<3 TOUKOKUUN TOIVOTUT 9/09 <3

Täälläkin ootellaan jo kovasti löllykän kuulumisia :) toivottavasti kaikki oli hyvin :)

Räystäspääskylle :hug:

buam hyvä, että pahoinvointi on helpottanut :) se on kyllä niin inhottavaa, kun tuntuu, et mikään ei pysy sisällä. Mulla oli kuopusta odottaessa niin, et välillä vaan rupes yhtäkkiä oksettaan ihan hirveästi ja niinpä juoksin välillä jopa ruokapöydästä oksentamaan ja eikun takasin syömään :D
Nyt on vaan pientä yökötystä ollut, tavallaan toivoisi, että se olisi vahvempaa, kun jotenkin sitä aattelee, et kun on kunnon oireet niin sitten kaikki menis jotenkin paremmin (sanoo ihminen jonka esikoisen odotuksen ainoat oireet oli mahan kasvu ja pikkupotkujen tunteminen )

Hmm, tää pino on inhottava, siis ei muuten, mut kun katselee noita alkukuun ihmisiä joilla on jo 10+ rv:t ja itsellä vasta 5+4 ja sekin näillä näkymin vähenee jos oviksen kannalta aattelee niin, että oikeasti onkin vasta 4+5 :( mut mä nyt kuitenkin meen sen mukaan, et tänään olis 5+4 ei se viikolla päivien alentuminen haittaa enää niin paljoa sit np-ultrassa :D
 
( . ) :( Täällä on varmaan se oikealla näkynyt iso munasarjakysta ruvennut oireilemaan... Eilen oli pakko hakea koirille ruokaa ja kannoin yksinäni sen 15 kg säkin kaupasta autoon ja ilta olikin sitte tuskaa... Viiltävät kivut oikealla puolella alkoivat ja minä kun kerkesin huokaista että MITÄÄN kipuja ei ole kohta puoleentoista kuukauteen ollut. :/ Miehelle siitä sanoin ja hän tais vähän säikähtää, kun oli tosiaan siellä ultrassa mukana ja lääkäri varoitteli, että saattaa alkaa vaivaamaan enemmän kun kohtu kasvaa ja vatsaontelossa tila vähenee. Mulla ei oo mitään hajua onko meidän neuvolassa ultrausvälineet, mutta huomenna kun on neuvola niin ajattelin kysäistä jos onnistuisi niin näkisi onko tuo kysta kasvanut vai mitä siellä tapahtuu. Lääkäri silloin vilautti jo leikkauksen mahdollisuutta, itse en tietenkään mistään hinnasta haluaisi leikattavaksi enää (neljä suurta vatsanalueen leikkausta takana), varsinkaan raskaana ollessa. Mutta ihan kiva jos nyt jo alkaa kivut, kohtuhan kasvaa tästä vielä todella hurjasti! Mulla on takana kesältä tuo todella paha vaihe endossa jolloin olin päivittäin TODELLA kipeä ja söin kovia särkylääkkeitä. Se helpotti kun raskaus alkoi, mutta mulla jäi todella paha pelko jos tuollainen jakso mun elämässä vielä tulee... Ja kun raskaana ei oikein voi mitään kipulääkkeitä syödä (panadol ei auttanut mulla yhtään mitään) niin jos pitäis nuo kivut luomuna kestää... :x :eek: Ei tuu kauppoja.

Meillä mies vielä toivoo ihmettä seuraavaan ultraan mennessä... Että tuonne masuun olisikin ilmestynyt toinen vauva ja syke! :LOL: :D Hän niin kovasti haluaisi kaksoset, ja kun kaksi alkiota silloin siirrettiin niin hän oli jo orientoitunut, että kaksi vauvaa sieltä tulee. :heart: Minä olen tyytyväinen ihan näinkin, tämän yhdenkin rakkaan kun syyliin asti saisi. Jotenkin on olo tullut paljon varmemmaksi tämän raskauden suhteen, EHKÄPÄ meille sitten tulee vauva toukokuussa!? IHME! Toivottavasti en enää tipu korkealta ja kovaa...

Mulla alkaa maha olla jo sellaisissa ulottuvuuksissa, että enää kahdet korkea vyötäröiset housut menee jalkaan. :/ Farkkuja ei voi enää ajatellakkaan pistävänsä kouluun jalkaan kun niiden kanssa pitäisi pystyä istumaan koko päivä. Eikai tässä nyt vielä yhdeksännellä raskausviikolla kuulu äitiyshousuja ostaa!? :LOL: oon muutenkin tarkka, housut ei saa puristaa mahaa yhtään! (pahojen endokipujen peruja sekin, paine mahalla pahensi kipuja aina...)

Löllykän kuulumisia täälläkin odotetaan kärsimättömästi!

Tervetuloa minunkin puolesta kaikki uudet odottajat!

räystäspääsky :hug:

Haave & Helmi-Orvokki 8+5 :heart:
 
Huomenta! :wave:

Tuhruttelijoille kerron tosta omasta kokemuksesta vähän, kannattaa skipata jos pelästyy helposti.
Eli mulla sillon alkoi ruskea, hyvin keskiruskea tuhru noin viikoilla 7. Joka kerta vessassa oli tullut pikkuhousunsuojaan ja pyyhkiessä vähän. Toi kesti jokapäiväsesti kunnes noin 8.viikon lopulla muuttu punervaksi ja 9+3 meni kesken. Siinä olennainen ero ONNEKSI teihin jotka sanotte että tulee vain pyyhkäistessä, mulla tuli jatkuvaan.
Muissa odotuksissa tota ei ole ollut, eikä tässäkään vielä, siksi on luottavaisempi olo, vaikken sanokkaan ton mitään merkkaavan. Jaksamista ahdinkoon ja peukut pysytssä :hug:

Jouluhan se tulee kohta kun alkaa olla aamulla pakkasia :xmas: Mää olen jouluihminen kans, mut vasta tuonnempana :D Ukko ei anna mun laulaa ees vielä joululauluja.. |O

Kahvi oli pahaa tänäkin aamuna :kieh:

Kattokaas tota etusivun listaa, mikä ihmeen amp siellä on ton vilhelmiinan lopussa? :O Pitäis olla 1.&2. ja on jotain ihan muuta :O Ja muokatessakin näkyy vain noin niinko pitäis olla :O Ja muutenkin muokatessa rivit on suoria, mutta kun lähettää tekstiin niin tulee noita kummallsia tyhjiä kohtia pisteiden väliin... |O |O
 
Tuli mieleen tuosta Varanikin postauksesta, että mulle ei maistu enää maitokahvi jota ennen join, vaan sen pitää olla mustaa! :eek: Musta kahvi maistuu vielä hyvältä, mutta juon sitä enää pari senttiä kupin pohjalla pari kertaa päivässä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Haave:
Tuli mieleen tuosta Varanikin postauksesta, että mulle ei maistu enää maitokahvi jota ennen join, vaan sen pitää olla mustaa! :eek: Musta kahvi maistuu vielä hyvältä, mutta juon sitä enää pari senttiä kupin pohjalla pari kertaa päivässä...
Joo, hyvin vähän maitoa enää mullaki on, ihan vaan koristeena, ja kahvin täytyy nykyään olla KUUMAA :LOL:
 
Huomenta masukaverit :D

Tulin törkeesti vaan omaa napaa kertoilemaan kun eka neuvola juuri takana.
Eipä siellä tosin mitään ihmeitä ollut. Nyt siis rv 8+6 (jes, huomenna poksuu)
Hemoglobiini oli 138 ja pissa ok. Verenpaine 134/82. Suvussa 2.tyypin diabetestä, joten joudun sokerirasitukseen rv 20 jälkeen. Kuulemma säännöt tiukentuneet viime vuodesta, jolloin tuohon en olisi joutunut mikäli oltaisiin menty loppuun asti.
Sydänääniä ei kuunneltu, koska mulla se km takana niin ei haluttu mun mieltäni sekoittaa enempää. Jos ne sydänäänet eivät olisi kuuluneet niin oisin varmaan ollut hermona.
Päätettiin siis yksimielisesti, että seuraavalla kerralla sitten sydänäänet.
Nyt sitten odotellaan Kättäriltä ultra-aikaa eli seuraava reilu viikko menee postilaatikolla ravatessa :LOL:
Seuraava neuvola varattiin kuukauden päähän ja silloin ois eka neuvolalääkäri samalla.
Kuulemma vkolla 44 saadaan sikainfluenssa rokotteet ja neuvola tiedottaa sitten, että milloin niitä aletaan antamaan raskaana oleville. Suositteli sellaisen ottamaan, vaikka pakko ei tietenkään ole. Se jääkin sitten pohdinnan alle vielä, että ottaakko vai eikö ottaa :/

Musta ois kiva jatkossa, että kaikki laittais ihan lyhyesti neuvolakuulumisia :D Siis tietty jos vaan haluaa niitä täällä julkisesti kertoa :D
Esikoisen odotusajalta muistan, että palstalla jossa hengailin oli tapana niitä laittaa ja musta oli ainakin ihan mukava vertailla sitten miten toisilla massut kasvaa jne. Ja neuvoloiden ohjeiden yms. erojakin tulee samalla nähtyä :)
Miltäs kuulostaa?

Mut nyt pitää jatkaa töitä, koska kohta lähden jo kotiin. Meillä esikoinen kipeänä ja kovasti yritetään saada likka terveeksi, jotta 2v. synttärikemut eivät peruuntuisi viikonloppuna.
Esikoinen täytti tänään 2. :heart: miten tuo aika rientääkin :)

Elwi ja Touko 8+6
 
Iituska83: Sulla on alkanu menkat tosi aikaisin synnytyksen jälkeen. Mulla ei kerenny olla yksiäkään menkkoja kun "vahinko" sattui ja meidän poika on nyt 8,5 kk. Eli ollut silloin mun oviksen aikaan 6,5 kk. Mulla on kyllä joka kerta alkanu vasta imetyksen lopettamisen jälkeen tai 8 kk paikkeilla jos imetys on jatkunut vuoden ikään. Sulla tulee tosi pieni ikäero. Mua hirvittää jo tää tuleva vajaa 1v 5 kk mut tää tuleva onkin jo viides. Hatunnosto lestadiolaisäideille joille tämä on ihan normaalia. Mua kauhistuttaa eniten oma jaksaminen.

haavemamma73 Tervetuloa mukaan! Meillä tulee melkolailla sama ikäero :)

Tatomira: Kauheen hintanen ultra. Minä kävin rakenneultrassa yksityisellä niin oli reilu 70 (muistaakseni 76?) kelakorvauksen jälkeen kun ei ollut lääkärintutkimuksia vaan pelkkä ultra lääkärin tekemänä.
Ja mitä noihin viikkoihin tulee niin tiedän tunteen. Oon kahden viimeisimmän raskauden aikaan täällä palstaillu ja la ollu loppukuusta. Sit ku joillakin la vielä siirtyy edelliskuulle, mut tutussa pinossa totta kai halutaan pysyä niin tuntuu et ite on niin "jeljessä". Tosin ei se enää lopussa niin "pahalta" tunnu. Tässä pinossa toukokuussa laskettuaika saatta vaihdella 1.5 9+5 ja 31.5 5+3 välillä, mut tosiaan ku lasketutajat saattaa vielä siirtyä huhtikuulle tai kesäkuulle niin viikkoero entistä isompi.

Tuosta tulikin mieleen että onko sulla buam siirtyny la huhtikuun puolelle? Varhaisultran perusteella? Huhtikuisissa sun la näyttää olevan 28.4 ja täällä 3.5. Minä vähän epäilen et mun la vielä muuttuu vaikka varhaisultran perusteella on 2.5. En edelleenkään voi uskoa et pahoinvointi olis alkanu niin aikasin (4+5). Siellä on niin surkeet laitteet missä kävin ultrassa et mitta ei varmaan ollu ihan oikein.

Misuli79: Mun kaverilla tuli useampana kuukautena silloin tällöin hieman pyyhkiessä verta kun oli raskaana. Laskettunapäivänä syntyi terve vauva.

Meillä on sama juttu tuon joulun kans Nöpö82. Mies saa hillitä mua. Sen mielestä joulukoristeet laitetaan vasta joskus itsenäisyyspäivän aikaan ja kuusi hieman ennen joulua (meil on muovikuusi). Minusta se joulunaika on niin lyhyt et koristeet ja kuusi jo aiemmin. Mielummin otan ne jo ennen uutta vuotta pois, mutta laitan jo hyvinkin marraskuussa. Mun mies ei muutenkaan tykkää koko joulusta. Joskus tullu riitaaki ku oon valittanu et pilaa meidän muidenkin joulun valittamisella. Oppi menny perille ja nykyään yrittää olla tunnelmassa mukana.

A-L-M: ei oo flunssasta mitään haittaa. Minä oon ollu kahden nuorimmaisen raskausajan lähes kokoajan sairaana :( . Siks tääki raskaus kauhistuttaa ku pitää jaksaa hoitaa noita lapsiaki. Viime raskaus oli pahin. 4 (vai oliko 5) antibiottia poskionteloihin ja kerran punkteerattiinkin.

Haave: Mullakaan ei kovaan kipuun auta Panadolit. Noiden poskiontelotulehdusten takia oon kärsiny raskaana järkyttävästä pääkivusta. Lääkäri määräs Panacodia. Se on kolmiolääke mut kuulemaa ihan turvallinen raskaana sanoi tk-lääkäri ja varmistin äitipolilta.

(.) Pahoinvointi on toisena päivänä hyvä eli ei juuri lainkaan toisena hieman pahempi, mutta se pahin on kokonaan pois. Muuten en ole edes oksentanut kun hampaita pestessä ja se on edelleen yökötystä aiheuttavaa. Mutta tämä väsymys tuntuu vaan pahentuvan. Voi toki johtua siitäkin kun tuo nuorimmainen ei nuku öitään kunnolla. Viime yönäkin oli kaksi pitkää pätkää hereillä + tuntinlaitot. Toivottavasti tämä tuleva nukkuis yhtä hyvin kun nuo kaks vanhinta pienenä. Nämä kaks nuorinta on niin huonoja nukkujia. Tuo 3 vuotiaskin herää vieläkin vähintään kerran yössä ja huutelee äiti ja käy pissalla.

Johjo 9+4
 
Varanikki Onnittelut piinapäivän ohituksesta :D Eiköhän kaikki mee tällä kertaa hyvin :heart:

Misuli ihan hyvin voi johtua siitä, että menkat ois oikeesti nyt. :hug: Kurjaa tuollainen, aina se säikäyttää :ashamed:

Nöpö Onneks sulla on kohta ultra niin pääset kurkkaamaan masuasukin vointia :hug:

HM Tervetuloa mukaan! :wave:

ALM Paranemisia! :snotty: :hug:

Tatomira Täällä kans loppukuun odottaja. Tuntuu, etät toiset aivan karkaa kauemmaksi koko ajan :LOL:

Haave Toivottavasti siellä on kaikki hyvin ikä kysta kiusaa kasvamalla :hug:

Elwi Kannatetaan, olis ihan akuulla kaikkien neuvolakertomuksia ja tosiaan vertailla eri paikkakuntien käytäntöjä :wave: :D Sun tytöllä sama synttäripäivä, ku mulla :D :whistle:

On: Tänään hieman alko hirvittään.. oireita ei edelleenkään oo nimeksikään.. Lievä väsymys ja mahan viiltelyt ainoat oireet. Pahoin pelkään, että tässä käy samoin kuin edellisessäkin raskaudessa, sillä taas mennään ihan samaa kaavaa :ashamed: Silloinkaan ei ollu oikein muita oireita... :(
 
Hei vaan. Ja ANTEEKSI kamalasti etten eilen tullut ilmoittamaan ultra kuulumisiani. :ashamed:

Ensinnä:

Haave Mulla omakohtainen kokemus näistä kystista. Niitä alkoi tulemaan ennen ensimmäistä raskauttani. Kipua oli alhaalla ja ensimmäiset poistettiin punkteeraamalla. Sillä otettiin nesteet rakkulasta pois. Mutta tuo toimenpide ei poista kystaa kokonaan. Rakkulan kuoret kun jäävät sinne. Ja joko katoavat tai sitten täyttyy uudelleen. Pojan ollessa 3-4 vanha niin yötyössä ollessani tunsin viiltävää kipua ja oksensin reippaasti. Oli mukava kävellä yöllä töistä klo 4 aikaan kotiin ja oksentaa koko ajan. Se oli vielä ke-to välinen yö niin ajattelin jotta ihmiset luulee että tuhannen kännissä olen... Seuraavana päivänä menin lääkäriin ja kipulääkettä vain arvauskeskuksesta sain. Perjantaina sitten päivystyksen kautta oysiin sisälle ja lauantaina olin jo leikkauksessa. Olin niin huonossa kunnossa etten muista ennen leikkausta olevasta ajasta juuri mitään. Poikakin oli isälleen sanonu että miksi äiti kärsii. Eikä huomaa minua. No leikkauksen jälkeen lääkäri sanoi että kysta oli ollut niin iso että vasenta munasarjaa ei ollut näkynyt ollenkaan ja oli kiertynyt sen ympärille. Tähystyksellä leikattiin. Muutaman viikon päästä tuli soitto lääkäristä se oli perjantai aamu ja minulle sanottiin että maanantaina leikkaukseen jälleen. Tuo kysta oli tuhonnut kokonaan vasemman munasarjan ja niin se sitten poistettiin. Kysta oli verikysta ja sen jälkeen ei ole niitä tullut.

Sitten tuosta tuhruttelusta eli keskimmäistä kun aloin odottaa niin olikohan se rv5 tai jotain.. Mulla alkoi ruskea tuhru vuoto. Muutaman päivän päästä alkoi muuttumaan kirkkaan punaiseksi vereksi. Lääkärissä laukatessani ja kun sisätutkimuksia tehtiin niin lääkäri meinasi että on vanhaa kuukautisvuotoa. Kohdunsuu oli kiinni ja kova. Rv7 ultran aikaan vielä verivuoto jatkui ja ajateltiin että se oli siinä. Mutta pienen sydämen syke näkyi ruudulla ja silloinen lääkäri meinasi että toinen alkio vuotaa pois. Silloin siirrettiin kaksi alkiota. Raskaus jatkui ja nyt tytär on 3v7kk.

Niin ja kahvin juonnista sen verran että se jäi keskimmäisen odotuksen aikaan kokonaan pois. Oksensin heti kun olin kahvia juonut. Ja edelleenkään en kahvia juo.

No niin.. =) ja nyt kuulumisiin...

Eli eilen en jaksanut kirjoittaa kuulumisia kun edellinen yö oli aika rankka. Kuopus päätti valvoa 01-03.30 välisen ajan ja kello herätti jo 6.30.. :headwall: :headwall: Ja koko päivänä en kerinny päikkäreita ottaa joten olin kuin kävelevä zombi.. Okei okei kerrotaan nyt. =) Eli oysiin lähdettiin isännän ja tyttärien kans. Käytävällä kun odoteltiin niin hoitaja tuli ilmoittamaan että ultra huonetta käy katsomassa josko olisi jo vapaana. Ihasteli että koko perhe mukana. Siihen sanoinki että ainoastaan poika kotona. Hoitaja meinasi että meillä kuulemma suurperhe.. No, ultra huoneeseen päästiin ja laitetta lääkäri käynnisteli ja minä kävin riisuutumassa.. Ja tällaisen viestin lähetin ystävilleni ja anopille:

Salaisuuden suuren,
kuiskaan mukaan tuulen.
Näkyi ultrassa syke,
pienen sydämen.
On ilomme onnemme rajaton,
meille toukokuussa vauva tulossa on!
=)

Eli yhden pienen ihmisen alun sydän sykki ruudulla. :heart: :heart: Keskimmäinen oli ihan haltioissaan kun näki ruudulta "vauvan" ja onnessaan kantoi ultra kuvaa koko illan. =) Nyt sitten vahvistui LA ja se on sitten 13.5.10. Aikaistu hieman. Ja jos sattuu menemään kaksi päivää yli niin äiti saa ihanimman synttärilahjan. =)

Onko teille muille jo tullut tunnetta siitä kumpi vauva olisi? Itellä heti alusta ollut tunne että nyt tulossa olisi poika. Kaikkien kolmen lapsen kohdalla äidinvaisto on ollut oikeassa. Joten saa nyt nähdä kuin nyt tämän raskauden kans käy. Isäntä on jo pikkuisen ristinyt Ossi-Petteriksi...

Mutta nyt lepäilemään hetkeksi kun siihen on mahdollisuus.

Löllykkä ja Ossi-Petteri :heart:
 
Uusille tervetuloa, ja onnittelut! :flower:

Täällä on ensimmäinen neuvolakäynti takana ja laskettu aika nlatädin mukaan 11.5., eli muutamaa päivää aikaisemmin kun itse olin laskenut. :) Siellä neuvolassa oli joku ikivanha ultralaite jolla täti koetti katsoa mutta eipä se saanut mitään selvää kuvasta. Ei siis osannut sanoa, onko siellä joku vaiko ei. No, np-ultra on 27.10., joten viimeistään silloin varmistuu. Tuntuu että siihen on vielä ikuisuus!

Imoen 8+2
 
emv
Huomenta!

Omia kuulumisia: Täällä vointi kohenee mitä pidemmälle saikku menee, jipii! Ihan erilailla nauttii taas raskaana olosta. Eilen pääsin lenkkeilemäänkin ongelmitta. Ainoa kummallinen juttu oli iltapalalta pöydästä noustessa tosi kova äkillinen viiltävä kipu alavatsalla. Siis vihlontoja ja muunkinlaisia kipuja on vatsalla välillä ollut, mut tää laittoi ihan menemään melkein kaksinkerroin...ukko kuuli olohuoneeseen kun kiljahdin ja säikähti kans tilannetta. Kipu ei kuitenkaan uusinut eikä kipua jäänyt. Päätin etten vielä säikähdä sen enempää. Mut täytyy ehkä ottaa varovaisemmin tuo lenkkeily, kipu tuli meinaan hyvin pian lenkkeilyn jälkeen.

Elwi: Ehdotustasi neuvola-asioiden jakamisesta kannatetaan täältä suunnalta! Ittellä neuvola vasta 16.10. mutta lupaan jo tässä vaiheessa tulla jakamaan tietoa. Se on muuten elämäni eka neuvola, mitä siellä tapahtuu..tää on ulalla, taas...?? :LOL:

Kipulääkkeistä: Panacod on tosiaan ihan turvallinen, mut ei sitäkään vissiin suositella jatkuvaan käyttöön. Itte syön sitä fibromyalgiaan tarvittaessa ja lääkäri Naistenklinikalla sanoi et silloin tällöin hätätilanteissa voin ottaa jopa sirdaludin. Jatkuva käyttö on kuulemma babylle pahaks mut harva lääke joskus otettuna on haitaks. Toistaiseksi en ole ottanut kuin panadolia hammassärkyyn kun fibro pysynyt niin hyvänä...toivottavasti juuri muuta ei tarttekaan ottaa.

Oikein paljon hyviä vointeja kaikille tähän päivään! Sairaille teetä ja sympatiaa :hug: ja paranemista.

-emv ja james jessenpoika 7+5
 
Olikohan se johjo joka kyseli noista viikoista.
Sillon jo aiemminkin kerroin et mulla on menkkojen mukaan LA 28.4 jos lasketaan 28 päivän kierron mukaan, eli menen vielä neuvolan viikkojen mukaan, mutta jos otetaan mun oma kierto, niin mulla LA 3.5. Siksi siis vielä menen neuvolan viikkojen mukaan, jolloin nyt on 10+1. 2 viikon päästähän tämä varmistuu sitten lopulta kun on np-ultra sillon.
Mutta nyt vielä siis näin.

Mua "tympii" kans tuo sama juttu tuolla huhtikuisissa, että osa siellä menee jo kohta 15+ viikoilla ja itellä on sitten vähemmän. Tai ei se sillain tymmi, vaan ehkä on enemmänki kade, kun niin oottaa sitä aikaa että ois ite niillä viikoilla...
Mutta ei tässä loppujen lopuksi enää kauaa mene...

Ja sitten tuosta neuvola jutusta niin laitetaan täältäkin sitten.
Hemppaa ei otettu ollenkaan täällä, verenpaine oli 130/84, paino lähtöpainosta tippunu -5,5 kg, syke kuultu ja ultrallakin sitä kurkittu, ja hirvee kasa lippuja ja lappuja mukaan.

buam
 
Johjomulla alko menkat varmaan sen takia niin äkkiä, kun lopetin imettämisen jo ekan kuun jälkeen :ashamed: Kyllä mua vähän kauhistuttaa, että millasta on kahden vaippaikäsen kanssa, mutta pää pystyssä otan haasteen vastaan ;) voihan se olla että olen ensi kesänä aivan loppu, mutta onneks mulla on hyvät tukijoukot :heart: ja tosiaan multakin hatunnostot suurperheiden äideille ja tietty kaikille äideille! Arvostus äitejä kohtaan on noussut pilviin oman äitiyden myötä :)

Mä oon edelleen kauheen epäuskonen, että voiko mun sisällä kasvaa taas pieni ihmisen alku. Ajattelen päivittäin skeptikkona, ettei siellä kuitenkaan mitään ole, että menkat ja kierrot ja testit on ihan sekasin sen takia kun edellisestä synnytyksestä on niin vähän aikaa. Mietinkin että voiko jotain raskaushormoneja jäädä kesältä :LOL: Mutta kaippa se pitää odotella varmistusta vielä parisen viikkoa. Nyt en aio mennä ykstyiseen ultraan vaan säästän sen rahan vauvan hankintoihin (apua, pitääks mun ostaa jotkut sisarusrattaat!!? :eek: )

Ihanaa kuulla hyviä ultra- ja neuvolakuulumisia!
 
paino 2 viikon päästä neuvolassa varmaan vasta tiiän onko tapahtunu mitä, mut melko varmaan on noussu jo :$ ei ainakaan puonnut.

kahvi ei oo maistunu täälläkään pitkiin aikoihin, hyiyöks :x , varsinkaan aamulla ei voi kuvitellakkaan juovansa. kerranki ku anoppi oli kylässä, oli vaan pakko pokkana käydä kaataan lavuaariin, niin ällötti jo hajukin.

mul on tyttöolo :D en tiiä miks, mut oireet viittais ehkä vähän siihen, vaikka en ookkaan juuri oksennellu, mut huonoa oloa on kyl, nytki niin paha olo et pitää kohta mennä vaan sohvalle pötköttään ja juoda jotain. pala kurkussa..

mä oon ostanu jo yhet äippähousut :D h&m:llä sattu silmiin kivat mustat rennot housut, aivan normaaleiltahan ne näyttää ku on paitakin päällä =) ei paina masua ei

tissit on taas vähän kipeet, viime yönä heräsin aivan ku meinasin kääntyy niitten päälle, aijai. ja masuakin pistelee välillä ja pömpöttää kiitettävästi.

huomenna sit meän 'tuomiopäivä' :D ultraan mennään aamupäivällä. aika hyvillä mielin odotan sitä, on kuitenkin vahva tunne et kaikki on ok. viimeks olis varma et ei siellä mitään elävää oo.. :'(
huomenna sit kertoilen siitä ja kuviakin melko varmasti saadaan.
en tiiä mitä sit tapahtus jos vauva ei oliskaan kunnossa, huhhuh en uskalla edes ajatella.
huomenna oon varmaan aivan jännityksestä jäykkänä ku sinne lähetään! :LOL:

marjutti ja masuvauva 9+1 :heart: :heart:
 
emv
vielä tuosta sukupuoliolosta: mullei oo mitään oloja sen suhteen, enkä tiiä millaisten raskausoireiden sanotaan viittaavan jompaan kumpaan. Ukolla vaihtelee silleen olo, et välillä sen ihan varma pojasta ja välillä siitä et tulossa on kaksoset, yksi molempii sukupuolia. Mulla siis mummo saanu kahdet kaksoset ja suvussa tuo kaksoisuus kulkee kyllä.

miten mä en tänään saa aikaseks yhtään mitään? päivä ei lähde käyntiin ollenkaan...tuntitolkulla kuitenki jo hereillä ollut.

-emv ja james jessenpoika 7+5
 
hei taas,

tänään alkoi 8. viikko, kaikki mennyt ainakin toistaiseksi hyvin :)
Pahoinvointia mulla on lähinnä iltapäivisin, en oksenna mutta olo on täysin vetämätön ja etoo, vähän samalla tavalla kuin vatsataudissa 2. päivänä :). Aamut ja illat ovat helpompia.

Olen melko hoikka ja mulla ainakin maha ihan selvästi jo pömpöttää. Ensimmäisessä raskadessa ei mielestäni vielä näin aikaisin mutta eikö se niin ole, että toisessa raskaudessa masu alkaa näkymään aikaisemmin? Ties mitä turvotusta se on tässä vaiheessa, vielähän kaveri ei kovin iso ole.

Hassua muistella kuinka ensimmäisessä raskaudessa olin koko ajan selvillä viikoista ja päivistä ja muista detaljeista, nyt joudun katsomaan kalenteria! :LOL:
Nyt enemmänkin odotan vaan lopputulosta kuin laskeskelen päiviä.

Neuvola on vasta parin viikon kuluttua, sitä odotellessa...

sibirica :flower:
 
Cristiina:
No mulle tulee ekan ja tokan neuvolakäynnin väliin yli 10viikkoa kun sanoi että tule ennen joulua :whistle:
Mutta varasin tänään toisen ajan jotta pääsisin kuuntelemaan ääniä, mutta terkan mielestä niitä ei kannata yrittää kuunnella ennen 12vkoa joten sain ajan kun viikkoja on 12+1 :headwall: Se, että menenkö tuolloin neuvolaan niin riippuu siitä onko ultra ennen tota, eihän siitä sit oo mulle sitä tarvittavaa hyötyä jos on vasta ultran jälkeen. Huoh. No, ultrakutsun pitäisi tulla ens viikolla niin näkee sitten.

Siis mikä toi veriseula on? :ashamed:

Tervetuloa Villapeikko :wave:

Onnea varanikki sydänäänistä :heart:

Tervetuloa ja onnea Iituska83 :wave:

Mä oon kans oikea megajouluihminen :xmas: Mun mies ei ikinä ollu, ennen ku tapas mut ja nyt seki tykkää joulusta :D Mutta lasten kanssa siitäkin nauttii joka kerta eri tavalla, mutta yhtä ihanaa se on aina!!

Mulla ei vieläkään paino noussut kuin sen alun kilon, jonka luulen johtuvan siitä röökinpolton lopetuksesta. Ärsyttää vaan ku neuvolassa punnittiin kaikki vaatteet päällä niin näyttihän se vaaka ainakin kilon liikaa :kieh:

Tervetuloa haavemamma73 :wave:

Noista kaksosista, hassua koska mun mies haluaisi niin kaksoset, en ymmärrä miksi :eek: Mä en nimittäin niitä erityisesti toivo, nyt jo pelottaa muutenki vähäisempi huomio mitä kaikki lapset tulee saamaan verrattuna esikoiseen jne :ashamed:

Ihanat ultrakuulumiset löllykkä :heart: Onnea!
Mulla vähän tyttöolo :whistle:

Kommenttien jälkeen vähän omaa oloa;
pahoinvointia ei taas edellisen kerran ole ollut kun olen aamupalalle hyökannyt heti herättyäni ja taistelen ajatuksissani sitä vastaan. Oli kyllä hirveetä sillon yks aamu ku kävelin kouluun ja niin paha olo että puistossa kyökkäilin ja syljeskelin :snotty: Onneks vaan yks ohikulkija näki, varmaan luuli et oon kauheessa krapulassa menossa kouluun :LOL:

Turvotus on musta kadonnut suurimmaksi osin.

Väsymystä riittää edelleen ja voisin syödä tosi usein mutten vaan keksi mitä tekisi mieli. Kauppaan ku meen ni ostan aina kaikenlaista jotka sit jää syömättä :/

Seksiä ei tee edelleenkään mieli, ihan perseestä.

BTL :heart: nytty 8+4
 
Unohtu vielä kysyä kun eilen tunsin koko päivän menkkamaista "painetta" alavatsalla ja kaupassa oikeen muljaisi :eek: Tuntu tosi inhottavalta, mitähän ihmettä? Tänään ei oo tuntunu ni en nyt huolissani ole, ihmeissäni vaan :saint:

BTL :heart: nytty 8+4 taas
 
Olipas tullut hurjasti juttua :) Eilen käväsin lukeen, mutta en jostain syystä päässyt kirjautuun.
Tervetuloa uusille!
Mulla on kyllä jo iso maha. Housut alkaa puristamaan ja suihkussakin oikein hätkähdin eilen (mies myös :whistle: ) mun muuttunutta vartaloa. Rinnat selkeästi kasvaneet ja nännit alkaa muuttumaan tummiksi. Maha pullottaa. Meinas tulla jokin ihme masennus & inho, kun oma vartalo taas menee pilalle. Sori vaan, mutta pilalle se menee pariksi vuodeksi. Huoh. Just, kun sitä taas oli tottunut oleen ihmisen kokoinen ja näköinen, niin taas pitää paisua. Ihme, että tämmönen tunne, vaikka niin toivoin vauvaa. Ens kesä jo ärsyttää niiiin paljon, kun sitä on sitten kasa ja mitkään vaatteet ei näytä hyvältä päällä. T-paidatkin pitää olla löysiä. Mistä semmosia nättejä löytyy?? Ja ne kamalat tissisuojat sitten näkyy paitojen läpi. Voi kamala mitä turhamaisuutta :D :kieh: Mulla siis 2 lasta, joita kumpaakin olen täysimettänyt 6 kk ja osittain imettänyt 1-vuotiaaksi. Ja mulla ei imetys laihduta. Sori tää paljastus ekaa oottaville B) 1-v. synttäreiltä sitten aina laihdutus alkanut. Ehkäpä hieman ennenaikaista miettimistä, mutta kun silti mietityttää :snotty:
-lypy rv 6+6
 
Joka päivä oon täällä käyny lukemassa, mut jotenkii ei oo tuntunu vielä oikeelta kirjottaa, kun ei oo ollu mittää oloja. Eilen illalla kuitenkii heitti ihan yks kaks hirveen oksetuksen päälle. Kärvistelin sohvalla hetken ja sit pitikii juosta pöntölle... ei sieltä mittää tullu, mut ihelle tuli vähän rauhallisempi olo, kun sentäs jottai tapahtu. =)
Ultra-ajan oisin saanu huomiselle, mut en uskaltanu sitä vielä ottaa, kun Alisallakaa ei mittää vielä näkyny. Tiistaihin asti pitäs miun kärvistellä :|
Nappula& Iida (6+2?)
 
iituska ja johjo mulla alko myös menkat tytön ollessa 3kk ja imetin 7,5kk...vähän kauhulla mietin sitä kun nyt ensimmäisessä ehkäisyttömässä kierrossa (puoli vuotta oli kuarikierukka) tulin raskaaksi että oma gyne ja neuvola täti olivat vähän sillä mielellä että turhaan laitan kierukan kun ensimmäisen kanssa jouduin syömään clomeja että tuskin toinen raskauskaan alkaa ilman niitä...muuten ei olis ollukaan väliä vaikka ollis heti tullut mut oltiin kaukomatkalla kesällä niin en siellä halunnut olla raskaana...mitenhän tää liitty mihinkään,no kunhan lätisen :D

BTL juu ihan turhahan se neuvola on jos on ultran jälkeen :| olisitpa saanut aikasemman ajan, meillä neuvola täti kuuntelee ekalla käynnillä jos ei oo käynyt varhases ultras...

varhaisulta en muista kuka siit hinnasta laitto et oli toista sataa...kauhee hinta! :eek: mä käyn mehiläisessä gynellä ja se maksaa kans jonkun 70-80e onhan se kallis sekin mut oman mielenrahan takii pakko mennä ja sit jos tuo pömppö maha alkaa kasvaa samaa tahtia kun viimeks niin hyvä saada itelle varmuus tilanteesta ennen kun muut rupee kyseleen... =)

täällä muuten ei mitään imeitä, väsyttää vaan ja nälättää...

:wave: cristiina ja masu :heart:
 
löllykän uutisia täälläkin jänniteltiin. Ihanaa että kaikki hyvin ja pikkuinen matkassa mukana =) .

Olikin tullut mukavasti kirjotusta, ihanaa kuulla muiden tuntemuksia kun ei näistä omista voi muille kun miehelle höpistä. Elwin ehdotus neuvolakuulumisista oli hyvä, kannatetaan :D .
Itelle sain tänään varattu neuvolan, se ois kolmen viikon päästä. Innolla ootan jo, käski varata reilusti aikaa ekalle käynnille. Oli eri täti kun esikoisen aikana ja kuulosti hirmuisen ihanalta ihmiseltä. Ois niin iso asia että on mukava neuvolatäti! Kyseli vointia ja kertoili perusjuttuja pahoinvoinnista ja kipuiluista. Eli menkkamaiset jomotukset on ihan normaalia kohdun kasvamiskipua. Jotenkin kun sai neuvolan varatuks niin tuntuu entistä todellisemmalta tää odotus.
Pahoinvoinnista oon huomannu että illat ja iltäpäivät on mulle pahempia yleensä. Aamusin on parempi olo, vaikka töissä on yleensä hirmusen kiireistä. Ja väsyms on myös valtaisaa, taas tekisi jo mieli mennä nukkumaan :LOL: .

Varhaisultrasta on ollut puhetta ja kauheesti tietty tekisi mieli mennä. Tosin aika hintavaa lystiä eikä varmaan mennä kun viimeksikin jaksettiin odottaa np-ultraan saakka. Eikä siihenkään oo kun reilu kuukausi jos oikeen laskeskelin. Ainoo murhe on jos alkaa masu kasvamaan jo aikaisessa vaiheessa kun oon aikast paljon hoikempi nyt kun esikoisen kohdalla ja toisestahan yleensä alkaa näkyy vielä nopeemmin... Ja sit ei pysty salaisuutena enään pitää.

Selis 6+5
 

Yhteistyössä