40+ SO WHAT (VOL.11)

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Hysteria onnea ja enkeleitä yhteiselle matkalle pikkuisen kanssa, aivan ihanat uutiset :heart:. Minä en siis voi olla raskaana kun olen sinkkuäiti, paitsi kyllä viime viikolla oviksen aikoihin niitä isiä oli tosi paljon lastenaltaassa :|.... Oikeasti tää töiden aloitus vaan on ollut aika rankkaa hoitovapaan jälkeen. Ja luulen että ovuloin kummaltakin puolelta tässä kierrossa, joten keltarauhashormoonia on varmaan reilusti veressä. Mutta nauti sinä plussastasi. IVF hoidon jälkeen ei monestikaan ole aluksi raskausoireita koska kroppaa on jo valmiiksi sekoiteltu hormoonikoktaileilla. Mahdottomalle tosi paljon peukutuksia, ompa jännät paikat.

Seinäkukkaselle pahoittelut negasta. Olen ikätoverisi ja luulin ettei meidän ikäisille tehdä enää ivf:ää. Mita verikokeita sulle tehtiin ennen IVF:ää. Minä siis sain esikoisen 3 IVF:än tuloksena 40 v. ja pikkukakkonen passista 43v. Viimeinen pakkaslapsi ei selvinnyt nyt keväällä sulatuksesta. Yksi vauva olis vielä haaveissa mutta olen luullut että ivf omilla soluilla ei ole mahdollinen. Millä lääkekoktaililla hoitotehtiin? Itse olen pohtinut alkionadoptiota mutta vielä se mietityttää.

Murmurille lohtuhalaus jos se täti nyt sieltä tulla tupsahtaa.Tosin muistan kyllä että joulukuussakin olit jo hanskat heittänyt tiskiin ja sitten se pieni ihme ilmoitti tulostaan.Muillekkin tädin yllättämille pahoittelut ja sitä plussapölyä sinne laitan( tosin en osaa noita ihania kuvia laittaa niinkuin murmur)
 
Kaunis kiitos Tyynetuulia:heart:=)
..ei taida kahta kertaa NIIN ihanaa ylläriä miun kohdille sattua.
Silloin Jouluna -09 oli kuitenkin kovasti tuntemuksia: almasulla(hävyn päällä) vihlontaa, jomotusta, kuumottelua, rinnanpäät kipiät ja lämmöt tosi korkealla - nyt ei mitään noista..:(

Tämmöttii tämä vaan on..yritystä sitten vain uudemman kerran seuraavalla kiertoa:)

Mukavaista iltaa kaikille ihanaisille - täti pysyköön poissa teitin nurkiltanne, plussia O&R-testeihin!!:heart::wave:
 
Viimeksi muokattu:
Mahdotontako, lumeton, Seinäkukkanen, sarppav, mur-mur, Ottis, raputar, ulla4 ja Tyynetuulia. Kiitti ihan hirmusti teitin halauksista, kukkasista, iloistanne mun puolesta ja kauniista sanoistanne :heart:. Niinhän minäkin iloitsen teidän iloistanne ja suren kanssanne kun mieli on maassa, ja tiedän ettei tää oo muilta pois, mutta mutta mutta kun olis niin paljon kivempaa olla iloinen tästä jos tekin saisitte testeissä viivoja:attn:! Te ootte ihania! Ja arvokkaita, viivoilla tai ilman, sellaisina ku ootte.

Ja Raputar et oo yhtään imelä, vaan vaan suurisydäminen:heart:! Ens kerta on sun vuoro, joohan?!!

Mahdotontako Mikäs ihmeen lista toi oikein on…? Ootko jo pissiny R-testiin vai ootko ollu päikkäreillä koko päivän…? Komppaan ulla4:ää, muuten täällä on uteliaisuudesta puoliksi haljenneita naisia. (Hyvähän mun on usuttaa, kun ite en moneen päivään uskaltanu..). Mä tsempitän ja kompitan ja heilun täällä plussaa tikkuus+++++.

Mur-mur Sä sit osaat aina löytää niin osuvia kuvakkeita ja pistät niillä palstaan aina piristysruiskeen. Ootko jo korkannu toisen olusen eli tädille kosto hyvin käynnissä:LOL:? Päin uutta kiertoa hirmuisella draivilla :).

Ottis Toivottavasti hyrisevät olot mökillä jatkuu ja suhde saa uutta PUHTIA :heart::heart:! Oon ajatellu sua monta kertaa tänään ja lähettelin hyviä säteitä, tuliks perille? (Mietin sitä ahventakin :D, mitäs sille kuuluu?).

Tyynetuulia Kiitos tosta ivf-oireinformaatiosta. En tienny, mut aivan loogiseltahan se kuulostaa. Kroppa onkin ollu aika sekaisin, ja olin jo ajatellu että jos tää ivf ei onnaa nyt, niin en kyllä enää (ainakaa ihan heti) tähän hormonirumputukseen uudestaan lähe! Mikset ottais sieltä altaasta jotakuta mukavaa sinkkuisää ja sit menisitte pussauskoppiin ja sit hynttyyt yhteen ja sit olis pian suurperhe...:heart::heart: :)
 
Viimeksi muokattu:
Nati nati Hystis, pienen ylläri pyllärin tuleva emo&kaikki muuthin ihanaiset!!:heart:

Juuuuh, kylläpä mie sen toisenhin olusen otin, ei tuntunut isolla tytöllä missään;)
..vaan ensiviikonlopulla kun kulautan kurkuuni punkku pullosen, TUNTUU JA VAIKKA MISSÄ - JOKA SOOOOOOOOPUKASSA!!!:p I am:cool: melkeinpä..
..seuraavana aamuna sitten voipi olla toinen ääni kellossa..:x..:D

Ps. Hystis, tuo Mahdotonta(kon) laittama lista, on meidän pinosta(muistaakseni kaikki)raskautuneita kuumeilijoita n. 1v ajalta.:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Tyynetuulia yritän tässä vastailla kysymyksiisi. Minä aloittelin nämä hoidot 44v. (melkein 45v.) ja soittelin eri klinikoita läpi ja kysyin ketkä suostuvat tekemään. Ensin olin hoidossa Fertinovalla ja nyt viimeisessä hoidossa Graviditaksessa. Kaikki klinikat eivät suostu tekemään tämän ikäiselle eivätkä myöskään sinkuille (minä myös sinkku). Mutta sehän siinä on, että Kela ei korvaa yli 43 vuotiaille, joten olen maksanut itse kaikki, myös lääkkeet ilman kelakorvausta. Ja ihan halpaahan tämä ei ole! Kelakorvauksia voi kyllä hakea jälkikäteen, mutta itse kyllä epäilen etteivät korvaa 45 sinkulle mitään.

Verikokeissa oli useampi hormoni, ainakin FSH, joka minulla oli muistaakseni 6,2. Jos FSH nousee korkeaksi ( kymmenestä yli) niin ilmeisestikään raskautuminen ei enää onnistu ja lähestyessä vaihdevuosia arvo nousee . Sen lisäksi otettiin THS (minulla vähän korkealla ja nyt syön tyroksiinia). Muita hormoneita en muista, mutta minulla olivat normaalit arvot. Ja lisäksi tuli tietysti psykologikäynnit, koska käytettiin luovutettuja siittösoluja.

Ekan ja tokan IVF:n lääkekoktaili oli Femar+ Puregon+ orgalutran+ pregnyl. Molemmissa hoidoissa tuli 10 solua. Ekalla kerralla hedelmöittyi 7 ja tokalla vain yksi. Pakkaseen ei kuitenkaan saatu mitään. Kolmas ICSI oli ensin herättelypistoksia ennen kuukautisten alkamista Menopurilla ja itse hoito Clomifen+ menopur+orgalutran+pregnyl. Kahdeksan munasolua tuli ja kaksi ihan hyvälaatuista siirrettiin. Pakkaseen ei taaskaan mitään. Elikä sehän on ongelma meidän ikäisillä, että munasolujen laatu ei ole enää niin hyvä, mutta kyllä minulla ainakin niitä ihan ok määrä tulee. Sitä en tiedä kannattaako enää jatkaa.

Tässä minun tarinani, taisi tulla vähän pitkä teksti :ashamed: Onnea sinulle hurjasti kahdesta lapsesta ja kannattaa varmasti ottaa selvää mikä oma hormonitilanne on:)
 
Voi että mua ärrrrrsyttäää ihan yleisesti ja myös sun puolestas Seinäkukkanen. Sellainen asia nimittäin, ett' mitä heleveteä se Kelalle saati yksityisille klinikoille kuuluu jos on sinkku tai bi tai lesbo tai lintu tai kala tai kissa tai koira tai mikä ikinä!!! Ikärajan nyt viel jotenkin ehkä vois ymmärtää, jota sitäkään en kyl oikeesti ymmärrä jos ei ole jotain kuolemanriskiä tms. ja raskaushan harvoin sitä on - päinvastoin syntymäriski. Mitä jos sanois että "on mulla mies, vaikka ei naimisissa ollakaan, mutta se on hedelmätön" (joku perinnöllinen sairaus vaikka). Eihän ne voi klinikoilla pakottaa miestä tulemaan mukaan. Mua raivostuttaa kaikki tollanen klinikoiden ja yhteiskunnan liika holhoaminen, kun on kumminkin kyseessä aivan luonnollinen tarve ja tapahtuma, johon jotkut vaan tarvii vähän apua. Voi Seinis, hirmuisesti tsemppiä sulle, mitä sitten päätätkin tehdä. Sulla on mun 100% tuki ja tsemppi tähän hetkeen ja päätöksiisi jatkaa (muoks) tai jos vaikka et jatkaiskaan. Mitä ikinä teetkin; valovoimaa kaikkeen sulle Seinis :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Hystis sinun ehdottomasta tuestasi! Tuntuu tosi hyvältä kun täällä palstalla saa tukea kun yksin näitä hoitoja tekee. Onhan minullakin tukijoukkoja, mutta täällä kaikki ymmärtävät mistä on kysymys.

Toivon tosi kovasti, että sinun raskaus etenee hienosti loppuun saakka ja yritähän nyt nauttia täysillä plussasta! Halaus:heart:
 
Täti toivotti huomenet joten täällä kp1.

Eilen iski oikeen kunnolla tajuntaan miten suuri merkitys tällä palstalla on. Kun on muitakin samanikäisiä ja vanhempia jotka plussaavat - saa itsekin puhtia jaksaa yrittää...

Hystis miehesi on varmaan ihan täpinöissään? :) Raportoithan oireitasi, jookos? Ja huomenna aamulla sitten verikokeeseen?
 
Voi Onneaa Hirmusti Hystis eikös jo saa Onnitella??!!Ihanaa plussia plussia!!
Omaa napaa heti perään.. ei menkkoja ei...Pinna on kireellä kun viulunkieli ja alamasua juilii välillä ja nälkä on hirmuunen..sais jo alkaa niin pääsis tää kroppa ja pää taas tasapainoon!
 
Viimeksi muokattu:
MITÄ?? Onko Mahdotontako plussannut?? Miten olen niin huonosti lukenut että on ihan sivu mennyt uutinen?? Pakko mennä uudestaan lukemaan ed.sivut..
Mutta myös siis Onnea sinullekkin jos minä puusilmä en ole nähnyt.
 
Ottis


Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

Mahdotontako (45).......kp1/29.............yk4....................1.yht.
Raputar (40)................kp1/27...........yk4.....................2.
haave2010(44)............kp6/29............yk5(km6/10).......4./1.yht.
Ottis (43)....................kp9/23-28.......yk15..................1.
tetu68 (42)..................kp9/27...........yk6....................3/1.yht.
liiza (44).....................kp14/24-27......yk30...................4.
ulla4 (40)....................kp21/35-45......yk2....................4.
wiiwi67 (42).................kp24/25-32.....yk26 (km3/10)......4.
Iida-Karoliina (45).........kp25/23-29......yk16...................5./1.yht.
mur-mur (45)...............kp25/25-28......yk17(km2/10).......3./2.yht.
sarppav (39)................kp26/28-30.....yk2......................2.
Ämy (41)....................kp26/27-30.......yk3.....................4.
Ballerina Bolero (40)......kp26/25-28......yk33....................3.
Hysteria (42)...............kp27/25-29......yk6......................1.
Tirlittan1968 (42).........kp32/28............yk2....................2.
onlydream (37)............kp32/23-29........yk?....................3.
Nuuttimus (41)............kp33/28-36........y2v...................3.

Kadonneet lampaat: Paitsi nillanilla :heart: =)

Tilda69 (42)................kp?/28..............yk1....................2.
taavi166 (39)..............kp73/28-42.......yk16...................3.



RKTT

mur-mur (45).................dpo13
Hysteria (42)..................pp13 :heart::heart::heart:
ulla4 (40).......................dpo1


ovistestiplussapäivä = dpo-1
seuraava (eli oletettu ovispäivä, myös ilman testiä itse oletettu ovispäivä ) = dpo0
sitten dpo1, jne.
hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.
 
Viimeksi muokattu:
Raputar Voi kurjuus, kp1 :(. Ens kierrosta sitten, vai mitä!? Totta, ilman tät palstaa ja tätä tukea ja empatiaa meistä monikaan ei varmaan olis edes näin järjissään.

Kiittis kiittis tirulii :). Mainiot kuvakkeet olit löytäny, hihhii. (Jumittaako jos on paljon kuvia? Pitäisköhän munkin poistaa se laittamani kuva?)

Nuuttimus Kiitoksia myös :) Toisaalta koitan kovasti olla innostumatta, koska mitä vain voi tapahtua. Mutta toisaalta – niin tapahtuu jos on tapahtuakseen, eikä se huolestumisella parane tai pahene. Milloin meinaat testata?

Ottis kiitos päivityksestä ja nuista sydämistä :flower:. Ihanaa jokuajelua teille, kuulostaa ihanalta :)!

Mul oli n. pp8-11 täsmälleen samanlainen fiilis kuin nuuttimuksella nyt: v***tti (yks päivä en muuta tehny kuin kiroilin), jonkin verran menkkajuilintaa, vähäsen nälkä vähän väliä (ja sit tulin syöneeksi paljon enemmän kuin mitä olisin tarvinnut nälän poistamiseksi). Ja myös mä toivoin että asia ratkeais äkkiä nopeesti, koska oli niin ällö-olo: turvonnu ja muutenki kropppa ja mieli sekaisin. Ajattelin vielä niin, että jos täti tulee, en enää ikuna tämmöiseen hormonihässäkkään lähe, mutta nyt kun tälle ololle on hyvä syy, sen kestää (vaikka kroppa ei tasapainossa olekaan).
 
Kaunista Sunnuntai päivästä!!:flower:


Heti tiedustelemaan: Onhan täti ymmärtänyt pysyä poissa siun luotais Mahdotontako?
..toivottavasti näin ja huomenna sie plussaat komiasti!!:heart::wave:

Raputar voi, olen niin pahoillani puolestasi - lämmin lohtu:hug:miulta, siulle.:heart:

..täällä täti on jo ihan nurkilla kyyläämässä:mad:..lämmöt laski aamulla radikaalisti 35.9C lukemiin, tästä pikkasen nousevat takaisin ylöspäin ja pysyvät sitten vuodon ajan..että näin taasen.
..alkaa sitten yritys 18-->heinävaavi - ihanaltahan sekin kuulostaisi.:heart::)

Täällä tosiaan aurinkoinen päivä, mutta aikas kirpeä kummiskin. Laitankin niitä lämmittäviä sätehiä kaaaaikille teille ihanaisille!!
 
Viimeksi muokattu:
Hystis Mie olin äkäinen ja toooooosi takakireä akka silloin ennen kuin plussasin Jouluna -09
..tuntui, että seinille vois ihan kiivetä kun niin hermostunut olin..ne "hjörmöönithän" ne vain;)

Mukavaista oloista siulle&pienelle:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Heissan,

Raputar :hug: täältä!

Me tultiin juuri koko perhe sienimetsästä, tai mies jäi vielä "viimeistelemään". Löydettiin tosta lähimetsästä ihan mielettömästi suppilovahveroita.
Ja muuten oli vielä keräämättömiä mustikoitakin ihan mielettömästi. Ja olivat isoja, kun on tullut viime viikkoina tota vettä. Pitää varmaan käydä noita mustikoita vielä keräämässä, niin saa tuoreen mustikkapiirakan.
Ja jäi niitä suppiksiakin sinne vielä aivan varmasti.
Meiän pikkupoikakin jaksoi olla melkein 2 tuntia metsässä, puolet matkasta jopa käveli itse. Söi mustikoita minkä kerkesi, ja oli sen näköinenkin sitten :LOL:

ON Mulla on ollut masussa ihan omituinen, levoton olo koko päivän. Sellainen hauska kiherrys, en osaa selittää ;) Ja välillä juilii, nyt piinaillaan, että onko juilinta tädin odotus vai mitä.
Mies jo eilen hoputti tekemään testin, mutta en vielä malttanut. Sanoin vain, että mulla on vaan 1 testi kotona valmiina, en halua sitä vielä käyttää :D
Siihen tuo totesi, että saahan niitä melkein joka marketista lisää...

Jos vielä pari päivää malttaisi sen testin kanssa :eek:

Nyt tekemään niistä sienistä jotakin, ja odottelen vielä sen miehen saapumista, on ollut jo 1,5 tuntia meidän muiden jälkeen siellä keräämässä niitä suppiksia, mahtaa niitä siellä olla...
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille sympatioista. :heart:

Jäin miettimään... Ekaa kertaa tuli sellainen kauhunsekainen tunne siitä, että meille ei ehkä koskaan suoda sitä toista lasta... Juuri ikäni huomioiden. Sehän on ihan mahdollista.. Tietäiskö täällä joku, että mikä on todennäköisyys tai siis riski sille, ettei enää tän ikäisenä onnistu saamaan lasta edes hoidoilla..? Se on varmaan aika korkea, ymmärtäisin, kun niin paljon toi onnistumisprosentti laskee 35:n ikävuoden jälkeen. Nyyhkis, siihen alan nyt itseäni jo vähän ohjata. Lapsellemme sitä sisarusta niin hirveästi haluttais kun ollaan mieheni kanssa tosi lapsirakkaita. Tällä hetkellä ihan :'(
 
mur-mur Heinävaavi sulle on tilauksessa JUU!!! +++puhpuhpuh. Ihania säteitä, kiitos!!

Sarppav Ihan kade olen sienimetsäpäivästänne, ku tiedän miten ihanaa siellä on! Aika maltikas sinäkin oot, niinku myös toi mahdotontakokin. Miehes on ihan oikeessa, niit testejä saa lisää ja kun kaupat on nykyään sunnuntaisinkin auki ja huomennahan on jo maanantai, niin että….;) Anyway, ihanilta noi kiherrykset kuulostaa..:wave: Tsemppiä piinaukseen ja plussaa tikkuusi!

Raputar! Kuule, tilastoja on tehty vaikka minkälaisia ja niitä sitten insinöörit, poliitikot lukevat ja tulkitsevat minkä kerkeävät ja yrittävät nähdä tulevaisuuden visioita. Tilastot on aivan yliarvostettu juttu, eikä niillä ole oikean elämän kanssa yhtään mitään tekemistä! Ajatelkaa nyt vaikka sitä, kuinka pieni mahdollisuus on voittaa lotossa 7,2miljoonaa – ja niin kuitenkin kävi jollekin kalajokelaiselle eilen! Ja mä olen 42 ja plussa tuli. Ja jos kattelet noita plussanneitten listoja, niin sielläkin moni on enemmän tai vähemmän 40+. Älä sinä Raputar-kulta menetä toivoas:heart:. Tässä hommassa vaan on niin monta pientä palasta, joiden pitää yhtä aikaa olla kohdallaan että tärppää. Elämässä tapahtuu joka päivä aivan ihmeellisiä asioita – tilastoista huolimatta! Nyt unohdat kaikki tyhmät tilastot, ainakin sellaiset, joissa on masentavia lukuja. Ja niistäkin luet vain ne onnistumisprosentit. Uskon vahvasti, että saatte lapsellenne sisaruksen. Se ei tullut tässä kierrossa, mutta ehkä jo ensi kierrossa :heart:. Paljon uskoa ja toivoa ja yritykset jatkukoon :)! iso lämmin halaus sulle nyt ja tässä :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Raputar uskoisin, että siulla vosi olla vielä hyvät mahdollisuudet!:)

"Raskaus käynnistyy n. 50-70 %:lle tehokkaissa lapsettomuushoidoissa olleille pareille. Mahdollisuudet riippuvat lapsettomuuden syistä, parin iästä ja lapsettomuuden kestosta
Sinua vanhemmatkin ovat tulleet raskaaksi hoidoilla - oletko muuten miettinyt koskaan tuota luovutusmunasolu hoitoa?..
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä