Ajatteletko näin: Jos olisin tiennyt miten ihanaa tämä on, niin olisin tehnyt jo aikaisemmin!
- Viestiketjun aloittaja mun muru
- Ensimmäinen viesti
En ajatellut, johtuu ehkä huonosti nukkuneesta vauvasta (sitä se on kyllä edelleen, huonosti nukkuva), mutta en mä osaani olis ikinä vaihtanu vaikka välillä rankkaa olikin. Et taatusti tuu katumaan ja kohta puuhaatte jo toista 
Mä kyllä nautin vauva-ajasta, ei ollu kiire minnekään, ja sain kerrankin elää ihan vaan toisen ehdoilla... Se oli ihanaa aikaa! :heart:
En ajatellu, että olisin tehny aikasemmin, jos olisin tienny kuin ihanaa se oli, ei saatu aikasemmin, ja olin kyllä suvun mielestä ihan tarpeeksi nuori äidiksi esikoisen syntyessä (21v )
En ajatellu, että olisin tehny aikasemmin, jos olisin tienny kuin ihanaa se oli, ei saatu aikasemmin, ja olin kyllä suvun mielestä ihan tarpeeksi nuori äidiksi esikoisen syntyessä (21v )
En ajatellut. Tulin äidiksi aikas nuorena.
Mun lapset on kuitenkin parasta mitä mulle on sattunut.
Mun lapset on kuitenkin parasta mitä mulle on sattunut.
Ei kyllä tullut mieleen.. olin 17v kun esikoinen syntyi.. sellanen olo kyllä tuli, että toinen täytyy saada ja äkkiä..
vieras
oikeastaan päinvastoin. Ajattelen, että onneksi tuli nuorena kierrettyä maailmaa ja elettyä vapautta. Nyt voikin sitten vaan elää toisten ehdoilla eikä tarvitse enää haikailla jotain muuta kun se on jo koettu.
Tellu
En ajattele. Huonoina päivinä ajattelen itseasiassa aivan toisin. Ekat kaksi kuukautta vauvan kanssa sai minut katumaan lapsen tekoa, sen jälkeen on tasoittunut ja kolmas jäsen ottanut paikkansa perheessa. Arkea, ei pilvilinnoja.
Ei mun tarvitse. Rupesin siihen 20-vuotiaana, ihan riittävän aikaisin.
Ajattelen enemmänkin niin, että onneksi aloitin silloin, voin lopettaakin ajoissa. Sitten jaksan vielä touhuta mahdollisten lastenlasten kanssa ja voin vaikka ruveta rymyämään ja kiertämään maailmaa, jos se silloin sattuu tuntumaan kiehtovalta ajatukselta. Tähän asti ei ole tuntunut.
Ajattelen enemmänkin niin, että onneksi aloitin silloin, voin lopettaakin ajoissa. Sitten jaksan vielä touhuta mahdollisten lastenlasten kanssa ja voin vaikka ruveta rymyämään ja kiertämään maailmaa, jos se silloin sattuu tuntumaan kiehtovalta ajatukselta. Tähän asti ei ole tuntunut.
Vepasto
No en siltikään olisi tehnyt lapsia aikaisemmin, sain esikoisen 20-vuotiaana. En kyllä kokenut itseäni liian nuoreksikaan. Alunperin ajattelin, että haluan esikoisen nuorena, niin mulla ei ole kiire tehdä toista lasta heti perään. Ajattelin, että sellanen 7v olisi sopiva ikäero. No, lapsen kasvaessa mieli muuttui ja olisin ollut valmis toiseen lapseen jo kun esikoinen oli alle 2v. Nyt olen 26 ja kolmas lapsi syntyy helmi-maaliskuussa. Sitten ajattelin pitää muutaman vuoden taukoa ja ehkä aloittaa uudelleen kolmenkympin paremmalla puolella.
En ajatellut noin, mut kaikista itkuista, kiukuista, haavereista, raivoista jne huolimatta mikään tässä maailmassa voita sitä ihanaa tunnetta, mitä tuntee omia lapsiaan kohtaan :heart:
En, hyvää kannatti odottaa.
Olin kyllä kerennyt täyttää 28 ennen esikoisen syntymää, eli ikä ei olisi ollut ongelmana aiemminkaan. Mutta kuitenkin koen hyväksi että kerkesin käydä koulut loppuun, saada vakityön ja hetken ollakin työelämässä ennen lapsia.
Oli ihan käytännönsyistä kivempi jäädä isommille äitiyspäivärahoille ja tietää että työpaikka on valmiina odottamassa kun sinne haluan palata. Olen ns. stressaajatyyppiä ja epävarma tilanne jatkossa olisi kuitenkin varjostanut jollainlailla kotonaoloaikaa. Toisaalta kun kaikki ei mennyt ihan "suunnitelmien" mukaan, olisi jatko voinut muutenkin olla haastavampaa. En ole ollenkaan varma olisinko vammaisen pienokaisen äitinä saanut tuota vakipaikkaani. :/
Mutta siis lapset itsessään ovat ihania ja heidät olisin voinut kokea jo paljon aiemmin. Nämä käytännönasiat vaan ovat mitä ovat.
Olin kyllä kerennyt täyttää 28 ennen esikoisen syntymää, eli ikä ei olisi ollut ongelmana aiemminkaan. Mutta kuitenkin koen hyväksi että kerkesin käydä koulut loppuun, saada vakityön ja hetken ollakin työelämässä ennen lapsia.
Oli ihan käytännönsyistä kivempi jäädä isommille äitiyspäivärahoille ja tietää että työpaikka on valmiina odottamassa kun sinne haluan palata. Olen ns. stressaajatyyppiä ja epävarma tilanne jatkossa olisi kuitenkin varjostanut jollainlailla kotonaoloaikaa. Toisaalta kun kaikki ei mennyt ihan "suunnitelmien" mukaan, olisi jatko voinut muutenkin olla haastavampaa. En ole ollenkaan varma olisinko vammaisen pienokaisen äitinä saanut tuota vakipaikkaani. :/
Mutta siis lapset itsessään ovat ihania ja heidät olisin voinut kokea jo paljon aiemmin. Nämä käytännönasiat vaan ovat mitä ovat.