40+ so what wol.13

Täällähän on tullut juttua runsaasti viikonlopun aikana!
Kiitos ihanista kommenteista! Ehkä tulen sitten listoille, kun tämä tuulimuna saadaan poistettua. Huomista kovasti odottelen, että pääsen kyselemään gynen polilta lähetteeni saapumisesta ja mahdollisista toimenpiteistä :eek:
 
Huomenta, täällä kp1 ja kierto sen kun heittelee.

Rassukka, ikävä juttu tuo tuulimuna, mulla oli edellinen raskaus about 5 v sitten tuulimuna myös, jota yritettiin ensin lääkkeellisesti tyhjentää mutta ei onnistunut joten kaavittiin.
Ja onnistuivat samalla pilaamaan mun limikset.
 
Athina: Millasia kiertoja sulla on nyt ollu? Etkös sä ollut se Kreikkalaisen jumalatar, ni mitkäs miekkosen fiilikset on tällä hetkellä. Vieläkö on lähdössä pois Suomesta?

Mullon jotain välivuotoo parhaillaan. Ei siis ole yritys päällä ja oon ollu niin väsynyki, että ei oo tapahtunu makkarissa oikee mitään nukkumista kummempaa.
 
Täällä yksi "uusivanha" ilmottautuu joukkoon mukaan.
Loin uudet tunnukset sen takia, että minua ei tunnistettas (tutut) ja toisekseen en edes muista vanhoja tunnuksiani.
Mutta täällä 40v suurperheen äiti kuumeilee jälleen.
Ekat menkat kuopuksen syntymän jälkeen alkoivat viime viikolla.
Nyt menossa kp 7.
Josko sitä alkaisi kohta ovista tikuttelemaan.

Enempiä en vielä paljasta itsestäni. En halua, että vielä tunnistaa kukaan vahingossakaan. Olenhan saanut jo "hullun" leiman otsaani. Lapset kuulema riittäisi jo.

Ihanaa olisi päästä plussaamaan loppukuusta. :)
Toivotaan nyt ensin edes se ovisplussa. :)
 
  • Tykkää
Reactions: bugsy ja Luppana 76
Pikainen on... Eilen aamulla ovistesteihin tuli vain ihan haaleat viivat. Tänään vielä varmuudeksi tein Pc:n ja se oli nyt ihan nega. Eli en ole raskaana. Olot oli kyllä sellaiset, että luulin tärpänneen. Ehkä oli taas kiinnittymisyritys, ehkä vain kuvittelin. Illalla töissä tuli tippa vertakin ja luulin, että menkat alkaa. Onneksi sitten ei kuitenkaan, niin kierto ei nyt ihan sekaisin kuitenkaan ole. Sen verran kuitenkin rupesi korpeamaan, että varasin gynelle ajan kuun lopulle. Eiköhän siellä keksitä jotain apuja tähän... Luget tahtoisin kokeiluun taas. Miehelle sanoin, että kokeillaan Luget ja jos niidenkään kanssa ei tärppää niin olen sitten ehkä valmis luovuttamaan ainakin vähäksi aikaa. Tuntuu, että täytyy keskittyä tähän hetkeen ja elämänvaiheeseen vähän paremmin, eikä vain koko ajan jossitella ja uitella tikkuja. Vaikka ei tästä nuorruta, niin tuskin nyt mitään kovin radikaalia tapahtuu, jos joidenkin kuukausien tuumaustauon pitääkin... Noh, aika näyttää jatkuuko yritys vai pidetäänkö se tauko.

Mukavaa alkanutta viikkoa kanasille!
 
Noniin, pikaisesti koneen äärellä.
Tässä mielenkiintoinen juttu hoitoihin liittyen ja nimenomaan blastojen viljelyyn:
http://www.dextralapsettomuusklinikka.fi/blogi/2015/05/08/parempia-alkioita-enemmän-raskauksia-blastokystiviljelyn-ja-vitrifikaation-avulla-parempiin/

Tuossa on muutama pointti, mikä omaa mieltä on jäänyt kaivelemaan nyt, mm:
"Kun on tutkittu näitä pitkän viljelyn aikana hiipuvia alkioita, on niiden todettu olevan usein poikkeavia eivätkä ne mitä todennäköisimmin olisi johtaneet normaaliin raskauteen kohtuun siirrettyinä."

-
Miksi ei sitten yleensä kokeilla blastoilla, vaan aina aloitetaan niillä 2-3 päiväisillä??

"Blastokystiviljelyn hinta on alle puolet pakastetun alkion siirtoon liittyvistä kustannuksista ja siten se maksaa itsensä nopeasti takaisin kun vältytään jo yhdeltäkin turhalta alkion siirrolta."

-Tähän ei voi muuta sanoa, kun että WHAT?? Miksi ihmeessä blastot eivät ole edelleenkään ensisijalla?? (n)

No voi helkkari, arvatkaa löydänkö nyt sitä pdf-juttua mistä luin noista onnistumisista sun muista.
Huoh.
Tänään käyty polilla, ja soittoa odottelen. Pyysin ja rukoilin päästä siirtoon perjantaina. Meidän ainoa mahdollisuus melkeimpä.

Minulle on siis tehty hoito lyhyen kaavan mukaan, hyperin takia ei siirtoon ja pakkaseen meni 7 alkiota.
Muniksia tuli muistaakseni 12kpl mutta osassa ei ollut ketään kotona.
Luomuraskauden mahdollisuus 0,5% eli yhtä hyvä mahdollisuus on voittaa lotossa.
 
Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin että pe pääset siirtoon... Ja ennenkaikkea tämä on se päivä jolloin teidän pikkuinen saa alkunsa ja sinusta tulee ÄITI

KOKO SYDÄMMESTÄNI TOIVON ONNEA MATKAAN:love::love:
 
Pirtsille paljon onnea matkaan, olen seurannut tarinaasi jännittyneenä jo pitkään ja joka kuukausi toivonut että NYT (y):love:

Myös kaikille muille tasapuolisesti plussatuulia ja aurinkoista kevään alkua :love:

Itselläni on kohta jännän paikat, loppu viikosta uitellaan liuskoja (y)

Oireita on, väsymys, alavatsalla polttava tunne jo 2 päivää välillä pientä tuikkimista oikealla puolella :rolleyes:.
Lämmöt aamuisin 36.4 mutta illalla parhaimmillaan ollut 37.3 :eek: eli?

Toivottavasti osaan puhelimella laittaa teille kuvia kun tykitys alkaa :LOL:

Love Iltis :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Luppana 76
Maanantai 11.4.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Luppana76 (39)..............7..............47kp/28
lillans (37).........................1.............38kp/30
Nuppu73 (42)...................................32kp/30
Virkki (39)........................2...............31kp/26
Oodikas (38) ...................2..............28kp/28-30
Kasenja (39) ...................2..............27kp/26-30
C. rotundifolia (40)...........2..............26kp/26-29
Babez74 (41)....................1.............24kp/29
bugsy (45) ......................?..............24kp/30
Zini76 (40)........................5.............22kp/26-28
Roxanne (41)...................1..............19kp/29
Anuliini 1975 (41)..............1.............19kp/25-29
Iltatähti 76 (39).................2..............17kp/26-28
kolibrinorsu (38)...............1..............13kp/28-30
Pirunpelto (40).................1..............11kp/28
Pilhilinna-74 (41).............6...............9kp/27-28
Pyllerölyllerö (40).............................7kp/
Jimima (44)......................2...............6kp/28-30
Joyzy (42).........................................5kp/28
Esteri1 (42)......................2...............4kp/30
Tammityttö (39).................................4kp/
Athina (41)......................6................1kp/ 28-30
Keltainen Seepra.............................
Koivutar75 (40)................3...............?kp/23-27
Katayana (38)...................3..............?kp/

Piinailupäivät:

Nuppu73 (42).................................dpo 14
Oodikas (38) .................................dpo 12
Kasenja (39) .................................dpo 9-10
Iltatähti 76 (39)...............................dpo 7

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74....................-02/2016
Fazerina74 (41)........-02/2016
Truuly (38) ...............-03/2016
Vuorikristalli (39).......-04/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/15
Tyydeli...................(42) - 8/15
Mileena74................(41) -9/15
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/15
Zandi.......................(40) - 10/15
Woodoo..................(40) - 12/15

Taustailijat:

Heinäpelto (42)
Molly333 (43)
Eveliina74 (42)
Helmi1234 (39)

Minzi (39)
*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

Tervetuloa uusvanhalle ;)
Pyllerölyllerö, sama täällä, ovat jo kauan aikaa sanomattomasti olleet sitä miteltä, että eiköhän meidän lapset jo riitä, eikä meidän tarkoitus ole yksin maata täyttää.
No, ajatelkoot mitä haluavat. Onhan se kumma, että joillakin on aina jotain sanottavaa ja opastettavaa toisten elämään, minulle ainakin riittää ihan tämä oman elämän kurssin pitäminen.

Aurinko paistelee ihanasti, kun vielä ehtisi ulos, mutta lapset sairaana, joten taitaa jäädä väliin.

Joko niitä plussia nyt alkaisi tippumaan, kun on saatu tälle kuulle tuo pääkin auki...
 
  • Tykkää
Reactions: Luppana 76
Apuuuuva kanaset huutelee täällä yks epätoivoinen ja tietoinen kana :rolleyes:
Elikkäs siis ihan tietoo jos löytyy tai sit musta tuntuu kommenttikin käy ..
Mulla oli viimeksi menkat siis 25.2 ja oli ihan normaalit 4päivää Niagaraa
Ja koko ikäni olleet säännöllise ja nythän on niin että ovat myöhässä liki kolme viikkoa ja kysymykseni kuuluukin: voiko mulla tulla kuitenkin ovista ihan millonvaan vaikka siis menkkoja ei oo tullu? Ääh en osaa selittää kunnolla(n)... Jos vaikka jää ns.kuukautiset välistä niin voiko ovis silti tulla seuraavaan oletettuun kiertoon ilman niitä menkkoja?

KIITOS JA ANTEEKS :ROFLMAO:
 
Tervetuloa uusvanhalle ;)
Pyllerölyllerö, sama täällä, ovat jo kauan aikaa sanomattomasti olleet sitä miteltä, että eiköhän meidän lapset jo riitä, eikä meidän tarkoitus ole yksin maata täyttää.
No, ajatelkoot mitä haluavat. Onhan se kumma, että joillakin on aina jotain sanottavaa ja opastettavaa toisten elämään, minulle ainakin riittää ihan tämä oman elämän kurssin pitäminen.

Aurinko paistelee ihanasti, kun vielä ehtisi ulos, mutta lapset sairaana, joten taitaa jäädä väliin.

Joko niitä plussia nyt alkaisi tippumaan, kun on saatu tälle kuulle tuo pääkin auki...
Ah tiedän tuon tunteen niiin hyvin... Itellä on se kuus pallopäätä ja lisää saa tulla. Siksi tää palsta onkin ainut missä pääsen ajatuksiani puhumaan"henkireikä mulle" jaksa sitä kauhistelua ja piikittelyä kuunnella
 
  • Tykkää
Reactions: bugsy
Luppana! Kyllä ovulaatio voi tulla jossain välissä, vaikka menkat jäisi pois. Näistä on ollut tarinoitakin näillä palstoilla, että menkat olleet poissa tyylii 3kk ja testit negoja, ja sitten jossain välissä onki tullut plussa.
Tää on tämä naisen kroppa niin ihmeellinen ettei tästä varmaan se Erkkikään ole perillä.

Ja kiitos tuestanne kanaset.
Valitettavasti kävi niin (taas) että poli on kiinni to ja pe, eli ei siirtoa perjantaina.
JOS ovuloin huomenna, ei siirtoa koko huhtikuussa. JOS saan pitkitettyä ovista keskiviikkoon tai pidemmälle, siirto olisi maanantaina.
JOS saan kuskin joka suostuu ajamaan sen päälle 600km ja pitää suunsa kiinni miksi on mua kuskannut, se on oljenkorteni. Minä ja mies ollaan pitkässä yövuorossa molemmat joten ajokuntoisia emme ole, lisäksi pitäisi jaksaa valvoa 2 vrk putkeen ja tehdä töitä ilman unta.
Tilanne on siis äärettömän huono kannaltamme.
Ja tottakai mulla polttelee vatsaa niin, että LH-testi on huomenna plussa. Mietin, voisko sitä jotenkin pitkittää?
Ennen kuulin huhua, että ibuprofeenilla sais menkkoja myöhästettyä ja ovista se haittaa. Jos napsin ibua vaikka 600mg tänään?
Oisko muita keinoja/ajatuksia?
 
Kiitos vastauksesta :love:
Ja nyt tsemppiä että kaikki kyytiä myöden järjästyy (y)... Anteeks kun kysyn mutta missäpäin asut?
 
Ennen kuulin huhua, että ibuprofeenilla sais menkkoja myöhästettyä ja ovista se haittaa. Jos napsin ibua vaikka 600mg tänään?
Oisko muita keinoja/ajatuksia?
Ibuprofeeni voi vissiin estää oviksen kokonaan. Huhut kertoo, että toimisi ehkäisynäkin. Lisäksi haittaa munasolun hedelmöittymistä (miehenkin nauttimana, siittiöt ei jotenkin läpäise munasolun pintaa) ja kiinnittymistä. Kokeilitko? Mun logiikalla saattaisi viivästyttäjänä toimia, mutta eihän näistä tosiaan mikään ota selvää kuinka oikeasti toimii.
Mutta on kyllä hankala tilanne sulla, Pirunpelto!

Täällä taas KP1. Testasin maanantaina negan, sitten hetkeksi piristyin tänään aamulla kun aamulämmöt selvästi koholla (voisi olla raskausenne), mutta sitten puolen tunnin kuluttua alkoi vuoto - en ehtinyt testiä tuhlata, onneksi - ja kohonneen aamulämmön syyksi paljastui ihan oikea kuume, kohosi nopeasti kun jalkeille pääsin. Hitto vie, vissiin influenssa. Ja minähän tosiaan olen ollut kaikenlaisissa räkätaudeissa, yskissä ja nuhissa tammikuusta asti. Argh!
 
Luppana asun pohjoisessa, pienellä paikkakunnalla ja täällä ei tehdä julkisella hedelmöityshoitoja. En kehtaa sen enempää eritellä ettei nyt välttämättä kenenkään tarvitsisi tunnistaa :cool:

Ja Kasenja tuo on melkein takuuvarma vuodon aloittamis rituaali, ei ehdi kun ajatella raskaustestin tekoa ja yleensä sillä hetkellä ne alkaa, kun olet purkkiin pissimässä, nimim.kokemusta on :cautious:.
Onneksi *kop kop* flunssat ovat vielä pysyneet loitolla. Influenssa on muutenkin niin ärsyttävä ja se tolkuton kurkkukipu! Toivottavasti menee pian ohi (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Timjami77

Oukki ja joo ymmärrän että et osoitetta rupee täällä kertomaan :LOL:... Lähinnä sitä ajattelin jos nurkilla oisin asunut niin oisin niissä kyytihommissa voinut jeesaa sua;)... Itsellä kun nyt puolenvuoden sapatti vuosi menossa niin aikaa ois ollut lähtee kurvailee ja jutut ei ois levinnyt suuntaan eikä toiseen...
25 vuotta yö työtä tehneenä tiedän miten rankkaa jo yksistään on se puhumattakaan lähtee yövuoron jälkeen suhaa 600km...
Mutta mä oon täältä etelästä joten ei ihan reitit kohtaa:oops:
Jokatapauksessa tsempit sinne ja sovitaan että se ovis EI tuu tänään(y)
 
Voi vitsit miten ihana ajatus, siis todella kultainen! Kiitos :love:
 
Tiistai 12.4.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Luppana76 (39)..............7..............48kp/28
lillans (37).........................1.............39kp/30
Virkki (39)........................2...............32kp/26
Oodikas (38) ...................2..............29kp/28-30
C. rotundifolia (40)...........2..............27kp/26-29
Babez74 (41)....................1.............25kp/29
bugsy (45) ......................?..............25kp/30
Zini76 (40)........................5.............23kp/26-28
Roxanne (41)...................1..............20kp/29
Anuliini 1975 (41)..............1.............20kp/25-29
Iltatähti 76 (39).................2..............18kp/26-28
kolibrinorsu (38)...............1..............14kp/28-30
Pirunpelto (40).................1..............12kp/28
Pilhilinna-74 (41).............6...............10kp/27-28
Pyllerölyllerö (40)..............................8kp/
Jimima (44)......................2...............7kp/28-30
Joyzy (42).........................................6kp/28
Esteri1 (42)......................2...............5kp/30
Tammityttö (39).................................5kp/
Athina (41)......................6................2kp/ 28-30
Kasenja (39) ...................2...............1kp/26-30
Nuppu73 (42)....................................1kp/30
Keltainen Seepra.............................
Koivutar75 (40)................3...............?kp/23-27
Katayana (38)...................3..............?kp/

Piinailupäivät:

Oodikas (38) .................................dpo 13
Iltatähti 76 (39)...............................dpo 8

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74....................-02/2016
Fazerina74 (41)........-02/2016
Truuly (38) ...............-03/2016
Vuorikristalli (39).......-04/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/15
Tyydeli...................(42) - 8/15
Mileena74................(41) -9/15
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/15
Zandi.......................(40) - 10/15
Woodoo..................(40) - 12/15

Taustailijat:

Heinäpelto (42)
Molly333 (43)
Eveliina74 (42)
Helmi1234 (39)

Minzi (39)
*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

Viimeksi muokattu:
Nuppu no voihan harmitus, meinaatko ihan meidät jättää :eek:
Tuo on pahin aina tuo menkkojen alku, mutta kunhan siitä yli pääsee, niin sitten taas pikkuhiljaa elämä voittaa.
Viime kierron alku oli itselle kyllä todellakin vaikea, ja silloin kyllä ajattelin myös että olkoot, tehkööt ne vauvoja, jotka niitä saavat. Mutta sitten taas hiljaksiin taistelumieli nousee, naisen mieli kun on niin kummallinen. Eihän täällä muuten lapsia koskaan syntyisikään :D
ja kun katselee niitä kiukuttelevia kakaroita, jotka raastavat hermoja viimeiseen tappiin saakka, niin ihmettelee itsekin, että hulluhan sitä täytyy olla, että vapaaehtoisesti näitä on yrittämässä lisää.
Mutta sitten kun ne riiviöt nukkuvat, niin eihän sen ihanampaa olekaan.

Mutta nyt pitää lähteä etsimään haalaria lapselle...
 
  • Tykkää
Reactions: Luppana 76
Hei kaikki. Onko kellään Täälä palstalla koti-inssistä tietoo ja jos on voisitteko pliis jakaa sen minun kanssani tossa koti-inssi 2016 sivulla olisi kiva tietää teidänkin kokemus kun itselläni takana ensimmäinen koti inssi.
 
Koti-inssi?! Miten se eroaa yhdynnästä o_O
Ja anteeksi jo etukäteen, mutta ärsyttävää Q.Diamond että olet näköjään tästä samasta asiasta kommentoinut jopa lapsettomien ketjuun ja tehnyt tästä oman aloituksenkin. Asiasi varmasti on tullut selväksi jo aloituksesta, ei tuollaisella "höpöhöpö" asialla tarvitse ihan jokapaikkaan mennä huutelemaan.
Itseäni ainakin suomeksi sanottuna vituttaa moinen, kun täällä on meitä, jotka ihan oikeasti kärsivät lapsettomuudesta ja ovat vuosia hoidoissa, rankoissa hoidoissa eikä missään koti-inseminaatiossa.
 
Viimeksi muokattu:
Pirtsi, toivottavasti sait kyytiasiat jarjestymaan! Jos olisin ollut edes likipitaen samassa maassa, olisin mielellani kuskannut.

Ainut ero koti-inssin ja yhdynnan valilla on se, etta koti-inssissa sperma ruiskutetaan vaginaan ruiskulla kyrvan sijaan. Jos moiseen ryhtyy, kannattaa muistaa, etta orgasmi auttaa spermaa kulkeutumaan oikeaan osoitteeseen. Eli ei muuta kuin tyydyttaytymaan muilla keinoilla.

Oma napaisesti. Vituttaa, iltapaivasta lekuri josta ilmeisesti saan taas lahetteen verikokeisiin, ehka talla kertaa jopa paikkaan missa niita voidaan jopa tehda. Eli maanantaina pitais olla lahete kourassa ja aikaa varaamaan. Ovis pitais olla puolessa valissa ens viikkoa, ja mies palaa tyomatkaltaan about samoihin aikoihin. Hiukan mietin et pitaisko yrittaa ehtia vai antaa paikkojen levata sinne toukokuulle.

Onneka vuoto talla kertaa ei kestanyt taman pidempaan, ehka puutarha hommat auttoivat asiassa. Muksun kanssa haravoitiin, istutettiin kukkia, leikattiin nurmikkoa jne. Hauskaa yhdessa puuhastelua josta molemmat nautti.
 
Yhteistyössä