Ahdistaa, ikävä äitiä ;(
- Viestiketjun aloittaja Tiedän mitä onni on
- Ensimmäinen viesti
Sanonpa vain
Pidä tekstisi asiallisena tai voit mennä muualle kiroilemasta koskettavasta ketjusta!Alkuperäinen kirjoittaja tessun tassu:
Mut itse et pidä. :'(Alkuperäinen kirjoittaja Sanonpa vain:
OLI OLI; oli todellakin läheinen!
17.8 tulee kuukausi kun isäni kuoli keuhkosyövästä lähteneeseen aivometastaasiin.Loppu tuli nopeasti ja oli repivää ja tuskallista katseltavaa....Suru ja ikävä on kamala, enkä oikein aina vieläkään halua uskoa, ettei isä tule takaisin.
Halaukset sinulle.Tiedän todella mitä olet käymässä läpi
Halaukset sinulle.Tiedän todella mitä olet käymässä läpi
Sanonpa vain
Tessun Tassu, kommentoin äsken sulle ekaa kertaa, eli en ole sulle epäasiallisia voinut sanoa. Tällaisessa ketjussa ei ole sopivaa manata, ja muutoinkin olisi tilannetajua hyvä olla edes hieman.
tuli niin paha mieli puolestasi kun luin avauksesi :hug:Alkuperäinen kirjoittaja Tiedän mitä onni on:
tiedän tuon menettämisen pelon ja tuskan. sitä antaisi mitä vain jotta äiti olisi terve eikä olisi kipuja, ja saisi olla luonamme monia vuosia vielä :heart:
mun äiti on sairastanut n.1½ vuotta haimasyöpää ja paksusuolensyöpää
Sydämestäni toivon että äidilläsi alkaisi hoidot tehoamaan! paljon voimia sinulle myös jaksaa! :hug:
:hug: Äitini myös huonossa jamassa. Syövän kanssa mennyt 2 vuotta, hoidot lopetettu talvella ja nyt vain odotellaan. Joskus mietin, että se nopea kuolema on sitten kuitenkin se paras, vaikka shokkina tulisikin, tämä on ihan kauheaa kun surutyötä pitää tehdä vuosikausia jo etukäteen. Ja lääkärien on joskus tosi mahdoton sanoa sitä ennustetta...
Vieras
Minun isäni ja kolmen lapseni rakastava vaari kuoli alkukeväällä täysin yllätyksenä vanhempieni kotona sydänkohtaukseen. Se oli järkyttävää. Ei ollut mitenkään voitu varautua. Hän oli vasta 60-vuotias ;(. Usein on ikävä. Usein tekee mieli soittaa. Ja välillä tuntuu helpommalta, jos ei ajattele.
tsemppiä kaikille, jotka olette sairastavan läheisen rinnalle ja niille, joille hyvästien jättäminen omalle läheiselle on jo tapahtunut.
tsemppiä kaikille, jotka olette sairastavan läheisen rinnalle ja niille, joille hyvästien jättäminen omalle läheiselle on jo tapahtunut.
vieras
Minun isäni kuoli 3 vuotta sitten samaiseen syöpään mikä äidilläsi. Alkoi siis paksusuolesta, levisi maksaan ja lopulta siitä keuhkoihin. Isäni syöpä todettiin syyskuussa ja hän menehtyi huhtikuussa.
Isä kieltäytyi hoidoista, mikä oli ymmärrettävää koska lääkäri ei paljoa toivoa antanut vaikka hoitoa olisi saanut. Isä halusi ennemmin elää loppuajan "arvokkaasti" ilman hoidoista aiheutuvaa pahaaoloa ja kipua. Ja hän viettikin koko loppuaikansa kotona. Kuukautta ennen kuolemaa tilanne huonontui siihen asti kaikki oli suht ok.
Tuo koko aika oli meille kaikille läheisille raskasta aikaa ja aika meni kuin sumuss. Mutta kun suruun oli valmistautunut ja näki sen loppuajan kuinka isä kärsi niin ajatteli, sitten kuitenkin, että hyvä kun pääsi nopeaa pois. Hirveä ikävä on edelleen ja ilman kyyneliä ei tätäkään voi kirjoittaa. Isä oli meille kaikille todella tärkeä ja pahaa mieltä lisäsi vielä se kun näki kuinka äiti kärsi isän pois menosta.
Jaksamista sinulle, tiedän mitä koet. Ei sitä millään haluais luopua läheisestä ja ei uskolla edes ajatella mihin tilanne johtaa, vaikka sen sisimmässään tietää kuitenkin.
*Iso halaus*
Isä kieltäytyi hoidoista, mikä oli ymmärrettävää koska lääkäri ei paljoa toivoa antanut vaikka hoitoa olisi saanut. Isä halusi ennemmin elää loppuajan "arvokkaasti" ilman hoidoista aiheutuvaa pahaaoloa ja kipua. Ja hän viettikin koko loppuaikansa kotona. Kuukautta ennen kuolemaa tilanne huonontui siihen asti kaikki oli suht ok.
Tuo koko aika oli meille kaikille läheisille raskasta aikaa ja aika meni kuin sumuss. Mutta kun suruun oli valmistautunut ja näki sen loppuajan kuinka isä kärsi niin ajatteli, sitten kuitenkin, että hyvä kun pääsi nopeaa pois. Hirveä ikävä on edelleen ja ilman kyyneliä ei tätäkään voi kirjoittaa. Isä oli meille kaikille todella tärkeä ja pahaa mieltä lisäsi vielä se kun näki kuinka äiti kärsi isän pois menosta.
Jaksamista sinulle, tiedän mitä koet. Ei sitä millään haluais luopua läheisestä ja ei uskolla edes ajatella mihin tilanne johtaa, vaikka sen sisimmässään tietää kuitenkin.
*Iso halaus*
Hm
Onneksi saa edes sytostaatteja, luulen että monikaan ei niitä saisi tuossa tilanteessa vaikka kuinka haluaisi. Poistavat kipuja, oletan? Kaikkea hyvää ja voimia sinulle, muistan sinua rukouksin jos käy.
Jaksamista sinulle vaikeassa tilanteessa!
Tarvitsetko ehkä apua ja tukea? Onko kunnallasi kriisikeskusta? Yleensä niihin voi mennä keskutelemaan luottamuksellisesti elämänkriisitilanteissa.
:hug: :hug: kaikille, jotka ovat rakkaansa ja läheisensä menettäneet ja heille, jotka elävät juuri nyt siinä rinnalla, kun läheinen ja rakas sairastaa.
Rakkaan ja läheisen ihmisen sairastaminen on hyvin raskasta. Niin raskasta, ettei sitä oikein ole oikein sanoja kertomaan. Se herättää surua, ahdistusta, pelkoa, voimattomuutta.
On kauhea katsella, kun toinen kärsii, eikä häntä pysty auttamaan. Ei lievittämään kipua, ei kantamaan taakkaa. On kamalaa nähdä, kuinka sairaus runtelee ihmisen, kuihduttaa ja laihduttaa niin pieneksi, riisuu pala palalta kaiken pois.
"Kuinka paljon tuskaa tarvittinkaan, ennenkuin hän oli niin kevyt." jossakin runossa, jonka kirjoittajaa en muista, sanontaan näin. Nuo sanat ymmärsin todeksi vasta, kun katselin langanlaihaksi kutistunutta isääni.
Voimia teille, jotka juuri nyt olette rakkaittenne vierellä. Tilanteessa, jonka yllä roikkuu epätietoisuus ja se- paljonko on vielä aikaa ajatuksen- raskas paino.
Se on raskasta, hyvin raskasta.
Mutta silti aikaa, jota en ainakaan omalta kohdaltani antaisi pois. Ei niin, että olisin toivonut asioiden tapahtuvan niinkuin ne tapahtuivat. Mutta olen onnellinen, että sain olla siinä isäni vierellä niinä viimeisinä aikoina.
Rakkaan ja läheisen ihmisen sairastaminen on hyvin raskasta. Niin raskasta, ettei sitä oikein ole oikein sanoja kertomaan. Se herättää surua, ahdistusta, pelkoa, voimattomuutta.
On kauhea katsella, kun toinen kärsii, eikä häntä pysty auttamaan. Ei lievittämään kipua, ei kantamaan taakkaa. On kamalaa nähdä, kuinka sairaus runtelee ihmisen, kuihduttaa ja laihduttaa niin pieneksi, riisuu pala palalta kaiken pois.
"Kuinka paljon tuskaa tarvittinkaan, ennenkuin hän oli niin kevyt." jossakin runossa, jonka kirjoittajaa en muista, sanontaan näin. Nuo sanat ymmärsin todeksi vasta, kun katselin langanlaihaksi kutistunutta isääni.
Voimia teille, jotka juuri nyt olette rakkaittenne vierellä. Tilanteessa, jonka yllä roikkuu epätietoisuus ja se- paljonko on vielä aikaa ajatuksen- raskas paino.
Se on raskasta, hyvin raskasta.
Mutta silti aikaa, jota en ainakaan omalta kohdaltani antaisi pois. Ei niin, että olisin toivonut asioiden tapahtuvan niinkuin ne tapahtuivat. Mutta olen onnellinen, että sain olla siinä isäni vierellä niinä viimeisinä aikoina.
heluna
paljon suhtautumiseen vaikuttaa se millä tavalla ilmaisee asiat. ei kai se että ap:lle osoitetaan myötätuntoa ja ollaan surullisia hänen ja äitinsä vuoksi,tarkoita etteikö muilelkin sitä heruisi.Alkuperäinen kirjoittaja tessun tassu:
mutta täytyy myöntää,kirjoituksillasi jotenkin ehkä yritit vähätellä ap:n huolta ja surua..
olen pahoillani menetyksistäsi
jaksuja
Oma äitini on vakavasti sairas ja aina kun sairaus meinaa iskeä uudestaan niin pelkään, että nyt hän ei enää palaa :'( Muistan, kun hän makasi sairaalassa niin ajattelin juuri kuin sinä. Itkin, itkin ja itkin... Tilanne vaikutti toivottomalta. Nyt taas sairaus nostaa päätään ja pelkään... Voimia ja jaksamisia sinulle !
"huh"
Ei oo kiejotustyyli vuosien saatossa muuttunut