Alhainen anti-Muller hormoni ja ivf

Wilda, tiedän se on stressaavaa kun on ajatellut miten oma hoito menee ja sitten jokin muuttuu ja ehdotetaan muutoksia. Siinä sekoaa ihan totaalisesti ajatukset. Onneksi sulla on nyt muutama päivä aikaa miettiä. Meillä oli sinänsä selkeää, että jos on 3 tai alle munasoluja, mentäisiin inseminaatioon (tietenkin kuvittelin niitä tulevan paljon enemmän). Mutta nyt mietityttää, että olisiko tulos ollut toinen, jos oltaisiin vain punktioitu se yksi hyvä rakkula sieltä. Mutta mahikset oli niin pienet, että ei siitä oikeastaan edes puhuttu miehen kanssa (ei olisi suostunut). Toisaalta sitä tietäisi munasolusta niiiiin paljon enemmän, jos se oltaisiin punktioitu ja "tutkittu" mihin siitä on. Eli asioita on puolesta ja vastaan.

Siinä se onkin kun tää piinailu EI oikein suju. Kun Pregnyl hävisi kropasta ja viiva r-testissä oikeasti häipyi, oli sama olo kuin jos olisi sen negan testannut dpo16. Eli kirves on ollut kaivossa jo eilisestä asti. Jos kerran pregnylistä rinnat kipeytyi, niin kai ne oikeasta raskaushorminista myös kipeytyisivät. Ja näin ollen sitä ei nyt tälläkään kertaa ole kropassa. Tässä nyt sitten taidankin vaan laskea, koska mun kannattaa luget lopettaa, että kp1 olis just "oikeana" päivänä, jos vaikka vielä yhtä inssiä kokeiltaisiin. Tosin en tiedä kokeillaanko, vai meenkö vaan lääkkeillä. Saishan siinä tietää taas simppasatsin laadun, että kumpi niistä aiemmista sitten olikaan se normaali määrä/laatu suhteeltaan. Voi kun tää olis jo kaikki ohi. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan.

Meteora: Sulla kun on useampi ivf stimulaatio takana, niin oliko sulla heti ekoissa jo useita munasoluja? Vai saatiinko munasolumäärä nousemaan jollakin toisella kaavalla/lääkkellä?
 
Äiti seiskanelonen Voi kuinka kurjaa, että tilanne on toi. Siis ymmärsinkö oikein, että ajattelette inssiä heti seuraavaan kiertoon? Ymmärrän niin toiveen, että tää olisi jo ohi.

Päätin sittenkin, että mennään IVF:ään kun jatkosta ei sitten taas tiedä, miten paljon folleja saadaan sitten kesän jälkeen kasaan. Tänään oli punktio ja saatiin vain kaksi talteen. Nyt jännään, miten niiden käy. Yritän pitää ajatukset muualla, mutta huominen puhelu labrasta jo kauhistuttaa. Viimeksi vain puolet selvisi "jatkoon". Tiedän, että onnistumiseen tarvii vain sen yhden elinkelpoisen, mutta tuntuu, että prossat on nyt tosi pienet. Siirto olisi mahd pe tai ma. Yritin selata ketjua taaksepäin rohkaisevien esimerkkien vuoksi, mutta en löytänyt. Yhdella tai kahdella ei taida tehdä mitään. Huoh.
 
Kuten täälläkin, yhden ainokaisen solun punktio johti raskauteen, kylläkin kohdunulkoiseen, mutta eiköhän olisi ollut elinkelpoinen jos olisi kiinnittynyt oikeaan paikkaan. Älä Wilda luovuta :)

Tsemppiä Äiti seiskanelonen, mitkä fiilikset...?
 
Miten kävi Wilda? Luotan että yhdelläkin voi tulla tulosta! Ei mullakaan ole koskaan 3 enempää ollut. Huonosti munivia kun ollaan :)

Äiti seiskaneloselle tsempit ja pahoittelut negasta! Mutta onko sulla jo alkanut vuoto? Ajattelitko vielä ennen kesää mennä inssiin tai lääkkeelliseen hoitoon?
 
R-testi tänäänkin ihan nega vaan. Ei tuu vuotoa kun on luget. Yleens kestää 5 päivää lugejen lopetuksesta --> kp1. Ajattelin lopettaa tänään. Itse haluaisin nyt keväällä yhden inssin, jossa olisi siittiömäärä lähempänä normaalia (eikä yks viidesosa niinkuin ekassa kävi). Ja ajattelin sitä ehdottaa lääkärille, kunhan saisin sen kiinni. Kai sitä lääkkeillä siinä inssissäkin mennään. Ajattelin pyytää clomeja (tai letroja) ja menopuria(?). Jos clomeilla sais kaksi munasolua ja menopur kasvattaisi ne hyvän kokoisiksi(?). Ja jos siittiöitä olis nyt enemmän niin siinä olis jo enemmän kuin 50% parempi mahdollisuus onnistua. Mutta paljon noita JOS sanoja....
 
Äiti seiskanelonen Kuinka kurjaa! Toivottavasti lääkäri on samaa mieltä tosta inssistä. Ehdottomasti kannattaa yrittää!

Lempiviola Meriann KTL Jonnuli-77 Kiitos tsempistä! :heart: Luin ne eilen illalla ja en muuta pystynyt illalla nukkumaan mennessä ajattelemaankaan. Tänään klinikalta soitettiin ja ilmoitettiin, että toinen on edennyt alkioksi ja haluavat siirtää sen heti. Kiiruhdin klinikalle ja sain matkaan top-yksilön, kaksipäiväisen tosin. Kaikki meni hyvin ja nyt alkaa se todellinen piina. Vimeksihän saatiin vain yksi ei-niin-hyvälaatuinen, joten lääkäri iloitsi jo tän yhden laadusta. Nyt sotken lugeilla menemään.

Onko kellään kokemusta akupunktiosta siirron jälkeen? Mun hoitaja haluaisi tehdä hoidon nyt ma kiinnittymistä silmällä pitäen. Mä olen ollut akuhoitojen aikaan tosi paljon rauhallisempi ja mietin, että olisi ihana mennä akupunktioon joka tapauksessa, vaikkei siitä hyötyä olisikaan. Voisko siitä olla haittaa?

Ihanaa viikonloppua kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Lempiviola
Hei kaikille. Lähti uusi kierto käyntiin :( no odotettuahan se olikin. Lääkäri soitti, eikä ehdottanut uutta inssiä. Enkä itsekään tajunnut sitä ottaa esille. Ajattelin, että juttelen sitten ultrassa. Mutta eihän siinä ehdi mitään inssiaikaa varata kun uä onkin niin myöhään (ihan oviksen aikoihin)- Minä oon vähän kahden vaiheilla, pitäskö soittaa uudelleen ja varata se aika ja sitten uä:ssä perua jos näyttää huonolta. Toisaalta, voihan sitä pelkillä lääkkeillä vetää nyt koko kesä ja syksyllä sitten uutta inssiä koittamaan. Jos ehtisin noita vitskuja ja DHEA:ta sitten vähän kauemmin ottaa, ni ehtis vaikuttamaankin.

Yllätys oli siis suuri kun lugen lopetuksesta kp1 2,5 päivän päästä. Näköjään on ihan eri asia ottaako 1x200mg lugen kuin 2x100mg luget. Kierron pituushan oli nyt vaivaiset 24 päivää, kun se munasolu kasvatettiin menopurilla isoksi jo heti kierron alussa. Ekaa kertaa vuosiin on nyt kk kipuja, onkohan se hyvä vai huono juttu...

Tsemppiä Wilda piinailuun, hienoa jos laatu on tällä kertaa parempi.
 
Äiti seiskanelonen Ikävä lukea että jouduit uuteen kiertoon :( Soititko lääkärille uudestaan vai ootteletko ultraa?

Wilda Isot tsempit piinailuun sulle!

ON: Eilen oli ivf- infokäynti. Saisin ilmottautua jo tän kuun kuukautisista hoitoon, mutta luultavasti ilmottaudun vasta heinäkuun kierrosta. Harmillisesti hoito osuu pahasti kesälomalle, joten joudutaan laittamaan matkahaaveet jäihin koska lääkäri kielsi matkustamasta pistoshoidon aikana. Harmittaa vietävästi koska lomareissu olis tullut todella tarpeeseen. Toisaalta ultrat ja punktio on helpompi lomalla hoitaa ilman ylimääräistä stressiä työvuoroista. Eilen oli 25mm folli ultrassa (oon siis syöny letroja tässä kierrossa). Aika kauan pähkäiltiin miehen kanssa kumpi kaava tehdään, päädyttiin sitten pitkään kaavaan sillä perusteella että kuulemma Naistenklinikalla on siitä parempia tuloksia tullut.
 
Soitin joo lääkärille. Kuulemma onnistuu uä päivänäkin tai seuraavana inssiaika. Ei aikaistettu ultraa, mut jos ovis+ aiemmin, sit en tiedä. Tai jos ovis+ ei vielä perjantaina, niin sit ei viikonlopun takia voi. Mutta kiva tietää, että se on kuitenkin mahdollista. Ideaalitilanne olis mun mielestä et löytyis 2 tarpeeksi isoa follia ja sitten siittiöitä myös hyvä määrä. Sitte mä olisin tyytyväinen inssiin, enkä vois toivoa parempaa lähtökohtaa. No, ainahan voi haaveilla.

Uh, eeppula, hienoa että jaksatte olla kärsivällisiä ja miettinyt toiveet etukäteen. Toivottavasti mitään yllättävää ei pomppaa esiin.
 
Pääsen nyt vastailemaan, kun olimme pienellä kaupunkilomalla Euroopassa, irtiotto eli "pois tästä kaikesta kurjasta edes hetkeksi" -loma :) Täällä olikin ehtinyt tapahtua... Wilda: mahtavaa, että saittee siitä yhdestä solusta matkaan kyytiläisen ja vielä hyvänlaatuisen! Hirmuisesti onnea pikkuiselle matkaan <3

Äitiseiskanelonen: voi miten kurja kuulla teidän negasta :hug: Kiva, että teillä on kuitenkin jatkosuunnitelmia jo. Kyselit niistä meidän aiemmista hoidoista, kyllä mulla on jokaisessa hoidossa tullut sunnilleen yhtä paljon soluja, tai siis yhtä vähän :) Mä olen lääkäreitä tenttaamalla ymmärtänyt, että soluja ei pysty lääkkeillä lisäämään, vaan niitä on kehossa kussakin kierrossa sen mitä on. Jokainen kierros vain on hyvin erilainen (niinkuin mulla oli tänä vuonna useammassa kierrossa vain 2-3 rakkulaa ja heti kun näkyi 6-7 niin tehtiin punktio) ja eri lääkkeet kasvattavat niitä rakkuloita eri tavoin eri ihmisillä. Eli siinä tulee varmaan se, miten jotkut lääkkeet toimivat paremmin kuin toiset ja täytyy ekalla hoitokierrolla niitä lääkkeitä arvioida. Jos olen ymmärtänyt oikein :) Olen itse miettinyt tuota asiaa kovasti ja siksi tentannut useampaa lääkäriä :)

Jonnuli: toivon kovasti, että pääsette toivottuun tulokseen ennen kuin tarvitsisi siirtyä lahjasoluihin <3 Me ollaan jonossa vasta aika alussa, noin 3kk oltu ja uudella klinikalla jono on noin 1,5v. joten odoteltavaa on. Mietitään miehen kanssa vielä mitä tässä välissä ja sitä kysyisinkö ystävää ristiinluovutukseen, joka on itse ehdottanut aikoinaan luovuttaa minulle munasolun, jos joskus sitä tarvitsen. Ajatus ystävän solusta ei tunnu meille sopivalta jutulta ja tietysti ristiinluovutus on eri asia, enkä oikein tiedä haluanko pyytää ystävää uhrautumaan sillä tavoin... Pohdintaa pohdintaa :)

ON: meidän ainokainen solu hedelmöittyi, mutta epänormaalisti (sitä ei olekaan ennen tapahtunut), joten ei tosiaan päästy siirtoon, minkä jo arvasinkin. Nyt sitten taas toipumista ja toivon etsimistä jatkoa varten :)

Tsemppiä kaikille ja aurinkoisempaa viikkoa!
 
Moi naikkoset! Oli taas tultava katsomaan joko olisi pino tyhjä vaan uusia tuntuu tulevan ja onneksi jokunen vanha naama alkaa siirtymään eri pinoon.. onnea kaikille plussanneille!

Nyt meillä puoliväli ohitettu ja kaikki on mennyt juur niin hyvin ja oikein kun vaan voi ikinä mennä. En ole luojankiitos saanut viiden vuoden taistelun aikana rakennettua mitään hirmuisia stressireaktioita ja olen pystynyt elämään päivä kerrallaan nauttien jokaisesta hetkestä. Voin kertoa että ainakin minulla oli ja on hirmuinen identiteettikriisi koska len ollut avoimesti lapseton joka suuntaan ja juur kun ympäristö oikeesti alko uskomaan että tullaan olemaan erilainen perhe niin ei ollukkaan mulle helppoa alkaa kertomaan vauvauutisia. Häpesin sen kertomista paljon enemmän kuin lapsettomuutta ja sijaisperhesuunnitelmia.

saatiin suorittaa sijaisperhevalmennus eli pride loppuun ja nyt on sekin kortti taskussa. Edelleen olen melko varma etten halua lähteä enää ainakaan näissä mittakaavoissa hoitoihin.

kertaan nyt uusille että sain huonoista amh arvoista huolimatta aina hyvin soluja ja ne hedelmöittyi hyvin ja oli erittäin priimakuntoisia siirtoon mennessä. Silti ei tulosta vaikka toista kymmentä solua oli jo siirretty. Oli pitkää ja lyhyttä kaavaa kortisoneilla ja alkioliimoilla kuin myös ilman. Viimeinen ja neljäs stimulaatio oli pitkällä kaavalla ja tutuilla lääkkeillä. Olin reilu 6kk ennemmin luopunut viljoista ja testasin silloin myös dhean vaikutusta kertomatta lääkärille. Ajatukset oli jo sijaislapsessa ja olin täysin luovuttanut hoidoissa. Stimulaato meni päin persausta eikä folleja ollut kuin pari. Meinattiin vaihtaa inssiin mutta lääkäri päätti että kokeillaan nyt ottaa ne pari solua. Tulikin kolme.. eli yhdessä follissa mulla kasvaa melko usein kaksi solua. Vain kaksi oli siirtokelpoisia ja niin huonoja että ei kannattanu pakastaa vaikka mun omat jotkut hormonit oli sekasin eikä olis ollu järkevää siirtää... Niin vaan se surkein päin persausta menny hoito olikin se voittaja. Ne kaikki täydellisesti menneet ja maan mainiot solut oli hoidoissa oli tyhjiä arpoja.

Nyt varmaan alan tekemään oikeasti katoamistemppua täältä palstalta. Nämä vuodet mitkä täälläkin tuli vietettyä oli mukavaa viettää seurassa joka tiesi termit ja tajusi tunteet. Monta vinkkiä tuli vaihdettua suuntaan ja toiseen. Paljon vuodet opettivat ja paljon ne myös rasittivat ja veivät. Kullan arvoinen oli psykoterapia jonka sain vuodeksi maksusitoomuksella julkiselta. Henkistä helpotusta sain myös kun päädyttiin siirtymään sijaisperheeksi biolapsen yrittämisen sijaan vaikkei se nyt sitten ollutkaan ajankohtainen juttu heti, voin moista koulutusta ja elämäntavan harkintaa suositella.

Hoitoputken toivottomimmassa tuubissa kun on perssiistään jääny jumiin ja kaikki viduttaa niin katse vaan eteenpäin niin kyllä joku tulee muksauttamaan liikkeelle... suuntaan tai toiseen...

Lämpimiä ja ihania kesähetkiä kaikille ja todella paljon voimia jaksaa teteenpäin. Ja jos/kun sen plussan saatte niin älkää säikkykö niitä kaikkia uskomattoman kimurantteja tunnesolmuja mitä lapsettomuus on luonut. Viimeistään puolivälin tienoolla et tunne oloasi enää "satanistiksi kirkossa" Kun istut neuvolan penkeillä pallomahojen ympäröimänä ja seinät on täynnä paksujen mahojen ja pulloposkisten nännimonnien kuvia. Kaikkeen, jopa siihen tottuu aikanaan näköjään, vaikka toisin ensin luulin... Edelleen kartan silti ikeaa ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Nat
Hei vaan kaikille,
en jaksa nyt enempää kommentoida, mutta todella piinaavat kaksi viikkoa päättyivät tänään negaan. En pystynyt jäämään töihin uutiset kuultuani ja olen maannut koko päivän sängyssä. Tuntuu, etten jaksa edessä olevaa kesää ja kerätä voimia enää uuteen yritykseen. :'( Kiitos kannustuksesta tällä kertaa ja aurinkoista viikonloppua!
 
Wilda, Olen tosi pahoillani :hug: Nyt vain ei ollut onni matkassa. Eikun katseet kohti syksyä, siellä toivottavasti siintää hoidot paremmin tuloksin.

83yrittäjä: Kiitos hauskasta, ja monelle varmaan toiveita ylläpitävästä kirjoituksesta ja onnea odotukseen!
 
meteora, miten teillä on jatkosuunnitelmat muotoutunut? Tosi ikävää, kun ette päässyt sitten siirtoon. Miten voi hedelmöittyä epänormaalisti. Oliko teillä ICSI vai IVF...pitääpä käydä lunttaamassa aiemmilta sivuilta)

Täällä tänään dpo3. Viime viikolla tehtiin siis 2. inssi (+Pregnyl). Letrozolilla oli kasvanut kolme follia oikeaan munasarjaan. Harmikseni siittiöitä ei taaskaan saatu lähellekään normaalitasoa. Vaikkakin oli puolet enemmän kuin ekassa inssissä. Sanoi, että tuolla siittiömäärällä olisi ainut vaihtoehto ICSI. (Ja tietenkin tämäkin on miehen mielestä mun vika, kun lugejen takia en oo kauheesti tykännyt pelehtiä luteaalivaiheessa. Eikä halua mihinkään tutkimuksiin enää.)

Mua nyt tosiaan hämää, että OI lääkkeillä kasvaa useampia folleja, ivf stimulaatiossa ei muuta kuin yksi. Esitin jo lääkärille toiveen, että syksyllä, jos sinne asti vielä negaa, voitaisiin kokeilla eri lääkeyhdistelmää. Ymmärsin, että hänenkin mielestä näin voidaan tehdä. Sitten toinen ihmetyksen aihe nousi siitä, kun se sanoi, että mitä vähemmän soluja tulee, sen huonompi sitten on laatukin :confused: Kun olen ollut käsityksessä, että jos tulee vain muutama, voisi niissä olla parempi laatu kuin jos on paljon.
 
Wilda olen pahoillani puolestasi, tosi ikävä kuulla :( Vie taas oman aikansa toipua pettymyksestä, aina se on yhtä kamalaa.

Äitiseiskanelonen tsemppiä inssin piinailuun! Mutta hyvä silti, kun olette jo valmiiksi pohtineet lääkärin kanssa seuraavia vaihtoehtoja, toivotaan ettei niitä sitten tarvitakaan... :) Meillä on kaikki 4 hoitoa olleet IVF, miehen simppoja on aina sanottu priimatavaraksi :D Hyvä, että edes toisella meistä, kun mun vähäisetkin munasolut taitaa olla rupusakkia. Ilmeisesti siksi hedelmöittyi se ainokainen epänormaalisti, en kysynyt tarkemmin. Meillä ei ole enää jatkosuunnitelmia hoidoissa, nyt vain jonotellaan lahjasolua ja tehdään surutyötä mun biologisen lapsen mahdollisuuden häviämisestä. Yllättävän hyvä olo kyllä jo nyt lahjasoluihin siirtymisestä :)

Kertoilkaahan muutkin kuulumisia, täällä on ollut kovin hiljaista... Mutta oikein ihanaa juhannusta kaikille :)
 
Hyvää juhannusta kaikille myös minulta! :)

Wilda, olen tosi pahoillani :( Lepää, sure ja kerää voimia...

83yrittäjä, kiitos tarinastasi ja kaikkea hyvää jatkoon :)

Äitiseiskanelonen, onnea ja tsemppiä piinapäiviin. Sulle tehtiin siis inssi vaikka näkyi kolme follia? Puhkesiko ne kaikki? Onpa ihmeellinen lausahdus lääkäriltä että solujen laatu olisi pienellä määrällä huonompi, en ole kyllä semmoisesta kuullut. Ja välillä tuntuu muita kuunnellessa, että isoillakin solumäärillä siirrettäviä soluja on loppujen lopuksi se sama 1-2, eli hävikki on paljon suurempi.

meteora, onko sulla tietoa kuinka pitkä jono lahjasoluihin on? Toivottavasti pääsette nopeasti hoitoihin.

Onko muilta tutkittu kromosomeja alhaisen AMH-arvon takia? Mulla on sellainen tilanne, että kuukausi kohdunulkoisen jälkeen mun FSH- ja LH-arvot ovat hypänneet kattoon eikä uusi kierto ole käynnistynyt. Uusi stimulaatio on (ainakin vielä) suunnitteilla elokuulle, mutta nyt lääkäri haluaa tutkia kromosomit ja tumavasta-aineet radikaalisti hiipuvien munasarjojen vuoksi. Mä en näköjään voi ikinä saada lääkäristä hyviä uutisia. Haluaisin vielä ainakin yhden stimulaation yrittää (olen kuitenkin hitto vie ollut vielä reilu kuukausi sitten raskaana), mutta kai tässä täytyy alkaa harkita luovutettuja soluja tai elämää yhden lapsen äitinä.

Hiskias, käytkö vielä täällä kurkkimassa, mitä kuuluu?!
 
Täällä taustalla ollaan :wave:

Tervetuloa kaikki uudet, toivottavasti ette lymyile täällä pitkään :)

neitoperholle onnea raskautumisesta!

83yrittäjä, sinua olenkin ajatellut, kun mitään ei ole kuulunut. Kaikkea hyvää loppuodotukseen, kun siitä vihdoin tuli totta ja olet päässyt noin pitkälle!

Äitiseiskaneloselle tsemppiä piinapäiviin!

Lempiviola, onhan taas pirullisia uutisia, mutta hienoa kun tutkitaan!

(.) Terveisiä kaavinnasta numero 2. Ei mennyt raskauteni kuin strömsössä. Neuvolalääkäri löysi kohtuun menehtyneen alkion (9+2) viikolla 9+4, lääkkeellinen tyhjennys tehtiin siitä reilun viikon päästä, joka johti kaavintaan, kun ne cytotecit eivät muhun toimineet. Tänään kotiuduin kaavinnasta numero 2, kun eilisen katastrofivuodon jälkeen päädyin kiireellisesti leikkuriin, kohdusta löytyi edelleen pala raskausmateriaalia. Toivotaan, että tämä case olisi nyt vihdoin tässä. Ensireaktioni tietenkin oli, että tämä homma loppui nyt totaalisesti tähän, keskenmenoja en tule kestämään. Mutta järki voitti ja onhan se viimeinen alkio sieltä pakkasesta jossain vaiheessa sulatettava ja katsottava miten sen käy. Mutta vasta sitten, kun kroppa ja mieli on palautunut kaikesta järkytyksistä.

Mukavaa kesää teille kaikille ja voimia tälle kiviselle tielle :heart:
 
Hiskias olen todella pahoillani puolestasi :'( On niin uskomattoman väärin, että rankan tien jälkeen alkanut onnen odotus otetaan pois ja vielä siinäkin joutuu kokemaan tuollaista extrakärsimystä!! Voimia ja jaksamista sinulle! Minunkaan keskeytyneessä keskenmenossa 10. viikolla tyhjennyslääkkeet eivät toimineet (niin kuin kuulemma aika monella muullakin), vaikka vuotoa tulikin 8h putkeen, joten jouduin ambulanssilla muutaman päivän jälkeen yöllä suoraan kaavintaan. Onneksi sentään sitten alkoi toipuminen.

Lempiviola meille sanottiin, että uudella klinikalla ei uskalleta luvata edes 1v. jonoa, joten hyvä varautua n.1,5 v. jonoon. Voi tulla aikaisemmin tai myöhemmin. Mitenköhän sen täyttäisi muulla elämällä ettei koko vuosi ole vain odotusta... Toki edelleen napsin kaiken maailman vitamiini-cocktaileja, varmuuden vuoksi :) Minulta ei ole koskaan testattu kromosomeja, vaikka joskus sitä kyselinkin. Toivottavasti pääset vielä yrittämään hoitoa elokuussa!!
 
meteora, no onpa kyllä pitkät jonot! Missäpäin asutte tai millä klinikalla olette hoidoissa? Vuosi (tai jopa puolitoista) on kyllä niin pitkä aika että siinä ei kyllä kannata odottamalla odottaa, toivottavasti keksit jotain oheispuuhaa. Saas nähdä tullaanko itsekin jonon hännille, huh...
 
Lempiviola: Onko sulle jo lisätutkimuksia tehty?

ON: Ei tuo toinenkaan inssi, vaikka oli kolme follia, niin tainnut tuottaa tulosta. Kyllähän mä nyt vielä testaan parin päivän sisään, mutta eilen ja tänään ihan negatestit olivat. Ja tosiaan se tiputteluvuoto jatkui, kunnes eilen otin sitten lugeja, ja tänäänkin otin, kun pelästyin, että jos se onkin huono asia se tiputtelu. No mutta ei minkäännäköistä raskausoiretta, joten blaah…. Ei siinä, yritän nyt labrasta saada tietoa paljonko maksaa miehen labrakokeet, jos se suostuis menemään edes niihin, vaikkei kliinistä tutkimusta haluiskaan… kierto tai kaksi tässä sitten mennään sokkona letroilla ja elokuussa sitten jos vielä jotain pystyis koittamaan (ICSI). Kyllä se lääkäri kehotti miettimään niitä lahjasoluja jo valmiiksi. Siltin tahtoisin tietää omieni laadun.
 

Yhteistyössä