Alkututkimukset

Heipä hei!

Alkutapaamisessa minulle sanottiin että labrassa pitää mennä käymään kuukautisten 3.-5. päivänä.
No, minulla alkoi menkat maanantaina ja tarkoitus on mennä huomenna käymään labrassa. Mutta mutta, menkkoja alkoi sitten ujostuttamaan ja päättivät loppua ennenaikaisesti jo tänään. Tein ihan sisätutkimuksen nähdäkseni että ihan oikeastiko ne loppuivat jo nyt.

Aion edelleenkin mennä käymään siellä labrassa, mutta pystyykö ne tekemään yhtään mitään siellä nyt sitten tällaisessa tilanteessa?
 
Eihän niiden menkkojen tarvitse olla meneillään labrassa käydessä. Tietyt kokeet vain pitää ottaa tiettynä aikana kierrosta, juurikin alkupäivinä. Voit siis mennä, jos alkuun kuitenkin oli ihan selkeät menkat. :) Eihän joillakin kestä ikinä varsinainen vuoto paria kolmea päivää pitempään. Itsellenikin on ihan tyypillistä, että kolmannen päivän pärjää jo pikkuhousunsuojalla.
 
Vuotopäivä kiertopäivä, sinällään sama asia.

Muoks. Eikä ne tosiaankaan mitään sillä vuodolla siellä labrassa tee. Verikokeessahan on yks ja sama vuodatko, mutta sisätutkimuksissa taitaavat mielummin haluta vuodottomana.
 
Viimeksi muokattu:
Noilla kierron alkuvaiheen verikokeilla ei tosiaan ole mitään tekemistä itse vuodon kanssa, vaan niissä mitataan veren hormonitasoja: FSH:ta, estradiolia, LH:ta ja mikähän se neljäs oli... Eli vuodon pituudella ei ole mitään merkitystä, vaan kokeisiin vain, kun menkkojen alkamisesta (=kunnon vuodon, ei tiputtelun) on se muutama päivä!
 

Yhteistyössä