Aamulehdestä poimittua

Aamulehden Asiat-liitteessä 15.4. Hannu Miettinen kirjoitti:

"Viime Sunnuntain (Asiat 9.4.) diabetesjutussa on runsaasti kommentoitavaa. Näin-artikkelissa toimittaja Matti Mörttinen esimerkiksi väitti monien syövän raskasta ruokaa siksi, ettei kevyeen ole varaa.

Itse asiassa niillä, jotka käyvät kevythyllyillä on suurempi mahdollisuus saada kakkostyypin diabetes kuin muilla.

Mörttinen kysyy myös: pistämmekö itse aiheutettua tautia sairastavat maksamaan itse hoitonsa ja lääkkeensä?

Hän tarkoittaa varmasti tupakkaa ja alkoholia. Db2 on yhteiskunnan aiheuttama. Kannattaa katsoa, kuinka paljon enemmän nyt syödään "terveellisesti" kuin 60-luvulla. "Huonojen" rasvojen kulutus on jo niin pientä, että pienentää ei enää voi.

1800-luvun lopulta asti on keskusteltu siitä, aiheuttavatko lihomista rasvat vai sokerit! Tutkimustuloksia on, mutta niitä käytetään vain jos ne tukevat vallitsevaa suuntaa.

Sydän- ja diabetesliittojen pitäisi auttaa jäseniään. Jäseniä tulee koko ajan lisää ja budjetti on kunnossa. Lisäksi myydään sydänmerkin käyttöoikeus tuotteisiin, joissa on korvattu alkuperäiset rasvat keinotekoisilla ja lisäksi makeutettu ne. Merkin hyvä puoli on se, että se näkyy kauas, joten sen voi kiertää.

Itse tein itselleni kokeen. Vaihdoin kevythyllyt pois. Söin "epäterveellisesti" kolmen kuukauden ajan ja mittautin taas veriarvoni. Tulos: jätin sokeri- ja kolesterolilääkkeet pois. Päätin jatkaa koetta. kolmen kuukauden kuluttua olin veriarvojen mukaan terve. Vielä söin toki verenpainelääkkeitä, joita olen myöhemmin voinut vähentää.

Painoni putosi 22 kilopa. Mielialani ja kuntoni on hyvä. Pitäisi toki olla katkera Pekka Puskalle ja työterveyslaitokselle, jonka laihdutuskurssin kävin ja niille lehdille, jotka kirjoittavat vain virallisesti hyväksyttyä totuutta!

Laajassa diabetesraportissa syyllistettiin kuluttaja, mutta mitä jos kuluttaja onkin vain kuuliainen ja tekee niinkuin sanotaan? Onni onnettomuudessa on, että tämän pandemian syyt on todella helppo hoitaa pois. Minä tein sen ilman kyyneliä ja liikuntaa, vain muuttamalla vanhat ruokailutottumukseni! Onnettomuus tässä pandemiassa on se, että on olemassa kaksi koulukuntaa. Ne taistelevat verisesti toisiaan vastaan eikä periksi anneta, vaikka olisi millaiset todisteet. Tutkijat tutkivat asioita jotka tukevat omia näkemyksiä. Mikä olisikaan Pohjois-Karjalan tilanne, jos rasvan tilalle olisi valittu vaikka hiilihydraatit?

Virallinen taho on vähäkalorisen dieetin voimakas puolestapuhuja. Tyydyttyneiden (kovien) rasvojen saanti on pienentynyt voimakkaasti, hyvien (pehmeiden) rasvojen saanti kasvanut voimakkaasti, silti terveysvaikutukset ovat antaneet odottaa.

Kyllä kansa saa vielä liikaa rasvoja. Muualla maailmassa on jo kyseenalaistettu, aiheuttavatko rasvat vai hiilihydraatit lihomista.

Vähähiilihydraattisen ruokavalion juuret ovat 1800-luvulla. Herra William Banting oli pyöristynyt niin ettei tahtonut mahtua pikkulaan. Hän julkaisi tiettävästi ensimmäisen laihdutusohjeen, koska tahtoi antaa tietämyksensä muille tarvitsijoille.

Robert Atkins tuotteisti ruokavalion ja sai koko silloisen lääkärikunnan ja eläinaktivistit peräänsä. Vielä kiertävät huhut, joissa mainitaan Atkinsin kuolleen ylipainoisena. Vielä näkee juttuja että tohtori Atkinsin dieettiin on kuollut joku jossakin."
 

Yhteistyössä