä mene koskaan noin. Molemmat ekat päätyneet kirurgin käden alle, niin nyt sitten on toiveet tässä kolmannessa, jos tällä kertaa menis sitten hyvin, tuskin.

Ihanaa myös lueskella vauva-arjesta :)

Mä oon ihan kypsä tähän odotukseen, mä tahdon tästä mahasta eroon ja mä tahdon vauvan syliini! Harmillista sinäänsä, kun eipä se tule ennenkuin on aika tulla. Vähän perjantainen lääkärissäkäynti piristi, kun kuulin, että kohdunsuu on auki ja pehmeä, kun vain viikko sitten se oli vielä kiinteä ja kiinni, että jotain on tapahtunut, mutta eipä tuokaan oikeasti mitään mistään kerro.

Tänään sitten testaillaan ainakin siivousta kun talo on kuin pommin jäljiltä, kuinka meillä voikin aina olla näin sekaista? miten joku oikeasti saa kotinsa pysymään siistinä??? kun tuntuu, et jos niin haluaisi saisi olla joka päivä siivoamassa tuntitolkulla.

Sitten ne turhauttavat supistukset, huoh! Viime yönä heräsin 2x kipeään supistukseen, toinen oli sellanen että mietin jo, että oon hullu kun haluan synnyttää tän vauvan :D mut kun noi on niiiiiin turhia! kun se on se 1-2 supistusta ja loppuu siihen, mä tahdon jo synnyttämään!!

kovin omanapaista tää mun tekstini taas. anteeksi :ashamed:

tatomira ja itu 38+1
 
Suuresti onnea taas kaikille vauvansa saaneille! Kiva lukea kuulumisia vauva-arjesta :)

Täällä myös odottelu yhä jatkuu, kivuttomia suppareita ja pistoksia, sekä turvotus vaivaa, mutta ei mitään todellisia lähdön merkkejä. Välillä tuntuu ihan epätodelliselta että tuo voisi lainkaan alkaa syntymään, ja pelottaa että yli mennään...

Täytynee koittaa ottaa ilo irti viimeisistä "vapaista" viikoista kun ilmakin on mitä upein. (Vaikka täytyy kyllä yhtyä lypyn kommenttiin, että onneksi ei tarvitse olla raskaana koko kesää, ei nuo helteet pidemmän päälle tällä olotilalla mitään herkkua ole... )

Nuppu & poikanen 39+2
 
Vauva-arki on alkanut siis täälläkin. Onneksi on tuo mies auttelemassa vielä ensi viikon ajan. Heti aluksi yksin kolmen lapsen kanssa voisi tulla hieman "kiirusta" : ) Kaikki on alkanut onneksi hyvin. Lääkärintarkastuksessa ei ilmennyt - luojan kiitos - mitään erityistä. Vauva syö, nukkuu ja kakkaa. Välillä ehditään tovi seurustella. Ensimmäisenä yönä vauva oli kovin virkeä ja valvoi niin pitkän jakson, että äiti meinasi aivan uuvahtaa, mutta sen jälkeen on ollutkin sitten tasaisempaa uni- ja valvejaksojen suhteen.

Täytyy sanoa, että kylläpä sattui hyvät säät näin alkuun. Sanoivat laitoksellakin, että nyt saa käyttää maalaisjärkeä, että vauva saa kyllä ulkoilla samantien kun on niin lämmintä. Onhan tämä mukavaa kaikkien kannalta: vauvan, sisarusten, isän ja maidon nousunkin kannalta : ) Ei tarvitse suojata tissejä niin kovasti kun käy ulkona, eikä tarvitse niin pukea lapsia, voidaan touhuta tuossa ulkosalla vaan kaiket päivät.

Aika tunneherkkäähän tämä synnytyksen jälkeinen aika on. Ei missään nimessä bluesia vaan superhyperonnellista ja tunteellista aikaa... Sitä ei kannata säikähtää. Miehellekin tuli kerrankin sanottua jotain todella kivaa : ) Sitä haluaisi vaan suojella vauvaa ja perhettä kaikelta. Ja sitä suunnittelee jäävänsä kotiin loppuiäksi vauvan kanssa ; ) Itku on herkässä ja onnen kyyneleet myös.

On tämä mieletön juttu tämä synnytys ja vauvan saaminen. Jotenkin sitä osaa ehkä entistä enemmän vaan nauttia kaikesta tästä, kun on kolmas kerta kyseessä. Tai ainakin toivon niin tästedeskin, vaikka toki jo ensimmäinen kertakin oli aivan mieletön ja mullistava.

Toivottavasti kukaan ei tulkinnut synnytyskertomustani kauhukertomukseksi. Joku siinä kommentoi vaan perään, ettei kannata synnyttää, jos se on hirveää. Tässä herkässä tilassa tulkitsin tietysti heti että kommentti liittyi minun tarinaani vaikka niin ei varmaan ollut : ) Mutta jos nyt jollekin jäi väärä kuva synnytyksestäni, vahvistan vielä, että omat synnytykseni ovat kaikki olleet järjettömän hienoja, voimaannuttavia ja täydellisiä kokemuksia, vaikka liitänkin niihin myös sanan kipu. Harvalla kai synnytys on kivuton vaikka käyttäisi kivunlievistystä.

Onnea vielä kaikille vauvan saaneille ja niitä vielä odottaville :heart: :flower: Vaikka odottavan aika on pitkä, suurista suurin palkinto odottaa.

Toivottaa superonnellinen Hentta
 
12.5 syntyi tyttö klo 17.47 mitoilla 2556g ja 44cm (rv 39+1) (vaikkakin mulla oli vahva poika-olo ;) )

Synnytys oli todella pitkä, 50 tuntia siitä kun lapsivedet meni, syntyi tyttö ja siihen vielä 2 tuntia päälle kun istukka saatiin käsinirroitettua leikkurissa.. sellaset 3 vrk meni 4 tunnin unilla itsellä, ja isäntä nukkui sen 2 tuntia. Täytyy nostaa sille hattua, että jaksoi sinnitellä mun kanssa.

Tuun myöhemmin kertoo synnytyksestä, nyt on ajatukset todella sekavia. Tultiin tänään käymään kotona, mutta kohta takasin sairaalaan ainakin yhdeksi yöksi vielä. Tyttö ollut eilisen päivän ja nyt tämän päivän ja tulevan yön sinivalohoidossa, keltaisuuden vuoksi. Muuten tyttö voi oikein hyvin, paino noususuunnassa ja sitkeä sissi on :heart:
Tähän mennessä oikein rauhallinen tapaus, mutta väsymys yms. voivat johtua paljoltikin tuosta keltaisuudesta.

Paljon onnea muillekkin vauvaantuneille :heart: monta vauvaa oli taas tullu mun lähdön jälkeen.

Tuun lueskelee teiän juttuja kunhan vain päästään kotiutumaan ja kertoilemaan omaa synnytyskertomusta..

Tytön takia jaksettava vielä sairaalassa olla mikä on pakko, muuten kyllä oma pää tuntuu sinne hajoovan näillä säillä etenkin.. Onneks saatiin edes sellanen "perhehuone" missä saadaan olla tytön ja isännän kanssa yhdessä.

Tsemppiä teille muille, jotka vielä odotatte h-hetkeä :flower:

Miikulainen ja Rääpäle 4päivää :heart:
 
Juu itku on ollu herkässä täälläkin.
Tosin ilosta tai onnesta en ole itkenyt kertaakaan, kyllä ne kyyneleet on tulleet ihan väsymyksestä, pelosta ja jostakin alakuloisuudesta joita en osaa ees sen kummemmin eritellä. :/

Nyt syöttöpuuhiin. :wave:
 
Varanikki Ei oo vielä avattu. Oli puhe, että mää avaan vasta sitten, kun kaikki aktiivikirjottelijat on jakaantunu, olis tarkotus pulista tässä niin kauan. Ihan senkin vuoksi, että kaikki pysyttäis jokaisen jutussa mukana eikä kerkeis tulla ns. kuppikuntaa :) Voidaanhan me sinnekin puolelle avata ketju, mut luulen,että kaikki kirjottelis sitten sinne. Ite ainakin ottaisin varaslähdön sinne, ku haluisin pysyä kaikkien jutuissa mukana :D

tatomira mää kans mietin, että miten joku saa kodin pysymään siistinä. Ei se meillä ainakaan onnistu :kieh: :D

hentta ihana kuulla, että tunteet voi olla ihanan hyperonnellisiakin ja hyvä tietä, että itku voi olla herkässä. Itelle kun kaikki on uutta, niin ei tuu ainakaan järkytyksenä, jos tunteet heittelee laidasta laitaan :D

miikulainen oikein paljon onnea pienestä ja sirpakasta tytöstä!! :heart: :flower: Toivottavasti pääsette pian kotiin viettämään vauva-arkea. :heart:

Voi että noita teidän vauvajuttuja on ihana lueskella :heart:
 
Paljon onnea taas kaikille vauvautuneille! :flower: :flower: :flower:

Niin malttamattomana täällä itsekin jo odottelen, niin kuin varmaan lähes jokainen meistä, jotka vielä kasassa ollaan :D
Aivan järkky turvotus tullut jalkoihin nyt lämpimien ilmojen alettua. Jalat on niin massiiviset polvista alaspäin, ettei tosikaan. On mulla normaalistikin lihaksikkaat jalat, mutta nää on ihan järkyttävän näköiset. Polven alle ulottuvissa legginseissä kehtasin kuitenkin vaappua tänään pihalle, kun ei tälle olotilalle kuitenkaan mitään mahda :D Liitoskivut vaivaa lantion seutua ja turvotus särkee pohkeita ja jalkapohjia, joten kävely on ihan tuskaista hommaa.
Kipeitä supistuksia tulee joka päivä jokunen, mutta siihen ne sitten jääkin. Kivuttomia useamminkin. No toivottavasti nyt edes jotain saavat aikaan.
Huomenna neuvola ja varmaan näkyy tää turvotus painossa sitten.
Toivottavasti nyt ei kuitenkaan enää raskausmyrkytystä pukkaisi päälle, kun niin toivoisin sen käynnistyksen välttäväni.

Muoks: Mies koko ajan toivoo, että synnytys käynnistyisi niin ettei hänen tarvitsisi ensi viikolla sinne työreissulle lähteä. "Yritä nyt että se tulis ennen sitä". No joo yrittäisinhän minä mielelläni, kun vaan tietäisi miten :LOL:

turvonnut zizilisko+rauhoittunut nuppunen 38+2

 
Moikka!

Tulin poksahtamaan LA:n kunniaksi eli 40+0 :D

Viime yönä tuli hyvin napakoita suppareita (hyvinkin) epäsäännöllisesti tuolta puoliltaöin aina kolmeen asti aamulla. Olen nukahtanut kuitenkin, joten ovat sitte loppuneet kai siinä kolmen pintaan. Nyt on aamusta asti juilinut alavatsalla ja tuolla kohdunsuulla. Tulee sellasia teräviä, puukoniskun tapasia kipupiikkejä :eek: Niitä tässä on odotettu aj nyt kun niitä tulee, tekis mieli perua koko keikka :ashamed: Sen verran tekee jo kipeetä, että muistuu kummasti nuo kunnon kivut mieleen.

Mutta mutta... Katsotaan nyt, olen jo aikoja sitten varannut vauvan syntymäpäiväksi 20.5, koska uskon tämänkin menevän sen neljä päivää yli |O

Turvotus on täälläkin aivan järkyttävää, jalat on kuin pari limppua ja kädet vois vaikka poksahtaa kun niihin neulan lykkäis :whistle:
Nyt alkoi täällä ukkostaa ja taivas vetäyty pilveen, josko se hiukan viilentäis ilmaa!

Onnea taas kaikille vauvan saaneille!

Nenu ja neitilupaus 40+0 :heart:
 
Pitkä oli miikulaisella synnytys :hug: Mutta onneks kaikki on hyvin =)

Tääl kurkkua särkee ja lämpöä on. Tissejä koitin lypsää et mies sais yöllä syöttää jos oon tosi kuumeinen mutta ei sielt tullu ku 5ml :eek: Yleensä tursuaa joka suunnalta.. Mut nyt sohvalle ->

Ai, onnea kaikille ketkä on nyytin saanu kainaloon :flower: :flower: :flower: :flower:
 
Onnea onnea onnea vauvan saaneille :heart: :flower:

Täälläkin ollaan ihan yhes koos yhä. On vaan ollut niin paljon menoa ja puuhastelua ettei ole konetta tullut edes avattua. Huh huijakkaa :p Suoraan sanoen olen kyllä auttamatta tippunut jo kärryiltä, kun textiä tulee niin paljon :ashamed:
Mua vaivaa yhä joku lenssu ÖISIN, yskin ja olen tukkoinen. Päivisin ihan terve kuin pukki :eek: Ärsyttävää!
Jalat on het aamusta jo väsähtäneet kuin maratonin jäljiltä, yöt tositosi katkonaisia ja suonen vetojakin välillä pukkaa vaikka juon ämpäritolkulla vettä..juuh ja vastaavasti ramppaan vessassa myös alvariinsa. Silti en valita helteestä pätkääkään.

Nautitaan ilmoista, sitä onkin luvattu vielä alkavaksi viikoksi :) Ehkä mä lähden synnyttelee vasta sitten kun kelit taas huononee ;)

HM 39+0 ja typy +15kk
 
No niin, tänän on se päivä, 40 viikkoa täynnä, vaan mitään ei kuulu :D Esikoinen lähti luokkaretkelle kolmeksi päiväksi, nyt olisi oiva hetki jakaantua, vaan mitä sanoo maha -> ei niin mitään!

Onnea vielä kaikille vauvansa syliin saaneille ja tsemppiä meille muille. Itsellekin :D kaikki tsemppaukset tulevat ja menevät tarpeeseen uskon.. Toisaalta, en vieläkään ole silittänyt ensimmäistäkään vauvan vaatetta. Ne alkavat olla pestyinä jo, ja järjestyksessä. Pitäisiköhän ihan näin ihanan, melko varhaisen aamun kunniaksi ryhtyä tuumasta toimeen, josko se vauhdittaisi tämän vauvan ulkoistumistakin. Toisaalta, voisihan tuota lähteä myös yliopistolle, opintoja on vielä jäljellä ja mikä olisi parempi päivä saattaa hommia päätökseen kuin päivä, jolloin jotakin todella pitäisi syntyä

:LOL:

Lueskelin tuossa nuita juttujanne, ja minua risoi jo oikeasti kaikkien niiden puolesta, jotka ovat saaneet epäammattimaista kohtelua neuvoloissa ja poliklinikoilla. En voi käsittää ystävällisyyden puutteen määrää ammatissa, jossa pitäisi nimenomaan osata kuunnella ja ehkä myös jollakin tavalla elää mukana. Toisaalta, jos itse asennoituu neuvolaan paikkana, jossa mitataan ja punnitaan ja kuullaan ne pakolliset selostukset, niin eipä siltä varmasti mitään sen ihmeempää odotakaan. Toisaalta odotukset voivat itsellä olla korkeallakin neuvolan suhteen. Asiat ovat ehtineet sielläkin muuttua kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Suurin muutos lienee se, että kukaan ei vielä tähän mennessä ole kauhistellut maitotuotteiden käyttämättömyyttäni tai kasvispainotteista ruokavaliotani, johon kuuluivat kala ja kana kuitenkin. Ensimmäistä odottaessa olin niin kovan painostuksen alla näiden vuoksi, että neuvolakäynnit olivat yhtä tuskaa. Toisaalta, nykyään syön myös punaista lihaa, enkä itsekään juuri vauhkoa ruokavaliosta :p

Itse soittelin äippäpolille muutama päivä sitten ylävatsan kivun vuoksi. Ihan kuin iho ja lihasten uloimmat kerrokset olisivat olleet tulessa. Ja kipu nimen omaan oli ihan pinnassa. Sitä sitten kummastelin ja kun kipu muuttui jatkuvaksi, eikä pelkästään koskettaessa tuntuvaksi, niin soitin polille...jossa kätilö totesi ykskantaan, että "kyllä sinä sitten supistukset tunnistat, ne ovat niinkuin menkkakipuja, et voi olla huomaamatta ja niin pirteästikin puhut, et vielä ole kovin kipeä". Itsehän mietin että mitä ihmettä meni ohi :D Sanoin tälle kätilölle puhelimessa varmasti kolmeen kertaan, että: "En usko, että kyseessä ovat supistukset, en usko, että synnytys on nyt käynnistynyt" ja lopulta melkein että: "EI TÄSSÄ OLE SIITÄ KYSYMYS ETTÄ LUULISIN ETTÄ SYNNYTÄN JUURI TÄHÄN PAIKKAAN" (juurikin näin huutamalla :D) Meillä oli mitä ilmeisimmin suuria vaikeuksia ymmärtää toisiamme, sillä kaikesta tästä huolimatta kätilö lopetti puhelun sanoilla: "Kyllä sinäkin synnyttämään vielä tulet!" Ja tässä vaiheessa minä olin valmis majoittumaan kenen tahansa ystävän luokse toiselle paikkakunnalle siihen saakka, että vauva on syntynyt. Ironiaahan olisi ollut, jos synnytys todella olisi tuona päivänä käynnistynyt ja olisin päässyt synnyttämään juuri tämän kätilön kanssa. Kun ei yksinkertaisinkaan viesti mene perille suuntaan tai toiseen... :D ou jee. Aluksi olin tuohtunut, mutta sitten vain hymähtelin asialle. Ja toivon kaikki mahdolliset ruumiinosat ristissä, että vältyn tämän henkilön kohtaamiselta sitten kun tositoimet alkavat :LOL:

Ohopsan, tulipas tekstiä, mielen päällä monta asiaa. Nyt tuumasta toimeen ja tekemään jotakin muuta, mutta sitä ennen kolmas lautasellinen vispipuuroa! :D

Ihanaa aurinkopäivää itse kullekin säädylle, nauttikaahan olostanne, vatsalla tai ilman.

mouru ja papuliini 40! (jee!)
 
onnea kovasti kaikille vauvaantuneille! :heart: :heart: :heart:

haavemamma mä kans aattelin mennä sit sadetta piteleen vasta sairaalaan :D

täällä kylläkin on kaikki tuntemukset ollu hyvin minimaaliset tässä pari päivää...
et saas nähä vedelläänkö tässä viel kasassa 3vkoa |O
enään ei kyllä kovin pitkään jaksais...olis niin kiva jo nähdä kuka sieltä on tulossa =)
ja varsinkin että tuleeko sieltä ihan saman näkönen typykkä kun esikoinen vai miltä vauva näyttää... :D

Täytynee mennä aamupuurolle ja tulla myöhemmin uudelleen, palaillaan :wave:
 
Heimoi..

Semmosta tulin kyseleen et paljon teijän pikkuset juo? Meil meni yöllä 100ml korviketta 10minuuttiin. Ja välist se juo 30min kumpaakin tissiä ja 50ml viel lypsettyä maitoa.. Aikas paljon?
Ja pitääköhän kaks viikkonen lapsi herättää öisin syömään? Eilen posotti 7tuntia yöllä ja menin ja tökkäsin hereille ku en tienny saapiko antaa nukkua. :ashamed: Syötii ja jatkettii unia..
 
Huomenta!

Onnea taas uusille toukovauvoille :heart: :heart:

Täällä aletaan pikkuhiljaa oppia vauvan tavoille. Yöllä valvotaan puolita öin tuonne kolmeen saakka, välillä tissi suussa ja välillä kakat housussa :D Päivisin neiti nukkuu 2-4h putkeen ja välissä jaksetaan syönnin ohella jopa seurustellakin. Imuote oli hiukan hakusassa ja niimpä mulla oli nänninpäät tosiaan aivan verellä, joten pari päivää meni tuossa viimeviikolla lypsy/pullo-shown parissa. Se otti aikas koville, kun tuplatyöhän tuo. Mulla ei myöskään maitoa tullut alkuun ihan tarpeeksi, mutta pumpulla sai senkin puolen kuntoon ja nyt näyttäis neiti tyytyvän tissin tarjontaan. Muutamana yönä on korviketta tarvinut muutaman kymmenen milliä.
Kyyneltenhymy Meillä kanssa tyttö söi tuon pullorumban aikaan kerralla helposti 100ml, siitä parin tunnin päästä 50ml. Luulen että oli joku tiheän imun kausi, kun nyt on taas tasaantunut. Mulle sanottiin sairaalassa että öisin ei tarttis herätellä, että päivisin olis kuitenkin hyvä pitää 4h syöttövälinä.

Huh hellettä! Meillä on ihan vääriä vaatteitakin pienelle hommattu, lyhythihaisia ei juurikaan. Ajattelin vetää hihat poikki muutamasta bodysta... Meillä on sisällä 28 lämmintä niin uskoisin että tarkenee vähemmälläkin. Ulkoiltu olllaan vasta muutaman kerran. Mitä te laitatte vauvalle vaunuihin päälle näillä keleillä? Täällä on siis ollut vaihdellen 24-28 astetta, hyvä että ite pystyy sortseissa ja t-paidassa olemaan ulkona läkähtymättä.. Päikkäreitä ei olla ulkona nukuttu kun meillä paistaa aurinko koko päivän tuohon pihalle, sisällä on ollut viileämpää.

ALM ja neiti 2vkoa :heart:
 
41+0 tasan... ei mitään kipuja missään. Vauvan voinnista olen huolissani koska ei ole oikeen liikkunut pariin päivään, juuri ollenkaan, eli eikun tänään vaan neuvolasta lähete kättärille.. oma olo on tuskaa. Oman lonkkavian takia vasen jalka tuusan nuuskana, en pysty liikkumaan tai vaihtamaan edes asentoa nukkuessa ilman että itkettää..
 
ALM meil on +30 sisällä ja on lyhyt hihanen body ja potkarit ja poika valuu hikeä. Vaunuissa on ollu huppari ja housut, siel alla lyhythihanen body. Nii plus sukat, tumput, pipo. Aukastu sit vaan hupparia. Tosi vaikee on pukea kun yhtää tiä et kuin paljo pitäs olla pääl. Mulla oli lämpömittari eilen vaunuis ku oltii pihal ja siel oli +30 koko ajan.. Mut poika ei huuda ja ei oo ihan hikimärkä nii kait sit hyvä olla..
 
Poika pääsi kotiin eilen 16.5. neljän päivän jälkeen! Jee! Viime yö meni todella hyvin, vaikka mua vähän pelotti että pärjäänkö. Poitsu tankkasi siine 23 aikaan illalla ja nukkui suunnilleen puoli kahteen ja sitten valvoi (lu: söi ja paskoi) suunnilleen neljään ja nukkui sen jälkeen puoli yhdeksään :) Nyt taas nukkuu tuossa päikkäreitä. Tänään ei vielä uskalleta ulos, mutta jos huomenna pääsis pikku kävelylle.

Synnytys oli mulla aika... no mielenkiintoinen.

Heräsin 11.5. tiistaina siihen että jotain lorahti pöksyyn (oli muuten meitin la) ja pieniä verisiä juttuja siellä oli. Ajattelin vaan, että on varmaan limatulppa, mutta soitin sitte synnärille ja sanoivat että kun mulla on vielä neuvola samana päivänä, niin voisin eka käydä siellä kun ei supistellut yhtään. Kävin neuvolassa ja sieltä sanottiin että voi lähteä sairaalalle niin tarkistavat tilanteen. Siinä sitten istuskelin n. 2,5h ja olin jo valmis lähtemään kotiin (haaveilin vielä vikasta pizzasta ja pullosta limpparia, kun en ollut päivän aikana ehtinyt muuta syömään kuin purkin ananasta :LOL: ). Lääkärin pöydälle sitten tutkimukseen ja -FLUSH- :LOL: :LOL: Vedet meni oikein kunnolla ja melkein heti sen jälkeen alkui pienet supistukset. Päätin jäädä osastolle ja siellä köllöttelin jostain viidestä yhteen asti ilman kivunlievitystä. Yhden aikaan sain kipupiikin kankkuun ja alkoivat järjestämään mulle siirtoa saliin :)

Saliin kun päästiin, niin supistukset alkoi olla jo aika tujuja, mutta kokeilin pärjätä ilokaasulla. Sillä mentiinkin sitten suunnilleen neljään aamulla asti, kun sanoin ettei nyt enää pysty ja sain epiduraalin. Nukahdin viiden aikoihin ja heräsin seiskalta kun vaikutus alkoi kadota. Sain uuden satsin ja sit alkoikin olla paikat sen verran auki että sain alkaa "ähkimään" :LOL: Eli ei ponnistamista, mutta jotain sinne päin. Ja lopulta tuli sitten lupa ponnistaa ja voin sanoa että se oli helpotus. Lähinnä musta siis tuntui että mun persaus räjähtää :LOL: Paineen tunne kun oli niin kauhea. Huusin ja mekastin siinä pöydällä ja taisin itkeäkin etten pysty ponnistamaan enempää. Tuntu että aikaa on mennyt vähintään tunti kun tunsin että jotain lorahti :D Joo ja mun ensimmäinen kysymys oli "Mitä tapahtuu?" :ashamed: No kätilö vaan totes että "no tää vauva syntyy..." :LOL: Johon multa toinen erittäin fiksu kommentti "Jaa ok *ponnistaa*" että sellasta. Poika tuli siis maailmaan 7min ponnistuksen jälkeen kello 09.35 keskiviikkona 12.5. (rv 40+1) ja mitat oli 3900g ja 49cm :) Siinä nostivat rinnan päälle ja ensimmäinen imeminenkin selvensi että jätkä ainakin osaa imeä! Mua vähän jouduttiin tikkaamaan, kun eppari tehtiin ja tuli vielä pieni 2.asteen repeämä. Nyt tosin alkaa jo kivut hellittämään ja istumaankin pystyy suht hyvin (kunhan on pehmee penkki :) )

Tosiaan seuraavana yönä huomattiin että pojan tulehdusarvot oli nousussa ja siirrettiin poika torstaina lastenosastolle tarkkailuun ja antibioottia saamaan. Sieltä kotiuduttiin eilen ja nyt aloitellaan arkea kotona. Neuvolassa mennään käymään ylihuomenna. Mä en yhtään tiedä paljonko mulla on kiloja tippunut, mutta jonkin verran niitä on lähtenyt. Tuntuu että nahka roikkuu päällä ja mun maha on ihan hyytelöä :LOL: Tosin mulla on nyt ollu vähän ongelmana kun en muista itse syodä niin tohkeissani olen pojasta. Samoin turvotus on iskenyt mun jalkoihin nyt! Ärsyttävää :kieh:

Kaikille muillekin nyyttinsä saaneille onnea paljon! Ja teille jotka vielä odottelette omaanne jaksamisia! On se kuitenkin sen "tuskan" arvoista loppujen lopuksi.

Nii joo ja jos joku osais suositella jotain hyvää ja suht halpaa rintapumppua (käsi- tai sähkökäyttöinen) niin olis jees. Mä kun olen muuttunut ihmisestä lehmäksi :LOL:

Möhvi ja Nökö 5pvä
 
Möhvi mulla on Ainun rintapumppu, muistaakseni 25?. Se "kuppiosa" mikä tulee siis rintaan kiinni, on kova ja hiukkasen asettelua vaatii, mutta on musta joka euron väärti pumppu joka tapauksessa. Hyvin jaksoi pumpata pari vuorokautta muutaman tunnin välein :) Ja tohon sopii kiinni kaikki Ainun pullot, joten kätevä siinäkin mielessä.
 
:flower: :heart: Onnittelut tytöstä: Tiitiäinen, Belvis, Alfonsiina, Adelade, Ce-Bra, Marjutti86, A-L-M, Vennamo86, Hentta75, Varanikki, Minttu, Sanzkuli, Miikulainen!
Ja :flower: :heart: onnittelut pojasta: Kyyneltenhymy, Sibirica, Tsirppi, Möhvi, AnnaBanana, Äiti ja 3poikaa!
:flower: :flower: :heart: :heart: Onnittelu tytöstä ja pojasta BTL!
Toiselta palstalta luin, että Vilhelmiina72 on saanut kaksospojat 24.4. ja kaikki heillä hyvin, joten onnea :flower: :flower: :heart: :heart:

Finulle :hug:

Riikka tsemppiä perjantaille!

Meidän Kultamuru on pari viikkoa ollut pää a l a s p ä i n =) Ei vielä kiinnittymistä minnekään, mutta pää on kuitenkin tosiaan kohti ulostuloluukkua. Ja mä kun olin jo asennoitunut synnyttämään perätilavauvan . Mutta parempi näin. Edelleen olen itse hyvävointinen ja kaikki neuvolahommelit ok. Vatsa ei ole mikään jätti, mutta töröttää tuossa edessä kyllä isosti ja kumartelu on mielenkiintoista - pakko silti kukkamailla vähän kuopsuttaa, se kun on niin mun lempparia. Naapurit nauraa mulle :LOL: Painoa oli mulle viime viikolla tullut yhteensä 7 kiloa, mutta nyt viikossa on tullut varmaan kilo lisää. Turvotusta on kerääntynyt jonkin verran nyt kuumina päivinä. Vaan ei haittaa, ei tässä enää pitkään olla vatsakkaana.

Voi kuinka ihanaa onkaan tämä lämmin kesäinen keli! Olen saanut aiemmat lapseni talven paukkupakkasilla, viikkokausia miinus 30 astetta kummallakin kerralla :x ! Toivoin niin tähän odotuksen loppuun vielä lämmintä, mutta ah - tämä helle on vielä parempaa! :D Mä tykkään! Ihana olla vatsakkaana kesämekossa! Sainpas kokea tämänkin!

Johtuen tosiaan kokemuksista talvivauvoista, mä varmaan kans puen ihan liikaa Kultamurulle :saint:. Tosin alkuun vauvat on viluisempia. Joten vauvan kasvaessa äitikin uskaltaa varmaan vähentää vaatetusta... ;) Jotta tsemppiajatuksia vaatetuksen kanssa pähkäileville!

Jännityksellä odottelen lisää vauvauutisia! Me loppukuulaiset tullaan perässä edelleen ;)!

Auris ja Kultamuru 38 + 0
 
Onnea taas vauvaantuneille! =) :flower: :heart:

Mä täällä vaan oon, ei merkkiäkään mistää..Kaikki ootti ihan intopiukeena et joo kyllä tää tän viikonlopun aikana syntyy kun se alunperinen la oli perjantaina ja toi muksu rupee olemaan aikas iso jne..Mut ei, ei syntyny ei.. :D Huomenna olis sit viimeisimmän la:n mukaan täysaikaisuus käsillä, et saa nähä montako viikkoo mä laahaan vielä teidän perässä mahaa mukana roikottaen.. :p :whistle:

Mutta mä palaan turisemaan myöhemmin lisää, nyt pitäis lähteä ruokakauppaan.. :)

Maira ja temppuemppu 36+6
 
Kiireesti jännityksen keskellä tässä omia kuulumisia:

Aamulla käytiin toisessa synnytystapa-arviossa. Kolme senttii oli jo auennu ja lääkäri kysy, et millos sopis käynnistys. Tuumasin siihen, et vaikka heti. Lääkäri kahto kelloo ja sano, et mieluummin alottasivat aikaseen aamusta ja sovittiin, et huomisaamuna tulisin takasi, ellei sit synny ennen sitä.

Painoarvioo ei pystyny antamaan, kun se vauva mukelti siellä jotenkii ihme asennossa, mut aika lähelle kolme kilosta veikkas.

Omassa olossa ei oo ollu valittamista ja ihan hyvä, et selvis jo toisesta raskauvvesta ilman mittää vaivoja.

Nyt pitäs vielä keretä tekemään miljoona eri asiaa, et ois kaikki sit valmiina aamuks ja toivottavasti se käynnistys onnistuu.

Nappula& Iida 39+0
 
HM Sielläkin vain sinnitellään yhdessä kasassa. tässä jo yks päivä ajattelin, että oot lähteny synnyttään, ku mitään ei oo kuulunu :D

mouru No onpa se kätilö ollu kyllä aika tollo, jos ei oo sua ymmärtäny :kieh: :headwall: Mulla oli jossain vaiheessa samanlaista kipua, mut se kipu jäi tossa ylävatsalla sellaseks kosketuskivuks eikä pahentunu. Terkka vain tuumas siihen, etät monilla tulee just tollasia kipuja, joissa voi paikan melkein piirtää ihoon. Meinas, että johtuis ihon venymisestä tai jostain sellaisesta.

Cristiina Täälläkin jo malttamattomana odotellaan, etät miltä se tulokas näyttää :d Olis jo niin ihana n'hdä kasvotusten. :heart:

Finu Iso :hug: Toivottavasti vauvalla kaikki kunnossa!

Möhvi Kiva kuulla, että poika päässy hyvissä voimissa kotiin! :heart: Ihana synnytystarina :)

Auringonkukka hienoa, että vauva on asettunut lähtöasentoon eli pääalaspäin :) Täälläkin vauva keikkuu vielä korkealla, joten odotellaan laskeutumista. Sulla mennyt raskaus kuin mulla, lähes ilman mitään ongelmia ja painoakin tullu tosi vähäsen, mulla saman verran :)

Nappula Jännää!! toivottavasti pääset kohta tosi toimiin *puhaltelee suppareita sinne* :whistle: Kovasti onnea ja tsemppiä tulevaan!

Voi elämä voi olla lämmin, mutta ei saa valittaa ;) Huomenna neuvola ja viikon päästä torstaina olis sitten se uusi koko arvio, jollei olla jakauduttu (tuskin). Välillä tulee tuntuvia suppareita, mut miks ihmeeessä ne jää aina yhteen tai kahteen :headwall: Takasi takapihalle vauva-lehden kimppuun :wave:

Alisa & Hippu 38+5
 
Heissan :wave:

Sairaalassa tänään käyty ja huomenna olis sit se sektio ja siellä pitää olla jo aamulla kuudelta |O

Kaikki oli ihan hyvin paitsi taitaa olla pissatulehdus :kieh: mut se selviää huomenna ku laittovat näytteen labraan menemään.

Ja paljon onnea kaikille nyytin saaneille :flower: :flower: :heart: :heart:

Mä lähden lepäilee nyt tonne sohvalle :wave:

baby dream ja masuasukki 39+1
 
Minun rakas kääntynyt nyt pää oikeaan suuntaan :heart: kun viimeksi oli vielä viistoasennossa. Muuten keikkuu ylhäällä vielä.
Turvotuksesta johtuen painoa tullut paljon, joten perjantaina uudelleen neuvolaan tarkistaa protskut ja verenpaineet. Voi kunpa pääsis jo synnyttämään, kun ei jaksais enää tätä masua kantaa.

zizilisko + nuppunen 38+3

 
emv
Heippa erätauolta!

Jee, Suomi johtaa Slovakiaa 3-0!!

Ensinkin voimia kovasti vielä pienokaista odottaville, nää ilmat ei varmaan ainakaan helpota oloa! :hug:

Ja kovasit onnea vauvautuneille, niille keitä en ole vielä muistanut!

Joo, on täytynyt täälläkin miettiä mitä pukee tytölle, meillä kans sisällä nyt ollut +26 astetta. Sisällä on menty ohuissa housuissa ja lyhythihaisessa bodyssa, ulkona kun liikutaan pitkähihainen body, housut, sukat, tumput ja hattu. Vaikuttanut ihan hyvältä. Ohut vaunupeitto on ollut mukana, ei ole tarvinnut kyllä. Sisällä sängystä on otettu peitto pois ja tyttö nukkuu kaksinkertaisella pussilakanalla.

Meijän tytön ristiäiset oli lauantaina mun vanhempien kotona, tyttö sai nimeksi Sade Anja Marjatta :heart: Nätit, pienet ja onnistuneet ristiäiset oli kyllä ja kiva pappi. Tyttö nukkui koko itse kastetilanteen ja muutenkin oli hyvin rauhallinen. Seuraava yö oli sitten vähän valvomista, mut viime yö oli taas jo parempi.

Jeps, sellaista meille. Voikaa kaikki oikein hyvin, tää jatkaa pelin kattomista!

-emv ja sade 5½viikkoa :heart:
 

Yhteistyössä