<3Kesäkuun lapsoset 2016<3

Tänään ois vau.fi laskurin mukaan 6+1 menkoista laskettuna. <3 jännää miten paljon oireet eroaa ekasta raskaudesta.. Ekassa oksensin joka päivä 12 viikkoon asti, mutta nyt en oo oksentanu kertaakaan. :O etovaa oloa vaan joka päivä. Noh, toivottavasti kaikki hyvin vaikka ei siltä tunnukkaan.
 
Varovainen ilmoittautuminen täälläkin.
La 13.6. kolmas lapsi, edelliset -12 ja -14 ja itsellä ikää 30v.
Vähän kauhistunut olo, samoin kun edellisistäkin. Ekaa odotettiin pari kuukautta ja kaksi viimeisintä ekasta kerrasta. Ei jää paljon aikaa jännäämiseen.
 
  • Tykkää
Reactions: vauva2016
Olen kirjoitellut tuolla fbn puolella,niin tänne kirjoittelu on jäänyt. Eli tilannekatsaus: plussasin siis viikko sitten lauantaina. Raskausviikoista ei ollut hajuakaan, koska imetän 1v1kk taaperoa. Maanantaina sain ihan kauhean vatsakrampin, ja tuntui, että kohta synnytän/kuolen, sitten holahti veret, mukana tuli 2 isoa hyytymää. Kipua kesti tunnin ajan, mutta se asettui, samaten vuotokin hiljalleen rauhottui. Soitin seuraavana aamuna neuvolaan, jossa ei suostuttu minua edes katsomaan. Väen vängällä sain ultra ajan torstaiksi. Hetken mietin asiaa, ja päätin, etten voi odottaa ylihuomiseen ja varasin ajan yksityiselle. 4 tunnin päästä soitosta, olin jo lääkärin tutkittavana. Hetken pyöriteltyään lääkäri sanoi, että on tuulimuna. Samalla löytyi vuotokohta jostakin kohdunseinämän seutuvilta. Uudestaan katsottuaan lääkäri löysi jotakin todella minimaalista. Sieltä löytyi hento syke, 3.7mm pikkuista vauvaa. Voi mikä helpotus!! En siis ollutkaan niin pitkällä, kuin itse arvelin oloista päätellen (7-8vko), vaan vauva vastasi rv.6+0
Pienen taistelun jälkeen julkinen puoli suostui ottamaan minut ultraan, ja seuraava ultra onkin 16.10, jossa varmistetaan, että onhan raskaus jatkunut ja mistä vuotoa edelleenkin tulee. Raskausoireista sen verran, että pahoinvointi on nyt minulla 24/7 kestosta ja iltakooma on jo seiskan jälkeen.

Nyt kun varmistui la, jos joku voisi minulle laittaa tuonne ekalle sivulle PAMPULAX/ 7.LAPSI/ LA 31.5./ KAKS
 
No nyt alkaa huomaan et raskaana ollaan :D koko ajan huono olo paitsi heti syömisen jälkeen hetken ok olo. Oon ollu jo 2 päivää kotona ja makoillu sängyssä, mitään en jaksa tehä. Palelee ja väsyttää. Tänään 6+1 tai 6+3. Toivottavasti kaikki ei kuitenkaan mene tuonne facebookin puolelle. Mua ei ainakaan kiinnosta :)
 
Täälläkin yksi kesäkuun odottaja. Esikoinen saa seuraa ihan yllättäen. Toinen raskaus on ollut erilainen kuin ensimmäinen. Väsyttää ja yököttää, ja ärsyttää ihan käsittämättömästi. Saattaa johtua siitä, että ei saa rauhassa levätä, vaan koko ajan pitää tuota yhtä vahdata ja viihdyttää. Tekisi mieli välillä karjua koko maailmalle.

Että juu, tosi lämpimissä tunnelmissa täällä. Viikkoja on varmaan 6+ en ole varma. En seurannut kiertoa tarkasti. Suunnitelmissa oli töihinpaluu...
 
Minäkin liityn tänne kesäkuun odottajiin. Takana on kaksi keskenmenoa (rv 8+0 ja 9+6) tänä vuonna, joten en vielä oikein uskalla iloita tästä raskaudesta. Esikoinen on 2,5-vuotias ja raskaus alkoi silloin sen kummemmin yrittämättä. Koko raskausaikakin meni hienosti. Siksi tämä toisen lapsen saamisen vaikeus tuli ihan puun takaa. Nyt ei voi muuta kuin odotella, että miten käy.

la 10.6. Frid / 31 v. /2. lapsi
 
Täällä myös yksi juuri plussannut, kolme vuotta yritystä takana ja lapsettomuushoidoissa toisella inseminaatiolla tärppäs. :) Esikoinen tulossa. En kyllä millään meinannut uskoa silmiäni kun piirty kaks viivaa testiin, kääntelin ja ihmettelin sitä testiä että mistä se voi heijastaa et ei tää voi olla mahdollista kun niin monta negatiivista testiä takana mut kaipa se on uskottava :D Epätodellinen olo!

la 20.6.16 miicu/ 23v/ 1.lapsi
 

Yhteistyössä