Alkioiden pitkänviljelyn tulokset

Hei.

Kyselisin että miten on alkioiden pitkäviljely onnistunut? Onko lähtenyt raskaus niistä. Ovatko selvinneet edes sinne asti yms. Kertokaa kokemuksia pitkästä viljelystä.

Meille tehdään neljälle alkiolle pitkäviljely jos alkioita tulee hyvin. Ja jos selviää sinne asti niin kaks parasta siirretään..Muut pakastetaan toisena päivänä normaalisti. Ens viikolla olisi punktio ja loppuviikosta siirto tai viim. 38 vk alussa. Jänskättää. No eihän sitä tiedä tuleekos sieltä mitään..mut sen näkee ens viikolla. Nyt ainakin ultran perusteella oli ihan hyvä saalis kasvamassa muniksia. Kolmas kerta toden sanoo.
 
Hei,
en tiedä kauanko omiani jatkoviljeltiin, mutta valitettavasti kaikki 7 lopettivat kehityksenä. Kahdesta samanlaatusesta (2 pisteen nelisolusesta) tuoresiirretystä negaa.

Tietääkö kukaan miksi jossain paikoissa 3.-4. -luokkaisetkin eli melko heikot pakastetaan heti, mutta jossain (julkisella?) viljellään kauemmin? Mikä siinä on perusteena kumpi tehdään?
 
Mulla alunperin oli 12 hedelmöittynyttä solua, mutta suurin osa karsiutui viljelyn aikana. 1 tuoresiirrettiin ja 4 laitettiin pakkaseen ja nämä siis 3 päivän viljelyn jälkeen. En tiedä, onko tuo alkioiden pisteytys miten tarkkaa, mutta mulle klinikalla sanoivat, että 3 tai 4 pisteen alkiosta ei raskaus ala ja niitä on turha pakastaa.
 
Meillä 3 hedelmöittyi joista yksi huippualkio siirrettiin ja kahta muuta huonompi laatusiat päätettiin viljellä pidempää. Valitettavasti kumpikaan ei jatkanut jakautumistaan joten yhtikäs mitään ei saatu pakkaseen ja huippualkiokaan ei tärpännyt :'(
 
wattu Tarkotitko siis että 3-4-luokan alkioista? Taysissa on joku pistetytyssysteemi ja paras on 3,5. Jossain muualla ne luokittelut. En tiedä sitten mitä luokkaa se 2 pistettä vastaa, ehkä kolmosta?
En kyllä uskois että sellasia siirrettäiskään jollei mitään toivoo ois.. oisko mulle siis siirretty ihan turhaan jotain paskoja?! :( Jossain klinikalla oli kuulema sanottu että useimmiten raskauksia lähtee 2-3-luokan alkioilla kun ne huiput on harvinaisempia.
Käsittääkseni ne luokat voi myös muuttua lyhyessäkin ajassa, oisko sitten niin että jos pysyy kokoajan huonona niin ei pakasta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja risupesä:
Tietääkö kukaan miksi jossain paikoissa 3.-4. -luokkaisetkin eli melko heikot pakastetaan heti, mutta jossain (julkisella?) viljellään kauemmin? Mikä siinä on perusteena kumpi tehdään?
Me olimme Tampereen väestöliitossa ja siellä kaikki alkiot pakastettiin heti. Niitä ei myöskään viljelty sulatuksen jälkeen vaan siirrettiin mahd pian. Tähän syynä oli lääkärin mukaan se, että on todettu, että kaikkein paras paikka alkiolle kohtu. Että heikotkin alkiot voisivat kohdussa selvitä, mutta keinotekoisissa oloissa eivät.

Eri paikoissa on todella erilaisia linjoja/käytäntöjä asioiden suhteen! Ja saman klinikankin sisällä voi olla eri tapoja riippuen, kuka lääkäri on kyseessä.
 
Risupesä, juu tarkoitin. Siis mulle sanoi, että 1 ja 2 luokan alkiot ovat hyviä ja 3 ja 4 luokkaisista ei raskautta ala ja niitä ei pakasteta. Uutta on mulle tuo, että klinikoilla on vissiin omat pisteytysjärjestelmänsä. Näitä ei kyllä kannatta ruveta vertaamaan siinä tapauksessa ollenkaan. Meillä meni nääs 7 kpl 3 ja 4 luokan alkiota roskiin, kun olivat huonoja ja tosiaan siirretty sekä pakkaseen menneet 4 kpl ovat oleet 1 ja 2 luokkaisia. Tuskin yhdenkään lääkärin ammattietiikka tai omatunto antaisi periksi siirtää alkioita, joilla ei olis mahdollisuuksia,!
 
:attn: Onko siis kellään alkanu raskaus heikompiluokkasilla/-pisteisillä??
Oliko ne pakasteessa, ja jos oli niin laitettiinko ne sinne heti vai jatkoviljelyn jälkeen?
Olitko julkisella vai yksityisellä (missä, jos haluat kertoa)?
:attn:

NIIN toivoton olo kun mulla ei muita tullukaan kun niitä surkeempia... :ashamed: :'(

Kiitos! :flower:

(m) Ainakin yks ketju aiheesta..
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1075638
 
Meillä alkoi raskaus sellaisella hitaalla 2-luokan alkiolla. Oli siis kolmantena päivänä vasta 4-soluinen, pakastettiin heti ja sulatuksen jälkeen ei viljelty, vaan siirrettiin heti samana päivänä. Paikka Treen Väestoliitto.

Noi luokitukset tosiaan vaihtelee klinikoittain.
 
Blastokysteissä on sitten vielä erilainen luokitus mitä parin päivän viljelyissä. Älkää verratko keskenään oikeastaan juuri mitään numeroita. Me olemme olleet Taysissa, Ava-klinikalla ja Väestöliitossa. Kaikissa eri pisteytys ja lisäksi saman paikan sisällä blastokystiviljelty eli pitkään viljelty alkio pisteytettiin erilailla kuin lyhyesti viljelty.

Meillä raskaus lähti Taysissa lyhyesti viljellystä 4-soluisesta top-alkiosta tuoresiirtona, silloin asteikko oli eri kuin se nyt on. Taysin labra nimittäin vaihtui, nyt se on Ovumia. Viimeisimmän IVF-hoidon eka blastokysti ei onnistunut, ensi viikolla menen PAS:eek:on, pakkasessa on kolme blastokystiä. Kun kysyin laadusta, sanoivat, että kaikki blastot ovat aina hyviä oli luokka mikä hyvänsä. Muuten niitä ei olisi pakastettu edes.
 
Meillä kokemuksia VL:sta: alkioita saatiin paljon, muistaakseni 15-18 kpl ja kahden päivän ikäisenä ne pakastettiin. Luokitus 1 luokkaa eli priimaa muutamaa lukuunottamatta, jotka oli sitten 2 luokkaa. Neljä PASsia tuoresiirron jälkeen tehtiin ja parissa PASsissa oli jatkoviljely pari päivää koska molemmat alkiot olivat selvinneet hyvin sulatuksesta ja piti selvittää, kumpi siirretään. Viides PAS tehtiin sitten blastokystillä eli 6 alkiota sulatettiin (taaskin kaikki selvis) ja kaksi saatiin kasvatettua blastokysta vaiheeseen. Toinen oli ykkösluokkaa ja siirrettiin ja poika on nyt 2v. Loputkin on jo siirretty mutta toista vauvaa ei näillä alkioilla sitten saatu. Meillä ilmeisesti vika on kiinnittymisessä ja lääkärimme suositteli tuota blastokystasiirtoa myös seuraavaan hoitoon jos alkioita saadaan runsaasti.
 

Yhteistyössä