40+ SO WHAT (VOL.11)

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Ottis
Minä täällä taas, moi :ashamed:! Kävin just pisulla. Pikkareihin ei ollut tullut pisaraakaan, mutta kun pyllyäni pyyhin, tuli paperiin sen verran kirkasta verta, ett oletan vahvasti sen olevan tätiä itteään. Laitoinkin jo yövaipan. Luteaalivaiheen pituudeksi jäi siis 18 päivää, mikä antaa Terolutien myötä toivoa alkavaan kiertoon jos vain saan simppasia ajoissa ja niitä muutenkin vähän vikkelämmiksi. Ja saankin, sillä onhan mulla se miesten hedelmällisyystesti pelotteena :LOL:. Suunnitelmissa on tehdä eka testi nyt 3-4 viikon selibaatin jälkeen ja uusintatestaus siitä oikeaoppisesti 3-7:n päivän päästä. Jospa mieskin näkisi mitä pidättäytyminen simppasille tekee.

Keskiviikkona aloitan Clomifenien popsimisen ja siitä lähtee lasku täysillä päin uutta ja toivon mukaan plussakiertoa. Jos näin kävisi, ehtisin vielä 43 vuotiaana synnyttää :saint:. Voispas vauvan LA olla aika lähellä omia synttäreitäkin. Voi miesparkaa! Sitten ois kaloilla kaksi rapua vastuksena ;). Teki varmaankin punaviini temppusiaan kohdun verenkiertoa parantamalla kun ja jos sai vuodon alkamaan.
 
Aurinkoista huomenta!

Täällä kauniisti paistaa pilvettömältä taivaalta, asteet on lähellä nollaa ja ihanan kirpeä tuuli tuiversi poskiin kun kävin aamulenkin.

Ottis voihan nyt perhanan perhana, nyt se täti koputteli ihan väärän ihmisen ovelle. : /
Mutta tosiaan, juhannusvauvahan olis aivan upea juttu!! Joten nyt se plussakierto sulla lähtee käyntiin =) Ihanaa, kuvittele: Juhannusvauva, siinä on jotain ihmeellistä vanhankansan mystisyyttä :) :heart:

Päivitys oli kunnossa. Yrjöklubissa siis. Hui, en totu koskaan näkemään itteeni tolla listalla :D

SS Paljon voimaa sulle lähetän, uskon että pettymys on triplakova verrattuna luomuyrityksiin, enkä osaa kuvitellakkaan sun oloasi. Nyt oikein ihanaista syksyistä taukoilua sinulle, keräähän voimaa tuosta karisevasta luonnosta ja palaa sitten mahtipontisena :) :hug:

Hyvää lauantain jatkoa!!! :wave:
 
Huomenet naiset! =)

Minulle saa sitten merkata kp.2 tälle päivälle..:':)'( näin ne asiat vaan tahtoo mennä.
Liian hyvin olisi asiat ollutkin jos raskaana olisin ollut.
Ottikselle myös suuri:hug: rinta rinnan eteenpäin!

Darialla asiat mallillaan,niin sitä pitää.:heart: olen iloinen puolestasi!

Kaikkea mukavaa lauantai päiväänne!!!!!:cool:
 
Ottiksella isosti :hug:

Arvatkaa maltoinko odottaa sitä sunnuntaita vaikka niin suunnittelin no en joten aamulla varsin tyylipuhtaan negan testasin :ashamed: no huomen aamulla uusiks tosin olo on kyllä sellainen että eiköhän tuo täti sieltä aikanaan taas saavu:(
 
Ottis
Kiitos wiiwi67, Daria10 ja ulla4, vaikka taitaa olla niin, etten ainakaan itselleni voi vielä kp1 laittaa, sillä ei se täti tullutkaan :headwall:. Sen yhden kerran reippaammin verta pyyhin, yön aikana tullut siteeseen vain tuhrua ja nyt toisella aamupisulla käydessä ei tullut paperiin kunnolla tuhruakaan. Mutta kyllä se täti on tulossa, sillä minäkin testasin tänä aamuna herkällä puikkotestilla (testikaupasta) puhtaan negan. Aamuselle sitä jaksoin sen 5 minsaa tuijotella ja hetken olin punaista toisessa laidassa näkevinäni, mutt nyt kun se on 4 tuntia kuivunut, ei näy edes viivan paikkaa.

ulla4 Peukutuksia huomisaamuun testaukseen, että viiva alkaisi jo hahmottua. Negat on tavattoman kurjia tuijoteltavia varsinkin, kun niin kovasti odottaa jotain muuta näkevänsä :hug:.

wiiwi67 Pahoittelut tädin tulosta :hug:. Sulla oli niin toiveikkaat fiilikset, ettei sua osaa edes lohduttaa. Toinen virtuaalihali :hug: perään.

Daria10 Kiva, ett tiedot olivat oikein :). On suuri ilo saada yksi toisensa perään sinne kirjata =).
 
Ottis


Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

wiiwi67 (42)................kp2/25-32........yk26 (km3/10)....4.
Inia (43).....................kp2/26-30........yk26.................1.
Iida-Karoliina (45).........kp3/23-29........yk16..................5./1.yht.
mur-mur (45)...............kp3/25-28........yk17(km2/10)......3./2.yht.
Ballerina Bolero (40)......kp4/25-28........yk33..................3.
Raputar (40)................kp5/27.............yk3...................2.
Hysteria (42)...............kp5/25-29.........yk6...................1.
Mahdotontako (45).......kp9/29.............yk3...................1.yht.
Tirlittan1968 (42).........kp10/28.............yk2...................2.
onlydream (37)............kp10/23-29.........yk?...................3.
haave2010(44)............kp11/29............yk4(km6/10)......4./1.yht.
liiza (44).....................kp19/24-27.......yk29.................4.
daria10 (40)................kp26/29-34.......yk7...................3/2.yht.
Ottis (43)...................kp29/24-28.......yk15.................1.
ulla4 (40)...................kp32/35-45.......yk1...................4.
tirulii (42)...................kp32/30-34.......yk1...................2.yht.
Ämy (41)...................kp33/27-30.......yk2....................4.
haave3 (41)...............kp38/28-36.......y2v....................3.
Tilda69 (42)...............kp?/28..............yk1....................2.
taavi166 (39).............kp51/28-42.......yk16...................3.
ikiemo (45).................kp74/20-50......yk?.....................4.
nillanilla (42)...............kp?/28-33.........yk11..................1.



RKTT

daria10 (40)..................dpo15 :heart: :heart: :heart:
ulla4 (40).....................dpo12
liiza (44).......................dpo8


ovistestiplussapäivä = dpo-1
seuraava (eli oletettu ovispäivä, myös ilman testiä itse oletettu ovispäivä ) = dpo0
sitten dpo1, jne.
hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Naiset RKTT-lista uhkaavasti lyhenee, nyt reippaasti kaikki ovistelijat ilmoittautumaan raskaaksi ;).

wiiwi67 Sulla jäi nyt kyllä luteaalivaihte todella lyhyeksi. Tekis totisesti mieli käydä vähän nuppaamassa sitä sun gyneä, kun ei Clomeja ja Teroja sulle kirjoittanut. Itse alan nyt pikkuhiljaa luottaa, ett Terolut voi mulla toimiakin, vaikkei varmaan maailman paras hormonituote olekaan, mutt silti kiukuttaa sun puolesta, kun noin lyhyt luteaalivaihe väistämättä kertoo keltarauhashormonivajauksesta. Ethän loukkaannu, ett näin kirjoittelen :hug:? Täällä olen itse saanut niin paljon tukea, kannustusta ja tsemppiä, ett toivon omalta osaltani voivani rohkaista sinua hakeutumaan toiselle lekurille, ett saisit myös vähän boostausta.

ON Mua alkaa vähän risoa kun ei tule plussaa, ei tule tätiä ja olisi jo hirveä hinku päästä uuteen kiertoon kiinni, sillä hullun lailla uskon, että kyllä me se vauva ensi kesänä saadaan. Kevätvauvaa ei tullutkaan (ilmeisesti) enkä pääse ennen lukuvuoden loppua äippälomalle, mikä olis ollut kova sana (työtä kammoksuvako olen?), mutt juhannusvauva olis todella kiva =) eikä sekään haittais vaikka menisi ihan heinäkuulle rapulapseen haaveiden totetutuminen :rolleyes:.

Pitänee alkaa miehelle puhumaan ekan simppatestin tekemisestä lähipäivinä.
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Rominas Apujaaaaaa :eek:!! Dariaa yrjöklubiin yöllä kirjatessani hoksasin, ett sua en ole sinne päivittänyt ollenkaan :ashamed:. Voisitko ystävällisesti virkistää mun muistia sun plussauspäivästä, dpo oli 12, eikös? Toinen lapsi kyseessä ja mikäs se kp olikaan ja normaalikierto myös. Tiedät litanian mikä sinne laitetaan. Olen todella pahoillani mokomasta fibasta, mutt korjaan tilanteen heti kun mahdollista.
 
Ottis Mikä ihmeen miehen hedelmällisyystesti? 3-4vkoa selibaatissa:confused:? Uskotko, että miehes on sen selibaatin pitänyt, eikä kädellä käynyt? Anteeks kun tällaisia kyselen, mutta oliko se niin, että sun mies ei jostaiin syystä halua mennä oikeeseeen sperma-analyysiin? Pelottaako sitä? Ja anteeks, kun en muista (täällä tapahtuu niin paljon, ja mulla vaan yks pää kesät talvet), mutta oletko sä käynyt tutkimuksissa tsekkauttamassa että sulla kaikki on ok? Ainakin sulla on jo kahdensorttisia hormoniapuja, se on hyvä! Siinäkin mielessä oliskin ihan aiheellista jos mieskin tutkitaan. Mieshän on helpompi ja halvempi tutkia. Mun mies kävi yksityisellä, maksoi muistaakseni about 80e ja vastaus tuli noin viikossa (vai oliko se kahdessa).

Hyvältä kuulostaa toi luteaanivaihe sulla :). Näyttää muutenkin siltä, että jos sun täti nyt päättää tulla, niin jotain yritystä siellä ainakin on tapahtunut. Luulen, että mullakin oli viime kierrossa yritystä, kun täti oli myöhässä ja oireitakin oli olevinaan (oireet olivat niitä, että ei ollut oieita). Vaikka negat on kurjaa katseltavaa, niin sun hailakat viivat ja tädin myöhästyminen antaa kuitenkin toivoa siitä, että viimeistään ensi kierrolla tulee kunnolla plussa ja juhannukseksi vauva kainaloon.

Helppo tietty sanoa, mutta nyt vaan positiivista ajattelua kehiin, niin kuin sulla jo onkin :). Juhannusvauva on nyt päätetty =) :heart:
 
Wiiwi67 Voihan p***a! Se Tädin Kurjake sit tuli sinne :(. Ei tässä paljon mitään positiivista sanottavaa keksi, mut jos mitenkään psytyis ottamaan ilon irti noin kahden viikon ”vapaudesta”. Vapaudella tarkoitan sitä, että kroppa on normaalimmillaan silloin (siis jos ei oo mitään hormoneja käytössä sekoittamassa oloja), eikä ole mitään sen kummempaa mitä jännittäis (paitsi ovis). Sais sielukin levätä hetken. En tiedä auttaaks tää nyt yhtään, mutta ainakin tarkoitan vain hyvää :heart: . Ja wiiwi, kompaan Ottista: jos suinkin mahdollista, hanki second opinion toiselta lääkäriltä. Halaus :hug:

Ulla4 Vielä ei soudeta venhettä lepikkoon, vaan toivotaan viimeiseen asti. Kaameaa, kun tulokseen (nega, plussa tai täti) ei tossa vaiheessa (tai missään vaiheessa) voi itse vaikuttaa mitenkään. On vain alistuttava ja odotettava. Se on ihan kaameaa! Tsemppiä ihan hirmusti ja plussaa puhallan pallea pullollaan +++++ :whistle:
 
Ottis
Kiitos Hysteria! Kysellä saa =). Ei mua kummemmin ole tutkittu, mutt gynen mukaan kaikki sinänsä ok. Miehen simppatesti mittaa onko simppoja millissä sen normaalin 20 miljoonaa, ei muuta. Kotona tehtävä testi. Ja en usko, ett mun ukko kävis nyrkkipyykillä, niin vähäistä hänen seksuaalinen halukkuutensa on :). Lähenpä jatkamaan nurtsin leikkuuta, joten palaillaan :).
 
wiiwi67 Voi itku, miten kävi:'( täti löysi siutkin:hug:..

Jaksuja kovasti ja nenu uutta yritystä päin - SE olkoon plussainen!!:heart:

Ottis mie en silloin jouluisesta raskaudestani tikuttellut ovista kuin hetken..
..mutta selkeiden oireiden perusteella: Ovis+ 11.12(12.12 kunnon limat& kovat kipuilut muniksissa) ja 22.12 tunsin sen viiltävän, terävän kivun hävyn päällä - oli tosi kova, henki aivan salpautui hetkeksi ja sellaista en ennen ole tuntenut..siitä sitten oireethin lisi(lämmöt pysyi korkialla vaan, rinnanpäitä kihelmöi/kutitti, olin tooooosi ärtynyt, kuumoitteleva jne.)
Eli..dpo10 oli melkoisen varmasti se kiinnittyminen.

Jos ei tärppi nyt käynyt, tulisi se täti sitten suosiolla - niin kelju vuotella:(
..nuo Terot tosiaan saattaa pidentää loppupäästä sitä kiertoa ja siksihin saattaa täti viivytellä
..ihanempi tietenkin olisi, jos viivytys merkitteis SITÄ:heart:

ulla4 kovasti täällä vielä jännään puolestasi :heart:++++:heart: d=)b peukutuksia!!!!!


liizukalle myöskin ISOT :heart:+++++:heart: peukutukset!!!! d=)b


Nyt sitten miekin taasen Oili neitiä odottelemaan..:)

..ja tässä laskeskelin, että O+ sattuupi 13.9(ma)..onpa mukawoo - saapi "jörniä" viikonlopulla ja O+ pvä:nä sitten vielä varmistella:p
..koska mies on nohevampi silloin;)..arkisin aina niin väsy töidensä vuoksi..
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Kiitos mur-mur infosta taas kerran :). Sinuun voi luottaa :hug:.

ON Sen verran pessimisti olen, ett tänään aloitin Duact-kuurin tähän lenssuun. Päätä särkee niin, ett varmaan on poskiontelot tulehtuneet ja sitähän tämä yskäkin on. Eli tätiä vain odottelen. Kyllä herkässä testissä olis pitänyt jotain näkyä jos olis ollut näkyäkseen. Tuhruilu vähentynyt kuitenkin. Alistunut olen ajatukseen, ett täti voi viipyillä vielä viikonkin, mutt sittenhän mulla onkin 15.9. aika sinne gynelle, joten elämä voittaa lopulta =).
 
Kiitosta kovasti myötätunnosta!:flower:

Kyllä on mieli maassa,aivan tyystin,ihan vetämätön olo. Mut ajattelin tosiaan että menen toiselle lekurille,ei tämä taida tosiaan ehkä muuten onnistua...harmittaa niin vietävästi:(
Ottis sulla metkat paikat siellä,toivon sinulle sinulle niiiiiiiiiiiiiiiiiin mahdottomasti +++++++++++:heart: äläkä välitä ukkosesi pahoista sanoista,vaikka sattuvatkin,mutta uskon ettei hän niin oikeasti ajattele,onhan tämä teidän yhteinen projekti,eikä siinä moittiminen ja haukkuminen asiaa edistä.;)

Mukavata lauantaita kaikille ja naaaaaaaaattikaa toisistanne!!!!
 
nilla, onnea kovasti punktioon, että sieltä hyviä soluja tulisi, sekä toipumista punktion jälkeen! Niin, tuli mieleen vielä lääkkeistä, että varmaan meille tulee nyt mahdollisen siirron jälkeen jotain suihkauksia muutamana päivänä, viimeksi oli jo puhetta niistä, mutta en silloin vielä halunnut niitä. lumeton on kai myös niitä käyttänyt ainakin kerran? Kävin tänään jo osan lääkkeistä, ja 700 euroa meni! On tainnut hinta nousta sitten viime syksyn... Ja lisää pitää vielä ensi viikolla hakea... Uskaltaakohan sitä koskaan laskea kuinka paljon rahaa näihin hoitoihin on mennyt?

Kaikille plussarikasta syksyä toivon! :flower:
 
Wiiwi Lämmin lohtu:hug:

Ottis Ei hätää! En ollut hoksannu itse käydä edes kattomassa yrjökerhoa. :ashamed:
Hyvin olit tiedot löytäny/muistanut. Eli plussasin 22.8.2010, kp 22/25-27, dpo12, yk 2 (tai pitäiskö siihen panna se ihan alkuperäinen??) ja 2. odotetaan.
 
Ulla ja Liiza: Plussa Puhuria Sunnuntain kunniaksi!!! +++++++:heart:

mur-mur: Oili Onnea kovasti!!:)

Ottis: Miten siellä? Yltyikö vuoto vai rupsahtiko pariin pisaraan? Voisiko mitenkään olla kuitenkin +++++++++?:heart:
 
Viimeksi muokattu:
:wave:
Tulinpas tarkistaan mikä kp on menossa.Tätsyä ei näy ja tissit kipunoivat:vampire:
Duactia pistelen poskeeni Ottiksen tavoin.Huh mikä olo :snotty:
Voi kun en peikkoon tartuttaisi tätä hirveyttä.
Puhaltelen +++:whistle: teidän tikkuihin,niin ovis kuin r-tikkuihin!
Kömpis takas peiton alle : /|O
 
nilla Peukut pystyssä, toivottavasti punktio sujuu hyvin. Muistahan varata kotiin selviytymispakkaus kaikkea ihanaa, suklaata, lehtiä, leffoja.. Nyt on hyvä syy helliä itseä!

Ottis Luulisi että saisit sen lähetteen, sulla kyllä jännät paikat meneillään, täällä taustalla olen kurkkinut testailujasi ja sitä viivaa nyt vaan toivotaan vahvistumaan. Jospa jo tänään?

mur-mur Juttujasi on aina yhtä hauska lukea, elävöittää mukavasti ketjua! =)

Rominas Oletkos todennut uusia raskausoireita? Niitä on aina niin kiva lukea. :)

Inia Sanos muuta, ei ehkä edes kannata miettiä miten paljon rahaa tähän uppoaa... Selvästi eniten syövät nuo lääkkeet. Me saatiin neuvoteltua klinikalla piikki siten, että maksamme könttäsummana kaikki tämän kuukauden hoidot, se helpottaa vähän.

Hysteria En usko että munasolut voivat ylikypsyä kokeneen valvovan lääkärin silmien alla, sen vuoksi sitä jarrupiikkiä käytetään ettei niin käy jos sellainen näyttää olevan tapahtumassa. Ja senkin vuoksi siellä ultrassa joutuu ramppaamaan että tilannetta seurataan. Oletkos saanut mitään oireita Puregonista? Tosiaan, apteekissa sanoivat, että se säilyy huoneenlämmössä 3 kk joten ei tarvi laittaa jääkaappiin pistosten välillä. Onkos sulle jo annettu viitteitä mahdollisesta punktiopäivästä? Mulla se on tulevan viikon keskiviikkona tai perjantaina. Olispa meillä sama päivä niin mentäis todella käsikädessä tää hoito läpi!

ON Turhaa rehvastelin että piikit menee mennen tullen ongelmitta, eilen kun olin pistämässä jarrua niin osui johonkin lihakseen (en tosin tiennyt että sellaisia mulla mahassa enää edes olisi ;)) tai hermoon ja eikun miestä huutamaan hätiin. Hän otti ja iski piikin ilman sen kummempia kipuja eli heti helpotti. Huomenna taas ultra.. Vähän noi hormonit tuppaa hikoiluttamaan, ja ehkä väsyttää enemmän, muuten menee ihan hyvin. Kaikille rentouttavaa sunnuntai-päivää!
 
Ottis
Rominas Osuvasti kysytty. Vuoto rupsahti pariin pisaraan. Illalla en saunan jäljestä laittanut enää sidettäkään, tuhrikoon housut jos on tutkiakseen. Kuivikohan Duactin myötä limikset myös alakerrassa =)? Mikä se sun alkuperäinen yk oli?

tirulii Toivottavasti Peikko tosiaankin säästyy kauheudelta. Paranemista!!

Inia Varmaankin sievoinen summa mennyt teilläkin jo hoitoihin. Minä en uskalla laskea edes testeihin käyttämiäni rahoja, joten voipi olla, ettei kannata alkaa ynnäillä :).

wiiwi67 Hyvä, että olet jo ajatellut toiselle lekurille menemistä. Tsemppiä sulle näihin kurjiakin kurjempiin tätipäiviin.

Just nyt on vaikea olla ukkosen sanoista välittämättä, sillä mies alkoi eilen humalluttuaan taas riehumaan. Piti katella elokuvaa yhdessä ja käänsi toiselle kanavalle, kun siellä paukuttelu loppui. Perusteli sitä sillä, ett kanavaa voi vaihtaa, kun ei siellä kuitenkaan tapahdu mitään. Mun mielestä taas olis oleellista kuulla mitä siellä puhutaan ja juonitaan. No, ukko tuosta suivaantui taas, heitti kaukkiksen lattialle ja istui hetken tietsikalla. Sitten hän lähti alakertaan lukemaan ja sanoi, että kun hän alkaa nukkumaan, talosta ei näy valonpilkahdustakaan. Menin makkariin perässä kyselemään, ett miksi ihmeessä hänen pitää aina alkaa kiukutella niin lapsellisesti ja lapsellisista asioista. Siitäpä sai hän päähänsä kivuta vintille ja meinas heittää töllön alakertaan. Sain sen käsistään napattua ja kannoin nätisti alas. Sitten mies oivalsi, ett myös antenni on 'hänen'. Haki tikkaat, ett kiipeää irrottamaan sitä. Sanoin, ett jos yhdenkään askeleen astuu tikkaita ylös humalassa, soitan poliisin. Yrittihän se pirulainen jo tikkaita seinälle asetella, mutt minäpä kippasin nurin niin miehen kuin tikkaatkin. Mies tuli takas sisälle ja kipusi ullakolle katkomaan antennin piuhoja. Siinä vaiheessa suutuin niin, ett työnsin sen a) tuvan puolelle, b) portaat alas ja c) ovesta ulos. Pisti poika vastaan kovasti, mutt rähinän alettua olin antanut hänelle 20 minsaa aikaa häipyä ja kun kello tikitti, laskin minä minuutteja ääneen.

Siinä taistelun tuoksinassa mies sanoi minua jälleen kerran mahoksi lehmäksi ja väitti, että kyllä HÄNEN SIMPPASILLAAN sais lapsen aikaiseksi. Minä siihen, että juu ehkä, mutta sillä seksin paljoudella ehkä ei. Kun mies viimein lähti, käski minun huolehtia, ett siskoni on poissa mökiltä, kun hän sinne menee. Itsehän en voinut autoa ajaa, ku olin parit sidukat kumonnut ja alkuillasta yhden paukunkin, mutt sain yhden kaverin kiinni ja hänen lapsukaisensa kanssa käytiin sitten pikku ilta-ajelulla ja haettiin systeri tänne. Mies oli kuitenkin mennyt toimistolle ja nukkui siellä ryssänkirkkoa kun kävin. Niin kurja olin, ett auton avaimet otin kotiin mukaan.

Ts. Kaiken muun ehkä voisin osata antaa anteeksi, mutt en sitä, ett mies juo itsensä niin tolkuttomaan tilaan, ett lähtee ajamaan humalassa autoa. Melkein toivoin, ett olisi osunut poliisipartio vastaan. Jos tästä eteenpäin yhdessä jatketaan, se ainakin on varmaa, ett mies joutuu ehdottomaan alkoholinnauttimiskieltoon.
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Raputar Ei kauaakaan, kun lirautin aamupissat kiltisti pönttöön. En usko plussaan ja toisekseen niiden negojen kattominen niin tuskallista puuhaa, etten nyt jaksa. Onneksi miehes sai sut pelastettua omalta piikitykseltäsi. Seuraavan kerran menee paljon paremmin :).
 

Yhteistyössä